torstai 27. syyskuuta 2012

LiLLE FYR


LiLLE FYR

Pitkä päivä kaikenlaista moniasta värkkäämistä;
moneen otteeseen kävi mielessä, että on se hyvä
kun nuorena kloppina itseopitut moniosaajan taidot
ovat vielä tallella wanhana höppänänä.

Karmeaan kurnivaan nälkään ahnehtien syöty
kotikutoinen savulihahernekeitto - raskaasti tehty,
iski kuin moukarilla.

Hät'hätää siinä auvoisuudessa sai tulen kaminaan;
syttymistä ounastellessa sielu tipahti,
samoin läskipalat näkimien päälle.

Tällä kertaa Høyhensaaret olivatkin - kumma kyllä,
jonkun oudon tumman syvän kaivon pohjalla.
Tuupertuneena, tonnin painoisin silmäluomin
en jaksanut edes typertyä - annoin mennä
ja vastustelematta valahdin pimeään.

Havahduin sumusireenin törähdykseen.
Pitsiverhojen lomasta - lasin läpi,
erottui huomenen hereässä kajossa
miedolla sumuhunnulla katettu majakan yläosa.

Riivattujen lokkien kinastelu vuoksen tuomista
ja luoteen tarjoamista merisiileistä kantoi lavitsalle.
Päätin nousta merihenkiselle aamiaiselle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

2 kommenttia:

  1. terveisiä vapailta koiralaumoilta kristianiasta, t< reissuSus'

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi