AiHKi

AiHKi

Niin sitä pitää,
aihkimetsän ankaran harras holvisto,
lehmän hönkäyksiä tämän tästä - toisensa perään;
lumet häipyvät pöyristyttävään tahtiin.

Äskeisen katseen jälkeen uusi ei enää tavoita kinosta,
jalka tunnustelee - osautuu sulaan maahan,
kirsi tuntuu anturassa sammalen alla;
ne vähät haihtumiselta säästyneet vedet
seilaavat myötäleeseen jäisen mannun päällä.

Aihkien luppoiset oksat tippuvat vaikka ovat
vankasti kiinni rungoissa,
puroset juoksevat paikallaan ollen;
solisevat iloisesti,
vaativat vesimyllyn asentajia partailleen.

Pienimmät norot tyytyisivät kaarnalaivoihin,
mutta sellaisten aika on auttamattomasti ohi,
älypuhelin ei kellu,
ei - ellei joku nokinen keksi tehdä sellaista kärnästä.

Penikoille toki piisaisi halpahallimalli näköismuovista,
mutta kaikenmaailman waalruuseille kaiketikin
vekotin värkättäisiin muhkeasta ikiaihkin kilpikaarnasta.

Suomi nousuun älyaihkipuusta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!