NAiSET ON iHANiA

NAiSET ON iHANiA

Iltapäivä haalaa lammaslaumaa taivaanpiirille,
painostava kosteus pakahduttaa,
purkaa toimeliaiden hikeä selkäpiitä pitkin;
toivorikkaita, pälyileviä katseita pilvien suuntaan
joutavanaikaisen puuhastelun lomassa.

Helle puhuttaa,
huterot miesmuistit sinkoilevat suorastaan kilvan
terassin odottavan enteellisessä atmosfäärissä.
Yleistä levotontä hälinää ja kälätystä.

Muutama varteenotettava - sekaan soluttautunut,
juopotteluun ankaran asiallisesti paneutuva
alan harrastaja vähät välittää näistä noviisien
ja satunnaisten juopottelijoiden kohkaamisista.

Tyytyväisenä saavuttamaansa tasoon,
nimenomaisesti liemiinmieltyneen vinkkelistä;
hän kovinkaan suurta huomiota kiinnittää
puheena olevan asiaan muuten kuin epähuomiossa,
lipahduksena varsinaisesta päätyöstään;
ankarasta juopottelusta.

Pieni havaittava kulmien kohotus vasta
kun vähinpiinsä pukeutunut pimukaravaani päätyy
jonottamaan kassan tykö siiderille.
Että naiset ovat ihania.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

NOSTALGiA

NOSTALGiA

Keskikesän viehkeä hehkeys kehkeytyy
lapsuuden huumaavaan tuoksuun kuuron jäljiltä
kun kultainen kehrä käy kuivaamaan
sateen virkistämää ävärtä;
kiivaaseen juoksuun suojaan ladon huomaan
kun ensimmäiset viileät pisarat rapsahtavat iholle.

Sateen ropina katon päreissä,
koirankaulalle salvettujen hirsien lomasta
kurkistaville silmäpareille pilkottava tumma taivas,
helteestä siinneet vettä uhkuvat tiineet pilvet.
Tuokion vilpoisa tuulen henkäys raosta.

Takaumat lipuvat elävien kuvien lailla;
yhä vieläkin pyyhkäisee ajatusten huimilla lennoilla
nyt jo ryppyinen ahavoitunut kämmenselkä
toisen olemattoman sateen kastelemilta kasvoilta
sadepisaroiden laulun.

Mielen maalaama taulu putkahtelee aikojen takaa;
salainen ihastus kapuamassa haravakoneen istuimelle,
prinsessan vaaleanpunaisten pumpulikaatioiden vilahdus
ruskettuneiden säärien yhdistelmässä.

Tuolloin niin väkevä tunteen häilähdys
sen aikaisen sielun ymmärtämättömässä tyysijassa,
että yhä vaan jaksaa värähdyttää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TAiKA

TAiKA

Lempeän veden äärellä hiekkaharjujen uumenissa,
yöttömän yön sinivalkoinen tyven,
kiiltävän rikkumaton väreiden hyväilemä silmä.

Sen sylissä uneliaan lumpeen tunteellinen huokaus,
näkymätön vetovoimainen ele
joka tullee sen runollisesta muodosta.

Viehkeä kesäyön unelma muuttuu sadusta todeksi
kun sirot olkapäät rikkovat siloisen kuvastimen kalvon,
vesi pirskottuu villeinä pisaroina valoa vasten,
valuu puvunmyötäisenä takaisin märkään sijaansa.
Sanomatta mitään - kevyesti solisten.
Kuikka pujahtaa sukelluksista pintaan kuin korkki.

Pilvien lomista tuijottava valo paljastaa
vettä tihkuvan upean figuurin;
sen muotojen suloinen silous hipaisee sielua,
kaulan kaari yhtyy siintävän tunturin siluettiin,
soukka lantio samaa ankaraa maata tievan äärien kera;
kaikki tätä yhdeksi yhtynyttä väkevää maisemaa.

Hiljaisuus hyväilee draaman kaarta,
joutaviksi käyneet tarpeettomat sanat pysähtyvät
viisaasti empimään huulille - niitä ei tarvita.

Suviyön huikean uskomaton kosketus.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

VAKAVA OTE

VAKAVA OTE

Suviyön rietas taika;
kajeen kaareutuminen taivaanpiirin yli,
valomerien tursuminen ääriensä läpi,
se sytyttää väkevän wimman
vielä jo liki puhki kuluneessa humeetissakin,
saa sielun ponkaisemaan taipaleelle auringon siltaa,
jättää raihnaisen raadon kesäyön hehkeään syliin.

Kaatuneen heinän huumaava tuoksu,
kesken unien herätetyn sirkan siritys kuulimissa
on ankara merkki elämän konstailemattomasta
paljastumisesta todeksi.
Riemuvoitto epäröivän mielen nujertamisessa.

Vakava ote.
hiljaisuuden kauneuden tajuaminen,
sisäistämien oman elämänsä kirpaisevaksi runoksi
lahean huumaavassa kesäyössä,
keskellä tuoksuvia villaniittuja.

Ja tämän kaiken keskellä ja sydämessä
kuikan hiljaisuuden kahtia halkaiseva kiljaisu,
yhä sykähdyttävä kuin jalopeuran karjaisu torilla.

Juhlava hetki joka on otettava vastaan avopäin,
myönnettävä nöyrästi tosi todeksi
ja astuttava empimättä siihen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KAHVA

KAHVA

Veden väreilevä hymy,
se tarttuu,
kulkee kylmänä virtana läpi koko kehon;
saa mustasta kuvastimesta heijastuvan
näkymän liittymään sieluun,
kera väkevien tunnepurskahdusten.

Jotka keinuttavat,
tuudittavat hyvään uskoon kaikkivoipaisuudesta
ja saavat näkimet pälyilemään ylt'ympäriinsä;
ottimen löytääkseen,
sen tärkeän, ainutlaatuisen kahvan,
josta pyöräytetään,
jos niikseen - koko maailmaa.

Huikea kokemus olla läsnä
pysähtyneen ajan mykässä liikkumattomuudessa
tumman kalvon äärellä - sellainen sykähdyttää;
sen soisi kernaasti kokevan muidenkin.

Niin - tuta yksin olemisen suuri pienuus
seisomalla rannattoman meren yhdellä äärellä yksin,
ei yksinäisenä,
sillä koko maailma on läsnä siinä tolassa.

Avaat arkkusi, noukit sanan - kas,
elämä äkin kristallinkirkkaana edessäsi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

NUKKUMATTOMAT

NUKKUMATTOMAT

Yöt lipuvat pilvenvarjoineen,
yhtyvät jossain kaukana sfäärien takana,
näkymättömissä;
alkavat latoa muutaman kuun jälkeen taivaanpiiriin
päivälle kattoa.

Ihanan hereät nukkumattomat suviyöt,
niiden lahean utuiset romanttiset tanssit
vuorilta valuvan autereen untuvaparketeilla;
elämys ravistaa sielua herkimmilleen.

Yö mataa eteenpäin pysähtyneessä tilassa,
valo vaihtuu hidastetun filmin tapaan,
on kuvaamattoman kaunista,
herkän upeaa.

Niittujen auvoinen hartaus tyvenen alla,
niille sijoilleen pysähtynyt aika odottaa
joutilaan tuuliviirin alla käynnistystä.

Tunturin takaa esiin lipuva kultainen huomen
käynnistää päivän, sytyttää mielen,
kirvoittaa kielen kantimistaan,
pyytää nauttimaan antimistaan.

Mielikuvituksen äärimmäinen ulottuvuus - korkea veisu,
yöttömän yön käsittämätön kauneus.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

CON ANiMA

CON ANiMA

Päivittäinen hajamielinen pääntuuletushortoilu,
etupäässä rannan tuntumassa,
meri on karannut kauas ulapalle lainehtimaan.
Siellä on tilaa - syvempää.

Puhuri huuhtelee humeettia,
puskee selästä - antaa livakan kyydin myötäleeseen;
mainitsematta lainkaan paluumatkan vastahankasesta.

Tyypillinen ihmisen ilmiö ja valinta;
ensin helpomman kautta kauas,
sitten työläämpää tietä - vastaseen takaisin.

Merihurakka parahtaa oitis
kun sen valtakunnanraja ylitetään,
vitskuttaa, kirahtelee - herkällä päällä,
poikaset ovat tomppeleita
tahtoisivat hieroa tuttavuutta jokahisen kera tyylin:
"Miksi sinulla on niin suuri suu?"

Emon komennosta vajoavat kivikkoon kiviksi.

Tuuli jatkaa törmän korsien kahisuttamista,
sen runo on pitkähkö
ja päättyy käytöstä poistetusta pylväästä liehuvan
langan ja haruksen yhteiseen codaan,
toki con anima - sielukkaasti.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TANSSi HUi-HAiLLE

TANSSi HUi-HAiLLE

Meri on ääriään myöten täynnä,
laitoihinsa saakka kylmää raikasta vettä - hieman ylikin,
vuoksi läikyttää liikoja kuivalle maalle;
puhaltaa niin kutsuvasti idästä,
että kutittaa sielua - ulisuttaa.

Otan yhteyden hyvien aikojen muinaisiin pyhiin
ja pyydän tanssimaan aavan ulapan rannalle;
vain porot kuulevat,
koparat naksuen valuvat törmältä sannalle pyytämättä
jääden töllistelemään aavalle keinuvaa troolaria.
Täytynee tanssia yksin.

Lampaanpää pälyää törmän suojasta,
kahden heinätuppaan välistä leuat jauhaen,
paheksuu intimiteetin loukkausta.

Uuhelle ulvontani luo paineita,
ikiaikaiset - tuhansien sukupolvien takaiset takaumat
hermostuttavat sitä.
Sylkee päin ja tyhjentää suolensa, valitsee puolensa.

Hui-hait tanssimattomasta lampaasta,
seista toljottavista poroista;
otan tuulesta vauhtia siipien alle
ja alan merkkaamaan sannalle askelkuvia.
Se on suurinta haihattelijan huvia.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MYKiSTÄVÄ

MYKiSTÄVÄ

Usvan läpi tunkee haalea valo,
vuori saa muotonsa harsuuntuvan pilven haipuessa,
kukkaniitut kirkastuvat,
samoin näkimet.
Otsa silottuu.

Satumainen,
sanaton,
mystinen harmaa kate lipuu kukkivan maan yltä
arvokkaan vaitonaisena merelle.

Sen tuntee silmät kiinni;
hyppysissä tuntuva kosteus,
ahavoituneiden kasvojen iholla ryppyjen jano.
Lupaa kysymättä iho juo suoraan pilvestä,
ilman satamisen tihkuvaa prosessia.

Mykkyys on tässä ulottuvuudessa hyve,
ajan seisahtamisen uskomaton tunne värisyttää,
ei laula tuuli, ei ulaja vinkka.

Kurjenpolvisaaristojen värimaailma
kontrastina angervomaan valtaviin lakeuksiin
saa sanattomaksi,
tekee mielikuvituksesta työttömän
kun siihen sekoittuu räiskyvä keltainen leinikkiryväs
tai puron kosteikon rentukkalauma.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

VETELYS

VETELYS

Epävakaus on hyvinkin vakaata;
hajanaisten pilvien,
niiden joiden piti esiintyä tuntureiden päällä osittain.
Niitä ei tunnu kiinnostavan koko asia tipan tippaa
muuten kuin satamalla kaatamalla.

Ajatukset huitelevat samaan tyyliin;
huitaisemalla kuittaantuu muutama vakava yritys.
Muuten yhtä tyhjän kanssa.

Pähkähulluutta pullollaan humeetti - tursuu läpi,
järjentynkää tuskin kipenettäkään;
sielu on lähtenyt lätkimään - ornitologiteeraamassa,
jossain kallioilla kiikkumassa hyväkäs.

Vain Nälkä - tuo herrojen herra,
sillä on otetta; huomauttelee kurnimalla puutteista.

No tulen teko vetelykselle on pitkää matikkaa,
sitä haikeana istuu laavun suojassa,
odotellen että ukkonen tulee ja lyö puuhun,
pirstoo sen tuhannen pimpulan päreiksi
ja vielä lähteissään sytyttää rovion roihuun.

Niin ettei puuttuis' kuin makkarat joita käristellä,
mutta net ovat kaupassa, veden toisella puolen,
valovuoden päässä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

VERENiMiJÄ

VERENiMiJÄ

Päivä on huvittavan leppeä;
tuulen reipas ote räkkään tepsii,
korvamadoksi yltynyt ininä on vaihtunut
kotoisaksi ulinaksi.
Kaikenkarvaiset Huttuset ja Mäkäräiset tipotiesssään.

Lienevät pahkeiset matkalla Hornaan,
jossa viimeksi palanneen mukaan ei tuule lain,
on raskas muutenkin hengittää;
avarain aukeiden tenhoon tottuneen.
Tämä on tietty vain oletus.

Toisaalta;
tietotoimistojen mukaan syöpäläisten muuttowimma
tuntuu kuulemma olevan tyyten Urbanistanin suuntaan,
Betoni-Onnelassa kupattavaa riittää
vielä verottajan jälkeenkin.

Terassien tarjonta on riettaan upeaa:
pitkäkinttuisia liivittömiä tylleröitä,
niin kepeissä vetimissä,
Givenchyn Invisiblellä kuorrutettuna,
ettei arvoitukselle jää sijaa;
hyvässä lihassa olevia raavaita uroita,
houkutushiki vuolaina virtoina tursuen.

Vähemmästäkin jo olonsa kotoisaksi tuntee verenimijä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TOSiAAN

TOSiAAN

Ohuiden korentojen päissä soreat hupsut tupsut,
maa on villahahtuvista tehty,
niin kepeistä lepeistä,
että lukuisat pörräävät helikopterit
niille istahtaessaan keinuvat kuin meren mainingeilla.

Taivaanrannan täydeltä kuohkeita lampaita
koukeroisine lonkineen hyväilemässä utuisia lumivuoria.
Pilven palteella lekutteleva piekana;
riikki-kiikaa pahtaalla poikiaan vahtaavalle puolisolle.

Oivassa karvassa oleva repolainen solisee loivaa,
kivikkoista tunturin kuvetta äänettä;
piiloutuu väliin kivien sisään,
mutta putkahtaa sitten iloisesti esiin
mahanalus täynnä jalkoja.

Arktinen valo sivelee maailmaa untuvan läpi,
hivelee mieltä - koskettelee,
kutittaa niin syvältä ettei yllä raapia
muulla kuin huokailevilla sanoilla.

Vielä viimeinen häivähdys,
kuni tunturin hahmo ahmaisee,
käy auringon yli ja päivä on ohi yöttömässä yössä.

Hämärä on maa - uni sijansa saa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HULVATON TiLA

HULVATON TiLA

Kesän hehkeä syli,
ehtymätön pohjoinen, mystisen kiehtova valo,
kukkanniittuin lempeä hehku päivän reunain äärillä;
sielun seiteistä kursittu olematon silta yli huuman.

Ohuen korren herkkä värähdys taivaanpiiriä vasten;
hento näkymätön viiru,
jää voimaan - soimaan matona kuulimiin.
Suven kukkamekkoinen valssi juopuneina askeleina.

Ja ne kevytkenkäisen tuulen
pyörteisen hempeät lehahdukset lehvästön helmoissa;
ne hipaisevat ohimennen naamiot hymyyn
kun notkelmasta leijuva kasteisen odelman
pökerryttävä tuoksu rienaa kierimään taikoja
aikojen seisahtaneissa öissä.

Ehtoo on viileä runo,
huomen hentoinen laulu - kutsu tanssiin ketojen ylle,
sitten kun päällimmäisenä on tekemättömyys;
laiskuuden syntinen juopumus,
luovuuden väkevän makea ydin.

Pysähdyksen tila on hopun kiihkeä loppu,
joutenolon kärsimätön kutitus,
pidätetyn sielun hillitön,
hilpeän mieltynyt hulvaton tila ja tola.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SiELUN HÄViTÖN KUiSKAUS

SiELUN HÄViTÖN KUiSKAUS

Ukkonen tuli ja meni.
Vaikutti kieleen mielipuolinen salamien sota
uhkaavan tummaa pilvimassaa vasten taivaanpiirillä.

Kummasti värisytti, lisäsi sanoja päähän,
tursusi silmänurkista yli - poskille koskina vuosi,
läikkyi kun väikkyi;
tuli rietas halu kisata tiiran kera kirkumisessa.
Rinta pakahtumaisillaan.

Eikä tässä vielä kaikki.
Pyrähdin lentoon omin luvin - huvikseni.
Kolmen kauniin vuoren yli lennettyäni hätkähdin,
edessä näkimien alla ja ulottuvilla makeaa sakeanaan;
raesokerin valkoinen ranta tulvillaan
maininkien huuhtelemaa hiekkaa
pyylevien dyynien myhäillessä syrjemmällä.

Siivet suppuun - silmät kiinni.
Palaan jaloilleni aloilleni rannan sannalla,
hataran huteria hoipertelevia jälkiä hiekassa takana.

Liikuttuneena seison ikuisen ulapan liki,
tähyten kaihoten äärettömän aavan äärellä.

Sielun hävitön kuiskaus: Mene.
Soudan loputtoman yli loppuun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

OiKUSTA

OiKUSTA

Humeettini osuneen huiman päähänpiston takia
kapusin oikusta Maailmanvuorelle ja lausuin luotteet;
maan peitti äkin surullinen vaippa,
punainen valo lankesi hohtain kohdallani,
kuumotti tuntureiden lakien takaa.

Ja ainoastaan ihmeellisessä valossa näki
hupsun kuperkeikan pyöräyttävän
ajan virtaamaan taapäin - takaisin oikealle tolalleen.
Näki äkin ihmiskunnan menneisyyden edessään,
tulevaisuuden hiipuessa taakse omaan karsinaansa;
parahultaisesti näkymättömiin.

Kaikki tuntui olevan kohdallaan - tyyni rauhallinen olo.
Jatkuva tulevaisuuden pohtiminen, ennustelu, arvailu;
se oli nyt hölynpölyhyllyssä odottamassa loistavaa.

Historia, menneiden tapahtuminen todennettava summa
puolestaan siinä kristallinkirkkaana älyn edessä,
käsinkosketeltavissa selkeänä oppimateriaalina;
näkösällä kaikki ihmimillisyyden tekemät virheet,
niiden peittelyt uusilla virheillä.

Esillä koko yksilön vallan viekas anastusprosessi,
ihmisarvon kahlitseminen lakeihin ja asetuksiin.

Kaikki se Maailmanvuorella avoimena kirjana.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KATEGORiNEN iMPERATiiVi

KATEGORiNEN iMPERATiiVi

Vene kaukana,
hievahtamaton musta tasasoukka tyvenellä kalvolla,
kuni joku laskee soutimet kastautumaan ja kiskaisee;
mykkää lipumista,
halkeama leviää kahtaalle aavalla ulapalla,
nuoleskelee äärettömässä rannan kiviä.
Vain soutaja kuulee veden liplatuksen pohjalaudoissa.

Rasvatyyneys rienaa mieltä,
houkuttelee kokeilemaan - säätelemään ääntä,
airon lappeiden yht'aikainen uppoaminen - vaimea tzup,
hankainten narahdus kiskaistessa,
kohina kokassa joka vaimenee veden solinaksi
ja vaipuu liukuen hiljaisuudeksi - oodi hartaudelle.

Satunnainen rannan ääni,
pulahdus - sorsapoikueen emon ohjaileva narskutus,
se kantaa veden yli soutajalle,
samoin tiiran soitto kiirii kivikkoiselta luodolta.
Muuta ei tarvita,
täydellinen onni - elämisen käsittämätön vapaus
verhoaa venhon laitojaan myöten.

Vavan hyrrä sirahtaa hiiskumattomassa,
kärki vispaa ilman kokkeliksi,
humeetista kiitää kategorinen imperatiivi:
Tartu vapaan - joku pyrkii vapaaksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LiHANLEiKKAAJiEN LAULU

LiHANLEiKKAAJiEN LAULU

Kuuluu aavan yli jysähdys,
se kiirii ympär' rannan elonpiirii,
helisyttää laseja - kimmahtelee kallioista,
singahtelee sinne tänne kunnes vaipuu tuulen huomaan.
Haihtuu pois kuin kuoloa ei olisi tapahtunutkaan.
Puluparvi palaa katolle paskomaan.

Silmäkulman kohotuksia - kuulimien höristelyä,
muuten askareet rannalla jatkuvat ennallaan.

Joku jälkeenjäänyt juosta lonkuttaa murtajalle,
tuijottaa haavi auki ulapalle kädet velttoina;
alkaa huitoa ja mölistä
kun niemen takaa työntyy esiin laivan keula,
parras täynnä vikkeliä kusiaisia.

Kuolema ankkuroi krunnille,
kaikki miehet kannelle;
jättimäinen kumma tumma kelluu kyljellä - valas;
rantaan käy väkeä muilta töiltään
lahtausta vahtaamaan.

Tuuli käy mereltä - meri on punainen,
elävän veren tuoksu vyöryy pyörryttävänä,
seassaan häliseviä ääniä teurastuksen tuoksinassa
ja yli kaiken - lahden poikki riettaana,
lihanleikkaajien rytmikäs laulu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

FUROR POETiCUS

FUROR POETiCUS

Herkän maan kauneus on huomenessa;
koko se piilevä,
täyteen latautunut elämän syke,
joka uinuu pitkän pimeän ja kylmän kauden,
on valmis purskahtamaan julki,
syntymään uudelleen keskikesän kohdussa kaikkialla.

Mihin vaan katse ulottuukaan,
väkevä herätys puistelee ja vavisuttaa katsojaa;
tässä pilven varjoin kirjomassa maassa.

Ääni jä väri solmivat ikuisen liiton aina hamaan
syksyyn ja marrakseen saakka;
kokija voi elää ja käyskennelllä keskellä sinfoniaa,
sisällä ylivoimaisinta taideteosta;
arktisen hysterian rajuinta muunnelmaa,
jossa valaistusmestari on maailmanluokan ammattilainen.
ja jättää äkkinäiset sanattomiksi ällistyttämällä.

Tuohon maalaukseen voi piirtää kukin itsensä;
pienenä mitättömänä pisteenä,
kärpäsen sontana - mutta kuitenkin,
jos vain itse haluaa.

Ja ne huikeat kokemukset tunturin huipulla
antavat sielulle siivet,
kyvyn lentää vimmassa sfäärien poikki.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SiiNÄ JA SiiNÄ

SiiNÄ JA SiiNÄ

Taivaanpiiriä maalatessa tulee haihateltua niitä näitä,
älli kavunnut sielun selkään ja livahtanut,
lie ties missä mierontiellä,
tuota tuonnemman takana turmiolla - hurvittelemassa.

Elämä on valmis - suurinpiirtein osapuilleen,
vielä kun tähän samaan syssyyn - kaupan päälle,
olisi jostain temmata grillattu,
tirisevän mehevä sianpoikasen kyljys tahi pari;
kamelilla, mustapippurilla ja suolalla makustettu,
ilman hyvää tarkoittavia terveyshenkisiä kotkotuksia.
Jo vain.

Himovesi tihkuu kielestä,
jalat käyvät kuin unissaan jänestä ajavalla koirulla.
Siinä ja siinä noustavako niiltä sijoiltaan
ja laskeuduttava vuorelta.

Asia kummittelee humeetissa,
kaivelee pinnemmalle aiempia makuaistimuksia,
yrittää saada mieliteon etusijalle,
koettaa tehdä pesää päällimmäisten aatosten päälle.

Sitä äkkää äkin - räkkään ei ole kuin kotvanen,
on syytä pysytellä tuulisissa ylämaissa,
mitä sitä suotta itseään mokomalle kiusalle altistaa.
Kun ei ole pakko.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KEHTUUTTAA

KEHTUUTTAA

Sade lankeaa janoiseen maahan.
Kuin vekseli viinaan mieltyneellä - äkin,
yllättäin housut kintussa juuri
kun kaikki on hauskimillaan.

Sataa pysyvästi - kahtasataa,
ei lopu ikinä;
ne kaksi harmaata wanhusta siellä aidalla,
pysyvät vaiti,
tässä märässä harmaudessa on syytä pitää nokkansa.
Iän tuoma kokemus on opettanut.

Pilvet vaeltavat laiskasti,
sen verran korkealla kumminkin,
ettei niihen ylety lykkimään heinähangolla,
jotta saisi naapurin kuiva heinäkin kosteutta.
Joten sataa - sataa kahtasataa.

Tämän harmaammaksi ei maailma enää muutu.
Ei kykene
ja olisi jo sitten syntisen musta jos.

Tämä apea oneus käy sieluun,
kapea kaistale mustaa mieltä menee ristiin ilon yli,
kehtuuttaa kaikki tällä erää,
ei tiedä mille alkaisi.
Sitä paitsi sataakin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!