tiistai 29. joulukuuta 2009

KAHDEN HÄMYN YHTYMiNEN


KAHDEN HÄMYN YHTYMiNEN

Mitenkään isommin kiljahdellen
annan riemuni kummuta esiin,
jo ensikoin vasta sarastaessa mielenkuvissani.

Viirun havaitessani rintani hakkaa, pidätän ennemmin
kuin sitä muiden silmien edessä esitän.
Teerenpeliksi luulevat - näytelmäksi,
sen kummemmin sisälle ajatukseen kurkistamatta.
Ei niitä ihmeemmin riemuni kiinnosta
kun on elettävä täyttä häkää hetkessä,
aika on loppu ja loppukin vähissä.

Esitän osani niin hyvin ja lämpimimmin elein
kuin vain sen kätevimmin pystyn.
Yritän sopivimmin,
keskeisimmin sanoin tuoda esille ne sävyt,
joilla kuvaan tuntemuksiani
hiljaisuuden saamasta otteesta itsessäni.

Ja siitä kuinka sen jälkeen tuntureiden äärien kauneus
taivaanpiiriä vasten saa aina - joka kerta,
valtoihinsa, pannen laulamaan äänetöntä virttä
kaamoksen sinelle, kahden hämärän yhtymisille
suorastaan juhlalliseen aktiin puolen päivän aikoihin.

Sitä minä suren ja iloitsen, että on pian tämä taas ohi,
siniset ajatukset vaipuvat syrjään väistyen
valon ja syntyvän elämän tieltä.


Oh-show-tah hoi-ne-ne


3 kommenttia:

  1. Kyllä tuosta kaamoksen hämystäkin varmaan oppii nauttimaan ja hyvä niin. Huomenna on hyvä päivä kun pääsee taas ulvaisemaan täyttä kuuta. ;-)

    VastaaPoista
  2. Tanssivalle harmaalle pantterille:
    Kuun valoa ja kaikkea mitä ylettyy, ehken hieman järjenkin.

    Pekalle:
    Oppii - juuri kun alkaa valo päästä voiton puolelle. Pari viikkoa enää. 12. päivä on jo valon päivä.
    Huomenna on hyvä päivä kuu täyttyy klo 21:13 kaakon suunnassa korkealla jos pilviverho on poissa.
    Ei muuta kuin ulwasemaan.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi