TAiTOLAJi

TAiTOLAJi

Puolipäivän ehtoon ensimmäiset merkit,
haukottelua, leukojen venytystä suonenvedon rajoille.
Auringon säteet valuvat luomille
ja painavat niitä wäkisten kiinni.

Nokosten aika - taitolaji,
josta pitkällä harjoittelulla tekee itsestä mestarin.

Mutta luontoa se kysyy, pinnistystä,
sinnikkyyttä ja uhmaa unta vastaan.

Juuri silloin,
silloin kun koko elämä tuntuu olevan makeimmillaan.
Siinä täpärässä hetkessä kun valveillaolon painopiste
on jo kaatunut kuolokohdan yli ja valuu unimaahan.

Silloin pitää antaa kovapäisyydelle valta,
kaksinkäsin on, hammasta purren,
takerruttava todellisuuteen, kiikkustoolin kädensijoihin,
vuoteen reunaan tai pöydänkulmaan.
Kuin hukkuva oljenkorteen.

On kiskottava itsensä valveunen puolelle,
näyteltävä satunnaiselle katsojalle olevansa valveilla,
omalle humeetilleen nukkuvansa.
Ensi ääni tai muu vieras ilmiö palauttaa jälleen ällin
ja elo jatkuu pitkälle ehtooseen, yön syliin.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KYNiTTY PELTO

KYNiTTY PELTO

Nuokkuva, yksinäinen vesitorni
raapii virkatyönään poutapilven lonkaa.
Sinisten vaarojen takaa siintävät kirkontorniparvet,
niiden lomista metsiin uurretut syvät arvet.
Kiemurtelevat joutilaina harmaat, hiekkaiset kylätiet
yhä lapsuuksien tyhjennettyihin maisemiin.

Nykymaisemaa jakavat asfalttisuorat,
ne hallitsevat käyrien ja kolmioiden ristikkoina.
Siltoina ja liittyminä pidättävät ajatusta.
Eivät päästä kiirettä pakoon.

Siellä täällä vesistön sininen selkä,
vihreiden latvanmerten välissä,
Lammin kuvastimen pilkahdus hakkuun aukosta,
saroitetut niitut tilkkutäkkinä.

Ladot ovat kuolleet - eikä yhtään heinäseivästä,
ei kuhilasta, haasiaa, rukoa tai suovaa pellolla,
vain valkeita jättiläisrakeita sateen jäljiltä,
toisen silmässä ronttosaurin munia - nekin.

Jättimäinen, huriseva korento syö aaltoilevaa vainiota
ja ulostaa kultaista olkea solkenaan.

Toisessa päässä unelias kaupunki tai sammuva taajama,
toisessa toinen ja koko väli pelkkää kynittyä sarkaa.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SATEEN PiEKSÄMÄ LEHMÄNPASKA

SATEEN PiEKSÄMÄ LEHMÄNPASKA

Näyttää kaikista wähättelyistä huolimatta että se varsinainen lama, koettelemusten kynnys on vasta pikkuhiljaa kampeutumassa esiin. Niillekin typeryksille Lama-Peikko tunkee esiin, jotka luottavaisina ovat kuunnelleet kaikenkarvaisten ennustajaeukkojen pötypuheisiin ja teenlehden asentoihin perustuvia näkemyksiä pörssikäppyröistä ja tuotannon elpymisestä maailmalla.

Nythän näyttää että joka toinen vastaantuleva talousmies on eri mieltä kuin edellinen ja varmuuden vuoksi vielä niin että mahdollisimman kaukana toisen sanomasta.
Politikkareppanat sekoontuneina korruptiorahoihinsa ja laskevaan kansansuosioon ja uskottavuuden romahtamiseen nähden jaksavat yhä jääräpäisesti puhua samoja pötyjään, mitä ovat saarnanneet lähes vuosikymmenen. Edellisestä lamasta lähtien:
Kulutus-kulutus-kulutus.

Ja maa makaa kuin sateen pieksämä lehmänpaska.

Kulutus on näille politikkasille sisään ajettu ehto, kuin toimintaohje Pavlovin koiruille. Homma on sinällänsä hyvä, osaavat asian unissaankin varamiestä myöten, mutta tie vain on se joka johtaa tuhoon. Harvat poikkeavat tuolta valitulta tieltä, jäävät yksinäisiksi ratsastajiksi ja nauretaan suohon.

Ei kuluttaminen kovin ihmeellinen asia ole jos sitä kulutettavaa vain on ehtymättömästi. Asia on silloin pihvi ja pahvi.
Mutta kun maailma ei ole ehtymätön, on vain yksi maapallo. Ja talouden laskelmat perustuvat vain kuluttamisen kasvun teoriaan.
Jokainen täyspäinen käsittää, että se on mahdoton yhtälö. Se että iniminen muka osaa lukea ja kirjoittaa muusta luomakunnasta poiketen, ei muuta totuutta miksikään.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Jo aikaa sitten on todistettu että Perpetum Mobile on mahdoton. Tyhjästä ei voi luoda kukaan mitään. Silti pöljempi osa sakkia uskoo että iniminen jotenkin ratkaisee ongelman. Niin - "ratkaisee". Se on utopiaa. Mahdoton tehtävä.

Asian ovat käsittäneet jo Sokeasta Reetasta lähtien kaikki esi-isämme ja warhemmatkin, yleensä ottaen kaikki muut paitsi höyrähtäneet ja vajaaälyiset:
"Leivällä ei nälkä lähde - se vain siirtyy!" Yksinkertainen tosi.
Ja tosi myös tämä wanha wiisaus: "Lumeen kun kusee, niin reikä tulee!"

Paitsi että kun enää nykylumeenkaan ei voi enää luottaa, sanoi Sörsselssonin Mari:
"Ennen ko mie pienen tyttön pisasin, nii pikkirilli kokonje reikä vaa tul, mut nykylummee ko kusasoo, nii joha kämmene kokonje syöver siihe tullee!"

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Kurjalta vaikuttaa elokuun iltojen pimetessä uutiset tulevasta syksystä ja talvesta, hyvin kurjalta. Usko poliittisten neropattien kaikkivoipaisuuteen horjuu. Usko puolueiden rehellisyyteen kansalaisten etujen ajajina horjuu. Omat suut ovat lähinnä.

Pikemminkin on selkeytymässä se kuva että kansanvallan kieroudella anastaneet puolueet ovat juuri sitä mistä saunanlauteilla, pubeissa ja baareissa keskustellaan vähäpätöisten inimisten pienissä ympyröissä. Pers'tuntunalla, mutta yksinkertaisen loogisin metodein.

Joku niin sattuvasti jossakin kommenttiketjussa totesi kysyvästi: "Nyt on käsitelty viikkokausia politikkojen "laillista" korruptiota ja lahjontaa.
Miten sitten kun laiton ja pimeä hämäräraha pääsee esille? Miten me sitten asian suhteen menetellään? Päästetäänkö me ne Kyrpqvistit elävinä?"

Minusta tuo on jo niitä merkkejä levitessään, että nähtävästi vaikka millaiseen menoon on rupusakin varauduttava tulevina vuosina jos nämä lamanotkahdukset eivät ala oikenemaan.

Hulinoita ja kähinöitä on ollut muissakin itseään sivistyneinä pitävissä maissa, joten olisko tuo mikään kumma jos porukka päättäisi lopen kyllästyneenä työntulosten ryöstöön ja keplotteluun vaihtaa roistosakin uusiin naamoihin.

Obladii obladaa.
Tervetuloa Absurdistaniin!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!
........
Demokratiasta on tullut varasvallan, kleptokratian, hatara kulissi.

sateenkaari

Kylläpä oli jo kerennyt kuivettua ja haihtua lähes Hiiteen
tämäkin meikäläisen sateenkaaren reppana.
Niitä vaan ei yksinkertaisesti ole ollut. Siksi niitä ei ole tullut kuvattua.
Toivottavasti tänä vuonna tulee parempi marjasato.
Tai ainakin sataisi ja paistaisi enemmän.
Tämä on nyt tässä.

SATEENKAARi

SATEENKAARi

Taivaankaaren tuolla päässä jossain aarre,
luona liki saaren, alla sateenkaaren;
kertoo vanha satu - uskokoon ken voi tai haluaa,
mut' sitä tämä juttu vielä kerran kaluaa.

Talvisaikaan johtaa sinne näkymätön latu;
ja jos ei vastaantulijoita kohtaa,
suoraan aarteen luokse ura ohjaa,
pitkin mustan kurun pohjaa.

Jos taas kesäntaikaan lähtee,
pitää olla alwariinsa luona taikalähteen silloin illoin,
kunnes keijuin tanssahtavan näkee
päällä veden tyynen kalvon,
ympärillään valvomassa pikkuväkee.
Ja kaikki tämä nähtävä on vielä poutasäällä.

Niille jotka matkaa jatkaa huomenkoissa vasta aikoo;
on paistettava voissa sianpintaa,
kastettava siinä kyyhkynrintaa,
ja voideltava marhamintaa.
Arvailtava silmät kiinni aarteen hintaa.

Yöllä vaipuneena uneen,
jos ken kaaren hoksaa kaatuneena lumeen.
Pääsee ihan vähäl' työllä.
Nostaa pystyyn, pyyhkii siitä unihiekat, kultamullan.
Herää vierest' oman kullan.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

YLERMi KUiKKA

YLERMi KUiKKA

Tuuheiden pensaiden raosta erottaa juuri ja juuri,
jos hyvin käy - kuikan huudon.
Kailottaa kaikilla kielillä akalleen:
Missä olet kultaseni?
Päivällinen on valmis!
Varo sitä Sörsselssonin ämmän siikaverkkoa!

Tai sitten pojilleen, ihan muuten vain,
se kun on pomo; eivät ala nokalle hyppimään.

Muuten veden ääressä tuntuu olevan hiljaista,
vain tuo kuikka mesoaa.
Noooo, pian siitä tulee tuppisuu tyystin
ja se siirtyy semmosille aavoille
ettei haulien ropina ylety sen kuulolaiteeseen.

Puolilta päivin huomenissa alkaa sorsanmetsästys,
kansanhuvi jossa tavin reppanoille
ja sotkanpojille annetaan kyytiä.
Siinä samalla saavat osansa kaikki jotka lentävät.
Tahi näyttelevät sorsaa.

Ei sovi kuikan riskiä ottaa rantavesissä maleksimalla
kun on jo kesän selvinnyt ison selän siikaverkoista.
Nolohan se olisi loppu jos törmäisi sadekuuron
sijaan haulikuuroon.

Ei passaa jäädä tuleen makaamaan.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ON PÄÄSSÄ JA Ei OLE

ON PÄÄSSÄ JA Ei OLE

Tavoitin astellessani luonnonpuistossa muistoja ajoilta
jolloin muistoja ei vielä ollut; nuoruuteni rajoilta.

Tilanne oli koomillinen,
suorastaan nauratti - eihän sellaista voi keksiä.

Hyvänen aika!
Kulkea metsiä,
etsiä jotain joka on päässä
ja ei ole.

Yhtä hyvin sen voi tehdä kotona soffalla.

Huvittelee ja kuvittelee ympärilleen metsän,
sen huminan tai hiljaisuuden
molemmat kyllä käy.

Antaa raikkaan männyn tuoksun tukkia nokkaan,
maalaa kuultavan sinivalkoisen taivaanrannan,
järven ahteelle kultaisen keltaisen sannan.
Kuin pisteeksi iille,
kaislikon aidolla näädän haivenella.

Jostakin napista vääntää linnunlaulua,
Walleniuksen kirjasta ahmii erämaan tunnelman,
sulkee sitten luomens' kiinni.
ja kääntää muistelon päälle.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MUKULAT.

MUKULAT.

Siinä kun Talvisotaansa kävi loppuun ja uuttaakin hieman kerkesi aloittaa niin eikö jo vain kunnon suomalaisen miehen melankoliseen tapaan, ihan suorastaan perisyntimäisesti tullutkin se muisteluosiovaihe Piekka-Anselmillakin. Ja meinasipa pahalainen jumia paikoilleen. Piru vie.

Kumma se on vain suomalaisen miehen palowiinapää silloin kun yksin pääsee johonkin oikein mukavaan ja viihtyisään paikkaan kiihtymättä suotta. Ihan kaikessa rauhassa omimpia omiaan omin päinsä touhuilemaan.
Rentoutumaan niin että päätä ei juuri mikään pakota, no enintään että sateella tietysti kastuu jos silloin on höynä ja menee vaikkapa esimerkiksi verkoille.

Mutta otahan siihen lystiin ja onneen palowiinaa, jokunenkin ryyppi ja etenki se wiimeinen, niin hetipä kyllä wiinapäissään pakkaa kaikenmaailman harmitukset humeettiin nousemaan ja siellä möyrimään. Mieltä lättänäksi lyömään ja hyvä mieltä syömään. Ei nyt hyvä isä sentään niillä aivan ensimmäisillä mutta sitten.

Könyävät murheet humeetin loukkoja sen verta vilkkaaseen, jotta pitää ottaa wielä ryyppi varmuuden vuoksi, tilanteen selkiyttämiseksi ja sitten toinen.
Ja toinen.

No sitten ne vasta kaikki yht'aikaa höökiikin päähäkkyrän kimpuun, ne ikävät asiat. Niin se vain on. Päänuppi siirtyy ojasta allikkoon, ei niin kuin muilla heimoilla, kuten vaikkapa epsanjalaisilla tahi italiaanoilla.
Niillähän pulina vain kovenee ja melskaus. Ja molkotus. Kädet alkavat loppua, hakevat Lemmot pitempiä käsiä toisiltaan. Pussavat ja halaavat riätit.
Suomalaiset, jos siihen vaiheeseen yleensä pääsevät ennen sammumistaan, hakevat halkoja ja peli alkaa. Sitten tulee polliisi. Toinen puoli lautoihin - toinen rautoihin.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Niinpä Piekka-Anselmillakin, miksipä tuo muusta heimosta olisi eronnut? Verkot oli selvitetty ja eheytetty. Päivä oli osapuilleen valmis. Kaikki kunnossa. Päässä humisi somasti. Ei satanut ja maha oli täynnä niestaa. Lähes täysi puteli herkullista palowiinaa jalan kupeessa antautuneena. Kaikki kohdallaan, niin kuin pitikin, pilikulleen - suunnitelmien mukaan.

Ja sitten yhen äkin, kuin riutta, lentää liihottaa paikalle muistelo, mukulat. Ne lapset, maailmalle lentäneet ipanat - klopit ja pirpanat. Niistäkö nyt ptää aikuisen miehen, aikuisista lapsista alkaa itselleen murheen sarkaa alkaa kyntämään, äestämään ja lanaamaan?

Siellä ne on puoskat maailman toreilla omin nokkineen. Eivät ole pyydelleet nimiä lanketteihin. Eikä ole tarvinnut einestä ja rahaa laittaa.
Ovat pärjänneet, lapsenlapsikin on jo, että oikeastaan ukkihan tässä nyt jo höperehtää eikä mikään raavas mies. Vain mieleen ne tukkivat. Siitä huolimatta. Minkä tuolle osaa?

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Poropartti ilmaantuu metsän reunaan, ajatus loikkaa mukuloista sinne ja katse seuraa mitä siellä tapahtuu. Hirvas siellä puhisee, on jo ensimmäiset vaatimet yhteen hätyyttänyt vaikka rykimään on vielä tovi aikaa. Eipä siinä mitään, olkoot kunhan eivät ihan portaille tule paskomaan.

Vaatimista ajatus loikkaa kepeästi, sukkelaan kuin kärppä, omaan somaan vaatimeen joka etelän kaupungissa ahertaa. Se asia pitäisi saattaa kuntoon ja touhuta se tänne perälle sipsuttamaan.
Siinäpä palaa monet muunlaiset muistelot humeettiin Piekka-Anselmilla, mutta pikemminkin ne liittyy etupäässä siihen mukuloiden tekohommaan, kuin itse vunukoihin.

Oientuu ukko porstuan syrjään, tuulen suojaan vakituolilleen. Elokuisen illan auringonpaisteeseen ja lumpsauttaa silmänsä kiinni.
Ja sillä siisti.

Piekka-Anselmin kaikki osat tässä:

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!
........
Naiset pitävät hiljaisista miehistä, he luulevat heidän kuuntelevan.

TUOKiJOKUViLOiTA YNNÄ ViÄNNÖKSiJÄ

TUOKiJOKUViLOiTA YNNÄ ViÄNNÖKSiJÄ

Huomijota sinne kotjperällen!

Hualleita ilimoja tiällä toistaseks pitellöö,
ihan pitämäti, ilimo' aekojjaa,
vuan hikkee sittähi pukkovaa - siittäi huolimati,
vaekka kuinnii luapottiva varroin nostelisj.

Jotta sen verta se kuitennii heltteellä tiälläi pelehtii
ja kun tuota on tuota mahanköllykätä
siunannu terveysruokiloihen mättämisestä,
niin vähinttäänni vastuukin kokone nästyykki
pittää rintaskussa töksöttee,
jotta suap otan kuivana piettyvä jotakuinnii
kaapassa käännin aja'.

Eipä siltihhii ja semperrää, voesta en luovu, enkä kermasta!
Minen ala riissitaotisten kanssa niistä kinnoomaan.
Tulpa hik eli ei.

Suapha' nähä kun huomine' tulloo,
sehän on ylleesä enämpi siäntö ku poekkeus,
niin eikköön tuo pahkeinen hetj ala saitta ropisemmaan.
jotta kynsnaahattii kastuu
jos paattiinloessa matkaan lähtöö
ja varppaihenvälit on mullan töhkässä
jos iliman paattiiniloeta.

Ei mouta tähellistä, Harmoosusj

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TAHTOO KUORiA HETi

TAHTOO KUORiA HETi

Tuulen takana toinen tuuli ja vielä kolmas,
kaikki tulollaan - tuttua, tuttua.
Äkin ei enää tuule.
Ne ovat loppu, tilalla elokuun tumma yö, syvenevä tyven.

Paitsi että sellaisesta tulee hyvälle tuulelle,
kun siis ei enää tuule. Osittain.
Tarkoitan että kun se lakkaa ulvomasta, tuhisemasta
puuskuttamasta korvaan, pöllyyttämästä maasta lehtiä.
Ja muuta - no vaikka sotkemasta hiuksia.

Ikävintä on että sitten tyvenessä tyttöjen hameet kesyyntyvät
ja kiehtovaksi salaisuudeksi jää humeettiin leijumaan
minkä värisissä kaatioissa kukin kulkee
vai onko niitä muistanut epähuomiossa laittaa lain.
Moisesta tulee kateelliseksi mukulakivellekin.

Esirippu kätkee salaisuuden ja ihanat somat,
mutta vilahdus - ja tahtoo kuoria ne heti. Ja kohta. Ja pois.
Kummallista.

Muuten kyllä mukavaa kun ei tuule,
puiden latvat eivät taipuile, koivut eivät kahise,
haavanlehti havise.
Eikä seinät vapise - kuin vasta myrskyssä.
Mutta siihen on vielä tovi aikaa.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ELOKUUN YÖN KEPEÄ TUULAHDUS

ELOKUUN YÖN KEPEÄ TUULAHDUS

Paha on saanut palkkansa, lahjusten määrät on julkistettu - siis laillisten, eli jotakuinkin päivävalon kestävät. Nettikeskusteluissa kiivaimmat ja hätäisimmät ovat jo laatineet boykotti-päätöksiä, kuka Siwaa, ken Sampoa tahi jotain muuta vastaan.

Hieman sääliksi käy niitä muutamia sekaan mahtuvia hyvä uskoisia typeryksiä jota aidosti, vilpittömän hyväntahtoisuuttaan ovat sotkeutuneet tekemään yhdessä hyvää ja kahta kaunista koko heimon hyväksi.

Mutta milloin pääsemme käsiksi mustaan, pimeään, synnissä siinneeseen rahaan, siihen joka liikkuu hämärän rajamailla? Povesta toiseen, taskusta taskuun. Siihen rahaan jota ei ole olemassa. Siihen josta puhutaan vain kuiskaten.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Ukonjuhlasta (kesäpäivänseisaus) lähtien jatkunut sinällään "laillisen" rahoituksen myllytys toivottavasti tuottaa sellaisen lopputuloksen että seuraavissa vaaleissa entistä useampi miettii kannattaako äänestää lain. Ja jos kannattaa, niin ketä - uuttako- vai vanhaa lahjottavaa?

Joku aloitteleva politikan harhaoppinut epäili julkisesti että kyseessä on median viha/jahti. Joopa-joo niinpä-niin, Jos niin olisi, pitäisi keksiä sille wihalle motiivi, pitäisi keksiä se tai ne jotka pitävät wihan suitsia kädessä.

Jos taas kyse on silkasta median ahneudesta, pelkästä irtonumeromyynnillä rahanpyynnistä, niin kenellä rehellisellä kilpailun kannattajalla on siihen asiaan minkäänlaista nokankoputtamista?
Onko kilpailtu tai kilpaillaanko nyt siis väärin, kun kilpailusta auvoista pelastusta toitottaneet politikat kiemurtelevat kuin liero koukussa?

AH! Missä ovatkaan ne jalon kilpailun rehdit säännöt? Paras voittaa. (Hinnalla millä hyvänsä, heh!) Melko syvällä ollaan silloin moraalifilosofiassa, oikean ja väärän tulkinnoissa. Jos häviäjälle tulee paha mieli - onko kilpailtu väärin?
Keskustelu on loputon.

Ei tässä yleisellä tasolla mistään vihasta ole kysymys, höpö-höpö! Omasta mielestäni kyllä pitäisi olla, sillä heimoa on kustu rankasti silmään, tosin niin on tehty jo iät ja ajat. Ja miksi toiminta siitä nytkään muuttuisi. Pitkätukkaista on helppo jymäyttää.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Aikuisten oikeesti tässä ryöpytyksessä opportunistit saavat vain ansionsa mukaan tai ehkä vielä vähän alle. Ahneus ja vallanhimo tekee näet inimisen hulluksi, syyntakeettomaksi. Se on se lasku jonka maksamme siitä että ajattelukyvyn myötä kannamme harteillamme inhimillisyyden raastavaa iestä.

Eläimiltähän inhimillisyys puuttuu kuin myös ajattelukyky joka mahdollistaa ahneuden ja vallanhimon. Elikoila suvunjatkamisvietti ajaa saman asian, mutta paljon-paljon loogisesti terveemmältä pohjalta.

Itse vertaan korruptioon sotkeutuneita sosiopaatteja pedofiileihin.
Selitys on lähes sama vain kohteet eroavat.
- Sosiopaatti ”tekee kansalle pelkkää hyvää” nauttien siitä itse.
- Pedo ”tekee lapselle pelkkää hyvää” nauttien siitä itse.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Vielä uudelleen. Kaikkein ikävintä, KAIKKEIN IKÄVINTÄ on se että myöskin ne harvat vilpittömät, ne jotka ovat ehken lähteneet likaiseen peliin mukaan puhtaat jauhot pussissa, ovat nyt saaneet osansa tästä kyseenalaisesta kunniasta.
Sillä voi olla tulevaisuudessa vaikutusta heidän suoritteisiinsa, kuin myös lopputulemaan.

Moni rupusakkilainen antautuu ja nostaa kädet pystyyn. Alkaa mököttämään. Joku miettii voimmeko tehdä asian eteen mitään? Tilanne vaikuttaa toivottomalta, rahan puolestapuhujat, vastaanottajat, ovat paatuneita konkareita, eivät puolustele juurikaan. Ovat kuin kusi sukassa ja toivovat että kohu laantuu ja heimo unohtaa. Niinhän se yleensä menee.

Mutta meneekö enää? Netin kautta tapahtuva tiedonvälitys (juoruilu) on niin nopeaa ja vaivatonta että ikäviäkin asioita voi sukkelaan pistää julki.
Pitää muistaa mistä suunnasta puhaltaa kun joku sanoo että netissä on paljon paikkansa pitämätöntä tietoa ja kuulo- ja luulopuheita.
Se on osittain varmasti totta, mutta aidosti täyspäinen ei niihin hevillä sorru - vaan ottaa selvää.

Ainoa asia millä varmasti voi vaikuttaa "suurmieheen" on se että, tekee hänet riittävän naurunalaiseksi. Se on paras tie, väkivallaton konsti. Se syö, se kalvaa, syövyttää eniten itsetuntoa ja itsetunnoton poliitikko taas on ennen pitkää raunio, kypsä palkintovirkaan kyllä, mutta sinällään kovin turvallisesti pois päivittäisestä häiriökäyttäytymisestä.

Meillä on paras eduskunta mitä RAHALLA saa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!
........
Sosiopaatti ei ajattele kenenkään muun, kuin itsensä etua. Valehtelu ei ole este, mikäli sillä voi päästä vastuusta.

parasta kesässä

Olipa kerrankin aikaa harkita aihetta:
"Parasta kesässä"
Tämä valikoitui vaikkakin joka torstaille kyllä joutessani
ja ajankuluksi jotain näpsäsin.

Näpsyt löytyvät tuosta alta Kuvatorstaita näpsäyttäen.

KOKO iHANA HÄMMENNYS

KOKO iHANA HÄMMENNYS

Yöttömän yön laulu,
maalailevin sanoin lausuttu taulu haaveineen.
Haihatus - salainen kauneuden huume,
kuin kuume joka läätää räytyvää rinnan alla.
Ei lääkettä.

Pimeys tiessään, väistyköön siveys, kirkujen kimeys;
sijaan virvatulten hiipivä mystinen näkymä aaveineen.

Sudenhetken salaperäiset kuiskivat usvat,
kaislojen kihinä vihreää luodessa,
tyven, syvenevä hiljaisuus.

Kokonaisuuden halki sojuu kulorastaan huilun ääni,
täyttäen pääni kuin ehtymätön, karkuunpäässyt,
williintynyt ajatusten vuo.

Ja ne tuoksut! Ja ne tuoksut!
Suopursun kirpeä sekoittuu vanamon hentoon;
koko ihana hämmennys - lehtivihreän parfyymiin.

Sieluni silmissä näen hajumolekyylien
kietoutuvan toistensa ympäri,
vajoten syvälle syliin,
leijuvan vieraisiin kyliin,
hämmästyttäen hereille torkkuvan käen
kun alkavat keskiyön tanssinsa ilman yötä.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KUiN RiUTTA SAALiSTAAN

KUiN RiUTTA SAALiSTAAN

Lasken alas vuoren kuvetta,
sieluuni tulisin kirjaimin poltettu viesti laakson eläjille.

Jokainen askel on harkittu, katsottu
ja tutkittu.
En halua valua kivivyöryn mukana alas
haluan käyttää kunniallista lähestymistä
ilman pelästymistä.

HEi!
Nyt on aika tehdä päätöksiä;
avata silmänsä, katsoa ja toimia,
välttämätön mukaansa poimia
jos on vähääkään voimia ja heti muuttaa
sillä hyvältä ei näytä tulevaisuus.
Ei hyvältä.

Ensin loppuu aika,
sitten kaikki ikävä kaatuu yht'aikaa päälle.
Emme mahda mitään säälle.
Mitä teemme jäälle joka sulaa,
jättää ihmiset pulaan?

Musta aurinko nousee esi-isiemme maasta,
jostain vastapäätä omaamme,
jää tylysti ylös kököttämään kuin riutta,
riutuvaa saalistaan.

Onko valmista - mennään?!

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PiKKUPYYKiT TUULTUMAAN

PiKKUPYYKiT TUULTUMAAN

Pienen pienin,
pikkiriikkisin hyppelöin etenee pehmeä elokuu,
vetelee kesä wiimeisiä kiireisiä pinnistyksiä sinnikkäästi,
vaikka osa vihreästä alkaa jo luovuttaa.
Elo kypsyy kultaisiksi aavoiksi vihreiden saarien rantaan.

On aika.
Tienoosta aistii syksyn ensi maistiaiset.
Vaiennut useampi pesä, pojat lentäneet hui-hai,
mierolle entäneet - miettimään matkaa pohjolaan.

Ehtoolla, löylyn jälkeen verannalla,
veden ääressä
kun päivän pölyt on huuhdottu iholta ja kurkusta;
haikeuden muuntuessa käsinkosketeltavaksi pyyhkyksi,
aatokset alkavat sopeutua vähitellen keskikesän
porottavasta helteestä elokuun tummenevaan iltaan;
auringon siltaan pehmeän lämpimään yöhön.

Puuntavan pilven helmaan kiinnittyvät aatokset.
Ripustuvat kuin pikkupyykit tuultumaan
leppeän iltatuulen soitossa.

Pienimpien äänet haihtuneet lähes tyystin
viimeisetkin imeytyvät pimeän syliin.

Vain joskus - aivan sattumoisin ehken:
Kuikan huikka akalleen.

Elokuun sietämätön keveys.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PALANAKO VAi SiiVUNA?

PALANAKO VAi SiiVUNA?

No mitä nyt yhdellä jonniijoutavalla karhulla humeettiaan kiusaamaan? Joka sitä paitsi lähti vitomaan. Siis se Mesikämmen. Sitä on maailmassa tähellisempiäkin asioita, vaikkapa kouraan istuvan melan vesto, esimerkiksi.
Sillä on merkitystä istuuko mela pivoon kuin pyy - jäsenen luonnollisena jatkeena vai onko siitä koko ajan pidettävä täydellä kouralla kiinni, jolloin se on työläs.

Jokaisella omin nokkineen elämisen virkaa hoitavan elinpiiriin muodostuu lukematon määrä tapoja ja tottumia joista ei suurin surminkaan malttaisi luopua. Mieluummin sitä vaikka vaivihkaan koettaa säilyttää omiaan ja näytellä muuhun suuntaan näkymätöntä.

Melan istuminen kouraan on yksi tapa ja siitä ei mielellään luovu, koska yksinänsä verkkojen kanssa kuljailu ja husoteeraaminen muuttuu huonolla melalla hermoja riipiväksi ja repiväksi matsiksi itsensä kera.
Siinä joutuu siivuttamaan sielunsa ja syöttämään pirulle. Sanat loppuvat kesken jos kelvottoman melan takia kiloinen rautu molskahtaa reeskaverkosta takaisin Ahtolaan. Se on selvä se. Ei riittä vaikka huutaisi järven selän yli että TUHAT PERKELETTÄ. Ei auta. Eikä toinenkaan satsi.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Piekka-Anselmia ihan suorastaan sanoen vituttaa kun kauppias on jo alun kolmattakymmenettä vuotta hältä joka helkkerin kauppareissulla kysynyt Metsästäjänmakkaraa ostettaessa että palanako vai siivuna laitetaan - KITOSHH!.
Ja kuitenkin se halvatuinen tietää ihan rikulleen, että täysi kanki laitetaan viiteen osaan ja puolikas kolmeen - suurinpiirtein tasan.
Niin on tehty aina, lapsesta saakka, kun isän kanssa sitä ensimmäisiä kertoja pääsi kaupan makasiinin laiturilla maistelemaan, sen aikusta uutuutta. Ja hyvää oli niin, että on tähän päiviin asti kelvannut tuolla mainitulla siivutusoptiolla, laatu on säilynyt lähes samana ja maku etenkin.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Mutta nyt on wiimenenkin verkonresu tarkastettu. Anselmi ottaa oikean otteen liinasta, mutjauttaa kyynärvarren päällä ja pyörräyttää vyyhdeksi ja nostaa sitten muoviseen putsiin muiden päälle.

Siinä olkoot nyt sen aikaa kun käyn haukkaamassa niestaa kitaan, laskostan sitten ehtoolla, viileemmällä paljuun, tuumii Anselmi puoliääneen.
Puoliääneenpä hyvinkin vaikka kuulemassa on korkeintaan - no enintään lapintiaispesue, jos sitäkään. Ja niille nyt on ihan sama ja hailee, ääneenkö puhuu yksinäinen mies vai onko ääneti.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Anselmi astuu sisään tupaan, nostaa porstuan konttorista menneessään tyröksilaukun. Pukkaa pannun keskemmä levyä ja viskaa muutaman rispaantuneen tuohen hiilien päälle ja niiden päälle pivollisen honkapuikkoja.
Siitä vaan - syttyköön omine aikoneen, ala siihen erillistä henkeä puhaltamaan, aattelee, siirtyy kelosta vestetyn pöydän ääreen ja avaa tyröksilootan.

Puolinainen voipaketti, samansorttinen leivänkyörä sekä rapisevaan voipaperiin kääritty pala palvattua siankylkeä. Juustonmötikkä. Vajaa jo sekin.

Siinä eineet päivälle, ehken parille - kepeillä hommilla. Syötävä pois ennen kuin kypsyvät liikaa. Vasta sitten voi käydä talvella ajettuihin varastoihin, jos on tarvis. Saas nähdä miten kala alkaa liikkumaan tälle syyskesälle.

Piekka-Anselmi kuopasee puukon vyöltä, kurottaa alaskäsin ja pyyhkäsee pasillit terästä saappaan varteen. Ottaa sitten kyrsän kouraan ja viiltää puolituumaisen viipaleen rukiista. Taittelee leukun kärellä voipaketin korvilleen ja vestää nokareen ynnä levittää sen leipäviipaleelle sekä haukkaa jo maistiaisen.

Sitten kuorii juustonköllykkää, laskee kuorta kuin aluhousuja naaraalta, taiten, rikkumatta ja nautiskellen. Asettaa peukalon oikeaan kulmaan könttään nähden, taiteellinen vaikutelma kun pitää saada ja painaa terän peukaloa vasten varovasti. Varttituumainen silotellun oloinen siivu vuoleutuu ja kaartuu terän yli kuin keltainen maininki.
Kiepsauttaa terää vasten leivälle.

Piekka-Anselmi on niitä miehiä. Juusto alle ja liha-aineisto päällimmäiseksi!

Sitten avaa rapisevan voipaperin. Houkutteleva tuoksu, nokassa viipyilevä kypsän sianlihan aromi leijuu. Leikkaa maistiaisen. Toisen. Kolmannenkin. Vihdoin kelputtaa ja viiltää rasvaa tirisevän samanmoisen siivun kuin juustostakin, sille kaveriksi.

Ottaa tekeleen hyppysiinsä, laskee luomet ja kohottaa huulilleen ja haukkaa. Täyttymyksen hetki. Humeetissa juoksevat rainoina kaikki elämän aikana ihania elämyksiä toimittaneet naaraat kuin pumpulipilvessä. Niin huikealta tuntuu makuelämys. Ei sen paremmasta enää.
Sitä ihan mielellään jättää rukolat ja muut herkut rauhaan. Ja hyvä isä - pitäähän sitä toki muidenkin saada herkutella. Syökööns vaikka kaikki niitut tyhjäksi heinästä. Ei sen niin väliä.
Kunhan jättävät siankyljet rauhaan. Etenkin savustetut.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Kolmannen annoksen jälkeen jo toppuuntuu ja siirtyy kahvittelemaan. Mietiskelee eteen tulevia hommia ja kun semmosia tuntuu laiskankin elämässä olevan, asettuu lavitsan kirjavalle raanulle pitkäkseen niitä järjestykseen laittamaan.

Syötävä on - jos meinaa elää, tuumii ja nukahtaa.

Piekka-Anselmin kaikki osat tässä:

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!
........
Pitäisi olla tikka. Saisi elantonsa takomalla päätään puuhun.

TULITiKUN KiHAHDUS

TULITiKUN KiHAHDUS

Pyhäaamun hillitty rauha,
seinäkellon unelias raksutus.
Ruskeaksi maalattu wankka permanto rapsahtelee
harvakseltaan vuoroin tummien seinähirsien kera
virkoavan huomenkoin hiljaisuudessa

Pastellinvihreän päästävedettävän kohdussa,
muhkuraisella olkipostelilla räpsäytän luomeni auki,
otan ensimmäisen yhteyden huomeneen
ja käännän nokkani nojalleen lootan koivuiseen reunaan

Orastavan koin pilkahdukset raidoittavat
jo valmiiksi raidallista mattoa.
Pölyhiukkaset tanssivat säteessä.
Suuri koiran motlake juoksee kilpaa unissaan,
rytistää matonlievettä, uikuttaa väliin, väliin vinkuu.

Matka ei liene pitkä koska asettuu pian,
ottaa löysät pois ja leviää matolle tyytyväisenä.
Puhaltaa tuhahtaen.
Saikohan jäneksen kiinni?

Kyökissä lieden alle asetellaan muutama klapi,
rapinaa, tulitikun kihahdus, tuskin havaittava häive
palavan tuohenkäppyrän tuoksusta tavoittaa aistin
ja viimeistelee herätyksen.

Ihana elokuun aamu.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

kolkytkolme

Yykaakoonee-kuvakotkotus vaan jatkuu.

Pajunkissoja elokuussa.

TiETYT MiNUUTiT

TiETYT MiNUUTiT

Päivä on pysähtynyt sopivasti hollille,
kiiru on tipotiessään - haihtunut Hiiteen tyystin,
jos sitä nyt on ollutkaan joutavalla.
Saa sitä huvitella ja kuvitella.

Lokinpoikaset kerjäävät ilmassa ruokaa,
vaikka ovat lentäneet pesästä aikaa sitten.
Kaipa ottaneet oppia näkymättömistä ihmisistä
jotka jonottavat torin laidassa kadulla näkyvästi leipää?
Ihmiset äänettä - eivätkä pasko niskaan.

Syksyn ensimmäisiä tuoksuja voi aistia tässä elokuussa
kun vitvettelee pitkin lahden rantaa soljuvaa polkua.

Vastaan lönkyttää joku kireäilmeinen hupakko,
kaikkensa antanut ja silti on juostava.
Tuokion kuluttua toinen, tämä on nälkäkurki,
kalpean apaattinen, ilmeetön naama paljastaa miten
hauskasta asiasta on kyse.

Mieluusti niille tietä antaa, väistyy syteen,
ettei tule paha mieli ja päivä - tahi saveen.
Menee vielä kalvosimessa laskuri sekaisin
ja joutuu ottamaan ylimääräisen askeleen.

Se taas ei kiireessä sovi,
on sitä tähellisempääkin tekemistä kuin luonnossa ravata.
Sille on varattu tietyt minuutit
ja jossei käy, pitää älytä pysyä poissa.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

JEESUS JA MADONNA

JEESUS JA MADONNA

Heti alunpitäin kaikki meni päin persusta. Muudan Madonna joka meni johonkin konserttiin päällepäsmäriksi silloisen poikaystävänsä kera olikin samalla tämän äiti. Ne jotka sen tiesivät eivät ostaneet lippuja vaan pitäytyivät ja jäivät ulkosalle kuulostelemaan ja taskumateista palowiinaa hörppimään, että miten hommassa loppujen lopuksi kävisi koska se tuntui jotenkin hölmöltä. Olla nyt morsio ja samalla äiti.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Nämä suomen-ugrilaiset olivat perillä oikein juurta jaksain siitä että Madonna, tai kuten sisäpiirissä sanottiin, Maaria - oli alun pitäin Säkkijärven Kivennavalta kotoisin oleva neitsyt ja hyvin outo tapaus sikäli.

No elikkä tämä Maaria eli sikäläisittäin Marjatta oli paimentyttö, joka tuli sattumoisin tiineeksi puolukasta kun kukaan ei ollut kesannolla vahtaamassa, synnytti aikanaan saunassa ja rukoili Ukko ylijumalaa synnytystuskissaan.

Nii-in - pyöräytti siis tämä hupakkoine potran pojan, jolle annettiin nimeksi Kaukomieli tahi Kaukamoinen, miten vain - kumpi sattuu kenenkin suuhun somemmin, ja joka peri jäljempänä mainituissa tarinoissa kaiken vallan ja kaiken rahan Karjalassa. Ei kuitenkaan ollut mitään sukua yksille Laakkosille, sen paremmin kuin Kakkosen Kyöstillekkään.

Tuosta puolukasta tiinehtymisestä muuten sai alkunsa muudan hyvin runsaasti viljelty sanonta joka alkaa sanoilla: "Pyörii kuin puolukka...!"

Uskovaisten Marian kanssa yhteistä tällä suomalais-ugrilaisten Marjatalla on vain joissain yleisimmissä asioissa, kuten jotta kumpikin tiinehtyi neitsyenä ja synnytti merkittävän pojan.

No eihän sitä kylän ämmät uskoneet. Ei sinne päinkään. Kun yksi muuan Joukahainen asiaa tiedusteli ikäänkuin akanottomielessä eräältä Kyllikiltä:
"Tiijätkö sinä Kylli-täti, vai etkö sinä tiijä, jotta kukapa mahtanee olla tulevan lapsen isä, kun kerran tuo Marjatta-neito näyttää nokka- ja mahapystyssä raittia kulkevan?"

Siihen Kylli-täti vastasi itkien silkaa virttä:
"Laita kätes sirkkeliin - taidatkos sanoa wanha peijjuuni, mikä piikki leikkaa."

Jatkoi siitä matkaansa Tapiolan Mielikille Hiitolan suuntaan ja jätti Joukahaisen keskelle raittia hämmästelemään tiinettä neitsyettä, joka oli paksuna puolukalle.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Joku roomalainen kulkuri-jässikkä oli ollut Kivennavan kylätoimikunnan toimeenpanevan komitean perinteisessä tori- ja kirpparipäivien myyntitapahtumassa konsulenttina esittelemässä erään Tsutsusen piiraita sekä ves- ja Wiipurinrinkeleitä ynnä vatruskoita ja kuullut sitten paikallisilta tästä Marjatasta.

No hänen latinakielisessä humeetissaan tyttönen oli vaihtunut oitis Maariasta, (Marjatan nick-namesta), Mariaksi ja sitten, kuten kohta saamme huomata, myöhemmin matkalla Roomaan peräti jo Madonnaksi.


Tämä suupaltti konsulentti keksi ja suolsi sitä mukaa tarinaan jatkoa kuin mitä kotomatkalla viini haarikassa maittoi ja olut taarissa läikkyi. Firenzen tienoilla, saattoi se ehken tosin olla jo Wienissä, tiedettiin tämän mainitun epelin puhelripulin johdosta, että tämän neitsykäisen vanhemmiksi sanottiin muuatta Joakimia ja Annaa. Siihen aikaan Karjalassa ei ollut Laakkosen veljesten autokauppaa, joten luultavaa on että Marjatan vanhemmat olivat maanviljelijöitä näin ollen - arvatenkin.

Arvaahan sen että tämmönen juttu kun alkaa suusta suuhun kulkemaan niin melkosta jälkeä tulee. Kolmannessa ekumeenisessa kirkolliskokouksessa vuonna 431 jJk. tälle tytön heitukalle jo ehätettiin antamaan arvonimi Jumalansynnyttäjä, jota ei saattanut tiineeksi pelkkä miehenröniskö vaan asian hoiti muuan pyhä henki, semmonen esimerkiksi joka sihisee kiukaan kivissä. Suomalaiset kuuluvat kutsuvan sitä kuulemma Löylyksi, oli paavikin todennut konklaaville.

Kun tuokaan ei vielä piisannut, hänestä tehtiin sitten jälkikäteen jossakin symposiumissa vielä ikuinen neitsyt (lat. semper virgo) kuolemaansa asti.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Voipiko enää monimutkaisemmalle tolalle asiat mennä? Ja nyt tämä pari siis, äiti ja poika, Madonna ja Jeesus ja samalla pariskunta - hellupari, sama Madonna ja Jeesus, olivat menossa johonkin hemmetin rokkikonserttiin rokkaamaan. Lutereille se kyllä pääosin kuullosti sopivan, kun ovat nämä eellä mainitut vielä ulkomaalaisia joita ei saa arvostella kuten saa kotimaisia outoja ja juoppoja ja turvanhakijoita.
Suomessahan keltainen lehdistö toki mekastaisi viikkotolkulla insestistä ja sukurutsasta koko journalistisella ammattitaiodollaan jos kyseessä olisi kotimainen pari.

Intoa toimittajain päähän ajaisi lisäksi se tieto että tämän neitsyen pylly on niin pyhä että joka kakalle pitää olla uusi Gustavsbergin muotoiltu valkea pytty.
Muuten ahistaa ja jää tulematta - eikä se semmonen paljon laulata.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!
........
Turvaseksi ei suinkaan tarkoita sitä, että seurustelee ainoastaan sellaisten ihmisten kanssa, joilta varmasti saa.

kurjenpolvi

Kurjenpolvi/metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum)
Miten kukin tykkää sanoa.

KiEHTOVA TÄYSiKUU

KiEHTOVA TÄYSiKUU

Kermainen vakaa elokuu aamuyön lounaalla.
Kiehtova täysikuu nummien takaa,
tummien kummien puiden yllä.

Niityllä hehkeä peilikuu odelman kasteessa.

Vihannan pisarasillassa pisarakuu,
jos osaa katsoa.
Ja miksi ei, kun on katsomaan tullut.

Niskan takana,
hiljaisena, mataavana vuona siintävä taaja selkä
valuu kihisevänä näkynä virin suuntaan,
toisella tuulella toiseen, toisella toiseen.

Jos lätäköstä olisi kyse - lilluisi
mutta ei tämä, tämä ei lillu.
Tämä ei ole mikään allikko.

Huvikseni kuvittelen kuunsillalle purren,
tai huuruisen haaveen,
aavelaivan terhenen sekaan lipumassa.

Ehkä se on lokki
Vantit eivät soi, purjeet lepata,
Ehken purjelaivaa ei ole vielä keksitty
ja se on todella lokki.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MASTOKUUSiEN METSÄ

MASTOKUUSiEN METSÄ

Tyystin sattumalta - hetken mielijohteesta oikeastaan,
sanoisin - pelkästä silkasta päähänpistosta,
ikäänkuin joku outo oikku olisi sittenkin vetänyt,
houkuttanut, koukuttanut.

Mutta kivunnut olen ja kavunnut,
kiivennyt kuolleenkourien siimeksessä
pienelle vuorelle Yoldia-meren rantaan.

Satajalkaisten mastokuusien sankia metsä seisoo
rinteen sylissä odottaen purjehdusta maailman ympäri.
Hiljaisuus istuu kuin palapelin viimeinen osa.
Rikkumatta.

Jyrkkiä, rajuja aatoksia alan mäeltä tyrkkiä,
säästelemättä päästelen sananjalkojen lomasta sanoja,
ihailen lehteviä vehreitä pajuja - ikimetsän hajuja.
Kailotan outoa puhetta, mökellän ja hoilaan.
Kaiku paiskaa samalla mitalla takaisin.

Lasken sammaleisen kiven katveeseen lymyyn,
väännän itseni leveään hymyyn.
Siinä teille kaikki.

Nyrkkiä kouristaa kun suoristaa raajaa,
se osoittaa laajaa taajamaa
joka edessä joskus epäämättä lepää.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

OTA KiiNNi!

OTA KiiNNi!

Sanojen silta kahden maailman välillä,
yön ja päivän,
kesän ja talven,
juhlan ja arjen.

Runoista punotut pitsiset kaiteet
proosaisen kannen kahta puolta,
alla arkisten asiain aalloppi;
sanoja menee ja tulee,
kenenkään pysähtymättä kuuntelemaan.

Tasaisena massana,
kuin nyhjäävä elämä jossa ei tapahdu mitään.
Vasta loppupeleissä:
Viikatemiehen tanssi
Saattoväki ja vehnäskranssi,
keskellä muistoksi molemmista päistä sytytetty kynttilä.
Hyvä oli.

Mutta tartuppa kaiteeseen,
ota kiinni ja katso mikä kudelma, sommittelu,
solmujen viehkeys - solmijan kiihkeys ja unelma.

Heti on humeetti työssä - miettii,
kannattaako jatkaa vaiko pysähtyä välitilaan,
tutkimaan sommitelmaa - pääsemään tenhoon mukaan,
kulkeutumaan punojan sieluun, syvälle ajuun
ja ehken etappiin,
äkkäämään mikä ajatus on.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

WAROiTUS

WAROiTUS

Piekka-Anselmi oli niin paneutunut verkon paikkuuseen ettei hän ensin reagoinut lainkaan ääneen. Tai jos reagoi, niin ei sitä ulkopuolinen olisi edes huomannut. Ei närhen ääni selkosissa niin kummallinen ollut, vaikka jo nykyään kyllä melko harvinainen - rääkäisy. Ylipäätänsä harvinainen koko Tunturi-Lapissa tämä epeli, mutta että kuitenkin.

Monet lappilaiset, Karjalanpuolesta siirtyneet sanoivat sitä paskanärheksi, sanovat sitä kai vieläkin, wanhan kansan inimiset. Saamelaiset kutsuvat sitä nimellä látteguovssat.

Ei siinä mitään, melko komia ja värikäskin, jos oikein liki pääsi sitä vilkaisemaan. Utelias se oli mutta ei niin inimiseen luottava kuin kuukkeli, sen serkku - guovssat.

Joka tapauksessa sen Piekka-Anselmi tiesi muististaan että paskanärhi on metsän juoruakka. Se seuraa poroja, hirviä, kettuja ja hukkiakin, kuin myös inimisiä jotka metsässä liikkuvat. Kaikkia. Ja rää'ynnällään varoittelee niitä kutka sen sattuvat kuulemaan.

Jos siis kuulee taipaleella närhin rääkäisyn, niin kaikki sadan metrin säteellä kuulevat että tinttiä suurempi otus on liikkeellä.

Verkonpaikkaaja oli kuitenkin niin paneutunut reikien etsintään verkostaan, että sivuutti varoituksen, jatkoi vain etsimistä vaikkei olisi suonut löytävänsä.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Sai selattua yhden, kurotti saavista toisen ja nosti polven päälle ja aloitti sen. Närhi piti taukoa, kaipa se oli jotakin natusteltavaa metsän reunassa olevasta tunkiosta, keksinyt, koska sinne ukko kiikutti joutavaksi käyneen eineen.
Harvoin sitä tapahtui, sillä ruoka oli kunnia-asia eikä sitä yleensä tunkiolle toimitettu kuin joskus harvoin. Silloinkin enemmän hyvästä sydämestä eläviä kohtaan kuin että tuhlaamisen mielessä.
Usein miten sinne päätyivät potunkuoret, kalan perkeet taikka valmistetun kalan ruodot. Mitä niistä nyt yli sattui jäämään.
Eipä juurikaan muuta tähellistä.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Verkko sojui polven päältä, silmä haki silmästä vikaa, aihetta, syytä korjata. Sitaista pienemmksi tahi loihtia uusia silmiä, jos niin oli tarve.

Tälle hommalle naurovat kylillä, eikä siihen enää moni kyennytkään. Ei osannut. Osti vaan uuden kun tarpeeksi suuria reikiä oli, sellasia hevoisen kokoisia, joista oli laskiessa haittaa ja kokiessa myös, jos jänkäkoira sattui itsensä ison silmän läpi kieputtamaan sen tuhannen sykkyrälle ja mutkalle. Yleensä itsensä henkihieveriin.

Taasen rääkäisi varoituksen, nyt peräperää useamman kerran. Vielä ei silmät nousseet työstä irti. Sitten jo kuului havinaa kun jokin lennähti huopahatun yli katolle. Varjo vain vilahti silmissä maasta.
Vasta silloin nostaa Piekka-Anselmi katseensa. Ammattimiehen katse, silmät sirrillään haravoi näkökenttää. Empii, muttei pysähdy, jatkaa metsänreunan toiseen ääreen.
Närhi rääkäisee nyt katolta, päänpäältä, katse palautuu uudelleen siihen kohtaan missä hieman empi.

Sydäntä kourasee, perkeleellinen myrkkypommi lähtee kohisemaan suonissa, kihottaa hikeä pintaan, kuumottaa, saa tärisemään.
Ei suinkaan pelosta, kiihkosta mieluummin, metsämiehen reaktio silloin kun tiedossa on jotain todella harvinaista.

Kontio, jumalattoman suuri, tummanruskea ukko seisoa johottaa metsän reunassa kuin majakka. Koivikon valkeaa vasten erottuen. Liikkumatta seisoo, haistelee, maistelee suuntia. Ei ole vielä saanut vainua tältä rantteelta, Piekka-Anselmi tuumii, samalla kuin humeetti pelaa täysillä. Missä on kivääri, paukut siinä on kyllä lippaassa. Ja yksi piippuun vedettynä.

Sitten jo rentoutuu. Siinähän se on ase, porstuassa, kamanaa vasten, käden ulottuvilla. Mutta eipä tässä hätää muutenkaan. Jos kulkee asumisen tuoksut kirsuun, niin heti laskee nelinkontin ja lähtee möyrimään toiseen suuntaan.
Semmonen se on tapa - karhukansalla - pyrkivät erkanemaan inimisistä jos suinkin, paitsi jos joku on tyhmyyksissään niitä alkanut evästämään. Silloin saattavat tulla pihaan roskia tonkimaan. Kesyyntyvä pahkeiset. Haitaksi asti.

Piekka pistää verkon syrjään, nousee sitten reippaasti ja rykäisee. Kontio käännähtää kannoillaan, laskee maahan ja lähtee köntystämään sivuryöppyä Kuluvaran suuntaan.

Piekka-Anselmi laskee alas, ätäkkä liemi suonissa haihtuu, sydän tahdistuu lepopulssiin ja hiki kuivahtaa ylähuulen päällä.

Ukko kurottaa liki ehtyneen Talvisotaputelin ja imaisee sen tyhjäksi. Ähkäisee päälle, pyyhkii suuta kalvosimeen, laskee silmäluomet vastakkain ja hymyilee itsekseen.

Elämä on.

Piekka-Anselmin kaikki osat tässä:

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!
........
Inimisen juuret ovat maan kentässä. Ei pääse eroon juuristaan iniminen. Jos pakenee, ei ole iniminen. Jos riistetään, revitään, ei ole iniminen.

kaheksantoista

Yykaakoonee-kuvakotkotus se taas jatkuu.

Pohjanriidenlieko
(Lycopodium annotinum ssp. alpestre).

Tätä voidaan käyttää pureutteena alunan sijasta
lankoja värjättäessä.

MYRSKYNSiLMÄSSÄ

MYRSKYNSiLMÄSSÄ

Makaan vakaana laakean keskellä,
tunturin upeessa kupeessa - karun kurun tyynessä uomassa.
Sinisen rannan suomassa huomassa parun ilon ja surun;
keskellä hiljaisuuden myrskynsilmää.

Juoksutan mielessä muistoja,
suloisia puistoja laheista sanoista äitini kielessä.

Kiehitän, liehitän, esille hilaan, sieviksi silaan,
uusia tilaan ajuni loukoista - kypsien ryppäiden joukoista.
Maistellen haistellen tajussa tuoksutan.

Kelaan sielussa kauneuden janoja,
muistoilla pelaan ja tavaan; wirteni hanoja avaan.
Niillä kitani kostutan.

Ilmaan piirtelen, paikkoja sanojen siirtelen, vaihtelen,
joitakin kaihtelen, lovitan - paikallens' sovitan.
Sujumaan avitan.

Lapista sanoja asetan, lasetan lauluja ehyihin kehiin;
mystisiä sanaisia tauluja,
joita hivelen helein kevyin elein.
Alan innosta itsekkin vapista.

Muistelen manoja, päätäni puistelen,
loitsuista eroon luistelen, sävyjä maistelen, eroja toistelen.
Weisuni valmiiksi taistelen.

Arkailen - sitten ilmoille parkaisen.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

JOSPA SYÖVERiSTÄ

JOSPA SYÖVERiSTÄ

Peilityven, musta lompolon pinta
vähälännän tievan kupeessa,
upeessa, jäkälän kuorruttamassa kuolpunassa.
Reeska pistää ve'en kalvoon ahnaasti, perhoa tavoitellen.

Vielä pyytämättömän saalin jaolla ovat:
ukko ja kopukkansa, verkkopalju veden rajassa,
lapintiaispari ynnä neljä juoruilevaa kuukkelia.
Korppi ilmoittaa myös osingolle tulostaan.

Kaikki elävät toivossa - jospa sieltä syöveristä,
hetteen silmästä jotain.

Ranta-ahteella wanhuuttaan lyyhistynyt saunanröttelö
harmaa, sammaleinen, paikoilleen lahonnut
ja itsensä päälle romahtanut.

Ruosteen maalaama kiuas pilkottaa orpona,
osoittaa viimeisiä miehuutensa merkkejä.
Henki siitä on pois. Löyly haihtunut Hiitolaan.
Kun pelti antaa periksi satu on lopussa.

Aurinko räköttää täydeltä terältä,
parissa kolmessa tunnissa näkee onko lompolossa
isoreikäiseen verkkoon uijaksi ketään.

Harmaiden pilvien päältä kasvaa hattarainen taivas.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!