keskiviikko 11. tammikuuta 2017

HAPOKASTA


HAPOKASTA

Hemaiseva sydäntalvi -
ensin oli kuukauden myöhässä,
sitten pari kuukautta aikasessa;
nyt vihdoin taitaa osata asettua kohdalleen;
vakion kahtapuolta.

Sinisen sävyt asettuvat suurin piirtein niille kohdin
joille niiden olettaisi kuuluvankin,
toki vain wanhasta muistista,
joka pyrkii iän myötä olemaan hapokasta,
tujumpaa kuin leppoisimpina vuosina,
silloin kun ei kaikesta ollut niin hyvin perillä.

Mutta kyllä näille lumen asetuksille
raaskii tunnustuksen antaa,
viettelevästi ottavat tunturien laet näkimiin;
houkuttavat.

Joitakin koukuttavat,
vaativat asettelemaan pieksujen alle lylyn ja kalhun,
pujottamaan nilkat päläisiin
ja sitten porkat kourissa lykkimään näkymättömiin;
puoli diagonaalia.

Eihän se täys'perinteinen oikein lylyllä ja kalhulla,
siinä taituroidessa saattaa tulla kolhuja tunnelmaan,
kuin että myös kupeisiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

2 kommenttia:

  1. Säätila sekaisin kuin Sipilän pakka. Täällä keskisessä suomessa toistaiseksi hurja 2 päivän pakkasjakso, käväisi -24ssä, sapettaa kun ei ole ns. kunnon talvea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika lailla sekasin sää täälläki,
      outoja ilmiöitä.

      Poista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi