JUMALAT PUHUVAT Runo № 1900

JUMALAT PUHUVAT Runo № 1900

Tulen viekotteleva lahja,
mielen monimutkaisia, änkyräisiä kiemuroita oikova,
lempeän rauhoittava vaikutus;
jok'ikinen kerta uusi ja wanha elämys käsikädessä.

Lämmön, äänten - tuoksujen hellä,
sielua ravisuttava sekamelska.

Koukussa.
Sielun syövereistä noutaa sellaisia takaumia,
sellaiseen tahtiin - filminauhan tapaan;
oitis kun äärelleen saa asennon asetettua levolliseksi.

Yhä useammin käy mielessä;
tuli-ilmiöllä lienee kyky kaivautua ihmisen perimään;
kaivella ja selailla sitä kuin muistikirjan lehtiä,
noukkia, koukkia sieltä herkullisimpia kohtauksia
uudelleen elettäväksi unen ja valven rajatilassa.

Niin sen täytyy olla,
draamojen huikaisevia kaaria;
siinä sen ankara viehätys,
joka panee kerta kerran jälkeen näkemään vaivaa.

Ja ikään kuin palkaksi sitten - jumalat puhuvat;
lahean lämpöinen, euforisen humaltanut olo,
tyyten toisesta maailmasta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

RUOJA

RUOJA

Yö pakenee nyt melkoisella haipakalla,
haalaa hämärää kainalossaan;
auvoistumassa ovat huomenet kerta kerran jälkeen
yhä vaan varhemmin.

Kovin on huikentelevainen ihmisen sielu
jo näin kevään orastavalla korvallakin;
käy työlääksi pitää lempoa aisoissa,
on pahkeinen heti hulluttelemaan karkaamassa;
näkee riettautta kaikkialla mihin silmänsä sattuu.
Tämä jumalan luoma harmi.

Poissa on vakaa, miehisen jäyhä kokonaisuus,
itsensä hillintä, ihmisiksi olosta puhumattakaan;
riähkäksi perhana muuttuu,
kujehtii,
puuttuu jokahiseen ilon pisaraan sellaisella wimmalla,
että tyrät rytkyy,
vaikka eessäpäin ovat wanhan muistin mukaan
vielä helmi-maaliskuun tuiskut ja tuiverrukset.

Ne kuittaa käden huiskautuksella ruoja,
yllyttää kiskomaan ummenkulkijaa ulajamaan,
nykii hihasta,
pukkii olasta,
suuntaa viittoo huima järven aavalle.
Sinne pitäisi lähtä kiekkoa kiertämään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KONSTi

KONSTi

Meren tuoksu,
jotenkin se on aistittavissa,
on - vaikka hyvän matkaa pitää mennä rantaan.

Kenties tuuli tuo sen tarosalle houkutellakseen;
nappaa ohimennen kostean suolaisen sipauksen
koukatessaan ranta-ahteelta ylängölle.

Kiusotellakseen kurillaan - muuten vain,
aikansa kuluksi;
huvemmassahan menee
kun on useampia osanottajia.

Maailma vaikuttaa muka valmiilta,
paitsi siltä osin,
että vuoroveden kohina puuttuu,
maininkien laulu hopeisine hapsineen;
kivien kalina vuoksen huipulla - sannan sihinä.

Kaikkea ei voi saada yht'aikaa edes ihme,
vaikka riivattu halu hinkuukin sekopäisenä,
liehuaa sytytettynä rannattoman tykö.

On suljettava näkimet,
sullottava hyppyset kuulimiin,
avattava humeetin hanat ammolleen;
sallittava takaumien tulvia hulvattomana vuona.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PiRU

PiRU

Jokitörmällä sivakat harottavat kahteen eri suuntaan,
vasempi myötäleeseen, oikeampi vastavirtaan;
ei se niin vaan ole päätettävissä kumpaanko lähtisi,
kyllä siihen puuskuttava hikinen tovi kulahtaa.

Valahtanutta reuhkaa pitää tönäistä silmiltä,
näkee paremmin vaihtoehdot,
vaikka oman vastarannankiiskensä sitä kyllä tuntee;
vain kuolleet kalat valuvat myötävirtaan.

Siispä sisäinen jatina pois,
väkevä ote porkista;
suoverot kalisevat kiviin ankarasta lähdöstä.

Törmältä on sahero ja viltto huiskaus jäälle,
kaataa meinaa notkautuksessa,
yhdelle koivelle tavoittelee;
vaan lopulta asettuu - palaa kahdelle sivakalle
ja asettuu vauhdin laantuessa.

Hattureuhka pyörii harteilla sukkelaan eeskahtaalle;
näkikö kukaan saatana
kun piru aikuista miestä viskoo?

Yli liihotteleva korppi narahtaa - jatkaa raadolleen;
sivakat kääntyvät uralle,
alkavat maistamaan verestä lunta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HURAKAT

HURAKAT

Rätkättävä nauru kuuluu jostain tiheiköstä
ja siihen osaaottava kuittaus parista suunnasta;
toki turvallisen kaukaa - silti tulipaikan liki.
Tarkkailuasemista.

Ihmisistä kun ei aina nääs tiedä.
Niissä saattaa olla kovinkin omituisesti käyttäytyviä,
erittäinkin ennakkoluuloisia etenkin hurakoiden suhteen.

Siksi on syytä varautua pieteetillä mahdolliseen
einehtimismahdollisuuteen;
kärkyllä - mutta kuitenkin sellaisella varauksella,
että kaikki menee persiilleen
ja tässä joutuu räpistelemaan ennen yöpuuta
vielä toiselle apajalle.

Vatsaa hiukoessa kun uni ei maistu,
vaikka lajitovereille pitääkin näytellä "kuulia"
ja olla nukkuvinaan.

Tämä nyt näyttää jokseenkin varmalta tapaukselta;
näkyy nostelevan erinäisiä niestanyssäköitä,
saatana - korvapuustejakin sillä kohveen keralle.

Toivottavasti pikkupuusteja eikä niitä ruåtsilaisia,
ne ovat parempia - ne Vaasan,
niissä on enemmän kamelia siinä töhnässä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

YÖPUU

YÖPUU

Pakkaslumi narskuu anturoissa,
valokiila hipoo hopeisena kimmeltävää aavemaisemaa,
henkiolentoja vilahtelee katveissa valoa vältellen.

Hiljaisuus erottuu ankarana pimeästä,
kaikki ylimääräinen liike, ähinä ja tuhina korostuu,
mielikuvitus lisää pökköä pesään;
kuulimet ovat herkällä.

Sielu - yltiöpäinen huithapeli,
se huitelee jossain vastaantulevassa maisemassa
tavoilleen uskollisena - syyntakeettomana,
vailla mitään vaistomaista varuillaanoloa.
Esi-isien vuosituhanten saatossa kokema ei koske sitä.

Korppien yöpuu,
juuri ja juuri erottuvaa hermostunutta kahinaa,
kärttyisää köhimistä;
kaksi välkkyvää nappia erottuu tähtivalossa
yötä tummemmasta hahmosta vaaleaa runkoa vasten.
Sitten vielä kaksi ja kaksi - ja yksi.

Valokeila nuoleskelee jyleää tyveä;
saatuaan pitävän otteen,
lähtee kipuamaan kierteistä kylkeä lakkapäähän.

Lehahduksia, heimo muuttaa ärtyneenä taivaaseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HÖYHTYVÄT

HÖYHTYVÄT

Sellaista lunta - oikeastaan kuin unta
hahtuvia jotka tupsahtelevat jokaisella askeleella;
puuttuu vain kelmeä täysikuu
ja kuukävely olisi valmis koettavaksi.

Tällaisesta sateesta kuohuu rinta äkin;
höyhtyvät kieppuvat piruetteja,
immelmanneja toisensa perään.

Miten osaakin taitavasti pujotellen sataa
yleensä mustina pysytteleville alimmille karahkoille;
jokaisellla niistä jo kuorrutus,
satunnaiset koivun vesat suorastaan taideteoksia.

Varisemisten hopeinen hölynpölypilvi;
tinttien pyrähdykset ripisyttävät kiteitä,
ääni hukkuu miljardeihin pikkiriikkisiin onsiloihin
ja uupuu sinne.

Iltapäivä on pitkällä - hämärtäys,
valoa karkaa jostain harmaan huovan riekaleista,
heijastuu lumisen metsän jok'ikisestä kiteestä;
on yht'aikaa hämärää ja valoisaa.

Unen ja valveen rajatila - ádjakas,
se ei voi olla enää kaukana;
sielu jo tanssii tässä unelmassa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TYMPEYDEN SYNTi

TYMPEYDEN SYNTi

Aika tavallista,
enemmän normaalia kuin -epä;
pitkät pakkasjaksot turruttavat.

Sisällä istumisen ja kutvailun sijaan
sitä kaipaisi astumista - hoputonta kiiruhtamista,
raikkaissa kuolpunoissa pakkasten nipisteltävänä.

Vaan kun pitäisi viitsiä pukea oikein,
jotta tarkenisi hytisemättä, ilman hikeä;
eikä sitten millään jaksaisi paneutua mokomaan.

Näennäishorisontti huojuu,
olemattomatkin asiat alkavat tuppuroitua,
kehtuutus saavuttaa pikkuhiljaa sellaiset mittasuhteet,
että tila alkaa ehtyä  - sielu synkkenee,
päihittää mustimmista mustimman singulariteetin.
Sekö muka huuha-haata?

Ei mitään Maldacenan konjektuureja,
pitäkää Tunkkenheiminne;
ahavan paahtaman naamarin eloisuus
alkaa olemaan samaa luokkaa kuin kuolleella porolla.

Joku rapsuttaa akkunasta - aurinko,
sitä riipii sitten niin herkästi elinvaatteet ylleen
ja ryntää ulos pihtipielet ryskyen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ROTAT

ROTAT

Runoilijoiden taivas rehottaa täydellä terällä;
kaikk' mik' ens'alkuuns' ol' unta - vuosikausia,
on muuttumassa todellistakin todellisemmaksi.

Upea lienee kovin kapea ilmaisu nyt
kun valo on pääsemässä selkosissa valloilleen;
päivä päivältä ulottuu yhä varhemmaksi huomeneen,
yhä loitommaksi ehtoon puolelle tuntureilla
ja pitää kynsin hampain kiinni saavutetuista eduistaan.
Aivan parhaaseen maantapaan.

Rotat kokoontuvat jo kameroiden eteen,
jättämään hyvästejä laivalle;
haalivat saastuneen arvovaltansa rippeitä
yleisen naurun säestyksellä.

Autioille saarille hylätyt Simonidekset palaavat,
vain he pelastuvat;
kaikki omaisuutensa on heillä humeeteissaan.

Apea, hämäränhenkien vaivaama mieli laantuu,
ponnistautuu valon voimalla,
onnistuu sonnustautumaan onean tunteen ohi,
kapuamaan niskan päälle.

Ja mikä hurmaavan rietas näky;
tavallisten ihmisten loistava paluu elämään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PORSAS

PORSAS

Arktinen hysteria hötkyilee eeskahtaalle,
hytisee pitkin aavoja selkosia,
värjöttelee joutilaanoloisena;
saattaa lempo pistäytyä kairassa,
piipahtaa naapuripalkisessa,
mutta aina palaa luotettavasti tammipakkasten
jäädyttämien jänkien yli sijoilleen ja on.

Syntymäpaikassa lienee kai sominta olla
jos on itsekseen kaunis;
timantteina välkkyviä nietoksia katsoi minne katsoi,
ruoskivan tuulen muotoilemia kulveita loputtomiin,
toinen toisensa päälle kavunneina ristiin rastiin.

Ihanainen näkymä kehystettynä;
niin hereällä sokerihuurroksella,
että se pelkästä silkasta ajatuksesta puhaltaa.
jo varisee hopeana kinosten hunnuksi,
keskellä äänettömyyden neljättä sinfoniaa.

Pussittamatta jää hurja hysteria - pakkaamatta,
sitä hanakasti kellekkään olla antamassa,
toimittamassa mieroon;
itsellä pysyy - tanakasti kahden kopran otteella.

Aina kun kyllästyttää - päästämä irti,
kyllä routa porsaan kotiin ajaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TÄHDENLENTO

TÄHDENLENTO

On niin hiljaista,
että revontulten jäljet hohkavat vielä kinoksista;
muutamia riekaleita lojuu siellä täällä,
ankara ryöppy on paahtanut kalottia hipoen ohi.

Enää typösen tyven taivas hehkuu upeana tähtisumussa,
linnunrata on juhlavalaistuksessa.
Sielu ei tee tenää.

Ääriltä erottuu rannaton, syvänsininen avaruus;
sen hailea kaiku kutsuu matkalle sfääreihin,
käsittämättömiin kosmisiin ympyröihin,
ulottuvuuksiin,
joissa eksyminen varmistetaan huikeilla nuoteilla.
Eikä paluusta samanlaisena anneta takuuta.

No kunhan jonakin,
että muistaisi edes käyneensä siellä
kun seisoo pöllästyneenä neljän tuulen tiellä.

Puoliksi sulaneet porkat pivoissaan,
kintut ja sivakat ristissä
ja hämmästellen yhä sitä mitä tulikaan toivottua
hetki sitten tähdenlennolta.

Vai onko siitä perhana jo vuosia;
ei ole tullut konttakirjaa pidettyä viime aikoina.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TUOHi

TUOHi

Jostain lemmosta iskee anhiton lihan himo;
salakavalasti selän takaa hiipii ja yllättää,
humahuttaa mieliteon sellaisella vimmalla sieluun
että kajahtaa.
Iskostaa jankuttamaan tuntikausiksi korvamatona,
jos ei heti äkkää antaa periksi.

Johtunee pitkästyttävän tympeistä pakkapäivistä
kun erityisen tähellistäkään asiaa juuri ulkona ei ole,
sen minkä nyt koirun elintoimien takia
pitää käydä pari kolme kertaa polkua junnaamassa.

Huiluntuhtiin tämä riivaus viittaa;
ulkosalla tuoksahti ohuesti palava koivu,
piisit nääs poravat taivasta joka puolla.

Oikeastaan tarkemmin ajatellessa - käristyvä tuohi.
Se vietävä kun sipaisee haistimen vomeronasaalielintä
lipevällä hipaisullaan,
niin puoli raatoa on sen siliän tien kääntämässä
rintamasuuntaa Onnenmaahan silmät nurin päässä.

Koirun pentele on selvännäkijä;
hoksaa lähiomaishoitajansa levottomasta sykkyilystä
oitis mistä on kyse - käristemakkaroista;
tekee ketku johdattelevia johtopäätöksiä
asettumalla lähtövalmiina ovensuulle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LUTALUTA-MiEHET

LUTALUTA-MiEHET

Keskitalven verkkaisuus viehättää,
tämä mitään sanomaton lempeän joutilas ämpyily;
oikeastaan ei mitään vakavampaa elettä,
ei mihinkään suuntaan.

Suomiuroon kaltaista jurottamista;
ollaan nyt pakkasia
kun kerta alettiin saatana.
Mitä tässä eeskahtaalle hötkyilemään.

Ehken päivän jatkumisen sentään huomaa - muutoksen,
jos harmaa vyöhyke sattumoisin sattuu,
ja tietenkin kovin tilapäisesti,
olemaan poissa iltapäivällä taivaanpiiriltä;
pitämässä ikävää jossain toisessa pitäjässä.

Purkua odottelevat nyt lutaluta-miehet,
aprikoivat kehittymistä - alkamista arvioivat,
pohtivat parhaita paikkoja;
vain yhdestä asiasta yhtä mieltä kaikki - koko maassa,
jää alla parhaat paikat.

Himmenee ja synkistyy,
näyttää lupaavalta,
kiikkustoolin ja akkunan väliä rampataan;
herkulliset kirosanat höystävät kahvihetkiä
viime talven pyyntiretkiä kuvaillessa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

iHAN KiHELMÖi

iHAN KiHELMÖi

Kultaisia lakkapäitä huurukuorrutuksella,
sininen vaihtunut ujoon puuntoon pilvien longilla,
soukat, nuokkuvat rungot huojahtelevat,
vaikka tuuli ei tunnu juuri muualla
kuin poskipäissä kihelmöintinä.

Pitkähkö tyven on ohi;
savut lakanneet poraamasta taivasta.
Kirkkaus kirkuu;
keskipäivä hoputtaa ajattelemaan nokilaseja.

Heh - nokilasit nokipannua - nokipannu kohvetta,
höyryävä kuksallinen nuotiota räiskymässä,
savun kiertymistä silmään - kirvelyä, kyyneliä;
tervaksen tuoksuista viipyilevää ilmapiiriä.

Arktinen kohtu - hui-haihattelevan sielun kotiloukko,
Ultima Thulen nostalginen salaisuus,
revontulten taivaalle liekittämä ankara totuus,
niin selvä epäselvä kutsu,
että tiinehtymään tullaan Kiinasta saakka.

Sietämättömän väkevää oleilua taivaanpiirin alla,
tulilla - jossakin tyvenessä maanpiirin onsilossa,
suojassa kaiken maailman jonniijoutavalta
ja valaistuminen;
se tapahtuu wällyn lämpimässä sylissä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KOHTAUS

KOHTAUS

Kahisevia ääniä kuuluu äänettömässä tovin,
kuni vasta pönäkkä narskuja vyöryy polun mutkasta,
puskee katerpillarina ummenkulkijan uralla,
tuhisee;
huurupilvi varisee kantapäiden takana hopeisena,
maailma pysähtyy pamahtaakseen aihkin kyljessä.

Korpin rinta on haljeta,
luulee kuolevansa elämänsä kuoleman,
mutta joutuukin karkaamaan siipispankoilleen;
varmuuden vuoksi.
Melkein ihmisiltä vaikuttavista ei aina tiedä.

Tintti-trio ei ole moksiskaan,
tuskin noteeraavat puhisijaa tuoksinassaan;
latvusten läpi tuikkivat säteet ovat sekoittaneet päät,
jäätyneitä titi-tyitä karautellaan vuorovedoin.
Elämä on muutakin kuin pakkasessa pörhistelyä.

Koirun motlake ei tiedä ollako edessä vai takana;
tulimmainen wimma värjätä törröttäviä korsia
saa sen hötkyilemaan eeskahtaalle.

Kahina hiipuu,
häipyy hurtta mukanaan horisonttiin.

Tavallinen ottaa paikkansa huurteisessa metsässä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SOOLO

SOOLO

Mystinen terhen kumpuaa sulasta mustasta,
tanssittaa itseään esiripuksi punaisen auringon eteen,
valo tulee taittuneena vaakasuorassa,
tismalleen metsänreunan tasalla;
jakaa värjäten maailman punaiseen ja tummaan.

Muutama narskuva askel vasemmalle - tai oikealle;
se käy hiljaisuudessa korvaan,
mutta hivuttautuminen tuottaa kiehtovia illuusioita.
Värin vaihtamiseen riittää kyykistyminen.
Kukaan ei ole näkemässä omituista sooloa.

Tumma pyörteinen vuo sivuuttaa kapeikon eleettä,
vapaus laventaa oitis,
kuni perspektiivi kaventaa sen taas viiruksi;
sopivasti ennen jään alle pujahtamista.
Haamut loikkivat viime tingassa riitteelle.

Helena Karan sisko huljuttaa varpaitaan vesikivellä;
pujahtelee uomaan niin sukkelaan,
että näpsäykset tuottavat tärähtäneitä ruutuja.

Ylävirran puolelta joukaisten kiljuntaa,
höperehtivien kuulimien takaumia joulukuulta;
vaikka kuin pidättelee,
pää tahtoo sittenkin vääntyä,
kääntyä tarkistamaan onko kuulossa vikaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

RiTUAALi

RiTUAALi

Herääminen pakkasaamun rauhaan on
aina oma viehättävä rituaalinsa;
havahtuminen nurkkahirren rapsahdukseen
aloittaa sielun varovaisen paluun
pähkähulluksi äityneeseen maailmaan.

Epämääräisen selkeä virkoaminen,
jumalat varoittavat sormiaan heristäin;
hivuttautuminen unen ja valveillaolon rajatilaan
käynnistää yhä pätkivän ajatuskoneen.

Keho ottaa vastaan ensimmäisiä suunniteltuja käskyjä;
varvas määrätään kuonon rooliin.
Vastahakoisesti - lämpimän peiton suojasta,
se mykeltää ulkomaille tunnustelemaan,
ottamaan atmosfäärin näytettä humeetin arvioitavaksi.

Käsi kurkottaa wällyn alta,
hyppyset hamuavat vähäisen valon kytkintä,
samalla kun kuulimet herkistyvät poimimaan
ensimmäisiä poikkeuksia vieressä lepäävän prinsessan
säännöllisen tasaisesta hengityksestä.

Naisen juovuttava tuoksu,
säädytön ajatus kiehnää heikkoon mieleen;
ajatusten hämärästä kiemurtava rietas kohveen himo
nujertaa mokoman haihatuksen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KATSEEN KESTÄVÄ

KATSEEN KESTÄVÄ

Viikon päivät kestänyt hiljaisuus ihastuttaa,
ei kai se nyt niin kovin poikeuksellista seisova tyven
keskitalven pakkasissa ole,
mutta vuoroveden kohinalla lataantunut humeetti
huomauttelee alvariinsa sivuajatuksena nykytolasta.

Koittaa vääntää asiaa maininkien puoleen,
luoda kaihomieltä;
saada ajatukset ryöppyämään meren lauluna
purskeina ja tyrskyinä.

Estelen - en millään hentoisi;
tämä huurteen koristama pitsimailma,
miljardeista taideteoksista koostuva kokonaisuus
on herkkyydessään sitä luokkaa,
että katseen kestää - ei juuri muuta.

Puhuminen, hohotus, kintaiden yhteenläiskäys,
koirun haukku, tuulen lempeäkin henkäys;
puhumattakaan auringon viehkeästä hymystä,
romahduttaa ympäröivän hereän maailman.
Loppu tulee katsetta vaihdettaessa.

On se hetki vuodesta
kun polkua astellessa varisee taikapölyä,
hipaisee nokkaa niin vietävän ihanasti,
että ylistävät sanat haihtuvat aivastuksessa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LÄPiVALAiSU

LÄPiVALAiSU

Kuu on taas katsottu tällä erää,
tuntui pysyvän yhä kannassaan - ikuisesti taivaalla,
ihmisten typerehtimisestä huolimatta.

Näinä huojuvina aikoina moni muukin tuijottaa,
kiristelee hampaitaan,
mikäli sattuvat olemaan eri ikenissä.

Kuu läpivalaisee historiallista perspektiiviä kelmeästi,
pysähtynyt hiljaisuus piirtää kinokseen menneisyyttä;
nähdä ja kuolla Rooma tuhoutui - romahti,
vaikka sen kulttuuriin kuului kehittynyt lukutaito.

Tänään lukutaito on huipussaan - laskutaito paskana.
henkinen tila rapistunut lumedemokratian uhrina;
miljardien roiskiminen nomenklatuuran taholta
ei saa aikaan mitään rietasta reaktiota.
Vain umpimielistä jupinaa, munien taskussa puristelua,
vapautunutta olutta vitukseen,
aamulla lisää olutta vitutuksen vitukseen.

Laskutaito on OUT, maailma on pysähtymässä,
taantuminen keskiaikaan uhkaa kokonaisia kansoja.
Tyhjänpäiväisyydet esitellään uutisissa.

Vallankumous keskeytetään vääntämällä sähköt pois.
Typertyneenä katsotaan sormea joka osoittaa kuuta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HERKKU

HERKKU

Mielellään sitä sujuttelee sivakoillaan
ummenkulkijan tallomaa uraa,
rahisuttaa karstannetta sen verta äänekkäästi,
että korppi pakkaa lentoon kelon oksalta,
siirtyy lakkapään suojiin kuikistelemaan
mikä lempo siellä mannun päällä rahuaa.

Siinä lykkiessä mielessä kiehtyvät
ja piruettia lyövät kaiken maailman joutoasiat;
niin tiiviinä vyyhtenä,
ettei siitä lopulta ota pirukaan selvää.

Kun maali alkaa häämöttää,
koirun tankki on saatu tyhjennettyä,
jok'ikinen korsi ja lumikokkare keltaiseksi värjättyä,
niin mikä se on siinä vaiheessa jo höllätä;
koukata ylimmäinen nappi auki
ja pistää tuuletus.

Voittajan on helppo hymyillä;
ensimmäistä kertaa sivakat näille lumille,
rottinkiporkilla kinoksia sestoen.

Itsensä voittaminen on parasta herkkua,
saa valita sitä myötä palkinnonkin;
tällä kertaa pari kuksallista kohvetta nokipannusta
ja norjalaismuorin omenapiirasta paratiisista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!