TUNDRAN TYTÄR
On jo myöhä ehtoo,
syvänsinisessä taivaankannessa valopilkkuja,
luoteen puolella huiskauttaa tuliketun häntä,
sivelee tuntureita tanssissaan;
pysähtyneessä hetkessä sisällä isä - ja tytär.
Ilta-ajelulla;
pöllyttämällä satanut pyry lepää kuohkeana,
imee kaiken äänen jo ennakkoon -
olemattomankin -
sen jonka joku aikoo päästää.
Koko äärimmäinen kaukaisuus - Ultima thule -
kietoutuu juuri tähän tunnelmaan
tilaan jossa rattaat pyörivät mykkinä;
narskuvaa lunta ei kuule.
On vain Arktisen hysterian äänetöntä sinfoniaa
joka innoittaa sieluja näkymättömän valon luoman
mystisen unen tapaan;
taivaantulessa kypsyy tuoksuva tirisevä taika,
sanallisen sanattomaksi saava revontulikohves
yönmustassa pannussaan.
Pysähdys tulvii sinisen koskematonta hiljaisuutta,
Tundran tytär wankkurissa jokeltaa,
huitoo kaksin käsin terviisiä ketuille.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Tästä voit TiLATA runoteoksen kustantajalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi