tiistai 20. huhtikuuta 2010

Runo № 700. PÄiVÄ SARASTUU


Runo № 700. PÄiVÄ SARASTUU

Yön hiljaisuus hipaisee kasvoja,
hyppynen sipaisee olemattoman hahtuvan silmän yltä.
On varhainen aamunkoi tunturin suomassa huomassa.

Päivä sarastuu koillisen puolesta.
Sijallensa hiipuva nuotio - odotuksen aika,
vitkainen siirtyminen koiravahdista suden hetkeen.

Iho kuulee hiljaisuuden kosketuksen,
rumpukalvo havahtuu kuin olkipillin vienoon soittoon,
välinpitämätön vilkaisu sivulle uutimen raosta;
tintit kiimii - lemmen ortena koivun ritva.

Yksinäinen viaton hahtuva karkaa tiimellyksessä
tietymättömille teille.
Tuo untuvalle tuntuva leijuu keijun lailla,
tanssii tanssiaan päämäärää vailla.
Piirtää sydänpiruetteja orastavaan kajoon.

Tai ehken se on joku satunnainen koditon haiven;
muualta - kokonaan toisesta maailmasta.
Aistillinen huithapeli - haihatteleva hillitön haituva,
vaipumassa hangen huurteiseen syliin muuten vain.

Kuihtunut heinänkorsi nyökkää kohteliaasti
ottaessaan leijuvan taakan vastaan.
Äänettömän kohtaamisen jälkeen palaa hiljaisuus.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

2 kommenttia:

  1. Untuvakeijun piirtämiä sydänpiruetteja. Kaunista.

    VastaaPoista
  2. Unelmikolle:
    Totta maar! On jos suostuu näkemään ne.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi