perjantai 4. kesäkuuta 2010

KREiKKALAiNEN SiKALENTSU


KREiKKALAiNEN SiKALENTSU

"Kaik män eikä piisantkaa": epäilee ja tietää sanoa ekonoomi Rukmanni Reikan saamasta vipistä.
Nuin ikään kirjoittaa Elena Galapagos-Saari Kreikkalais-Katolilais Uutisissa.

Viime aikaisten uutisten mukaan näyttää nyt vakavasti siltä että kreikkalainen sikalentsu on sittenkin tartuttanut ainakin juutalaiset vallanpitäjät. Vaikkakin Juudaan heimon rupusakki kyllä vaikuttaisi sittenkin olevan immuuni em. sikailulle. 
Ei ole siis mikään ihme jos arabit karttavat yhteistyötä sotimisen asioissa, näillä epeleillähän kun on nimenomaan hyvin runsas kammotus sikoja kohtaan.

Se on aika outoa loppujen lopuksi - tai ei ole, jos ajattelee millaisella kirjasivistyksellä arabiväestön kovaosaisinta rupusakkia on siunattu pääosin. Tarinoilla ja pappismiesten opetuksilla enimmäkseen. Kuulopuheilla siis etu- ja takapäässä. Itsetarkoitusten kieroilla taka-ajatuksilla.

Suomalais-ugrilainen tuulitakkinen akan jurrikka tahi lökäpöksy miehen köntys ei sen sijaan ole moksiskaan minkäänlaisista sikailusta, sietää hyvin kaikki omien politikkojen sikailut, rahanjaot ja omiin taskuihin kähminnät. 

Ei ne nouse barrikaadeille, akan jurrikat tahi miehen köntykset vaikka omaan suuhun kustaisiin ruokapöydällä seisoen. 
Päinvastoin - kaiken huipuksi mättävät kesät grillijuhlilta toiselle kiertäessään arvaamattommat määrät sikaa käkättimiinsä ja toisen mokoman sitten joulun tienoilla, aloitaen loka-marraskuun vaihteen pikkusikailu-jouluista. Eivätkä itke eikä älise.
 
Ainoa joka itkee, on possujensa kera lopetettavaksi merkitty imisä jota omat lapset - possukaiset lohduttavat: "Äiti-äiti - älä itke, pian tulee joulu!"

~~~~~~~~~~~~

THL:n sakki punastelee myös, ei sikojen takia tai tavallaan kyllä, mutta etupäässä sammakoiden. Aivan. Kyllä vaan. Sammakoiden joita tuli päästeltyä Juudas Iskariot-rahaston
tutkimusrahoituksen hopearahojen vastapalvelukseksi.
 
THL:n sakki punastellenee suoraan sanoen nyt vitutuksesta kun tuli päästettyä pahimman sikalentsukiiman aikana sellaiset madon luvut, että kihelmöittää vieläkin.
Paras myrrysmies ja lääke- ja lentsutieteen ammattilainen kun ehätti lääketehtaan maksuja vastaan kertomaan pölhösakille että reilut 6000 raatoa tulee sikalentsu vaatimaan ellei tappajavirusta rokoteta aisoihin.
Nyt jälkipeli ympäri maailmaa vilaistuna näyttää ja kertoo  että kyseessä ei ollut hyväntahtoisen idiootin ymmärtämättömyydessään tekemä munaus.
 
No siitä tavoitteesta nyt sitten jäätiin viimeisten tutkimusten mukaan uupumaan noin 5950 raadolla. Sitä paitsi lähes kaikilla tautiin menehtyneillä oli  jo ennestään jokin vakavalle taudille altistava perussairaus.
Sillä siisti. Hulppeat rahat sai kuitenkin lääketehdas kupattua osakkeenomistajilleen näyttävästi sponsoroimastaan vouhotuksesta. Jännityksellä on odotettava seuraavaa elukkaa.
 
Suosittelen että keksittäisiin koiru-, tai kissilentsu - mahdollisesti jopa yhdistelmä. Se olisi vielä tuottoisampaa koska siitä viiteryhmästä ja -sakista jouduttaisiin rokotuttamaan kaikki ne keskenään YYA:ssa asustelevat kaksi- ja nelijalkaiset.

Hyväntahtoisesti edesmenneen syksyn ja talven sikalentsurokote-fiaskoa voi verrata hyvinkin erään taannoisen Himp- & hompputavaran myyntiketjun mainioihin korvasienilaseihin.
Noita edellä mainittuja korvasienilaseja kun myytiin toimimis-takuulla.
(Jos sieniä löytyy - toimivat, jos ei - metsässä ei ole sieniä)

Sikalentsurokote toimii vastaavalla takuulla. Jos pöpö ujuttautuu henkikoneistoon se nistitetään, jos ei ujuttaudu - ollaan kuitenkin valppaina ja valmiina pöpöläisen nirrin poisottoon.
Asiasta kolmanteen. Nythän muuten on Lannanmaassa parast'aikaa aktuelli aika "korvisten" suhteen juuri parahultaisesti.

~~~~~~~~~~~~

Muuta uuttapa ei tämä viikko sitten tuonutkaan. Kepulirakennelma huojuu. Eeskahtaalle, kukaan ei osaa sanoa kulle puolen kaatua rojahtaa.
Se on kuitenkin varmaa, että jos kaatuu, niin jopa aukeaa muitakin "Syväkurkkuja" kuin mitä Kokomusta ja Urpilalaiset piilottelevat riveissään. Rupusakilla tulee olemaan hauskaa.

Toivottavasti Kepulien syväkurkut laulavat vasta kun sota äänestäjistä todenteolla käynnistyy. Kun vilja ja riista, marjat ja muut on saatu talteen ja kekrijuhla on saatu juhlittua ja aletaan virkoontua ja nousta joulun ilonjuhlan valmisteluihin.

Niin - ja mitä €uroon tulee, ruåtsilaisista 61 prosenttia vastusti ja vain 25% puolsi euroon liittymistä. (Dagens Industri 3.6. 2010).
Hulluja nuo ruåtsit - eivät hyvän päälle ymmärrä!

Syyskuussa alan itse henkilökohtaisesti kasaamaan ylivuotisia halottuja koivupuita savusaunaa varten ja lämmitän sen heti kun hämäränhenkien välienselvittely alkaa. Saatanpa varata korttelin tahi pari savupaloviinaa tutuilleni.

Päätän lähetykseni tähän. Obladii obladaa.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

Joka nyt pitää silmälappuja, tietäköön että samaan varustukseen kuuluu vielä suitset ja ruoska. Tervetuloa Absurdistaniin!

4 kommenttia:

  1. Pakistuksen palkintopallit! Tämä se on mestarinäyte eläimellisestä menosta! Ja ettei vähän olis tottakin livahtanut mausteeksi.. Saivat sammakotkin osansa, mistä huomiosta Kutuharju on kovasti mielissään.

    VastaaPoista
  2. Kutuharjulle:
    Kiitän ja påkkaan, ainoa rohkea joka hirviää kommentoida.
    Sen kun laitat sanaa kiertämään.

    VastaaPoista
  3. Perhana, kun kivasti kirjootettu juttu,kun myös osaa lukea rivien välistä. Oikein hyvää kesän jatkoa sinne pohjoiseen!!

    VastaaPoista
  4. jussi.rantala9'lle:
    Osa on pakko tukkia rivien väliin kun ei muuten mahdu!
    Kiitän ja hyvää kesän jatkoa sinne Lannanmaahankin.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi