NAAKiMiSTA
Pysähtynyt on aika kairassa niille sijoilleen. Huopaan käärityn tilan hiljaisuus kaikki tyynni. Erottuu vain sivakoiden sihinä, toisin paikoin karstanteen ylittäessä rohina, valkeaan sonnustautuneen hiihtäjän lykkiessä hidasta vuorotahtia umpisessa metsäsuksilla. Päällekäsin hieman omituisesti mutkitellen, mutta sitten selvääkin selvemmin kuin ikään olisi jäljittämässä jotakin.
Saattaa hyvinkin olla, että naakimassa on jänestä. Että on tullut jänespaistia mielenteko.
Semmonen saattaa iskeytyä humeettiin muulloinkin kun joulun alla, jolloin käydään kyllä perinteisesti jänesmetsällä, mutta tuolloinhan panokset jätetään yleensä normaalisesti hattuhyllyn päälle korjuuseen. Odottamaan parempaa tulevaisuutta, mitä se sitten lieneekin.
Senhän nyt arvata saattaa jokainen, että kuuskymmensenttisessä lumessa ei koirua tarvita tarpomaan vaikka haluja joillakin sen sortin motlakkeilla saataisi olla.
Karstanteinen umpilumi syö jalat puhki, vereslihalle puree sinnikolta. Se on nähty. Itsesuojeluvaisto lakkaa toimimasta kun huumaavan tuore jäneksen jälkivana vetää puoleensa.
Eikä se ole varmaa, että joka kerta jäneksen saa - naakimallakaan, vaikka sitkeys kyllä useimmiten palkitaan. Aikaa se vie ja aamulla pitää osata lukea hangen jälkikirjaa kuin Tuntematonta sotilasta - sutjakkaasti mukana myötäeläen.
Pitää osata tulkita, valita ne tuoreimmat ja sitten lähtä verkalleen hipsuttelemaan jälkiä seuraten, eteen tähystäin kaikilla silmillä.
Varansa on pidettävä, ettei hiihdä ohi. Vemmelsääri luottaa suojaväriinsä niin antaumuksella, että antaa sivakoida joskus muutaman metrin päästä ohi. Pokka pettää usein vasta kun uhka on jo hälvenemässä.
Entäs kun hoksaat ristiturvan jossakin kyyköllään, kuusen alla tai muuten vaan maastoon, pounikkojen lomaan sopien.
Elä vain ole huomaavinasikaan tai pysäytä katsetta, lähtö valkiaa ja ennen kuin ehdit manauksen loihtia huulillesi sen on jo äänettömästi tiessään. Ei siinä lempolainen ehdi haulikkoa selästä ottaa ja kääntää sohottamaan laukaisua varten.
Sen sijaan, siis jos huomaa epelin, on alettava tohkeissaan puhumaan jollekkin wanhalle metsästyskaverilleen vaikka puuta heinää - kuvitteelliselle. Ja siinä samalla muka toissijaisesti riipii hehtaaripyssyä selästä muiden rensselien joukosta.
On vielä muistettava, jos preservatiiveistä on tilapäinen pula, että rullaa sen pois virkaa tekemästä. Muuten uhkana on välineen hukka.
Vaikka se kestääkin ja estää viiden miljoonan siittiön rynnäkön munasolulle, ei se sentään kestä noin viittäkymmentä kuumaksi kärventynyttä lyijyhaulia joilla on melkonen hoppu ennättää jonekkin kauas pois pyssyn suulta.
Sitten - jos on sihillään, laukaus ja väiski nurin. Se on siinä. Ei kahta puhetta. Suolistus ja havut onteloon. Reppuun.
Alkaa epämääräinen haahuilu ja lappalaiskäännöksen teko tai vastaava. Samaan aikaan silmät jo haarukoivat sopivaa kannonpäätä tahi kelon tynkää mihin vestää tulet.
Kun sellainen löytyy, ei muuta kuin toimeksi ja piankos jo tupruttaa tervainen tuli mustaa pönäkkää savua maailmalle.
Keitinpuussa killuu nokinen kana, höyrypilveä nokasta suoltaen. Sivakoiden päällä metsämies sika-nauta purkki toisessa kädessä, niibi toisessa, mättää tiellä pitävää käkättimeensä.
Pieni tuulen viuhake karistaa ritvoilta huurua tunnelman sekaan, mutta sitä ei lasketa.
Metsän mies ajautuu silmät sulkien, suu täynnä herkkua yhä uudelleen tilanteeseen ja pasauttaa vielä kerran mielessään hehkuvan herhiläislauman osoitteeseen.
Pysähtynyt on aika kairassa niille sijoilleen. Huopaan käärityn tilan hiljaisuus kaikki tyynni. Erottuu vain sivakoiden sihinä, toisin paikoin karstanteen ylittäessä rohina, valkeaan sonnustautuneen hiihtäjän lykkiessä hidasta vuorotahtia umpisessa metsäsuksilla. Päällekäsin hieman omituisesti mutkitellen, mutta sitten selvääkin selvemmin kuin ikään olisi jäljittämässä jotakin.
Saattaa hyvinkin olla, että naakimassa on jänestä. Että on tullut jänespaistia mielenteko.
Semmonen saattaa iskeytyä humeettiin muulloinkin kun joulun alla, jolloin käydään kyllä perinteisesti jänesmetsällä, mutta tuolloinhan panokset jätetään yleensä normaalisesti hattuhyllyn päälle korjuuseen. Odottamaan parempaa tulevaisuutta, mitä se sitten lieneekin.
Senhän nyt arvata saattaa jokainen, että kuuskymmensenttisessä lumessa ei koirua tarvita tarpomaan vaikka haluja joillakin sen sortin motlakkeilla saataisi olla.
Karstanteinen umpilumi syö jalat puhki, vereslihalle puree sinnikolta. Se on nähty. Itsesuojeluvaisto lakkaa toimimasta kun huumaavan tuore jäneksen jälkivana vetää puoleensa.
Eikä se ole varmaa, että joka kerta jäneksen saa - naakimallakaan, vaikka sitkeys kyllä useimmiten palkitaan. Aikaa se vie ja aamulla pitää osata lukea hangen jälkikirjaa kuin Tuntematonta sotilasta - sutjakkaasti mukana myötäeläen.
Pitää osata tulkita, valita ne tuoreimmat ja sitten lähtä verkalleen hipsuttelemaan jälkiä seuraten, eteen tähystäin kaikilla silmillä.
Varansa on pidettävä, ettei hiihdä ohi. Vemmelsääri luottaa suojaväriinsä niin antaumuksella, että antaa sivakoida joskus muutaman metrin päästä ohi. Pokka pettää usein vasta kun uhka on jo hälvenemässä.
Entäs kun hoksaat ristiturvan jossakin kyyköllään, kuusen alla tai muuten vaan maastoon, pounikkojen lomaan sopien.
Elä vain ole huomaavinasikaan tai pysäytä katsetta, lähtö valkiaa ja ennen kuin ehdit manauksen loihtia huulillesi sen on jo äänettömästi tiessään. Ei siinä lempolainen ehdi haulikkoa selästä ottaa ja kääntää sohottamaan laukaisua varten.
Sen sijaan, siis jos huomaa epelin, on alettava tohkeissaan puhumaan jollekkin wanhalle metsästyskaverilleen vaikka puuta heinää - kuvitteelliselle. Ja siinä samalla muka toissijaisesti riipii hehtaaripyssyä selästä muiden rensselien joukosta.
On vielä muistettava, jos preservatiiveistä on tilapäinen pula, että rullaa sen pois virkaa tekemästä. Muuten uhkana on välineen hukka.
Vaikka se kestääkin ja estää viiden miljoonan siittiön rynnäkön munasolulle, ei se sentään kestä noin viittäkymmentä kuumaksi kärventynyttä lyijyhaulia joilla on melkonen hoppu ennättää jonekkin kauas pois pyssyn suulta.
Sitten - jos on sihillään, laukaus ja väiski nurin. Se on siinä. Ei kahta puhetta. Suolistus ja havut onteloon. Reppuun.
Alkaa epämääräinen haahuilu ja lappalaiskäännöksen teko tai vastaava. Samaan aikaan silmät jo haarukoivat sopivaa kannonpäätä tahi kelon tynkää mihin vestää tulet.
Kun sellainen löytyy, ei muuta kuin toimeksi ja piankos jo tupruttaa tervainen tuli mustaa pönäkkää savua maailmalle.
Keitinpuussa killuu nokinen kana, höyrypilveä nokasta suoltaen. Sivakoiden päällä metsämies sika-nauta purkki toisessa kädessä, niibi toisessa, mättää tiellä pitävää käkättimeensä.
Pieni tuulen viuhake karistaa ritvoilta huurua tunnelman sekaan, mutta sitä ei lasketa.
Metsän mies ajautuu silmät sulkien, suu täynnä herkkua yhä uudelleen tilanteeseen ja pasauttaa vielä kerran mielessään hehkuvan herhiläislauman osoitteeseen.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
....
....
....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi