lauantai 1. helmikuuta 2014

KONSTi


KONSTi

Meren tuoksu,
jotenkin se on aistittavissa,
on - vaikka hyvän matkaa pitää mennä rantaan.

Kenties tuuli tuo sen tarosalle houkutellakseen;
nappaa ohimennen kostean suolaisen sipauksen
koukatessaan ranta-ahteelta ylängölle.

Kiusotellakseen kurillaan - muuten vain,
aikansa kuluksi;
huvemmassahan menee
kun on useampia osanottajia.

Maailma vaikuttaa muka valmiilta,
paitsi siltä osin,
että vuoroveden kohina puuttuu,
maininkien laulu hopeisine hapsineen;
kivien kalina vuoksen huipulla - sannan sihinä.

Kaikkea ei voi saada yht'aikaa edes ihme,
vaikka riivattu halu hinkuukin sekopäisenä,
liehuaa sytytettynä rannattoman tykö.

On suljettava näkimet,
sullottava hyppyset kuulimiin,
avattava humeetin hanat ammolleen;

sallittava takaumien tulvia hulvattomana vuona.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

4 kommenttia:

  1. Minä ajettin ensin, että No jopas, on paras. :)

    VastaaPoista
  2. Tuoksuillaan ja tuulillaan mukaansa tempaava runo. Aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus vain tulee niin wimmattu halu meren äärelle.
      Tämä on tätä kun on itsensä alttiiksi saattanut.

      Poista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi