maanantai 1. maaliskuuta 2010

JÄRiSTYNYT ELÄMÄ


JÄRiSTYNYT ELÄMÄ

Tänä aamuna, jo hyvissä ajoin ennen sarastusta huomasin että aurinko nousee kovin oudosti, mustana. Niin, Hiisi vieköön, mustana kehveli, niin totta kuin elän. Niin se vaan nousi. Mustana kuin Café brutal josta yleisesti nautin.

Se vaikutti kovin oudolta, koska normaalisesti aamutoimien yhteydessä nouseva kultainen kehrä on "normaalin" värinen, mikä se sitten lieneekään - jokaisen silmä kun näkee sen eri lailla - oman humeettinsa mukaan.
Kukin inehmo sen mukaan, millainen vihne silmässä sattuu eilisillan jälkeen olemaan.

Tunnistin kuitenkin tutun kurran sen oudosta väristä huolimatta. Syynä sen persoonalliseen väritykseen lienee ollut täysikuu joka  sinisenä kuumotti kauttaaltaan keltaisen taivaan laelta kun eilisillan hämyssä palailin koiriitten kera ulkoilutuksesta. 

~~~~~~~~~~~~
 Jo eilen päivällä palatessamme pitkältä taipaleelta kosmoksen takaa, huomasin jänkien väreilevän, oikeastaan aaltoilevan koko mannun. Se oli se enne. Pitkänhuiskeat, suipot siperiankuuset huojuivat tykkylumikuormassaan kuin jossakin piirretyssä filmissä vaikka oli hiiskumattoman tyven, lahea pakkasen keli. Täysin äänetön, volumen nuppi lounaassa.

Se kummastutti niin, että neuvo piti pysäyttää, sammuttaa käyttövoima tyystin ja nousta pois. Astuin ylös Camera obscura (digi) kädessä varmuuden vuoksi. Kukapa ei haluasi kuvata elonsa wiimoista näkyä jäljelle jääville sukupolville? Se olisi sangen tyhmää.

No ei se ollut wiimoinen, koska tässä vielä kirjoitan. Mutta ei kaukanakaan. 

Sillä hetkellä kun astuin ulos, huojuvat kuuset varistivat kuormaansa luisuilta harteiltaan. Onnistuin väistämään juuri ja juuri ja samalla kuulin kaukaista kuminaa tunturien suunnasta. 

Juoksin kiiruusti eteenpäin ennättääkseni nähdä niistä edes pilkahduksen jostakin tykkyisten puiden lomasta ja totta maar, yllättäin edessä urkeni kaatuneiden puiden ura ja uran päässä, kaukana Ultima Thulen suunnalla näin tuntureiden tanssivan, huojuvan kuin hurmioituneena transsissa.

Oman henkilökohtaisen mielipiteeni mukaan ne pudistelivat lunta yltään, varistivat sitä kurujen täytöksi ja siitä se levisi; valtava lumimassa aaltoina siintäviä kallaita pitkin lanteille. Lennättäen hopeista hölynpölyä ylt'ympäriinsä  kaukaisia pohjolan maita pitkin. 
Siristin silmiäni, näytti että pölyä alkoi leijua koillisen kyydissä lannanmaan suuntaan. Olin niin kovin onnelinen siitä.

Kun palasin neuvooni, kuulin radion tötteröstä, että Siilessä (Ghile) oli juuri sattunut maanjäristys joku aika sitten. 
Se selittikin kaiken, ymmärsin oitis että siksi suipot siperiankuuset huojuivat, siksi tunturit varistivat lumikuormaansa lanteilleen, siksi tyven, aava jänkä aaltoili ja kuu oli helottanut kokonaisen yön sinisenä keltaista taivaankantta vasten sekä aamunsarastuksen aurinko nousi mustana.
~~~~~~~~~~~~

Ei mitään hätää. Asia oli sen verta pihvi että nostin poropaistin liedelle ja aloin valmistamaan itselleni henkilökohtaisesti omaa Café Ganule'a. 
Pidän siitä yleensä niin kovasti jälkeen maanjäristyksen, että oikein värisen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ainakin 15 ystävällesi TÄSTÄ!
........
Elämän tarkoitus on oivaltaa itseä ja luontoa kunnioittava henkilökohtainen moraali ja elää siten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi