lauantai 16. tammikuuta 2010

AURiNKOLAULU


AURiNKOLAULU

Sinä harmaassa meressä kelluva oranssi,
kevään hereä ensimorsian harsuisen linnikon alla.

Vihdoinkin rusoinen kultasi väikkyy
aavan päältä häilyvän terhenen lomassa,
siveästi ujostellen,
himmentyen kirkastuen vuoroin;
kuin ikuisuuden tielle johtava majakka
opastamassa sieluja oikeaan suuntaan.

Poimin silmäkulmaani häilyvän autereen seassa
entävän säteen,
käännän kasvoni, keskeytän toimeni;
antaudun
ja annan sen lämmittää mieleni syvimmät,
salaisimmat sopukat pakkasen läpi,
tässä ajassa ja tilassa ja tolassa,
ahavan viilentäissä kiihtynyttä rintaa,
hilliten kohisevaa suonistoa.

Toivon hehkusi ruokkivan uusien asioiden näkemistä;
sallivan niiden ymmärtämistä,
opastavan uusiksi sanoiksi muuttamista

Kohotan käteni tervehdykseen.
Nähty on, kiitän sinua kun jälleen ilmestyit,
se vahvoo mielen odottamaan yötöntä yötä.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

2 kommenttia:

  1. On se pohjoisen luonto ihmeellinen. Hämmästyttävää vain että siellä asuu niin vähän ihmisiä. Ehkä parempi niin.

    Upeita kuvia blogissasi.

    VastaaPoista
  2. Williturkille:
    On se, kuvassa vuoden ensimmäinen aurinko.
    Ihmisethän asuvat siellä minne niitä kasataan, toistaiseksi etelässä niin kauan kuin järki voittaa.
    Kiitän kommentistasi.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi