VUOREiJA

VUOREiJA

Kilin ajatuksia;
juruutan pitkää vastamäkeä jyleän katedraalin päälle,
onsilo näkyy suurinpiirtein puolivälissä
aloittaessani laskeutumisen merenpintaan.

Visto ajatus häivähtää humeetissa;
tuohonko reikään pitäisi itsensä tukkia,
paahtaa vaan summanmutikassa - umpitunneli???

Äkin muistan - ei niin pientä putkea etteikö reikää,
mutta miten kummassa osaa ihminen pitää näkimensä
kun tästä kovin arktisesta kirkkaasta valosta
tuonne hämärään sujahtaa?

Outo tunne selkäpiissä - niskassa kihelmöi,
hyppysten ote ohjauspyörän kehällä kouristuu.
Aukko suurenee jättiläisen suuksi;
mielessä häivähtää wiime hetken arvaus,
olisiko sittenkin pitänyt hiljentyä rukoilemaan,
kun kerran katedraalin ohi oli käynti?

Nyt se on myöhäistä - rohkeasti vaan sisään viettoa,
pian on merta liki satametriä yllä
ja alkaa kapuaminen takaisin auvoiseen valoon.

Ulos putkahtaessa näkyy Vuoreijan kirkon siluetti;
kelvatkoon - ylistyslaulu Ukko Ylijumalalle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KUUSi MERENRANTAA

KUUSi MERENRANTAA

Yöttömään yöhön viikko,
mutta valoa tulvii jo akkunoista ja ovista;
aamun kuulaus vakuuttaa kaikella tapaa,
raiteet ovat hyvällä tolalla - oikeinkin.

Jatkuvat horisonttiin - kauas,
hmm, ensimmäinen pysähdys Novaja Semljalla,
seuraavan kerran Kamtšatkalla,
jos sallin mielikuvituksen lähteä humpaamaan.

Nooh - pienen alkuinnostuksen jälkeen
toppailen menohaluja jo Molvikan kohdalla,
kyllä se tällä erää piisaa,
ei saa olla ahne maailman tavaralle;
kuusi merenrantaa yhdellä silmäyksellä,
se on ihan hyvä näkymä.

Muinaista maaemon historiaa tulvii näkimiin
jokaisella hivelevällä katseella,
rantaviivojen paadet ovat täynnään tarinoita,
ne näyttävät isoavan kertoessaan
ja minä kuuntelen kivien kasvamista tarkalla korvalla.

Ei pidä kenenkään ihmetellä;
ankara karuus vain viehättää,
yksinkertainen on yksinkertaisesti kaunista,
muodot ovat puhtaat kaikesta turhasta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HUiTHAPELi

HUiTHAPELi

Näistä väreistä voi olla ylpeä,
maalaus syntyy ikään kuin maalaamatta.
Päästää sielunsa vapaaksi leuhottamaan lokkien kera;
teos syntyy tekemättä, taos takomatta,
veistos veistämättä.

Sanoista kyhätty hutera teelmä käy temppelistä,
käy - vaikka osa niistä on vinksin vonksin.
Silti kyhäelmään voi astua laulamaan ylistyslaulua;
kaikki mahtuu - mikä ihmisen humeetissa liikkuu.

Sanojakin tärkeämpää on omaksuminen,
sisäistäminen - kauneuden nimenomaan,
se on tärkeintä; kaikki muu on turhaa.

Ei tänne huviajelulle tulla,
tämä on raavaan miehen hommaa;
nähdä, kokea ja käsittää karuuden hurmaava kiihko,
äärimmäisyydessään hiin koskettava,
että mies tursuaa posket vuolaina koskina
kun kaikki valon herkimmät sävyt,
julmuuden viehkeät muodot;
eivät mahdu samaan silmäykseen.

Ei - annoksina tämä taika on otettava,
paneuduttava välillä joutaviin arkipäiväisyyksiin,
kuten syömiseen, pukemiseen, elämiseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LOKiT

LOKiT

Yötä ei juuri ole,
kaksi hämärää erkanee toisistaan - ei kajetta,
kuulaus asettuu oitis sijoilleen taivaanpiirille,
aurinko suodattuu pilven möhkäleen läpi;
huomen on avattu.

On laskuveden aika,
vajuva rantaviiva paljastaa yhä vaan uutta riideltävää,
kähinä yltyy melkoiseksi karonkaksi,
joka sitten keskeytyy
kun miehen kuvatus lähestyy apajia.

Lokkiparvi ponkaisee siipispankoilleen
ja käy lähes täydellisyyttä hipovalla kakofonialla
paheksumaan mokomaa tallustelijaa;
samaan kaartiin yhtyy kiihtynyt meriharakkapartio.

Vain poistuvat jäljet jää hiekkaan,
muutaman tunnin päästä niitäkään ei näy;
vuoksi tulee - siloittaa hiekan järjestyksen entiselleen.
Siinä kaikki - ei kahta puhetta.

Tämä tyven hivelee sielua,
parasta mahdollista eliksiiriä,
hiljaisuuden rikkoo vain vuoroveden maininkien kohina,
siipiniekkojen tohina liittyy tähän
kuin voisilmä puuroon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SYNOPSIS

SYNOPSIS

Ensin kolmetoista tuulta ratsastaa lounaan puolesta,
yksikään ei tee pesää,
jatkavat kaikki laulaen ties minne,
koillisen suuntaan häipyy ääni.
Yleinen levottomuus herää.

Siipiniekat saapuvat niiden selässä,
osa tosin joutuu lekuttelemaan omin voimin,
ne wiimeisimmät - kylmän arat,
joille alkukesän halla tekee hallaa
ja tietty ne ensimmäiset ennättäjät,
tiedustelijan roolin itselleen omineet;
niiden on pantava omat siipispankkonsa peliin.

Kellopeli Arktika,
se on sellainen elämän ryntäys martoon maahan,
että siitä on oksat pois - puhelinpylväästäkin,
kaikki pystyssä jököttävät tötit käyvät soittopaikasta.

Toimeliaisuus kiihtyy joka puolella,
risut, heinät ja korret lentelevät ilmassa,
ilma on sakeana havinaa, pyrähdyksiä ja ääniä;
näissä yöttömän yön hilunpilttuissa
syödään käsittämättömiä määriä eineitä
ja lauletaan - yötäpäivää lauletaan.

Satumaa syntyy humeettiin ja sitä on kaikkialla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SOTKAPARi

SOTKAPARi

Wiina virtasi vuoksena katukäytävillä
ja minä polo tyydyin akkunan pielestä seuraamaan
hulkin päälle käsin päätöntä keekoilua
akkansa ympärillä pienessä uveavannossa.

Vaikka selkeä tarve sillä selvästi oli,
ja päämäärä - saada pää sekaisin onnesta;
samaan tapaan kuin ihmisenlapsella wiinasta.

Nooh - tänään on toinen selvä ja uusonneton nuiva,
toinen monimutkaista ympyrää uiva keväänlapsi;
yhä pärskyllään - jatkaa teerenpeliään vedessä,
edetäkseen täyttymykseen saakka.
Ja se onni; se on sillä yhä.

Niin kauniin seesteisillä väreillä maalaa huomen,
hiljaisuus - sarastus käy yli ohuen hämärän;
kuolpunan halki kiemurtelevan runon kahtapuolta
metsojen kaulat haihtuvat kajeeseen,
vaihtuvat jaarikoiksi.
Olemassa on vain lompolo ja sen sotkapari;
uniset karhut paljastuvat tuulenkaatojen kannoiksi.

Ja vielä jatkan kappaleen,
seestyy seestymistään - pilven palteilla hehkeä ruso,
longissa kultainen reunus;
kuulimet poimivat lakkapäästä kevään laulun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MUURAHAiSiA

MUURAHAiSiA

Joukaiset laskevat veden taa Hesperiaan,
kurkien parvi auraa niitun viimeiset lumet;
onneksi eivät ole pikkutarkkoja,
kulottunut maa jää laikukkaaksi.

Hempeän lempeitä ehtoita,
väkevä maan tuoksu paisuttaa mielikuvitusta,
takaumien virrat tulvivat kilpaa sulavien vesien kera;
ajassa on jonniinjoutavaa hökelehtimistä.

Päivä päivältä yöt kuulastuvat,
ehtyvät pian tyyten
ja kasvamisen wimma yltyy kiihkeimmilleen.
Huurut väistyvät jänkien ja aapojen ylle.

Näkymät ympäristöön muuttuvat;
joka kerta katsauksessa on uudennäköistä,
toisaalta - eipähän pääse tympäisemään.
Ja sitäpaitsi syntipukkikin on mainio - kevät,
elämän synnyttäjä.

Yksinäinen vuonelo toljottaa rantteella typertyneenä,
laskee alleen ja raksuttaa pois koparat naksuen.

Säpsäyttää mennessään laulurastaan,
se kapsahtaa huilu kainalossa männyn latvaan;
luritus saa muurahaiset kipittämään selkäpiitä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PiTKÄ KUUMA KEVÄT

PiTKÄ KUUMA KEVÄT

Tuuli torkahtaa,
lampaat vaeltavat loputonta taivaanpiiriä,
kultainen kehrä porottaa mustan miehustan läpi,
sydän on vielä entisestäänkin lämpimämpi.

Ajatukset ailahtelevat herkästä hulluihin,
toisinpäin,
tai päinvastoin.
Pääasia että ei ole päätä eikä häntää.

Pilkkikuski nuokkuu parin sekunnin pätkiä,
seitinohut yhteyslanka Ahtolaan löystyneenä,
vaipuneena kouristuneessa pivossa.
Helvetillinen halu - aivan anhiton,
käpertyä auringon syliin niille sijoilleen,
kiusaa niin mieltä, että asiaa on harkittava.

Tuhansia kiloja on levittynyt jäälle,
tuntuu että nokilasit ei riitä - pitäisi olla vain raot,
ne jää aina tekemämättä luppoajalla,
vaikka aikomus on ollut jo monta sataa vuotta.

Mykkiä rukouksia kuitua pitkin jää alle:
"Hei siellä teillä!
Jos nyt ei kukaan vitsisi käydä näykkäsemässä;
on niin mukava olla - ei mitään säpinää kiitos,
sikäli mikäli se vain suinkin mahdollista."

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

NiSKALENKKi

NiSKALENKKi

Tuuli tekee pesää aihkien lakkapäissä,
kuiskailee enimmäkseen,
mutta innostuessaan kahahtaa;
taiteellinen vaikutelma kiihdyttää.

Taivaanpiiri on vastamaalattu;
kullalla sivelty sattuu niin somasti unihiekkaisiin silmiin,
että ne tahtovat väkisinkin vetäytyä
takaisin Höyhensaaren tyveneen.

Haistimiin hivuttautuva savun tuoksu saavuttaa ällin
ja äkisti mieliteot ottavat niskalenkin pehmoilevasta,
uinumiseen tykästyneestä mielestä.

Risu toimittaa hiilihangon virkaa - tulen elvytys alkaa,
elonkipinää pengotaan hiipuneen nuotion tuhkasta
ja kun hehku viimein löytyy,
sille tarjotaan parhainta mahdollista herkkua,
tuohesta nypittyä nöyhtää.

Siihen iskee - ensimmäiset ohuet haiut,
sitten jo pikkiriikkinen liekki;
ahmii mokoma riettaasti herkkää hölynpölyä,
uhkaa kuolla heti, jos ei saa oitis tuhdinpaa purtavaa.

Untuvien keskeltä suloinen, hapuileva kuiskaus:
"Onko nyt aamu vai mikä?"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MESiKÄMMEN

MESiKÄMMEN

Kosteat yöt seuraavat toinen toistaan käsikädessä,
jokaisen huomenen maisema on erilainen,
ettenkö sanoisi keväämpi.

En sano; vihreä puuttuu tyyten - se heleä elämän väri,
se tahto ja wimma luoda uutta kuolleen tilalle;
vain kuoliaaksi kulottunutta menneen talven heinää.
Havunneulasvihreää ei lasketa.

Utuja siellä täällä kuolpunassa leijumassa,
pehmeys on näiden keijujen aamun sana;
väistyvät - ensimmäisen säteen osuessa haihtuvat pois.

Äkin ilma on sees,
eeskahtaalle harhaileva katse pysähtyy,
kiinnittyy mesikämmeneen joka kyköttää saunan katolla.
Sydän on pysähtyä - tavoittelee kurkkuun,
satakaksi ajatusta riitelee siitä kuka tuli ensimmäiseksi;
kameran hakeminen voittaa.

Käännös kantapäillä saa unihiekan varisemaan,
karhu muuttuu naapurin Olli-kolliksi;
alkaa naurattamaan oikein ääneen.

Perkeleellistä hohotusta kuistilla.
Katti ottaa siitä nokkiinsa ja loikkaa kevääseen;
tuore kissaenkelin jälki jää todisteeksi nuoskaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ANDANTE

ANDANTE

Eittämättä kauniita kiteitä,
harvakseltaan leijumassa harmaan halki;
iloiseksi sellaisesta kauneudesta tulee.
Ei näistä taida olla wanhan surmaksi;
kauneuspilkkuja pikemminkin.

Pienen yöpakkasen pörhistäminä tanssivat,
kieppuvat aurinkotuulen leyhähdyksissä;
muutama piruetti - elämä on ohi,
kosteaan maahan osuttuaan aloittavat
monipolvisen vaelluksensa emänsä luo.

Pian solisevat kaikki;
vähäpätöisimmätkin vietot täyttyvät,
pisaratokat ryntäävät hopulla myötäseen
merimieslauluja hoilaten.

Viipyilevät aikansa aavoilla ja jängillä,
mutta selvitettyään reitin
tihkuvat sienen läpi,
syntyvät noroiksi, kasvavat puroiksi, yhtyvät joiksi
ja lopuksi suuriksi virroiksi
jotka purkavat äitinsä syliin.

Jättimäisiltä rannoilta pyrähtävät valtavat parvet,
suuntaavat kulkunsa vastavirtoihin
ja asettuvat lumen sijaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

Ei SiiPiÄ

Ei SiiPiÄ

Joukaisen törähdyksiä,
niin matalalta takavasemmalta,
että se selkärangan oloinen jäykistin,
se jota pään pollukka kannattalee,
on vähällä valahtaa kokonaan pöksyihin.

Sohjossa lotostaissa ei hevin kuule ilmatietä
lähestyvän trumpetin siipien havinaa
ennen kuin ollaan jo parahultaisesti törmäyskurssilla.

On se kuitenkin huikaisevan upeaa, suuremmoista,
puhtaan valkeat linjat poistumassa
tasaisin siiveniskuin taivaan sineen;
sielu siihen kyytiin tahtoisi
ja hyvää kyytiä palaa taas kaiho siipiin ja lentämiseen
vaikka mokoma asia on kertaalleen käsitelty.

Rohkeus kun ei riitä ihmisen lapsella,
siksi ei siipiä olkapäissä,
sen sijalla verraton lentoväline - mielikuvitus,
huvitus jonka selkään sielu kapuaa
ja hoputtaa polvia puristamalla huimaan vauhtiin.

Sitten mennään,
usein niin lujaa ja äkin,
ettei siinä lajitoverit pysy perässä.
Zen ja häkellyttämisen taito.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SiRRi

SiRRi

Lauhkea meren henkäys käy lumen kimpuun ankarasti,
hupenee silmissä haihtuen tunturiin,
etenkin kun hieman avittanut lapiolla
ja lykkinyt syrjemmä enimmät;
ruskea kulottunut nurmi paljastuu esiin janoisena.

Tuota näkymää sopii ihastella tekorannalta,
selkäpiillään kymmenen metrin tuuleen nojaten;
tuntuu yksinäisemmältä
kuin tästä yksinäisestä karkeasta aallonmurtajasta,
joka sentään seisonut siinä aloillaan,
tuiverrusten ja möyryämisten keskellä,
jo vuosikymmeniä.

Sisäpiirissä hiljaista,
ei lupaavaa puksutusta yhdestäkään aluksesta;
mastojen vantit vonkuvat - liput lepattavat tuulessa,
iloisten värien kirjo heijastuu vedestä.

Lokit tekevät taikatemppujaan veneparven yllä,
siirtyvät sitten harrastukseensa,
juoruamaan ja paskomaan läheisen makasiinin katolle.
Haahkat vaihtavat leiriä altaan toiseen kulmaukseen
ja isokoskelot lipuvat aukosta merelle.

Merihenkistä kohvetta kyllä airamista,
mutta sirri, merisirri, kipittää vuoksen äärellä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TZUNAMi

TZUNAMi

Ensimmäisten joukossa ehken hillitty odotus,
sitten yhä kiihtyvämpään tahtiin kummia ajatuksia,
odotuksia - outoja poukkoiluja,
sivullisen vinkkelistä käsittämättömiä haihatteluja.

Sitä se arktinen kevät on,
ennen kun laukeaa rietas täyteen tohinaan
ja ankara hyöky imaisee sielun mukaansa.

Riemu, tuoksu, keskipäivän kuuma,
kaikki pelissä heti - sataa kahtasataa,
vihreää tursuu esiin jok'ikisellä taholla
minne vain katse ylettyy ulottumaan.

Muuttolintujen divisioonat vyöryvät väkevinä aaltoina
tzunamin lailla pyyhkäisee kuumeinen huuma;
kaikkialla on hyörinää - ilma lemmestä sakea.

Melankolian valjun hailakka virsi,
lumen rippeiden onea parku tienoolla,
se kiirii vaimeana utuna aamuisin;
yhtyy keskipäivän laheaan lämpöön,
ja haihtuu pois - se on siinä.

Maisema soi,
tuoksuu väkevästi elämälle,
elämä käynnistyy vihreänä ankaran talven alta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

Oi HUHTiKUU

Oi HUHTiKUU

Huhtikuun raakuus
kun se ankaralla lämmöllä hyväilee ja hiplaa silmuja;
seuraavalla hetkellä on jo katkeralla ahavalla
ruoskimassa äskeisiä hyviä,
saa tempoilullaan kuitenkin juuriston
heräämään talviunestaan aheran sisällä.
Se on roisia leikkiä vihreällä elämällä.

Muuten se on kyllä - huhtikuu,
tasa-arvoisen äkkipikainen kaikkia kohtaan;
uudella lumitäkillä se lyö luun kurkkuun kelle tahansa,
loskassa kahlaamisen ennätyksiä rikotaan
ja toivottomien naamojen aamuruuhkia
esiintyy tihepäähän Urbanistanissa
etenkin märkien rättien sateella.

Elä sitten jumalisesti kohti kevättä ja kesää
kun toisella ei ole antaa kuin julmuuksia,
ikäviä yllätyksiä tunnin vaihteluvälillä,
raa'an tuulen voidellessa nahkaa niin,
että vilunväreet ovat ainoa vieras joka on tuttu.

Uudestisyntymisen riemusta ei tietoa,
tipotiessään koko romanttinen hehkeys vielä,
poissa ensimmäisten pysähtyneiden ehtoiden viehkeys
kuovin huutoineen.
Oi huhtikuu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HUMPSAHDUKSiA

HUMPSAHDUKSiA

Lumi on muuttumassa vaahdoksi;
kevät puree jokaisella hampaalla harmaanakin päivänä.
Lämmin poraa pinnan huokoiseksi
ja utu rimpuilee irti kiteistä;
ajelehtii - kerääntyy pörräämään usvien ja auerten
kokoontumisajoihin laaksonpohjille
kuni aurinpilkahdus toimittaa ne tiehensä.

Kun tassu osuu rikkumattomaan lumikenttään
ja rikkoo sateen aikanaan niin taitavasti
rakentaman jännitteen,
koko kenttä laajalta alalta hytkähtää,
valahtaa päin mantua;
kuuluu hassu outo ääni.

Se jää kyllä mieleen,
mutta sitä on vaikea sanoin kuvata;
se on ikään kuin risahdus ilman sihahdusta,
lisäksi alla kuuluu matalampi humpsahdus
kun valtava nuoskamassa humahtaa sijansa verran
ja järjestyy uudelleen taas humpsahtaakseen.

Vielä on muutoin hiljaista,
taiteellinen vaikutelma pikantin hillitty,
lähes täydellinen;
lukuunottamatta hortoilevan joukaisnelikon meluisaa,
mutta satunnaista ylilentoa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ULVOVA KATEKEETTA

ULVOVA KATEKEETTA

Puuskutan kevyesti,
sovittelen porkat kainalokuoppiin ja asetun asemiin;
hengitys tasaantuu hiljalleen,
yhdentyy tämän kentän pysähtyneeseen hiljaisuuteen.
Aika on seis.

Vuodenaikojen kierto on verottanut kovalla kädellä,
iskenyt suonta räystäistä,
puraissut ankarasti haalistunutta päreistä kattoa
jonka reuna repsottaa lumikuorman alta.
Moniruutuiset klasit ovat ihme kyllä ehyet,
lyhyet pikaiset silmäykset paljastavat.

Ovi on murrettu;
onko lukussa ollutkaan, ehken vain säpissä,
pöngätty varsiluudalla
ja poron motlake uteliaisuuttaan sarvilla tönäissyt.
Hupsu tuuli juoksuttanut lunta porstuaan

Mutta se henki,
uudisraivaajan polttavan intohimoinen sielu,
se tuntuu yhä leijuvan siljon yllä.

Näkimeni tekevät sadan vuoden loikan yksinäisyyteen,
kuulimeni erottavat ulvovan katekeetan
kaiken tämän pistävän äänettömyyden takaa.
Piisin savu poraa reikää taivaanpiiriin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HUi-HAi

HUi-HAi

Helmiäisenä hohtavat hanget,
siinä arktisen kevään overtyyri, alkusoitto,
kaiken pysäyttävä näky äärettömän selkosen
pyhässä hiljaisuudessa.

Hohtava mykkyyden kehto,
puhdas, neitseellinen maisema,
vain tuulen muovaamat muodot täydellisen
sopusointuisina yhdentyen atmosfääriin,
vielä vailla ensimmäisenkään elävän
pienintäkään hiiskahdusta.
Sonaatti mielelle, kielelle ja sielulle.

Jo vain olisi oikeinkin otollinen polvistumisen paikka,
myrskyn katkaiseman vankan kelon
pystyssä törröttävän tyvitötin ääreen,
upean juhlallisen...

...sytyttäisi tervaisesta kannosta vuolastun kiehisen
tuohusta merkkaamaan
ja antautuisi tyyten luonnon huomaan hui-hai.

Vaan pian koittaa se aika
jolloin jängän yli kaikuvat joukaisten fanfaarit,
hanhiparvien törähdykset
ja kurkien riettaat lemmenkailotukset
sekä kuovien varoitushuudot heikoistä jäistä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MUUT MiELESSÄ

MUUT MiELESSÄ

Lounas huokailee lempeästi,
tämän sinisempi ei taivas enää voi olla;
tietenkin jos tunturin kiirellä on nauttinut
kahensaan rammin annoksen Herra Hockmannin tippoja,
niin kylläpä se sitten voi vielä tästään sinertyä.

Tahtoo niillä tipoilla olla sellainen vaikutus,
että sitä näkee sellaistakin mitä ei ole tarvis,
tahi ei ole olemassa;
tai näkee sellaista mitä ei muulloin ole näkevinään.

Mutta emmä met tähän jää taivasta tiirailemaan,
sevä narisee anturain alla;
on vähän niin kun muut mielessä,
mutta ei siitä passaa ihan kaikille lelettää.
Sanoisiko häntä vaikka niin kuten tyristeille,
joita houkutellaan tänne kairaan:
"Olen menossa hankkimaan elämyksiä..."

Korpit lentää luikauttavat tuossa palaksen yli,
kiroavat - vissiin sukukokoukseen menevät;
ei siis tämäkään reissu ilman riitasointua,
pitäähän se semmonen olla.
Niin tai mitä se nyt tämmöselle ärrinpurrille kuuluu
jos selkosen väki omaa esitystään pelaa.

Saavat pitää. Ei häiritse. Matka jatkuu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MUiSTOMERKKi

MUiSTOMERKKi

Lehdetön puu tuijotti oneana - ei vapissut
kun menin sitä kohti kirves kourassa;
pyysin anteeksi niin kuin tapanani on
ja sivalsin yhdellä huitaisulla juuresta irti.

Juuri jäi hyvään maahan, hyvää puuta,
irtonainen osa läksi kainalossani maailmalle
suorittamaan tehtävää,
tynkä lykkää kahmalollisen uusia versoja
Ukon juhlaan mennessä,
eikä ole kirpaisevasta iskusta moksistaan.

Apeampi onni olisi ollut,
jos joku hirviö olisi hamunnut sen kevät-ahavalla
eineekseen, pötsin täytteeksi
ja muuttanut kuidut haisevaksi läjäksi,
loppu ranka olisi kuivanut pystyyn
ja muodostunut puuluurangoksi.

Nyt sentään muassani upeimmat osat päätyvät
Ahtolan kanteen törröttämään
kuin paraskin muistomerkki;
siitä sen näkevät kaikki ohikulkijat,
kalastajanvalvojakin.

Sitä paitsi kuukkeli tykkää mielellään istua
karahkan oksilla vartoomassa hiukopalaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!