tiistai 11. tammikuuta 2011

HAiKEAN VALJU MUiSTO


HAiKEAN VALJU MUiSTO
 
Kaikilla on tämänsä,
mutta tämä talvi on edellisten sisar,
yksi tuhansien joukossa.
Yllättää satamalla.

Lumesta muodostuva matto vaimentaa tyystin
äänen ja hämärän.
Kun korotat ääntäsi lumisessa metsässä,
äänesi tulee kuin lammasnahkaturkin hihasta;
kaiken lisäksi jostakin epämääräisestä suunnasta,
kuin parahultaisesti muinais-ylen stereotestissä.

Julkihämärän tämä samainen peitto valaisee,
yllätys, yllätys - mannun puolelta,
niin että pimeä jää etupäässä vain lannanmaalaisten
mielikuviin meidän huviksi;
kielikukkaseksi vailla perää,
enämpää ainakaan ei sillä tuskin mitä liistereessä.

Ja se loppukin.
No se hämärä.
Huomenna siitä on enää haikean valju muisto jäljellä,
aurinko poraa pilvenraosta säteelle paikan,
sevän valkoiseen pintaan - kaamos päättyy.

Jos sattuu olemaan sillä hetkellä sillä paikalla
sitä itsekin poraa - ilosta, jälleennäkemisestä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

2 kommenttia:

  1. Kyllä olen minäkin auringon sädettä odottanut, mutta ei se tuolta vaan näy paksun pilviverhon ja metsän takaa. Kunnes pilviverho avautuu, avautuu myös aivan toisenlainen maailma. Valoa elämään!!
    vatukka

    VastaaPoista
  2. Vatukalle:
    Tänään ke 12.1. näyttäisi meillä raottuvan, siis kiiruhdamme sitä vahtaamaan.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi