Yykaakoonee-kuvakotkotus jatkuu.
lauantai 28. helmikuuta 2009
PiTKiN VALKOiSTA AALTOiLEVAA SELKÄÄ
PiTKiN VALKOiSTA AALTOiLEVAA SELKÄÄ
Aavemainen, äänetön,
kaiken sisäänsä kietova huuru valuu kallasta pitkin.
Pujahtaa niemen kärjestä jään päälle.
Tunnustellen liruu muutama haparoiva sakara,
joku näkee siinä lonkeron, toinen haaran - arka vaaran.
Muuan pehmeän usvan ja yksi jopa hapuilevan tuskan.
Tovin päästä vyöryy uhkaava massa jo hiljalleen
pitkin valkoista aaltoilevaa selkää,
peittää kultaisen kehrän auervaippaan.
Tai viittaan, verhoon, levättiin - halattiin,
kaikkeen minkä katsojan silmä näkee kun sulkee ne.
Kireässä pakkasessa sitä luulisi äkkipäätään väkeväksi
vaikka sen onkin hyytävän kylmää kosteaa ilmaa,
pilvi joka tekee mahalaskun
ja kietoo elämän sumuhuntuun
Jos pelkää,
nyt on wiimeinen hetki tehdä retki suojaan,
ottaa yhteys luojaan.
Laittaa kädet ja jalat ristiin ja rukoilla.
Oksa merkiksi taittaa
ja vaihtaa vaippaa.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
ystävääsi runolla!perjantai 27. helmikuuta 2009
KAiKKi HYViN - Ei SiiNÄ MiTTÄÄ
KAiKKi HYViN - Ei SiiNÄ MiTTÄÄ
Jos ei ole mistä ottaa, niin olot ei siitään kummene olipa loma tai lama. Kieltämättä liikehdintää ja kuhinaa elakelaisuraa harkitsevien keskuudessa hallituksen hanke aiheuttaa. Kolmikannan 1/3-osa on jo vetänyt herneen nokkaansa.
Kyllä sitä herkempikin iniminen käsittää että joku hallitus tahi tiktatoora pitää heimolla olla hegenonian avaimia helistelemään, mutta ei sitä edes luonnonlaissa ole määritelty että niitä killuttelemaan on valittava vallanhimoon läkähtyneet tohelot.
Ja luonnonlaki sentään on laki wanhimmista päästä.
Meillä tiedemiespiireissä sanotaan että luonnonlakien mukaan epäonnistuneet yleensä syödään lopputulemana. Tämä inimisen poikkeuksellinen etusormi-peukalo-ote - yhdistettynä ilmaisuun äänihuulten avulla; on tehnyt inimisimettäjästä sikälikkin poikkeavan, että kaiken erinomaisuutensa hintana iniminen joutuu kantamaan inhimillisyyden taakkaa.
Minä en syö. En pidä politikkojen niljakkuudesta, vaikkakaan selkäranka ei ole haittana. Pidäytyn näissä vaatimattomissa niestoissa mitä reviiriltä saa.
Inhimillisyys, jota yleensä pidetään siunauksena ja onnena, on kuitenkin kaksipäinen hirviö. Hyvä inhimillisyys antaa, suvaitsee sijan ja tilan inhimillisyyden huonoille puolille: rikoksille, vallanhimolle, ahneudelle, välinpitämättömyydelle, valheelle, ym. puistattaville asioille. Huono inhimillisyys repii, riipii, raastaa irti kainen minkä vain sairas mieli humeetissaan keksii.
Hae Googlella "sosiopaatti" ja katso tunnistatko vallanpitäjäsi.
Eikä tilanne korjannu muuten kuin että inhimillsen elämän kehitys, erehdys korjataan. Sitä taas iniminen populaationa ei kykene tekemään. Se on tavallaan nähty että ei pysty. Emme ole sopuleita, olemme marsuja.
Mustakaapujen Jeesus sitä yritti, paljon pienemmälle sakille kuin mitä nyt ja lopputuloksena oli hengenlähtö ja siitä alkanut verinen kierre jota teurastusta jatkettiin ensin brutaalisti, kauneusarvoja korostamatta, vuosisatoja. Sittemmin teurastusta on jatkettu aina näihin päiviin saakka, inhimillisemmin, pelkästään henkisesti.
Nyt näyttää että limiitit, pelivarat ovat kavenneet lähes olemattomiin. Karsintakierros on menossa. Paradoksaalisesti sairaat oksat karsivat terveitä. Mieleltään sairaat yrittävät parantaa terveitä.
Olen pahoillani että erehdyin johtopäätöksissäni taannoin, heh, nouhätä, mutta vain itselleni. Kirjoitin joskus aikaa sitten, taisi olla ennen Talvisotaa, että tämä meno ei kestä kuin enintään tämän vuosisadan puoliväliin.
Näyttää että erehdyin, mikä on valitettavaa itsetunnon kannalta, mutta on ehkä hyvä jos jälkeläiset pääsevät aloittamaan puhtaalta pöydältä. Jos osaavat.
Hyvin runsaasti näyttää siltä että €uroopalaisen Neuvostoliiton kaatuminen alkaa Irlannista tai vaihtoehtoisesti Itä-€U:sta ja sen rahoittajasta Itävallasta, jonka BKT:sta noin 60% on velkana niille. Syksystä tulee vilkas kaatumisuutisten suhteen. Eikä Suomi siltä nykyhallituksen voimin välty.
Ei-ei! Tämä ei ole moite, vain pelkkä käsitys asiasta. Ei minulla ole heittää ketään parempaakaan peliin. Tuskin kellänsä. Rikkiviisautta ja knapsuilua esiintyy.
Yksinkertaisesti. Tätä tilannetta ei ole harjoiteltu missään skennaariossa. KOSKA. Tällaisen tilanteen ei uskonut kukaan politikka ikinä tapahtuvan. Kävelevä Kataistrofi wiimeisenä. Velkaa pidetiin lääkkeenä velkaan???
Kaikki jotka puhuivat kulutuksen (velanoton) hillinnästä naurettiin suohon.
Tulossa on tulos jossa pers'aukiset velattomat ovat ensimmäistä kertaa elämänsä aikana onnellisuusmittarissa ykkösinä. Mikä on tietysti, inhimillisesti katsottuna oikein.
Tervetuloa ja -menoa Absurdistaniin!
Jos ei ole mistä ottaa, niin olot ei siitään kummene olipa loma tai lama. Kieltämättä liikehdintää ja kuhinaa elakelaisuraa harkitsevien keskuudessa hallituksen hanke aiheuttaa. Kolmikannan 1/3-osa on jo vetänyt herneen nokkaansa.
Kyllä sitä herkempikin iniminen käsittää että joku hallitus tahi tiktatoora pitää heimolla olla hegenonian avaimia helistelemään, mutta ei sitä edes luonnonlaissa ole määritelty että niitä killuttelemaan on valittava vallanhimoon läkähtyneet tohelot.
Ja luonnonlaki sentään on laki wanhimmista päästä.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Meillä tiedemiespiireissä sanotaan että luonnonlakien mukaan epäonnistuneet yleensä syödään lopputulemana. Tämä inimisen poikkeuksellinen etusormi-peukalo-ote - yhdistettynä ilmaisuun äänihuulten avulla; on tehnyt inimisimettäjästä sikälikkin poikkeavan, että kaiken erinomaisuutensa hintana iniminen joutuu kantamaan inhimillisyyden taakkaa.
Minä en syö. En pidä politikkojen niljakkuudesta, vaikkakaan selkäranka ei ole haittana. Pidäytyn näissä vaatimattomissa niestoissa mitä reviiriltä saa.
Inhimillisyys, jota yleensä pidetään siunauksena ja onnena, on kuitenkin kaksipäinen hirviö. Hyvä inhimillisyys antaa, suvaitsee sijan ja tilan inhimillisyyden huonoille puolille: rikoksille, vallanhimolle, ahneudelle, välinpitämättömyydelle, valheelle, ym. puistattaville asioille. Huono inhimillisyys repii, riipii, raastaa irti kainen minkä vain sairas mieli humeetissaan keksii.
Hae Googlella "sosiopaatti" ja katso tunnistatko vallanpitäjäsi.
Eikä tilanne korjannu muuten kuin että inhimillsen elämän kehitys, erehdys korjataan. Sitä taas iniminen populaationa ei kykene tekemään. Se on tavallaan nähty että ei pysty. Emme ole sopuleita, olemme marsuja.
Mustakaapujen Jeesus sitä yritti, paljon pienemmälle sakille kuin mitä nyt ja lopputuloksena oli hengenlähtö ja siitä alkanut verinen kierre jota teurastusta jatkettiin ensin brutaalisti, kauneusarvoja korostamatta, vuosisatoja. Sittemmin teurastusta on jatkettu aina näihin päiviin saakka, inhimillisemmin, pelkästään henkisesti.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Nyt näyttää että limiitit, pelivarat ovat kavenneet lähes olemattomiin. Karsintakierros on menossa. Paradoksaalisesti sairaat oksat karsivat terveitä. Mieleltään sairaat yrittävät parantaa terveitä.
Olen pahoillani että erehdyin johtopäätöksissäni taannoin, heh, nouhätä, mutta vain itselleni. Kirjoitin joskus aikaa sitten, taisi olla ennen Talvisotaa, että tämä meno ei kestä kuin enintään tämän vuosisadan puoliväliin.
Näyttää että erehdyin, mikä on valitettavaa itsetunnon kannalta, mutta on ehkä hyvä jos jälkeläiset pääsevät aloittamaan puhtaalta pöydältä. Jos osaavat.
Tee ilmianto! - PAiNA NAPPiA!
Hyvin runsaasti näyttää siltä että €uroopalaisen Neuvostoliiton kaatuminen alkaa Irlannista tai vaihtoehtoisesti Itä-€U:sta ja sen rahoittajasta Itävallasta, jonka BKT:sta noin 60% on velkana niille. Syksystä tulee vilkas kaatumisuutisten suhteen. Eikä Suomi siltä nykyhallituksen voimin välty.
Ei-ei! Tämä ei ole moite, vain pelkkä käsitys asiasta. Ei minulla ole heittää ketään parempaakaan peliin. Tuskin kellänsä. Rikkiviisautta ja knapsuilua esiintyy.
Yksinkertaisesti. Tätä tilannetta ei ole harjoiteltu missään skennaariossa. KOSKA. Tällaisen tilanteen ei uskonut kukaan politikka ikinä tapahtuvan. Kävelevä Kataistrofi wiimeisenä. Velkaa pidetiin lääkkeenä velkaan???
Kaikki jotka puhuivat kulutuksen (velanoton) hillinnästä naurettiin suohon.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Tulossa on tulos jossa pers'aukiset velattomat ovat ensimmäistä kertaa elämänsä aikana onnellisuusmittarissa ykkösinä. Mikä on tietysti, inhimillisesti katsottuna oikein.
Tervetuloa ja -menoa Absurdistaniin!
Oh-show-tah hoi-ne-ne
torstai 26. helmikuuta 2009
MURTUMiA
MURTUMiA
Pysähdyn mutkittelevan, hyytyneen kymin partaalle,
aurinko tuijaa silmään, puijaa riisumaan reuhkaa,
esittämään leuhkaa paukkuvassa pakkasessa.
En ala, mutta pujotan nokilasit läppien alle.
Mielen vetää hartaalle kun ryhdyn laskemaan
kiteiden heijastuksia yksitellen. Paljon. Monta. Usea...
Jossakin viidentoista miljoonan kohdalla,
ehkä vähän päälle - tuijaan tiiviisti jäälle.
Riuttalintu sekottaa.
Se lentää lekottaa, tämä sama korppi pahalainen,
mikä runoissa muissa ronkkuu puissa,
nyt vuopajasta, juoksun poikki.
Juuri sitä paikkaa kohti jossa jussi pohti
tohtiiko tuosta mennä,
Empi ja empi, loikki. Lempi voitti.
Jotain tehdäkseni lasken korvani hangen pintaan;
kuulen paksun lumen alta lirinää.
Luulen että se näissä olosuhteissa:
tyven, hiiskumaton ilma,
kaksikymmentäviisi pakkasta,
törmällä pystysuoraan tupruttava tiilipiisi,
on vettä eikä viiniä.
Railon murtumissa.
Oh-show-tah hoi-ne
keskiviikko 25. helmikuuta 2009
ELÄMÄN KEVÄT
ELÄMÄN KEVÄT
Kevät alkaa sunnuntaina - tiedän,
ehtoolla, auringonlaskun aikaan
kun kultainen kehrä on liki lännessä lähes.
Ruskona isiemme mailla.
Minulle uskona uudesta.
Kajeena tulevaisuudesta, ihanuudesta, valoisuudesta.
Pehmeänä, kaukana elämän synkästä hämärästä.
Siksi piinaavan odotuksen siedän,
nämä muutamat päivät kestän, estän ikävän häivät,
jotka viimeksi kytemään jäivät.
Niin kauan, pieni ikuisuus on siitä jo aikaa,
mut' alati kaipaan auvoista, ihanaa kevään taikaa.
Herään jo varhain,
suden hetkellä aamun sarastukseen,
raottaessa koin vasta kaihtimensa lomaa,
vilauttain näkyä lumottua somaa.
Havahdun joutuin täyteen terään.
Kavahdun ylös, kerään itseni kasaan,
kasaan vuoteeni ja käyn ovesta.
Ulkona ulvahdan aamupakkaselle muodon vuoksi,
se kumpuaa syvältä povesta - täydestä rinnasta.
En luopuisi tunteesta mistään hinnasta.
Kevät alkaa sunnuntaina - tiedän,
ehtoolla, auringonlaskun aikaan
kun kultainen kehrä on liki lännessä lähes.
Ruskona isiemme mailla.
Minulle uskona uudesta.
Kajeena tulevaisuudesta, ihanuudesta, valoisuudesta.
Pehmeänä, kaukana elämän synkästä hämärästä.
Siksi piinaavan odotuksen siedän,
nämä muutamat päivät kestän, estän ikävän häivät,
jotka viimeksi kytemään jäivät.
Niin kauan, pieni ikuisuus on siitä jo aikaa,
mut' alati kaipaan auvoista, ihanaa kevään taikaa.
Herään jo varhain,
suden hetkellä aamun sarastukseen,
raottaessa koin vasta kaihtimensa lomaa,
vilauttain näkyä lumottua somaa.
Havahdun joutuin täyteen terään.
Kavahdun ylös, kerään itseni kasaan,
kasaan vuoteeni ja käyn ovesta.
Ulkona ulvahdan aamupakkaselle muodon vuoksi,
se kumpuaa syvältä povesta - täydestä rinnasta.
En luopuisi tunteesta mistään hinnasta.
tiistai 24. helmikuuta 2009
ANNAN HAAVEiLLE LUVAN
ANNAN HAAVEiLLE LUVAN
Kauniiseen maahan sataa kaunista heleää lunta,
pehmeää, ihanaa, sfääreissä hei'uvaa leijuvaa unta,
tuulessa tanssien.
On käynnissä kisa ja karkelo, leikki ja ilo,
hyppy ja peli, jokainen hiutale toisensa veli.
Kompastun, lankeen - heittäydyn hankeen.
Herpaannun ja annan haaveille luvan,
sallin hulluimman mallin.
Haihattelut kiitävät pääni päällä,
höpsötys ajaa niitä takaa ja haukkuu kuin koiru.
Lekotan lumessa, repäisen lyyssini ja kuiskaan:
Menkää mukaan - tuo on leikkiä vapaiden ajatusten.
Poissa on kuumeiset houreet, huuruinen lume.
tilalla ihanimmat, ilmavimmat ilmalinnat,
taivaalla suloinen näky toiveita täynnä.
Varjostan kädellä; tuulentupa uhkaa kaatua päälle,
viskaan sen jäälle, kurotan ja ripsin virvatulet reisiltä.
Päähänpistoni on tuonut lopulta sinne
missä utukuvat kasaantuvat usvaksi, häilyväksi autereeksi,
mainingeiksi vyöryilemään humeetin reunoilla.
Osuessaan rantaan lähettävät wäkevän ryöpyn,
heliseväksi huuruksi muuttuvan terhenen.
Kieppumaan huojuvien aatosten sekaan.
Kauniiseen maahan sataa kaunista heleää lunta,
pehmeää, ihanaa, sfääreissä hei'uvaa leijuvaa unta,
tuulessa tanssien.
On käynnissä kisa ja karkelo, leikki ja ilo,
hyppy ja peli, jokainen hiutale toisensa veli.
Kompastun, lankeen - heittäydyn hankeen.
Herpaannun ja annan haaveille luvan,
sallin hulluimman mallin.
Haihattelut kiitävät pääni päällä,
höpsötys ajaa niitä takaa ja haukkuu kuin koiru.
Lekotan lumessa, repäisen lyyssini ja kuiskaan:
Menkää mukaan - tuo on leikkiä vapaiden ajatusten.
Poissa on kuumeiset houreet, huuruinen lume.
tilalla ihanimmat, ilmavimmat ilmalinnat,
taivaalla suloinen näky toiveita täynnä.
Varjostan kädellä; tuulentupa uhkaa kaatua päälle,
viskaan sen jäälle, kurotan ja ripsin virvatulet reisiltä.
Päähänpistoni on tuonut lopulta sinne
missä utukuvat kasaantuvat usvaksi, häilyväksi autereeksi,
mainingeiksi vyöryilemään humeetin reunoilla.
Osuessaan rantaan lähettävät wäkevän ryöpyn,
heliseväksi huuruksi muuttuvan terhenen.
Kieppumaan huojuvien aatosten sekaan.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
maanantai 23. helmikuuta 2009
MÖKKi ON TULESSA!
MÖKKi ON TULESSA!
Mato Vanhanen lykki melkosessa myräkässä sivakoillaan tuulen osin umpeen tupruttamaa ladun pohjaa nykyistä kotikontuaan kohti. Entinen lukaali oli pitänyt myydä, siitä oli irvistitelty harmitukseen asti. Sellasta kestä pirukaan - vuosikausia.
Mato siksi, että pilkkireissulla joku wiikko sitten muuan kylän vääräleuka mulqvisti oli tunnistanut ja oitis rähähtänyt kaikkien kuullen hohottamaan ja sitten sormella oikein osottanut ja kovaan ääneen todennut:
"Jo vain killa pitäs rau'un nokata kun on molemmissa päisä vappaa liero!"
Siinä sitä on aikuiselle miehelle kestämistä - Stana! Vittuilevat pian oravatkin oksilla kai. Ja koirat kusee kintulle. Vaan ei auta, pöperöä on haettava repullinen olipa rakkikoirat kuinka ärhäköitä tahansa.
On se jumalauta että edes uunipottuja ei saa ostaa rauhassa. Joka kerta kun niitä lappaa tyroksilootaan, niin kohta on joku ämmän kuikelo selän takaa kurkkimassa tahi tekee jotain "muuta" asiaa HeVi-tiskille, kääntyy sitten kaupan akkaan päin ja iskee silmää. Perkele.
Mato iskee molemmat porkat hankeen, että lumi pöllyää ja painaa eteenpäin raato kumarassa kuin aamusumuun. Puhisee itsekseen ja manailee, muut tässä typeriä ovat enkä minä.
Hetkenpäästä hillitsee taas menoa ja perääntyy hieman konsensusmaisesti mielipiteestään. Oli se vain laitimmainen virhe siihen akkaan sekaantua. Hyvä vapaa elämä meni aivan persiiksi. Ei sitä tuhma iniminen usko että jos yhestä pääsee eroon, että heti kohta pitää olla jo uutta ristiä olalleen haalimassa.
Ei akoista ole kun haittaa, oli miten oli. Kyllä niistä tietysti selvitään, mutta mites piruilevista kavereista? Sitä tässä on eniten saanut kestää, saunassa ja lounaspöydässä. Prkl. illallisillakin. Ja kaikilla kielillä. Tulkki siihen vielä. Kaupan päälle. Kaikenmaailman vinkupellet on utelemassa saamisia...
Tuttu tievankumpare näkyy jängän takaa jo, mutta mikä pirun savun myräkkä sieltä pöllyää - ZiZZOZ! - palaako mökkiröhjö? Mato kiihdyttää saksien tahtia, sivakoiden kärjet puhkovat lunta kuin umpisukellusveneen periskoopit, vuorotahtiin.
Niska alkaa kostua ja hikeä pukata otsalle kun hiihtäjä saapua tievan päälle, kamuten haarakäyntiä loppumetrit. Niestasäkki antaa somimoilleen otetta elämään. Kiloinen kanki Palkkania, voipaketti tahi pari ynnä jokunen kilo uunipottuja. Kokeilkaa vaan itse, ei mikään huviajelu puoliummessa hangessa.
Mökki on tulessa! Ympärillä jo muutama moottorikelkka. Sininen valo läikyttää, siis poliisitkin. Tai tulli. Ja tuolla surraa tulla kopteri, rajavartiosto? Kohta tietysti media.
Mato tamppaa sivakoilla lumesta lujemman pohjan, riipasee pipon, avaa anorakin vetoketjun ja sujauttaa myssyn sinne. Pistää nahkakintaat porkan päihin ja asettelee sitten ne sopivasti kainalokuoppiin ja alkaa seuraamaan tievalta tapahtumia.
Mökki palaa, kaikki vain katselevat, mitään ei ole enää tehtävissä. Siellä meni kaikki se vähäinen maallinen mammona, muutama riepu, kirja, kannettava tietokone, juuri ostettu, lähes avaamaton foliorulla.
Sitten! SÄPSÄHDYS!
Jännittyen kuin jousi Mato kasaa itsensä, ojentautuu täyteen pituuteensa, seisoen suorana kuin vaivaistalon lipputanko. Kädet kaivavat anorakin rintamusta, taskua. Ei löydy! Pipo lentää kaaressa hankeen, Tuplasuklaa myös. Lopulta kultivoituneeseen kouraan osuu lompakko. Hopulla se nostetaan raittiiseen ilmaan.
Vapisevin hyppysin Mato avaa lombuukin, poimii sieltä kaksi paperiläystäkettä; palasen iltalehteä ja lottokupongin, 1 rivi/80centtiä. Ei jokeria, Ei jokeria.
Luettelee ääneen kupongista:
"Kaheksan, kakstoista, kuustoista, yheksäntoista, kaksnel, kakssei ja kolkuus."
Sitten iltalehden kulmasta: "8 - 12 - 16 - 19 - 24? - 27...! ja 36. Kyllä, Perskutarallaa! Totta se sittenkin on. Tämä tässä nyt on ainoa lohtu. Tätä ei kukaan vielä tiedä, ei edes 7-päivää."
Vanhanen katselee vielä palavan mökkinsä suuntaan. Latua mökiltä tievan suuntaan ei erotu. On tuiskuttanut winkkatuuli aukean liiskan sileäksi. Ei jälkiä seurattavaksi. Hymy leviää vähitellen kasvoille, rypyt silottuvat, väri palaa kasvoille.
Tuosta kaikesta voisi satunnainen sivustaseuraaja päätellä että eräs episodi alkaa olla pian loppuunkäsitelty. Via Dolorosa on pian taivallettu loppuun - ties kuinka moneen kertaan esskahtaalle. Katkera karvas kalkki on nyt nautittu, wiimeistä pisaraa myöten. Niin kuin itseasiassa onkin. Vain lopputulema puuttuu.
NOUHÄTÄ!
Hiihtelen tässä kiihtymättä pysäkille, viskaan hiihtorensselit penkan taakse paitsi reppua, potuista en luovu. Sitten nousen autoon. Vantaalla marssin Veikkauksen konttoriin, läsäytän kupongin kassalla tiskiin ja pyydän kassaneitiä täyttämään repun silkalla käteisellä rahalla ja sitten lähden jonnekin... kurkkaa sivuilleen - vaikka Hevon persieen mutta kuitenkin mahdollisimman kauas tästä maasta, jossa ei ymmärretä hyvän päälle sitten yhtikäs mitään.
Mato Vanhanen lykki melkosessa myräkässä sivakoillaan tuulen osin umpeen tupruttamaa ladun pohjaa nykyistä kotikontuaan kohti. Entinen lukaali oli pitänyt myydä, siitä oli irvistitelty harmitukseen asti. Sellasta kestä pirukaan - vuosikausia.
Mato siksi, että pilkkireissulla joku wiikko sitten muuan kylän vääräleuka mulqvisti oli tunnistanut ja oitis rähähtänyt kaikkien kuullen hohottamaan ja sitten sormella oikein osottanut ja kovaan ääneen todennut:
"Jo vain killa pitäs rau'un nokata kun on molemmissa päisä vappaa liero!"
Kun sitten seuraavalla viikolla pistäysi kaupalla, niin jo ensimmäinen räkänokkainen penikka, niistä muutamista harvoista joita enää koko kylällä maleksi, kailotti muille kurkku suorana lumipenkan päältä:
"Se Mato Vanhanen tulee!"
"Se Mato Vanhanen tulee!"
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Siinä sitä on aikuiselle miehelle kestämistä - Stana! Vittuilevat pian oravatkin oksilla kai. Ja koirat kusee kintulle. Vaan ei auta, pöperöä on haettava repullinen olipa rakkikoirat kuinka ärhäköitä tahansa.
On se jumalauta että edes uunipottuja ei saa ostaa rauhassa. Joka kerta kun niitä lappaa tyroksilootaan, niin kohta on joku ämmän kuikelo selän takaa kurkkimassa tahi tekee jotain "muuta" asiaa HeVi-tiskille, kääntyy sitten kaupan akkaan päin ja iskee silmää. Perkele.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Mato iskee molemmat porkat hankeen, että lumi pöllyää ja painaa eteenpäin raato kumarassa kuin aamusumuun. Puhisee itsekseen ja manailee, muut tässä typeriä ovat enkä minä.
Hetkenpäästä hillitsee taas menoa ja perääntyy hieman konsensusmaisesti mielipiteestään. Oli se vain laitimmainen virhe siihen akkaan sekaantua. Hyvä vapaa elämä meni aivan persiiksi. Ei sitä tuhma iniminen usko että jos yhestä pääsee eroon, että heti kohta pitää olla jo uutta ristiä olalleen haalimassa.
Ei akoista ole kun haittaa, oli miten oli. Kyllä niistä tietysti selvitään, mutta mites piruilevista kavereista? Sitä tässä on eniten saanut kestää, saunassa ja lounaspöydässä. Prkl. illallisillakin. Ja kaikilla kielillä. Tulkki siihen vielä. Kaupan päälle. Kaikenmaailman vinkupellet on utelemassa saamisia...
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Tuttu tievankumpare näkyy jängän takaa jo, mutta mikä pirun savun myräkkä sieltä pöllyää - ZiZZOZ! - palaako mökkiröhjö? Mato kiihdyttää saksien tahtia, sivakoiden kärjet puhkovat lunta kuin umpisukellusveneen periskoopit, vuorotahtiin.
Niska alkaa kostua ja hikeä pukata otsalle kun hiihtäjä saapua tievan päälle, kamuten haarakäyntiä loppumetrit. Niestasäkki antaa somimoilleen otetta elämään. Kiloinen kanki Palkkania, voipaketti tahi pari ynnä jokunen kilo uunipottuja. Kokeilkaa vaan itse, ei mikään huviajelu puoliummessa hangessa.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Mökki on tulessa! Ympärillä jo muutama moottorikelkka. Sininen valo läikyttää, siis poliisitkin. Tai tulli. Ja tuolla surraa tulla kopteri, rajavartiosto? Kohta tietysti media.
N y t - e i - p i d ä - h ä t ä i l l ä. Tyt-tyry-tyy... Tyypä hyvinnii - TYYPÄ!
Mato tamppaa sivakoilla lumesta lujemman pohjan, riipasee pipon, avaa anorakin vetoketjun ja sujauttaa myssyn sinne. Pistää nahkakintaat porkan päihin ja asettelee sitten ne sopivasti kainalokuoppiin ja alkaa seuraamaan tievalta tapahtumia.
Mökki palaa, kaikki vain katselevat, mitään ei ole enää tehtävissä. Siellä meni kaikki se vähäinen maallinen mammona, muutama riepu, kirja, kannettava tietokone, juuri ostettu, lähes avaamaton foliorulla.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Sitten! SÄPSÄHDYS!
Jännittyen kuin jousi Mato kasaa itsensä, ojentautuu täyteen pituuteensa, seisoen suorana kuin vaivaistalon lipputanko. Kädet kaivavat anorakin rintamusta, taskua. Ei löydy! Pipo lentää kaaressa hankeen, Tuplasuklaa myös. Lopulta kultivoituneeseen kouraan osuu lompakko. Hopulla se nostetaan raittiiseen ilmaan.
Vapisevin hyppysin Mato avaa lombuukin, poimii sieltä kaksi paperiläystäkettä; palasen iltalehteä ja lottokupongin, 1 rivi/80centtiä. Ei jokeria, Ei jokeria.
Luettelee ääneen kupongista:
"Kaheksan, kakstoista, kuustoista, yheksäntoista, kaksnel, kakssei ja kolkuus."
Sitten iltalehden kulmasta: "8 - 12 - 16 - 19 - 24? - 27...! ja 36. Kyllä, Perskutarallaa! Totta se sittenkin on. Tämä tässä nyt on ainoa lohtu. Tätä ei kukaan vielä tiedä, ei edes 7-päivää."
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Vanhanen katselee vielä palavan mökkinsä suuntaan. Latua mökiltä tievan suuntaan ei erotu. On tuiskuttanut winkkatuuli aukean liiskan sileäksi. Ei jälkiä seurattavaksi. Hymy leviää vähitellen kasvoille, rypyt silottuvat, väri palaa kasvoille.
Tuosta kaikesta voisi satunnainen sivustaseuraaja päätellä että eräs episodi alkaa olla pian loppuunkäsitelty. Via Dolorosa on pian taivallettu loppuun - ties kuinka moneen kertaan esskahtaalle. Katkera karvas kalkki on nyt nautittu, wiimeistä pisaraa myöten. Niin kuin itseasiassa onkin. Vain lopputulema puuttuu.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
NOUHÄTÄ!
Hiihtelen tässä kiihtymättä pysäkille, viskaan hiihtorensselit penkan taakse paitsi reppua, potuista en luovu. Sitten nousen autoon. Vantaalla marssin Veikkauksen konttoriin, läsäytän kupongin kassalla tiskiin ja pyydän kassaneitiä täyttämään repun silkalla käteisellä rahalla ja sitten lähden jonnekin... kurkkaa sivuilleen - vaikka Hevon persieen mutta kuitenkin mahdollisimman kauas tästä maasta, jossa ei ymmärretä hyvän päälle sitten yhtikäs mitään.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
sunnuntai 22. helmikuuta 2009
ANTiiKiN KELTAiNEN YÖPAiTA
ANTiiKiN KELTAiNEN YÖPAiTA
Suljen silmäni,
painavien luomieni lävitse siilaantuvassa valossa
näen kuin harsojen läpi ruskealaitaisen vuoteen,
valkeat rypistyneet aivinalakanat,
käsinkirjotun lammasnahkawällyn,
palan paljasta sorjaa säärtä,
ajatusta hivenen liikauttaen rehevää reiden sisäpintaa
ja sitten vielä vilahduksen,
vilahduksen jostain sellaisesta jota en kerro.
Lupasin.
Liikahdus,
unenomainen, raukea;
hidastetun filmin kaltainen asennon vaihto sijalla
on ensimmäinen merkki palaamisesta.
Silmät ovat kiinni, vielä unen ja valveen rajatilassa,
kasvot levolliset,
vaikka kultaisen kehrän ensimmäiset säteet hyväilevät
jo poskipäätä.
Kutittavat nokkaa joka kipristyy,
hih - olemattoman untuvan kosketusta.
Parkkumista ommeltu, kurtistunut,
antiikin keltainen yöpaita on kohonnut lupaavasti
asennon vaihdossa.
Varkaan silmäni ahmivat, veren kohistessa suoniiin,
tuota kuin tarjottimelle asetettua ihanaa näkyä.
Koiru tönäisee polveeni; ULOS!
Suljen silmäni,
painavien luomieni lävitse siilaantuvassa valossa
näen kuin harsojen läpi ruskealaitaisen vuoteen,
valkeat rypistyneet aivinalakanat,
käsinkirjotun lammasnahkawällyn,
palan paljasta sorjaa säärtä,
ajatusta hivenen liikauttaen rehevää reiden sisäpintaa
ja sitten vielä vilahduksen,
vilahduksen jostain sellaisesta jota en kerro.
Lupasin.
Liikahdus,
unenomainen, raukea;
hidastetun filmin kaltainen asennon vaihto sijalla
on ensimmäinen merkki palaamisesta.
Silmät ovat kiinni, vielä unen ja valveen rajatilassa,
kasvot levolliset,
vaikka kultaisen kehrän ensimmäiset säteet hyväilevät
jo poskipäätä.
Kutittavat nokkaa joka kipristyy,
hih - olemattoman untuvan kosketusta.
Parkkumista ommeltu, kurtistunut,
antiikin keltainen yöpaita on kohonnut lupaavasti
asennon vaihdossa.
Varkaan silmäni ahmivat, veren kohistessa suoniiin,
tuota kuin tarjottimelle asetettua ihanaa näkyä.
Koiru tönäisee polveeni; ULOS!
Oh-show-tah hoi-ne-ne
lauantai 21. helmikuuta 2009
viiskytä
Yykaakoonee-kuvakotkotus jatkuu.
Huonoilla kumqpareilla ei kannata lähteä edes kisaamaan,
ei etenkään tunturinummella,
sillä husky A viilettää hyvinkin 30-35 km/h vauhtia,
kymmenen, jopa kaksikymmentä kilometriä kun luvan saa.
Omin lupinensa yleensä liian pitkälle.
Huippunopeus spurtissa on jopa 50 kilometriä tunnissa,
riippuen porojen määrästä.
Jarruna käytetään hatun ilmaan viskaamista
ja maahan polkemista, hiustukkojen kiskomista ihan omasta päästä
sekä @#&?#€U§-tyyppisiä läheisyysperiaatteellisia manauksia.
Huonoilla kumqpareilla ei kannata lähteä edes kisaamaan,
ei etenkään tunturinummella,
sillä husky A viilettää hyvinkin 30-35 km/h vauhtia,
kymmenen, jopa kaksikymmentä kilometriä kun luvan saa.
Omin lupinensa yleensä liian pitkälle.
Huippunopeus spurtissa on jopa 50 kilometriä tunnissa,
riippuen porojen määrästä.
Jarruna käytetään hatun ilmaan viskaamista
ja maahan polkemista, hiustukkojen kiskomista ihan omasta päästä
sekä @#&?#€U§-tyyppisiä läheisyysperiaatteellisia manauksia.
TÄLLÄ TUULELLA SE Ei PYSY
TÄLLÄ TUULELLA SE Ei PYSY
Pysähdyn metsänreunaan,
asettelen porkat huolellisesti kainaloihin.
Uuden ajan kerkät sujahtavat kerkeästi hierin läpi
ja saatan tuiskahtaa kuonolleni.
Se käy luonnolleni.
Siksi.
En pidä lumesta kasvoilla,
vaikka kellunkin sen pinnalla pitkillä sivakoilla.
Muovipohjaisilla, livakoilla.
Ei niitä sivellä rasvoilla, eikä hivellä,
ne toimivat eeskahtaalle, pistävät väsyneen ahtaalle.
Luistavat kotiin ja kotoa pois yhtä hyvin.
Armeijan käyneet kyllä muistavat.
Kuolleen talon aution rantteen yli kiidättää
puuskainen lounas aaltoilevaa lumiryöppyä,
erä tuoksulumesta osautuu syrjään
ja piiskaa mennessään ahavan puremia kasvoja.
Liiskaa lyttyyn ajatuksen että jatkaisin.
Kun katson taakseni, tuulen häntää ei näy,
pää jo Jäämerellä, uudella maalla, Novaja Zemljalla.
Eikä latua, joku on puhaltanut sen, mutta sevä kantaa.
Ei mitään uutta kuvattavaa. Ei tykkyä. Ei lykkyä.
Tällä tuulella se ei pysy oksilla.
Ei edes ministerin määräyksestä.
Taikka €U:n.
Pysähdyn metsänreunaan,
asettelen porkat huolellisesti kainaloihin.
Uuden ajan kerkät sujahtavat kerkeästi hierin läpi
ja saatan tuiskahtaa kuonolleni.
Se käy luonnolleni.
Siksi.
En pidä lumesta kasvoilla,
vaikka kellunkin sen pinnalla pitkillä sivakoilla.
Muovipohjaisilla, livakoilla.
Ei niitä sivellä rasvoilla, eikä hivellä,
ne toimivat eeskahtaalle, pistävät väsyneen ahtaalle.
Luistavat kotiin ja kotoa pois yhtä hyvin.
Armeijan käyneet kyllä muistavat.
Kuolleen talon aution rantteen yli kiidättää
puuskainen lounas aaltoilevaa lumiryöppyä,
erä tuoksulumesta osautuu syrjään
ja piiskaa mennessään ahavan puremia kasvoja.
Liiskaa lyttyyn ajatuksen että jatkaisin.
Kun katson taakseni, tuulen häntää ei näy,
pää jo Jäämerellä, uudella maalla, Novaja Zemljalla.
Eikä latua, joku on puhaltanut sen, mutta sevä kantaa.
Ei mitään uutta kuvattavaa. Ei tykkyä. Ei lykkyä.
Tällä tuulella se ei pysy oksilla.
Ei edes ministerin määräyksestä.
Taikka €U:n.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
perjantai 20. helmikuuta 2009
KAKITAAN SITÄ VATIKAANISSAKIN
KAKITAAN SITÄ VATIKAANISSAKIN
Rasismikeskustelu riehuu netissä valtoimenaan. En usko että kukaan pystyy sitä valvomaan ja onko tarpeenkaan. En puutu, vellokoon niiden päissä joita muukalaiset vaivaa tai ei vaivaa. Ovatpahan poissa jaloista.
Sitä paitsi sananvapaus on demokratiaa. Saa sanoa vapaasti ja vääristä sanoista tuomitaan sitten leivättömän pöydän ääressä.
Se on oikeus siinä kuin syöminenkin tai kuten kansalla ius suffragii - äänioikeus, puolueuskollisilla ius honorum - oikeus elakehallintovirkoihin, pankeilla ius census - omistusoikeus sinun kontuusi kunnes olet maksanut velkasi, politikoilla ius provocationis - oikeus vedota kansaan ja Matti Vanhasella ius regis - kuninkaan oikeus.
Lienee syytä vain jatkaa sananvapauden harjoittamista sen aikaa kun se vielä tässä sosiopaattien demokratiassa on mahdollista. Minusta on hyvä että länsimainen demokraattinen lääketiede tunnustaa sosiopatian mielisairaudeksi jo nykyään jos se ei koske sitä itseään.
Demokratiaa on siis vain harjoitettava, vaikka puolueet ovat vallan kaapanneetkin nomenklatuuran opastuksella ja ohjauksessa. Jaksamisessa auttaa jostakin tarttunut hieno kansankielinen filosofinen ajatus:
"Demokratian ydin on henkirikoksen mahdollisuudessa. Niin kauan kun herroja vastaan voidaan valmistella henkirikoksia, heillä on motiivi leikkiä demokratiaa.
Demokratian kulmakivi ei ole mikään inimisen pyrkimys hyvään, vaan kustannustehokkuus. Jos valvonnan kustannukset painuvat alle äänestys kustannusten, niin äänestys saa mennä.
Sen vuoksi, niin kauan kuin siihen on mahdollisuus, meidän olisi pidettävä valvonnan riskejä ja kustannuksia mahdollisimman korkeina.
Siispä henkirikoksen valmistelua ei sovi kieltää, ei laissa eikä muussa vaan sitä olisi jopa opetettava koulussa. Varmistaaksemme demokratiamme. Siis äänioikeutemme, ius suffragii'n sekä ius census'n - omistusoikeuden älylliseen ajatteluun."
Seuraava demokratian rakonen avautuu nousutiistaina kun Kävelevä Kataistrofi asettautuu estraadille kertomaan mitä rupusakin nahkasta on vielä nyljettävä.
Siis vielä näiden miljardien ja miljardien jälkeen, jotka jo on pantu syntymättömienkin jälkeläisten niskaan verojen förskottina - etuottona.
Siilinjärveläiset tietävät ja muistavat kyllä oikein mainiosti miten näppärä allekirjoittamaan ”aitoja” papereita on tämä kaikkien Suomessa asuvien oppurtunistien äiti. Miksi ei siis velkapapereitakin. Toisten piikkiin.
Taisin jo syksyllä mainita, että tulemme huomaamaan ja todistamaan itsellemme keväällä miten IHMEiDENTEKiJÄT istuvat tuliselle hellalle meidän persiellämme - itse siitä lankaan kipua tuntematta.
Se hetki ei ole enää kaukana.
Lämpötila putosi rajusti, kahdessa tunnissa 12 astetta. Se on paljon. Tuulta kävin mittaamassa porstuan rappusella 4-7m/s aamunkoin suunnalta. Ei tarkene yhden koon sukahousuissa. Täytyy laittaa kahdet ja sammalta väliin.
Pissivissiitti hoidettiin jo warhan. Pian lähden koirua ja hurttaa kakattamaan.
Kakitaan sitä Vatikaanissakin.
Rasismikeskustelu riehuu netissä valtoimenaan. En usko että kukaan pystyy sitä valvomaan ja onko tarpeenkaan. En puutu, vellokoon niiden päissä joita muukalaiset vaivaa tai ei vaivaa. Ovatpahan poissa jaloista.
Sitä paitsi sananvapaus on demokratiaa. Saa sanoa vapaasti ja vääristä sanoista tuomitaan sitten leivättömän pöydän ääressä.
Se on oikeus siinä kuin syöminenkin tai kuten kansalla ius suffragii - äänioikeus, puolueuskollisilla ius honorum - oikeus elakehallintovirkoihin, pankeilla ius census - omistusoikeus sinun kontuusi kunnes olet maksanut velkasi, politikoilla ius provocationis - oikeus vedota kansaan ja Matti Vanhasella ius regis - kuninkaan oikeus.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Lienee syytä vain jatkaa sananvapauden harjoittamista sen aikaa kun se vielä tässä sosiopaattien demokratiassa on mahdollista. Minusta on hyvä että länsimainen demokraattinen lääketiede tunnustaa sosiopatian mielisairaudeksi jo nykyään jos se ei koske sitä itseään.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Demokratiaa on siis vain harjoitettava, vaikka puolueet ovat vallan kaapanneetkin nomenklatuuran opastuksella ja ohjauksessa. Jaksamisessa auttaa jostakin tarttunut hieno kansankielinen filosofinen ajatus:
"Demokratian ydin on henkirikoksen mahdollisuudessa. Niin kauan kun herroja vastaan voidaan valmistella henkirikoksia, heillä on motiivi leikkiä demokratiaa.
Demokratian kulmakivi ei ole mikään inimisen pyrkimys hyvään, vaan kustannustehokkuus. Jos valvonnan kustannukset painuvat alle äänestys kustannusten, niin äänestys saa mennä.
Sen vuoksi, niin kauan kuin siihen on mahdollisuus, meidän olisi pidettävä valvonnan riskejä ja kustannuksia mahdollisimman korkeina.
Siispä henkirikoksen valmistelua ei sovi kieltää, ei laissa eikä muussa vaan sitä olisi jopa opetettava koulussa. Varmistaaksemme demokratiamme. Siis äänioikeutemme, ius suffragii'n sekä ius census'n - omistusoikeuden älylliseen ajatteluun."
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Seuraava demokratian rakonen avautuu nousutiistaina kun Kävelevä Kataistrofi asettautuu estraadille kertomaan mitä rupusakin nahkasta on vielä nyljettävä.
Siis vielä näiden miljardien ja miljardien jälkeen, jotka jo on pantu syntymättömienkin jälkeläisten niskaan verojen förskottina - etuottona.
Siilinjärveläiset tietävät ja muistavat kyllä oikein mainiosti miten näppärä allekirjoittamaan ”aitoja” papereita on tämä kaikkien Suomessa asuvien oppurtunistien äiti. Miksi ei siis velkapapereitakin. Toisten piikkiin.
Taisin jo syksyllä mainita, että tulemme huomaamaan ja todistamaan itsellemme keväällä miten IHMEiDENTEKiJÄT istuvat tuliselle hellalle meidän persiellämme - itse siitä lankaan kipua tuntematta.
Se hetki ei ole enää kaukana.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Lämpötila putosi rajusti, kahdessa tunnissa 12 astetta. Se on paljon. Tuulta kävin mittaamassa porstuan rappusella 4-7m/s aamunkoin suunnalta. Ei tarkene yhden koon sukahousuissa. Täytyy laittaa kahdet ja sammalta väliin.
Pissivissiitti hoidettiin jo warhan. Pian lähden koirua ja hurttaa kakattamaan.
Kakitaan sitä Vatikaanissakin.
torstai 19. helmikuuta 2009
draama
Draamassa vuoropuhelun muodossa sekä nykyajassa liikkuvana,esitetään varpusten luonteita ja näistä luonteista johtuvaa,
erityiseen päämäärään tähtäävää tahdonilmausta.
Saattaa siinä olla myös eepillisiä ja lyyrillisiä aineksia.
ENSiMMÄiNEN NÄYTÖS
ENSiMMÄiNEN NÄYTÖS
Kaikki haluavat katsoa draamaa,
sangen harva osallistua siihen.
Vain jokunen ehkä - poikkeus. Vastakarva.
Syrjäytynyt vastarannankiiski. Narkissos. Minä-minä.
Tekee itsestään itsellään kohtauksesta tragedian,
Komedian, joskus parodian.
Ja muilla on hauskaa,
no - paitsi klovnilla joka ei pyrkinyt osaan vaan joutui.
Se sattumanvarainen, intohimoton, itsekäs ele.
Narri.
Lievä, mieto, pieni, riittämätön, vähäpätöinen liike.
Kujeilija.
Sekava, selittämätön, ristiriitainen erehdys.
Ilveilijä.
Synkeä tolkuttoman synkkä ja sumea,
suorastaan ongelmallinen, tutkimaton valkea lehti,
vaikeatajuinen, arvoituksenomainen.
Harlekiini.
Esirippu repeää.
Mitä siten? Pelle mikä pelle.
Ha-ha-haaaa!
Kaikki haluavat katsoa draamaa,
sangen harva osallistua siihen.
Vain jokunen ehkä - poikkeus. Vastakarva.
Syrjäytynyt vastarannankiiski. Narkissos. Minä-minä.
Tekee itsestään itsellään kohtauksesta tragedian,
Komedian, joskus parodian.
Ja muilla on hauskaa,
no - paitsi klovnilla joka ei pyrkinyt osaan vaan joutui.
Se sattumanvarainen, intohimoton, itsekäs ele.
Narri.
Lievä, mieto, pieni, riittämätön, vähäpätöinen liike.
Kujeilija.
Sekava, selittämätön, ristiriitainen erehdys.
Ilveilijä.
Synkeä tolkuttoman synkkä ja sumea,
suorastaan ongelmallinen, tutkimaton valkea lehti,
vaikeatajuinen, arvoituksenomainen.
Harlekiini.
Esirippu repeää.
Mitä siten? Pelle mikä pelle.
Ha-ha-haaaa!
Oh-show-tah hoi-ne-ne
keskiviikko 18. helmikuuta 2009
HALLA PANEE
HALLA PANEE
Pakkasta on,
riittävästi, kyllin muille jakaa - aivan yllin,
yli kolmekymmentä.
Ei pikkupykälistä väliä, ne ei lämmitä.
Karu kuiva kylmyys näkyy akkunasta,
koko ajan tukkimassa sisälle.
On kylmä, vilulla karauttaa kun ajatteleekin;
kananlihalle, mutta mentävä on.
Ahne armoton pakkanen,
hyinen egoistinen halla; vaatii asiallisen pukeutumisen.
Ei sinne rievuissa tormata, riekaleissa repaleissa;
ryöteissä niinkin - ryysyissä, räsyissä, räteissä.
Lainahöyhenissä; kynitty otus pankolla padassa.
Saattaa tosin joku kalanverinen, kalsea hyyhmäke
siellä jonkun aikaa häilyä - hengissä säilyä,
jos osaa seisoa vaatteittensa keskellä niin
ettei ne osu hipiään.
Semmoinen paatunut, puiseva, sydämetön, tunteeton,
niin kuin virallinen viranomainen.
Turta, tyly, välinpitämätön.
Värisyttävän viileän kitsas jos siltä pyytää vaatetta,
kolkon sään takia.
Joka ojentaa vain velton kätensä ja ottaa osaa,
neuvoo olemaan kovanahkainen - indolentti,
tässä koleassa kovassa maailmassa.
Pakkasta on,
riittävästi, kyllin muille jakaa - aivan yllin,
yli kolmekymmentä.
Ei pikkupykälistä väliä, ne ei lämmitä.
Karu kuiva kylmyys näkyy akkunasta,
koko ajan tukkimassa sisälle.
On kylmä, vilulla karauttaa kun ajatteleekin;
kananlihalle, mutta mentävä on.
Ahne armoton pakkanen,
hyinen egoistinen halla; vaatii asiallisen pukeutumisen.
Ei sinne rievuissa tormata, riekaleissa repaleissa;
ryöteissä niinkin - ryysyissä, räsyissä, räteissä.
Lainahöyhenissä; kynitty otus pankolla padassa.
Saattaa tosin joku kalanverinen, kalsea hyyhmäke
siellä jonkun aikaa häilyä - hengissä säilyä,
jos osaa seisoa vaatteittensa keskellä niin
ettei ne osu hipiään.
Semmoinen paatunut, puiseva, sydämetön, tunteeton,
niin kuin virallinen viranomainen.
Turta, tyly, välinpitämätön.
Värisyttävän viileän kitsas jos siltä pyytää vaatetta,
kolkon sään takia.
Joka ojentaa vain velton kätensä ja ottaa osaa,
neuvoo olemaan kovanahkainen - indolentti,
tässä koleassa kovassa maailmassa.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
tiistai 17. helmikuuta 2009
HELMiKUUN SiNiNEN
HELMiKUUN SiNiNEN
Palaan vielä tuokioksi hämärään.
Otan heiveröisen otteen heikkovaloisesta,
arvoituksellisesta, epäselvästä valjusta.
Se on kaunis, viehättävä - suorastaan kiihottava,
sillä on arvattava mitä se pitää sisällään.
Ei siihen voi nähdä, vain aavistaa
ja se tuntemus on hieno, huono, kalpea, kyvytön.
Jotenkin epämääräinen, epäselvä, käsittämätön.
Pysähdyt hämyn himmeään syliin ja mitä tahansa voi
lentää, rynnätä, ryöpsähtää sinuun:
Pelko, mörkö, kummitus, aave, leyhähtävä haamu.
Tai aamu kun varistat hiekat ja katsot tarkemmin.
Kajo siellä - kajastus, niukka, ponneton, vaisu.
Aamunkoin kehno, laiha ja laimea hohde,
kohde johon pitää matkata nähdäkseen huomenen.
Nähdäkseen päivän koittavan ja voittavan yön.
Voitettuasi koittaa ehtoo, ensin vieno, vähäinen sini,
sitten katve, pimento, puolipimeä. Ilta.
Lopulta tumma ja salaperäinen - samea sekava siimes.
Tutkimaton, usvainen varjo. Yön helma ja itse YÖ.
Ja uusi epäselvä, epätietoinen hämäryys ja sini.
Palaan vielä tuokioksi hämärään.
Otan heiveröisen otteen heikkovaloisesta,
arvoituksellisesta, epäselvästä valjusta.
Se on kaunis, viehättävä - suorastaan kiihottava,
sillä on arvattava mitä se pitää sisällään.
Ei siihen voi nähdä, vain aavistaa
ja se tuntemus on hieno, huono, kalpea, kyvytön.
Jotenkin epämääräinen, epäselvä, käsittämätön.
Pysähdyt hämyn himmeään syliin ja mitä tahansa voi
lentää, rynnätä, ryöpsähtää sinuun:
Pelko, mörkö, kummitus, aave, leyhähtävä haamu.
Tai aamu kun varistat hiekat ja katsot tarkemmin.
Kajo siellä - kajastus, niukka, ponneton, vaisu.
Aamunkoin kehno, laiha ja laimea hohde,
kohde johon pitää matkata nähdäkseen huomenen.
Nähdäkseen päivän koittavan ja voittavan yön.
Voitettuasi koittaa ehtoo, ensin vieno, vähäinen sini,
sitten katve, pimento, puolipimeä. Ilta.
Lopulta tumma ja salaperäinen - samea sekava siimes.
Tutkimaton, usvainen varjo. Yön helma ja itse YÖ.
Ja uusi epäselvä, epätietoinen hämäryys ja sini.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
maanantai 16. helmikuuta 2009
KUOVKASAT
Pala SULAOJAN kaltiota, syksyltä 2008.KUOVKASAT
Jokunen aika sitten oli radiossa tarinaa Taivaan valkeista sekä siitä että ne tänä talvena ovat silmin nähden, erityisen harvoin tukkineet silmiin. Se on kyllä totta, vaikken niitä olekkaan alwariinsa taivaalta tiiraillut. Kerran taisi mustan syksyn aikaan kunniallisesti linnunrataa pitkin värit hulmuta. Sittemmin talven päälle muutamia hailakoita häivähdyksiä. Siellä sun täällä.
Syynä on Kultaisen kehrän vähäpätöinen toiminta, muidenkin kuin Pyykkituvan UUTiSTEN mukaan - kuulemma. Auringonpilkkukuume on asettunut ja siitä syystä aurinkotuuli ei sitten puhalla kosmisia hiukkasia meidän perälle. Mikä on kyllä ymmärrettävääkin. Kun vertaa vaikka inimisiin. Kyllähän iniminenkin kovassa kuumessaan puhaltelee, no sikäli mikäli kynnet enää kykenee siihen, mutta kuitenkin.
Sodankylän Revontuliosaajien pääpomo Turunen oli katsellut toimittajan pyynnöstä papereitaan ja tiesi kertoa niiltä osin, että nyt on n. sataan vuoteen hiljaisin kausi meneillään. Tämän hässäkän suhteen. Lisäsipä vielä että noin 11-12 vuoden välein on huomattavissa tietynlainen wäkevämpi sykli, mutta sekin on epäsäännöllisen epäsäännöllinen.
Kansanperinne on sen sijaan paljon kiehtovampi.
Tunturi-Lapissa suurin ja piirtein lähes kaikki tietävät, porotkin ja mikseipä muuallakin jo, onhan aikain saatossa inimiset liikuskelleet eeskahtaalle, toiset etelään, toiset päinvastaiseen, että kerran... Muinaisessa maailmassa...
Kaukaisimmassa pohjoisessa, Ultima Thulessa. Aikaa sitten, silloin kun ihmiset vielä elivät levollisina, kiireettä, kylpien ja virkistyen niiden seutujen raikkaissa vesissä...
Siellä niin, minne maailma päättyy ja taivas yhtyy maahan. Etään perillä.
Siellä olivat ihmiset satoja ja taas satoja, tuhansia ja tuhansia vuosia jo katselleet ja ihailleet taivaan mystisiä Revontulia, Taivaan valkioita.
Se on pohjoisen taivaan mahtavin esitys. Arktisen seudun alkuasukkaat tiesivät ja tietävät yhäti, että Taivaan valkiat syntyvät kun tulikettu (Vulpes firefox) juoksee yöllä taivaanpiiriä pitkin ja sen häntä viipottaa ja pyyhkii taivaankantta singoten kipinöitä jotka saavat avaruuden hehkumaan kaikissa sateenkaaren väreissä yölläkin. Muuttaen yön päiväksi.
Tarkkakorvaisimmat kuulevat jopa kipinöiden ritinän, saakutti soikoon, mutta länsimaisissa tiedemiespiireissä heihin katsotaan hitaasti - oikein hitaasti.
TUTTUA-TUTTUA!
Ikivanha taru kertoo, että kun mies yhtyy naiseen tuolloin, Revontulien loimutessa yllä, tuloksena on aina poikalapsi. Sitten wiimesen päälle.
Niin kummalliselta kuin se tuntuukin, niin lähes maapallon toisella puolella Japanissa on samanlainen käsitys poikalapsen alustavasta tekotavasta.
Luulenpa, en tiedä, että siellä perinne juontaa ikivanhan perinteestä, joilla on hieman samaa sukupohjaa kuin täkäläisillä.
Tunturi-Lapissa onkin aika paljon vuosittain, talvisaikaan japanilaisia nuoria pareja ihan sillä töin. Lapsen teossa. Taivaan valkioitten alla. Mukavaa hommaa lienee muuten ja erityisesti naisenpuolille suotavaa, pitäähän siinä puuhasteluun valmistuessaan osata saattaa kumppali kuumaksi, ei sitä muutoin pakkasella tarkene astua silkan taivaankannen alla.
Näillä, samaisilla lumotuilla seuduilla on myös valtava lähde, Sulaoja joka kumpuaa korkeiden harjujen sylistä kristallinkirkasta vettä ja pysyy supisulana koko arktisen talven. Koko arktisen hysterian ajan. Vesi on niin lämmintä maan alta tursutessaan, että lähteestä purkava puro (oja) on myös sula läpi talven.
Sulaojaa pidetään Sáivona, saamen kansan pyhänä lähteenä ja se on ollut tiedossa jo ikimuistoisista ajoista lähtien. Ilman kännyköitä ja sähköposteja ovat heimot ja suvut tienneet seidat ja pyhät paikat, ilman kaikenmaailman Soneroiden ja Telioiden liittymäsopimuksia.
Sáivo on kaksikerroksinen, -pohjainen kaltio, lompolo tai javvri. jossa sijaitsee alinen- ja ylinen maailma.
Joku aika sitten kuulin tästä pyhästä uhrilähteestä uuden version. Sen tarinan mukaan ovat naiset hakeneet lähteestä työn ja ulkoilmaelämän uuvuttamille kehoilleen toivoa, jaksamista ja virkistäytymistä kastautumalla siinä alastomana.
Jotenkin sitä kuitenkin toivoo, ettei siitä enää muodostuisi mikään ylikansallinen turistien pyrstönhuuhtomispaikka.
Miehen puolet ovat puolestaan pesseet lähteestä noudetulla vedellä itsensä ulkona, lumessa ja viimassa, vahvistaakseen miehen kuntoaan.
Samaa on harrastettu ehtojen supisuomalaistenkin taholta, kai jo iät ja ajat, saunomisen yhteydessä, mutta pyhän lähteen veden on tainnut pääosin korvata sittemmin Alkon omima pullotettu elämän vesi.
Aina siitä saakka ja siitä lähtien kun ALKO 543210 perustettiin ja avattiin, on kai juuri tästä syystä miehen kunnosta ainakin vaimoilla ollut epäilyksiä jopa hienoista valittamistakin, aika ajoin.
Hetsetseha he'kotoo epeva'e ešeeva ehova.
Jokunen aika sitten oli radiossa tarinaa Taivaan valkeista sekä siitä että ne tänä talvena ovat silmin nähden, erityisen harvoin tukkineet silmiin. Se on kyllä totta, vaikken niitä olekkaan alwariinsa taivaalta tiiraillut. Kerran taisi mustan syksyn aikaan kunniallisesti linnunrataa pitkin värit hulmuta. Sittemmin talven päälle muutamia hailakoita häivähdyksiä. Siellä sun täällä.
Syynä on Kultaisen kehrän vähäpätöinen toiminta, muidenkin kuin Pyykkituvan UUTiSTEN mukaan - kuulemma. Auringonpilkkukuume on asettunut ja siitä syystä aurinkotuuli ei sitten puhalla kosmisia hiukkasia meidän perälle. Mikä on kyllä ymmärrettävääkin. Kun vertaa vaikka inimisiin. Kyllähän iniminenkin kovassa kuumessaan puhaltelee, no sikäli mikäli kynnet enää kykenee siihen, mutta kuitenkin.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Sodankylän Revontuliosaajien pääpomo Turunen oli katsellut toimittajan pyynnöstä papereitaan ja tiesi kertoa niiltä osin, että nyt on n. sataan vuoteen hiljaisin kausi meneillään. Tämän hässäkän suhteen. Lisäsipä vielä että noin 11-12 vuoden välein on huomattavissa tietynlainen wäkevämpi sykli, mutta sekin on epäsäännöllisen epäsäännöllinen.
Kansanperinne on sen sijaan paljon kiehtovampi.
Tunturi-Lapissa suurin ja piirtein lähes kaikki tietävät, porotkin ja mikseipä muuallakin jo, onhan aikain saatossa inimiset liikuskelleet eeskahtaalle, toiset etelään, toiset päinvastaiseen, että kerran... Muinaisessa maailmassa...
Kaukaisimmassa pohjoisessa, Ultima Thulessa. Aikaa sitten, silloin kun ihmiset vielä elivät levollisina, kiireettä, kylpien ja virkistyen niiden seutujen raikkaissa vesissä...
Siellä niin, minne maailma päättyy ja taivas yhtyy maahan. Etään perillä.
Siellä olivat ihmiset satoja ja taas satoja, tuhansia ja tuhansia vuosia jo katselleet ja ihailleet taivaan mystisiä Revontulia, Taivaan valkioita.
Se on pohjoisen taivaan mahtavin esitys. Arktisen seudun alkuasukkaat tiesivät ja tietävät yhäti, että Taivaan valkiat syntyvät kun tulikettu (Vulpes firefox) juoksee yöllä taivaanpiiriä pitkin ja sen häntä viipottaa ja pyyhkii taivaankantta singoten kipinöitä jotka saavat avaruuden hehkumaan kaikissa sateenkaaren väreissä yölläkin. Muuttaen yön päiväksi.
Tarkkakorvaisimmat kuulevat jopa kipinöiden ritinän, saakutti soikoon, mutta länsimaisissa tiedemiespiireissä heihin katsotaan hitaasti - oikein hitaasti.
TUTTUA-TUTTUA!
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Ikivanha taru kertoo, että kun mies yhtyy naiseen tuolloin, Revontulien loimutessa yllä, tuloksena on aina poikalapsi. Sitten wiimesen päälle.
Niin kummalliselta kuin se tuntuukin, niin lähes maapallon toisella puolella Japanissa on samanlainen käsitys poikalapsen alustavasta tekotavasta.
Luulenpa, en tiedä, että siellä perinne juontaa ikivanhan perinteestä, joilla on hieman samaa sukupohjaa kuin täkäläisillä.
Tunturi-Lapissa onkin aika paljon vuosittain, talvisaikaan japanilaisia nuoria pareja ihan sillä töin. Lapsen teossa. Taivaan valkioitten alla. Mukavaa hommaa lienee muuten ja erityisesti naisenpuolille suotavaa, pitäähän siinä puuhasteluun valmistuessaan osata saattaa kumppali kuumaksi, ei sitä muutoin pakkasella tarkene astua silkan taivaankannen alla.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Näillä, samaisilla lumotuilla seuduilla on myös valtava lähde, Sulaoja joka kumpuaa korkeiden harjujen sylistä kristallinkirkasta vettä ja pysyy supisulana koko arktisen talven. Koko arktisen hysterian ajan. Vesi on niin lämmintä maan alta tursutessaan, että lähteestä purkava puro (oja) on myös sula läpi talven.
Sulaojaa pidetään Sáivona, saamen kansan pyhänä lähteenä ja se on ollut tiedossa jo ikimuistoisista ajoista lähtien. Ilman kännyköitä ja sähköposteja ovat heimot ja suvut tienneet seidat ja pyhät paikat, ilman kaikenmaailman Soneroiden ja Telioiden liittymäsopimuksia.
Sáivo on kaksikerroksinen, -pohjainen kaltio, lompolo tai javvri. jossa sijaitsee alinen- ja ylinen maailma.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Joku aika sitten kuulin tästä pyhästä uhrilähteestä uuden version. Sen tarinan mukaan ovat naiset hakeneet lähteestä työn ja ulkoilmaelämän uuvuttamille kehoilleen toivoa, jaksamista ja virkistäytymistä kastautumalla siinä alastomana.
Jotenkin sitä kuitenkin toivoo, ettei siitä enää muodostuisi mikään ylikansallinen turistien pyrstönhuuhtomispaikka.
Miehen puolet ovat puolestaan pesseet lähteestä noudetulla vedellä itsensä ulkona, lumessa ja viimassa, vahvistaakseen miehen kuntoaan.
Samaa on harrastettu ehtojen supisuomalaistenkin taholta, kai jo iät ja ajat, saunomisen yhteydessä, mutta pyhän lähteen veden on tainnut pääosin korvata sittemmin Alkon omima pullotettu elämän vesi.
Aina siitä saakka ja siitä lähtien kun ALKO 543210 perustettiin ja avattiin, on kai juuri tästä syystä miehen kunnosta ainakin vaimoilla ollut epäilyksiä jopa hienoista valittamistakin, aika ajoin.
Hetsetseha he'kotoo epeva'e ešeeva ehova.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
sunnuntai 15. helmikuuta 2009
HÄMÄRÄ
HÄMÄRÄ
Repaleinen aamunkoi.
Hämyinen, hiljainen sininen hetki hiipii.
Tullessaan salaperäisiä lumisia riekkoja,
tulisia kiekkoja, miekkoja, yön unisia hiekkoja,
raskaista luomista riipii.
Uneliaista silmistä raottuu pilvistä huomista,
kuivuneet huulet kaipaavat juomista.
Yhä piinaavat unien kiihkeät tuulet.
Ylös puiden latvuksiin kajastus kiipii,
viipyilee tovin - pienen hetken, tuokion,
tekee sieltä retken mieleen,
valaa hoippuvat sanat toipuvaan kieleen.
Sytyttää sanojen nuotion.
Kaunistaa tienoota kovin.
Värjää kevyin hennoin sävyin rusoon taivaanpiirin.
Puolikas korppipari liihottaa perukan halki palkiseen,
matkalla kopan reunalle einespassiin.
Paskoja vahtaamaan.
Antaa merkin tuulelle.
Kiihottaa aamuisen virin auttamaan liikkeeseen
uupuneen tuuliviirin,
joka roikkuu ruostuneen saranan varassa,
sarastavassa huomenessa.
Repaleinen aamunkoi.
Hämyinen, hiljainen sininen hetki hiipii.
Tullessaan salaperäisiä lumisia riekkoja,
tulisia kiekkoja, miekkoja, yön unisia hiekkoja,
raskaista luomista riipii.
Uneliaista silmistä raottuu pilvistä huomista,
kuivuneet huulet kaipaavat juomista.
Yhä piinaavat unien kiihkeät tuulet.
Ylös puiden latvuksiin kajastus kiipii,
viipyilee tovin - pienen hetken, tuokion,
tekee sieltä retken mieleen,
valaa hoippuvat sanat toipuvaan kieleen.
Sytyttää sanojen nuotion.
Kaunistaa tienoota kovin.
Värjää kevyin hennoin sävyin rusoon taivaanpiirin.
Puolikas korppipari liihottaa perukan halki palkiseen,
matkalla kopan reunalle einespassiin.
Paskoja vahtaamaan.
Antaa merkin tuulelle.
Kiihottaa aamuisen virin auttamaan liikkeeseen
uupuneen tuuliviirin,
joka roikkuu ruostuneen saranan varassa,
sarastavassa huomenessa.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
lauantai 14. helmikuuta 2009
FAABELi ULTiMA THULESTA
FAABELi ULTiMA THULESTA
Wanha hirvas, vöyräästi kuin ison talon isäntä,
astelee verkkaisaan töyrästä.
Karva täydessä terässä.
Muutama vaadin nöyrästi perässä.
Vähäväkinen koiranrakki vongertaa nietoksessa,
volisee kun ei kerkeä haukkumaan innoltaan.
Tuittupää kun luonteeltaan on.
Utukkaa vihmoo, lennättelee sinne tänne.
Leikkisä viri nappaa hyppysellisen vitiä,
pöläyttää piskin silmille.
Tuhma tenää ja haukkaa ilmaa.
Porot kääntävät päänsä, päästävät röhönaurun
ja valuvat töyryn päältä kuolpunaan wanhaa jotosta.
Jostain Tuurukuoškân vuolteen päältä valuva terhen
vyöryy omaa tasaista kyytiään suvantoon,
leviää harmaaksi säkenöiväksi hunnuksi - hennoksi,
jäätyneen laakion ylle
ja haihtuu paikalleen tulevan tieltä.
Ylijäämä varisee hileinä hauhdoksi hangelle.
Muuntuvat vesirotan loikkimat
varjoiksi varjojen joukkoon.
Wanha hirvas, vöyräästi kuin ison talon isäntä,
astelee verkkaisaan töyrästä.
Karva täydessä terässä.
Muutama vaadin nöyrästi perässä.
Vähäväkinen koiranrakki vongertaa nietoksessa,
volisee kun ei kerkeä haukkumaan innoltaan.
Tuittupää kun luonteeltaan on.
Utukkaa vihmoo, lennättelee sinne tänne.
Leikkisä viri nappaa hyppysellisen vitiä,
pöläyttää piskin silmille.
Tuhma tenää ja haukkaa ilmaa.
Porot kääntävät päänsä, päästävät röhönaurun
ja valuvat töyryn päältä kuolpunaan wanhaa jotosta.
Jostain Tuurukuoškân vuolteen päältä valuva terhen
vyöryy omaa tasaista kyytiään suvantoon,
leviää harmaaksi säkenöiväksi hunnuksi - hennoksi,
jäätyneen laakion ylle
ja haihtuu paikalleen tulevan tieltä.
Ylijäämä varisee hileinä hauhdoksi hangelle.
Muuntuvat vesirotan loikkimat
varjoiksi varjojen joukkoon.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
nelonen
Yykaakoonee-kuvakotkotus jatkuu täällä Bloggerissa.
Nämä tapit ovat Vaccinium myrtilluksen huurtuneita varpuja.
Kuuluvat Ericaceae sukuun ja tuottavat syötäviä, suun värjääviä marjoja.
Nämä tapit ovat Vaccinium myrtilluksen huurtuneita varpuja.
Kuuluvat Ericaceae sukuun ja tuottavat syötäviä, suun värjääviä marjoja.
perjantai 13. helmikuuta 2009
LiSSUBONiN SOPiMUS
LiSSUBONiN SOPiMUS
Oudoksuttaa valtamedian uutisointi kun eivät uutisoi isommin Lissabonin sopimuksen romuttumisen uhasta vaikka €U-vaalit on kesällä painamassa päälle ja äänestysprosentti painumassa ilahduttavan alas. Se todistaa vain sen, että manipuloimalla saatu €U-naitos 90-luvulla oli nomenklatuuran virhe joka on käymistilassa ja turpoaa kuin taikina. Rupusakille ei ylipäätään kerrota €U:n ongelmista mitään. Pääosin tiedon jakaminen on rupusakin omassa aktiivisuudessa ja netin mahdollisuuksissa.
Aivan poikkeuksellisen kummallinen yhteensattuma tuli eteeni menneenä tiistaina 10.2. Normaaliseen tapaan kuuntelin Radio Suomen 14:03 AJANTASAA ja korvaan sattui YLEn toimittajan kolumni Lissabonin sopimuksen yhä vaan kivikkoisemmasta tiestä.
Koska en hoksannut nauhoittaa sitä, aloin hakemaan sitä AREENAsta, mutta eipä näkynyt, eikä alkanut kuuluakaan. Soitin YLEn palveluun, mutta siellä otettiin ilmoitus vain kohteliaasti tiedoksi, ei osattu sanoa miksi se ei ole saatavilla. Kummastelin, hämmästelin.
11.2.2009 10:13 Pistin sähköpostia areena.info@yle.fi ja tiedustelin:
"Miksi? Miksi? Miksi? Miksi? Miksi?
Eilinen 10.2. AJANTASA klo 14:03 ei ole vieläkään kuunneltavissa Areenassa?"
Vastaus tuli: 11.2.2009 19:25
"Hei! Kiitos viestistäsi.
Ajantasan lähetysten nettijulkaisu 10.2. ja 11.2. klo 14.03 YLE Areenalle ja Radiouutisten www-sivuille on epäonnistunut teknisistä syistä. Virhetilannetta tutkitaan. Pahoittelemme häiriötä.
Terveisin Rita Landström, YLE Areena"
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
RED BUTTON - OLKAA HYVÄ!
Koska muistin suurin tai piirtein mistä oli kysymys ja miksi olin siitä kiinnostunut, aloin hakemaan uutista netistä. Kysymys oli tästä STT:n uutisesta:RED BUTTON - OLKAA HYVÄ!
"Saksan korkein tuomioistuin syynää EU:n perussopimusta (10.02.2009)
EU:n uuden perussopimuksen kivikkoisen tien yksi sivupolku johti tiistaina Saksan korkeimpaan oikeusasteeseen. Karlsruhessa sijaitseva perustuslakituomioistuin otti käsiteltäväkseen kanteen, jonka mukaan Lissabonin sopimuksena tunnettu hanke on Saksan perustuslain vastainen.
Kanteen pääasiallinen puuhamies on kansanedustaja Peter Gauweiler, jonka mukaan EU:n perussopimus vaarantaa demokratian koska se nakertaa Saksan parlamentin, liittopäivien, asemaa lainsäätäjänä.
Gauweilerin perusteluissa esittämässä esimerkissä Saksan ympäristöministeri ei saa hehkulamput kieltävää lakia hyväksytyksi liittopäivillä, mutta EU:ssa hanketta kannatetaan ja komissio laatii siitä direktiivin.
–Näin ollen direktiivi täytyy sisällyttää lakiin myös Saksassa, vaikka maan parlamentti on se aiemmin torjunut, Gauweiler järkeilee.
Saksa, Tshekki, Puola...
Perustuslakituomioistuin käsittelee kannetta kaksi päivää, mitä on pidetty merkkinä asian ottamisesta vakavasti. Samasta kielii se, että Saksan hallitus on lähettänyt oikeuteen sekä ulko- että sisäministerinsä puolustamaan Lissabonin sopimusta.
Tuomioistuimen päätös saattaa vierähtää kahden tai kolmenkin kuukauden päähän. EU:n perussopimuksen kohtalo on siis vielä pitkään avoin.
Saksan parlamentti on tosin sopimuksen jo hyväksynyt ja liittopresidentti on sen allekirjoittanutkin. Hyväksymisen viimeinen sinetti – ratifiointiasiakirjojen luovuttaminen – on kuitenkin jäissä oikeuden päätöstä odotellessa.
Eikä Saksan ole ainoa kanto kaskessa. EU-puheenjohtajuutta hoitavan Tshekin parlamentti on lykännyt äänestystä Lissabonin sopimuksesta ensi viikkoon ja presidentti Vaclav Klaus aikoo viivytellä allekirjoittamisen kanssa mahdollisimman pitkään.
Puolan presidentti Lech Kaczynski ei puolestaan aio vahvistaa sopimusta allekirjoituksellaan ennen kuin sopimuksen jo kertaalleen kaatanut Irlanti saa pidettyä asiasta uuden kansanäänestyksen joskus myöhemmin tänä vuonna.
Jotta sopimus tulisi voimaan, unionin kaikkien 27 jäsenvaltion täytyy se ratifioida."
Uutislähde siis: STT
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Jo ULKOASIAINMINISTERIÖn EUPJ-aamukooste 1.11.2006 tiesi kertoa että on tulossa takaisku Merkelin ponnistuksille pelastaa EU:n perustuslaki
(Die Welt, uutinen, Anshar Graw, Thorsten Jungholt, 1.11.)
Saksan liittokansleri Merkel, liittohallitus ja liittopäivät kärsivät takaiskun Karlsruhessa EU:n perustuslain suhteen. EU-perustuslakia ei mahdollisesti ratifioida ollenkaan Saksassa. CSU:n liittopäiväedustaja Peter Gauweiler oli valittanut sopimuksesta Saksan perustuslakituomioistuimeen. Perustuslakituomioistuimen tuomari Broß oli jo kolme vuotta sitten viitannut puutteisiin perustuslakisopimuksessa.
Mikäli Saksa tekee EU-pj. kaudellaan suunnitelman perustuslain etenemisestä, ja jos perustuslakitekstiin tehdään lisäyksiä tai muutoksia voi Gauweiler valittaa uudestaan perustuslakituomioistuimeen.
Perustuslain voimaantulo nykyisessä muodossaan ei myöskään ole mahdollista, koska liittopresidentti Horst Köhler sanoi 2005, että hän ei ratifioi perustuslakisopimusta ilman perustuslakituomioistuimen päätöstä sopimuksen perustuslainmukaisuudesta.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Tällainen mediatoiminta on omiaan herättämään epäilyksiä siitä, missä oikein €U:n suhteen mennään ylipäänsä? Mitä jätetään tavalliselle rupusakille kertomatta?
Kutkuttavalta tuntuu ajatella, että YLEllä toimittaja teki etiikkansa ja moraalinsa mukaisesti jutun Lissabonin sopimuksen mahdollisesta kaatumisesta, ei irkkujen vaan Saksan toimesta ja kun sen sattui kuulemaan joku nomenklatuuran €U-harhautunut, niin soitto YLEn Hyvä Veli-palveluun ja juttua ei voi enää uusintana kuulla ettei se herätä epäilytä epäilyksiä €U:n erinomaisuudesta.
Tarkistin hetki sitten: http://areena.yle.fi/hae?keyword=ajantasa
Tiistain 10.2. klo 14:03 juttua vain ei kuulu!
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Joihinkin mieltä syvästi askarruttaviin €U-kysymyksiin antaa hyviä vastauksia -blogi jota kirjoittaa Merja Renvall.
Kannattaa käydä vilkaisemasssa mitä €U:ssa aikuisten oikeesti puuhastellaan.
http://www.selkoteksti.vuodatus.net/
torstai 12. helmikuuta 2009
helmikuu on helmi
Palanen Syysjokea. Helmikuussa.
Kalavaleen, Suomalaisen kulttuurin ynnä Onnin päivänä.
Kalavaleen, Suomalaisen kulttuurin ynnä Onnin päivänä.
HELMiKUU
HELMiKUU
Pieni lempeä,
hempeän purkuinen tuulen viri.
Kuin vihjaus suuresta salaisuudesta,
uudesta - joka paljastuu jok'ikinen talvi.
Hämärän loppukiri,
jos jaksaa odottaa,
suomut silmiltä pudottaa ja kokea ihanan valon tulon;
sulon mi karkoittaa alakulon,
kohentaa olon nolon onean
ja lämmittää tunteen rinnassa kolean.
Siinä synkän mielensä tyystin kadottaa,
kun ikävän valoon upottaa
ja murheet hankeen hukuttaa.
Kuiskaus lounaan puolesta,
jos sitä ei ole kokonaan syöty - päästää huolesta,
saa ritvaoksat helisemään
selkeässä helmikuussa, koivupuussa.
Elämä valjastuu.
Leppeä viittaus tuulen - luulen moisen,
innoittaa hymyyn huulen jos toisen.
Kuulen kun pukee kevään hehkeään taikaan ja aikaan.
Pieni lempeä,
hempeän purkuinen tuulen viri.
Kuin vihjaus suuresta salaisuudesta,
uudesta - joka paljastuu jok'ikinen talvi.
Hämärän loppukiri,
jos jaksaa odottaa,
suomut silmiltä pudottaa ja kokea ihanan valon tulon;
sulon mi karkoittaa alakulon,
kohentaa olon nolon onean
ja lämmittää tunteen rinnassa kolean.
Siinä synkän mielensä tyystin kadottaa,
kun ikävän valoon upottaa
ja murheet hankeen hukuttaa.
Kuiskaus lounaan puolesta,
jos sitä ei ole kokonaan syöty - päästää huolesta,
saa ritvaoksat helisemään
selkeässä helmikuussa, koivupuussa.
Elämä valjastuu.
Leppeä viittaus tuulen - luulen moisen,
innoittaa hymyyn huulen jos toisen.
Kuulen kun pukee kevään hehkeään taikaan ja aikaan.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
keskiviikko 11. helmikuuta 2009
WAPAUDEN EETOSTA
WAPAUDEN EETOSTA
Yksinäinen huiskahäntä juosta jolkkaa,
jotain outakairan kolkkaa - hukan polkkaa.
Suunta vakaa, tuuli takaa,
kuono pitää itään, edessä ei mitään.
Vain laakea alava maa. Loputon - hoputon.
Valkeaa valoisaa palkista,
nietosta, kinosta, kantavaa hankea,
sitä jo juoksee silkasta ilosta.
Mielessä wapauden huikeaa eetosta.
Vaan kun tuoksu kumma, oudon ihanainen osuu vainuun,
laantuu juoksu, taantuu vauhti.
Heti kyyryyn selkä painuu, kaartuu kylkimyyryyn,
helminauha vääntyy, kääntyy huomaan katajan
ja vana jälkein siihen päättyy.
Ens'töikseen wahva aromi tuo hiukan hukan mieleen.
Kirvoittavi veden kieleen - huuma lemun,
lähes tajun vie - kun äkkää otus haaskan hajun suunnan.
Oitis keksii tuuman:
On tässä kylliks' juostu, nälkää kärsimään en suostu.
Alan vaikka raatoo järsimään
jos kaatoo heti onnistu en saamaan, vedän sitä naamaan.
Niin kuin siltä kovin näyttää vielä tovin käyvän.
Yksinäinen huiskahäntä juosta jolkkaa,
jotain outakairan kolkkaa - hukan polkkaa.
Suunta vakaa, tuuli takaa,
kuono pitää itään, edessä ei mitään.
Vain laakea alava maa. Loputon - hoputon.
Valkeaa valoisaa palkista,
nietosta, kinosta, kantavaa hankea,
sitä jo juoksee silkasta ilosta.
Mielessä wapauden huikeaa eetosta.
Vaan kun tuoksu kumma, oudon ihanainen osuu vainuun,
laantuu juoksu, taantuu vauhti.
Heti kyyryyn selkä painuu, kaartuu kylkimyyryyn,
helminauha vääntyy, kääntyy huomaan katajan
ja vana jälkein siihen päättyy.
Ens'töikseen wahva aromi tuo hiukan hukan mieleen.
Kirvoittavi veden kieleen - huuma lemun,
lähes tajun vie - kun äkkää otus haaskan hajun suunnan.
Oitis keksii tuuman:
On tässä kylliks' juostu, nälkää kärsimään en suostu.
Alan vaikka raatoo järsimään
jos kaatoo heti onnistu en saamaan, vedän sitä naamaan.
Niin kuin siltä kovin näyttää vielä tovin käyvän.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
tiistai 10. helmikuuta 2009
HiLJAiSUUDEN ÄÄNi
HiLJAiSUUDEN ÄÄNi
Valkoinen hahtuvainen vitihuopa peittää tienoon.
Tintin tirskahdus vajoaa huokoiseen pintaan
ennen kuin se ehtii kuultavaksi.
Saappaan narahduksen lunta vasten näkee,
mutta ääntäkään ei kuulu.
Ei lapion ääni,
kinokseen sujahtaessaan se vie äänen lumen uumeniin.
Utukka imee kaiken - pidättää.
Ehkä se kevällä, lopulta,
kultaisen kehrän edesssä taipuessaan,
wiimein puroksi muuttuessaan
vapauttaa omimansa äänet solinoiksi?
Kaiken sen sihinän,
jonka siukaleet, hahtuvat ja hiutaleet saavat aikaan
alas vajotessaan.
Toisiaan hipaistessaan.
Hiljaisuutta voi leikata, siivuttaa,
pakata siisteihin lahjapakkauksiin.
Lähettää sitten humussa ja sumussa rämpivien
kiire- ja metelihelvettiin maistiaisiksi.
Vaikka eihän ne sitä kuule.
Valkoinen hahtuvainen vitihuopa peittää tienoon.
Tintin tirskahdus vajoaa huokoiseen pintaan
ennen kuin se ehtii kuultavaksi.
Saappaan narahduksen lunta vasten näkee,
mutta ääntäkään ei kuulu.
Ei lapion ääni,
kinokseen sujahtaessaan se vie äänen lumen uumeniin.
Utukka imee kaiken - pidättää.
Ehkä se kevällä, lopulta,
kultaisen kehrän edesssä taipuessaan,
wiimein puroksi muuttuessaan
vapauttaa omimansa äänet solinoiksi?
Kaiken sen sihinän,
jonka siukaleet, hahtuvat ja hiutaleet saavat aikaan
alas vajotessaan.
Toisiaan hipaistessaan.
Hiljaisuutta voi leikata, siivuttaa,
pakata siisteihin lahjapakkauksiin.
Lähettää sitten humussa ja sumussa rämpivien
kiire- ja metelihelvettiin maistiaisiksi.
Vaikka eihän ne sitä kuule.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
kakskytviis
Yykaakoonee-kuvakotkotus jatkuu täällä Bloggerissa.
Näköjään sitten kun muisti lakkaa pätkimästä
tai jos tähelliset on saatu tehtyä.
Kukkanen on Uuvana, (Dianpensia lapponica), ties monennettako
kertaa jo näissä kuva-aiheissa. Tämä on tätä.
Uuvana on muuten pohjoissaameksi lieđđedaŋas.
Näköjään sitten kun muisti lakkaa pätkimästä
tai jos tähelliset on saatu tehtyä.
Kukkanen on Uuvana, (Dianpensia lapponica), ties monennettako
kertaa jo näissä kuva-aiheissa. Tämä on tätä.
Uuvana on muuten pohjoissaameksi lieđđedaŋas.
maanantai 9. helmikuuta 2009
PORON REiSi
PORON REiSi
Pölkkytuli roihusi. Merkillisen näköinen kyhäelmä, jotakin laavun ja kammin väliltä, oli paksuista keloista kasattu suojaksi ja lepopaikaksi. Monen sortin tarvekaluja roikkui hirsiin isketyissä vaarnoissa.
Laavusta muistutti katos jonka alla tuli roihusi ja jonka alla kaikki askareet suoritettiin. Kammista puolestaan rakennelman perällä oleva pieni posio jossa oli riippumatto sekä peltikamina ynnä ulkoilmasta, pakkasesta ja wiimasta erottamassa porontaljoista kursittu tiiviisti suljettava esirippu.
Kolmijalassa tulen yllä roikkui pata johon paikan isäntä oli juuri lisäämässä naisen nyrkin kokoisia lihakimpaleita. Pyyhki sitten niibin saappaan varteen ja loksautti tuppeen. Kääntyi ja kurotti suola-astian, kouraisi hyppysellisen tai pari karkeaa suolaa ja ropsautti lihojen sekaan ja hämmensi vankalla kapustalla keitoksen.
Pysähtyi kesken liikkeen. Käänsi varovasti, käsi hapuillen honkapölkkykasaan nojaavaa asetta. Sai siitä otteen, muttei kiskaissut. Riitti että tuntuma oli tiivis ja yhteys selvä. Vasta sitten tarkensi katsettaan siihen suuntaan mistä tunsi tuijotettavan ja joka sai niskakarvat pörhölleen.
Sen verta oli hämyisää ettei kunnolla erottanut yksityiskohtia. Aivan lähistöllä ei kuitenkaan mitään erityistä havaittavaa ollut ja mies kohautti harteitaan, hellitti otteen aseesta ja istahti paksulle taljan päällystämälle pölkylle. Kurkotti loimussa varimassa olleen mustakylkisen kanan ja valutti nokasta höyryävää kahvia kuksaansa.
Kuksa kourassaan nojasi pölkkykasaan silmät suljettuna, näytti kuin purjehtisi toisenlaisilla selkosilla pian koko mies. Pihkaoksat napsahtelivat omaan tahtiinsa, verkkaisaan, kukin vuorollaan, välillä saattoi kulua minuuttikin vain pelkkää loimujen huminaa kuunnellen. Metsä oli aivan tyven, pienikin risaus sieltä kuului hyvin leiriin ja valmentautuneisiin kuuloluihin.
Kasvot kauhtuneen huopahatun alla vääntyivät väliin hymyyn, kuin omistaja olisi ollut välillä unen- ja valveen rajatilassa taikka muuten vain jossakin muissa maailmoissa.
Silmät raottuivat kun konnun liki olevasta kopasta kuului koparoiden naksuntaa ja kellon kalahtelua epämääräiseen tahtiin. Nämä hajanaiset hälyt viestittivät että kaikki on kunnossa suurinpiirtein.
Nosti kuksan ja hörppäsi varinutta mustaa kahvia, muikisti huuliaan kuin nauttiakseen viipyilevästä jälkimausta. Kaivoi toisella kädellään povelta massin ja mustan käyrävartisen korsteenin. Latasi tottuneesti yhdellä kädellä pesän, toppasi keskisormella sopivan tiiviiksi ja sovitteli hampaidensa väliin.
Yhä kuksastaan pidelleen taiteili, kyyristyi ja nappasi tulen liepeiltä kekäleen hyppysiinsä, asetti sen tupakin päälle ja imaisi vetoa varren kautta. Paineli etusormella tupakin tiiviiksi sekä nakkasi kekäleen takaisin sijalleen.
Kun asettui uudelleen kenolleen, kohotti kuksan taas, hörppäsi lopun ja pisti raksista pinon säippään roikkumaan. Nosti jalan toisen polven päälle, lumpsautti läskipalat silmien suojaksi ja alkoi kiskomaan nautinnollisia savuja sisäänsä.
Auringon säde pilkisti katon raosta, osui suoraan hatun reuhkaan, muutaman tovin kuluttua toinen perässä - kasvoihin. Täysosuma, napakymppi. Piippu kirposi huulilta ja vieri rintamusta pitkin - lopulta maahan saakka. Nuotio alkoi hiipumaan hiljalleen, keitto kyllä porisi ja leyhäytteli herkullista kypsyvän lihan tuoksua lähiympäristöön.
Elämä jatkoi verkkaista rataansa kiireettömässä maailmassa niin kuin se oli vuosikausia jo tehnyt. Kiire mellasti toisenlaisilla selkosilla, markkinatalouden hulluudessa, tavarataivaissa, tehden huomaamaatonta tihutyötään inimisyhteisön henkisten voimavarojen tappioksi. Ja rappioksi.
Lienee ollut joku vieras ääni ja asettuvan tulen yhteinen aikaansaannos, yht'äkkiä silmät rävähtivät auki, muun kehon ollessa liikkumatta. Vain silmät suorittivat tarkistuksen. Ympäristöön, aseeseen, koppaan ja poroihin. Takaisin ympäristöön, pysähtyivät hetkeksi tievan kulmaan. Hymy karehti ja väänsi vasemmasta suupielestä.
Rauhallisesti nousi, valitsisi pinosta muutaman puun, asetteli ne tulen nieltäväksi ja istahti takaisin sijoilleen.
Hamusi kättään istumapölkyn kupeelta, tavoitti siitä maahan nakkaamansa poronreiden josta enimmät lihat oli pataan päästänyt. Tarkoituksella huonosti, niin että syötävää ja kaluttavaa oli vielä reilusti.
Huiskautti istuultaan käsin reiden reippaassa kaaressa tievan suuntaan. Kului pieni tovi. Sitten petäjän taimien seasta ilmaantui harmaa hahmo, varovasti, valppaana hännän asennosta päätellen, mutta kuitenkin nälän rohkaisemana.
Hivuttautui kokonaan näkösälle isokokoinen hukka. Saavutti poron reiden, nappasi sen kitaansa ja lähti astelemaan takaisin varjojen siimekseen. Kääntyi katsomaan hetkeksi asumusta ja miestä. Näytti ihan siltä kuin se olisi huiskauttanut häntäänsä kiitokseksi.
Mies pyyhkäisi kalvosimellaan silmäkulmaansa - sitä on vielä nykyisinkin kaikenlaista.
Pölkkytuli roihusi. Merkillisen näköinen kyhäelmä, jotakin laavun ja kammin väliltä, oli paksuista keloista kasattu suojaksi ja lepopaikaksi. Monen sortin tarvekaluja roikkui hirsiin isketyissä vaarnoissa.
Laavusta muistutti katos jonka alla tuli roihusi ja jonka alla kaikki askareet suoritettiin. Kammista puolestaan rakennelman perällä oleva pieni posio jossa oli riippumatto sekä peltikamina ynnä ulkoilmasta, pakkasesta ja wiimasta erottamassa porontaljoista kursittu tiiviisti suljettava esirippu.
Kolmijalassa tulen yllä roikkui pata johon paikan isäntä oli juuri lisäämässä naisen nyrkin kokoisia lihakimpaleita. Pyyhki sitten niibin saappaan varteen ja loksautti tuppeen. Kääntyi ja kurotti suola-astian, kouraisi hyppysellisen tai pari karkeaa suolaa ja ropsautti lihojen sekaan ja hämmensi vankalla kapustalla keitoksen.
Pysähtyi kesken liikkeen. Käänsi varovasti, käsi hapuillen honkapölkkykasaan nojaavaa asetta. Sai siitä otteen, muttei kiskaissut. Riitti että tuntuma oli tiivis ja yhteys selvä. Vasta sitten tarkensi katsettaan siihen suuntaan mistä tunsi tuijotettavan ja joka sai niskakarvat pörhölleen.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Sen verta oli hämyisää ettei kunnolla erottanut yksityiskohtia. Aivan lähistöllä ei kuitenkaan mitään erityistä havaittavaa ollut ja mies kohautti harteitaan, hellitti otteen aseesta ja istahti paksulle taljan päällystämälle pölkylle. Kurkotti loimussa varimassa olleen mustakylkisen kanan ja valutti nokasta höyryävää kahvia kuksaansa.
Kuksa kourassaan nojasi pölkkykasaan silmät suljettuna, näytti kuin purjehtisi toisenlaisilla selkosilla pian koko mies. Pihkaoksat napsahtelivat omaan tahtiinsa, verkkaisaan, kukin vuorollaan, välillä saattoi kulua minuuttikin vain pelkkää loimujen huminaa kuunnellen. Metsä oli aivan tyven, pienikin risaus sieltä kuului hyvin leiriin ja valmentautuneisiin kuuloluihin.
Kasvot kauhtuneen huopahatun alla vääntyivät väliin hymyyn, kuin omistaja olisi ollut välillä unen- ja valveen rajatilassa taikka muuten vain jossakin muissa maailmoissa.
Silmät raottuivat kun konnun liki olevasta kopasta kuului koparoiden naksuntaa ja kellon kalahtelua epämääräiseen tahtiin. Nämä hajanaiset hälyt viestittivät että kaikki on kunnossa suurinpiirtein.
Nosti kuksan ja hörppäsi varinutta mustaa kahvia, muikisti huuliaan kuin nauttiakseen viipyilevästä jälkimausta. Kaivoi toisella kädellään povelta massin ja mustan käyrävartisen korsteenin. Latasi tottuneesti yhdellä kädellä pesän, toppasi keskisormella sopivan tiiviiksi ja sovitteli hampaidensa väliin.
Yhä kuksastaan pidelleen taiteili, kyyristyi ja nappasi tulen liepeiltä kekäleen hyppysiinsä, asetti sen tupakin päälle ja imaisi vetoa varren kautta. Paineli etusormella tupakin tiiviiksi sekä nakkasi kekäleen takaisin sijalleen.
Kun asettui uudelleen kenolleen, kohotti kuksan taas, hörppäsi lopun ja pisti raksista pinon säippään roikkumaan. Nosti jalan toisen polven päälle, lumpsautti läskipalat silmien suojaksi ja alkoi kiskomaan nautinnollisia savuja sisäänsä.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Auringon säde pilkisti katon raosta, osui suoraan hatun reuhkaan, muutaman tovin kuluttua toinen perässä - kasvoihin. Täysosuma, napakymppi. Piippu kirposi huulilta ja vieri rintamusta pitkin - lopulta maahan saakka. Nuotio alkoi hiipumaan hiljalleen, keitto kyllä porisi ja leyhäytteli herkullista kypsyvän lihan tuoksua lähiympäristöön.
Elämä jatkoi verkkaista rataansa kiireettömässä maailmassa niin kuin se oli vuosikausia jo tehnyt. Kiire mellasti toisenlaisilla selkosilla, markkinatalouden hulluudessa, tavarataivaissa, tehden huomaamaatonta tihutyötään inimisyhteisön henkisten voimavarojen tappioksi. Ja rappioksi.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Lienee ollut joku vieras ääni ja asettuvan tulen yhteinen aikaansaannos, yht'äkkiä silmät rävähtivät auki, muun kehon ollessa liikkumatta. Vain silmät suorittivat tarkistuksen. Ympäristöön, aseeseen, koppaan ja poroihin. Takaisin ympäristöön, pysähtyivät hetkeksi tievan kulmaan. Hymy karehti ja väänsi vasemmasta suupielestä.
Rauhallisesti nousi, valitsisi pinosta muutaman puun, asetteli ne tulen nieltäväksi ja istahti takaisin sijoilleen.
Hamusi kättään istumapölkyn kupeelta, tavoitti siitä maahan nakkaamansa poronreiden josta enimmät lihat oli pataan päästänyt. Tarkoituksella huonosti, niin että syötävää ja kaluttavaa oli vielä reilusti.
Huiskautti istuultaan käsin reiden reippaassa kaaressa tievan suuntaan. Kului pieni tovi. Sitten petäjän taimien seasta ilmaantui harmaa hahmo, varovasti, valppaana hännän asennosta päätellen, mutta kuitenkin nälän rohkaisemana.
Hivuttautui kokonaan näkösälle isokokoinen hukka. Saavutti poron reiden, nappasi sen kitaansa ja lähti astelemaan takaisin varjojen siimekseen. Kääntyi katsomaan hetkeksi asumusta ja miestä. Näytti ihan siltä kuin se olisi huiskauttanut häntäänsä kiitokseksi.
Mies pyyhkäisi kalvosimellaan silmäkulmaansa - sitä on vielä nykyisinkin kaikenlaista.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
