KiVi

KiVi

Kivellä istumista on kestänyt jo kauan,
katse on hartaasti tuijottanut hiipuvaa valoa,
seurannut ystävällisellä katseella horisontin sävyjä;
sitä viimeistä ryöppyä ennen kuin tosi on edessä.

Kehrä on poistunut;
sitkeys punnitaan tänä yönä,
kykötettävä säädylliset viitisen tuntia
kuni se aikansa vaellettuaan sytyttää ensin kajeen
aivan tyyten uudella suunnalla,
maalaa sitten kultaisen viirun taivaanpiirille.

Toivo,
siinä vaiheessa istujan ryhti kohentuu,
koko keho kasaa itsensä viimeiseen lihakseen;
uudesti syntymisen ihme.
Sielu saa ravintonsa - voimansa orastavasta valosta,
juuri räytymisen ollessa pääsemässä niskan päälle.

Virkoaminen - uusia auvoisia ajatuksia väkitukku oitis,
kaiken kukkuraksi mieli karkaa haltijaltaan;
pyrähtää läheisen kivikasan päälle haihattelemaan.

Eikä uusista ole tulla loppua,
ei vaikka alhaalta kutsutaan jo aamiaiselle.

Tulen kun on valmista!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

VUONOLLA

VUONOLLA

Pilvet niin matalalla,
että aurinkolasien tilalle on vaihdettava uimalasit,
mutta muuten on upeaa.

Tällaista rakkautta harvoin näkee,
vaaleat, häilyväiset hunnut hinkkaavat vuoren kylkiä,
pussaavat että vesi tirskuu kanjoneista ryöppynä.

Ehtymättömät pöyheät massat ajelehtivat mereltä,
osautuvat vuonon pohjukkaa kohti,
eikä se mokoma täyty koskaan,
on se ennenkin nähty.

Minne käy pilven ilmassa tie;
no se tiedetään - tuli jo kerran mainittua,
mutta minne se loppuu,
missä on pilvien hautausmaa?
Sanoppa se, ähä-ähä!

Rannalla ihailee yksi,
huiskuttaa niille ja karjuu riemusta,
vastarannalla toinen,
huiskuttaa myös - kaivelee sitten poveaan
ja kun löytää tarvitsemansa käy värkkäämään.

Siitä kuitenkaan mitään tule:
HO-HOO! Hva er din telefonnummer?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LiiAN HEPPONEN

LiiAN HEPPONEN

Ei siinä mittään,
antaapi vaan saella - heinä on korjattu;
itseasiassa siinä mitään vikaa ollutkaan
kuhan vaan pilkallaan mokomaa korjasivat,
yökunnissa - se siitään mikseen tullut,
paremmaksi kuin huonommaksikaan.

Kun loitoaa tarpeeksi,
niin kyllä Esterinkin pitää välillä henkeä vetää
ja anustaan suipistaa,
ettei sentään sisukset valu.

Mutta on tätä lystiä tullutkin,
purot tohisevat vuolaina,
syövät äyräitään oikein lohnimalla,
tursuavat mereen putkitunnelit täynnä.

Vaatimattomimmatkin norot kohisevat koskina,
hyvä etteivät riehaantuneimmat ärjy,
sellaisella tuoksinalla rynnätään päin emää.

Vaan ei tästä vielä syksyksi - liian on hepponen yritys,
aurinkoisia päiviä jäljellä väkitukku.
Musta väri pihistelee,
elokuun patamusta, kristallinen taivas
ja sen läpi tuikkivat tähdet puuttuvat tyyten.
Salamoitakaan edes maistiaisiksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SUKLAANAPPi

SUKLAANAPPi

Lieve läpättää,
siihen havahtuu virkoamaan syvemmästä,
puhaltaa maata myöten - yltynyt yöstä;
näin sen käsittää vielä toistaiseksi hutero järki.

Sisäänhengitys tuntuu raikkaalta;
vaikka silmät vielä sikkurallaan,
niin sen verta älli pelaa,
että arvioi neljäksi boforiksi.

Kankaan läpi kuultavan valon perusteella
eletään koiravahdin jälkeistä hetkeä,
kaje lisääntyy vauhdilla,
enenee suden hetkeksi
ja sitten sika jo pierasee.

Sitten on noustava jo valmistelemaan pöperöä
käkättimen kautta ahdettavaksi laukkuun
joka tuntuu myös juuri virkoavan.

Jo vain suklaanappi tyynnyttää mahan mutinat,
makuupussin suu kahahtaa
kun kuroutuu soukemmalle.

Jättitaimenet asettuvat takaisin paraatiasemiin
uistinten kahtapuolta,
valmiina haukkaamaan tarvittaessa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KOLiPASiLLi

KOLiPASiLLi

Päivänkakkaran kaltainen valkoinen;
keinahtelee myötäleessä,
varsin tyytyväisen näköisenä olotilaansa.

Ei rakasta puuttuu parista kohtaa;
siis hieman on jo ruokoutunut,
kuten vieressä köllöttävä koirunkikkara,
sateenpieksämä,
mutta muuten vielä tunnistettava teos.

Kolipasilli istuu pikkiriikkisellä kivenmurikalla
ja vollottaa:
Jakaantuminen ei onnistu - on liian kylmää,
elämä menee hukkaan,
jos vielä tästään sää kurjistuu ja hurjistuu.
Kuolen pois.

Ei ole ohikulkijalla laastaria pistää tähän vaivaan;
ystävällisesti,
kun ei muuhunkaan
kun ei minkään sortin liimalappua muassa.
Ja auttaisiko se edes?

Pelkkiä satasia vain lämiskä pullollaan;
hillalasti on toimitettu,
myyty jalattomalle merimiehelle auringoksi,
mielen helpotukseksi tulevaan kaamokseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KUMMiTUSJÄLKiÄ

KUMMiTUSJÄLKiÄ

Avaruus
kun kaikki muu on jo hyytynyt,
käynyt uutimet silmillään vartoomaan unohdusta,
silloin se ravistaa eniten.

Äärettömyyden takana siintävä horisontti kiihottaa,
käynnistää wimmaa,
kutsu tulee jostain salaperäisestä
ja käy suoraan koipiin.

Heinäisen dyynin yli,
jäljet valuvat kostealle
ja käyvät maistamaan emänsä suolaista mettä.

Ei havahduksia - vain haihattelevia sumunriekaleita,
päämäärättömiä keijunhelmoja tanssahtelemassa
ilman aikojaan.

Aution rannan märät suudelmat kuittaavat
kosteaan santaan painautuvat anturan kuvat;
huuhtovat turhat pois.
Viiden metrin pätkä kummitusjälkiä seuraa perässä;
astuja tyhjästä - ei mistään kotoisin.

Tuuli koittaa soittaa - voittaa mainingit,
turha työ,
liian vienoilla eväillä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HiLLAMAA

HiLLAMAA

Seutu on katettu syvällä vihreällä,
kultaiset kadut risteävät viltoilla rinteillä;
siellä täällä yksilahkeisia merikotkina kivillä,
vahtaamassa tonttiensa näkymättömiä rajoja;
viivoja joita ei ole piirretty.

Ja meno,
se vaan yltyy,
ei kylly vaikka sataa kaikista Estereistä.

Huomenissa tunturin kallaassa sata rietasta akkaa
sadasta maasta
haalimassa sataan ämpäriin mehevää kultaa,
suonikkaat kourat mehusta kiiltäen;
silmissä ahneuden tulen korventama
hurmaantunut polte.

Sata autoa kiidättää satoa sataan laivaan;
kultaisessa meressä killuvat mustat kipot,
vatsat pullollaan koettavat pysyä pinnalla,
selviytyä selville vesille.

Kompassiruusussa pelkkä nolla - hillan paratiisi,
sinne matka niillä muilla ylimäärillä,
joita ei likööriksi uuteta.

Kypsymisen suuri akti jatkuu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KESÄN LAPSET

KESÄN LAPSET

Martaan tulon vain aistii - aavistaa,
sellainen kutina,
vaikkei mitään varsinaisia merkkejä vielä näy,
vain ajassa olevia;
hillan kypsyminen - mustikoiden, kaarnikoiden.

Selviä signaaleja ilman hälytystä,
pieniä murusia joista siunaantuu kokonaisuus,
se johon minuus pikkuhiljaa asettuu
ja käy muuntamaan sitä elettäväksi elämäksi.

Vuosikierto vyöryy vääjäämättömällä voimalla,
musertaa väkevällä mahdillaan vastaanpullikoijat;
tässä virrassa ei ole akanvirtaa,
kesän lapset hukkaavat kapasitettiaan,
vastarannankiisken virka on silkka vitsi.

Kinkerpiirin muuttamisellakin huijataan
vain todellisuutta tuota tuonnemmaksi,
ratas pyörii - pää tulee vetävän käteen
ja totuus heti perässä.

Sen valjetessa huulet mutristuvat,
apeus vaeltaa kasvoille,
oneus kaivautuu syvälle sielun syövereihin.

Suruvoitto ottaa niskalenkin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

JADEMERi

JADEMERi

Uskomaton - häikäisemättömän häikäisevä turkoosi;
koko vuono avomerelle saakka:
Silkkaa jadea - sileäksi hiottua samettista tyventä.

Kun siihen lisää mielenkuvassaan
leiskuvan rentunruusuniitun,
ei murretumpaa värimaailmaa löytyne mistään.

Näkimiä hivelevä yhdistelmä kotimatkalla
saa unohtamaan vastaväriteoriat tyyten,
tyynnyttää kaipausta hengen rauhaan,
vaikka paras matka - puolimatka,
on taitettu jo kotvan aikaa sitten.

Sielun onsia hyväilevä yksinkertainen kauneus,
merelle avautuva avaruus...
Se syrjäyttää tilapäisiä ihastuksia,
toki unehtamatta sitä tilaa ja tolaa jossa ne koettiin.

Mutta rajansa kaikella,
myös elämyksillä - niille on ankarat hetkensä.
Tutut piirteet herkistävät;
tundra, tundra ja vielä kerran tundra,
nokipannusta uhkuva kohven tuoksu,
hiillostuvan raudun viekotus.

Tyhjä autius värisyttää mielen pieliä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

VUORiSARViKUONO

VUORiSARViKUONO

Sumu sataa vettä;
sammalet ovat liittoutuneet kivien kera.
Joka toisella askeleella olen liukastua pers'mäkeen,
joka toisella myös.

Puhisen kavutessani - puuskutan kuin sarvikuono
toisen mokoman tavatessaan,
mutta maata en tohdi tömisyttää,
niin on viltto kallas paarustaa vastamäkeen.

Joka kerta ylöspäin katsoessa sataa vettä;
silloinkin kun koetan vaivihkaa,
silmää palvoen kurkistaa kulmain alta ettei huomaisi.
Sataa vettä - katkeamattomana jonona;
tauotonna lepopäivän ratoksi.

Noro käy tulvimaan,
ryntää sellaista haipakkaa kanjonissa että.
Uhkaa hukuttaa ohi rynnätessään äitinsä syliin.

Auta manata sille,
mainita että sataa vettä;
on näköjään tottunut sateeseen,
ole moksiskaan ihmisten litimäristä riesoista.

Olen erottavinani kiihtyvän kohinan seasta sanat:
"Käytä sadevaatteita senkin!"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KÄPÄLÄ JARRULTA

KÄPÄLÄ JARRULTA

Unikuvista todellisuuteen siirtyminen,
sehän saattaa - lempo soikoon,
kestää toisinaan miehen iän - ikuisuuden.

Useimmiten koko liikahdusta ei edes tapahdu,
vaan häilyväinen jää muun haihattelun jalkoihin;
sotkeentuu niine hyvineen elämän tuoksinaan,
eikä koskaan enää nosta päätään julki.
Hautautuu kertakaikkiseen julki tulematta
ja sillä siisti.

Toisinaan sitten,
toki kullakin omien jumaliensa siunatusta tahdosta,
tämä keikaus käy - HUPSiSTA VAAN,
muutamassa hetkessä,
muutamassa hassussa tunnissa;
esimerkiksi kumipyörien päällä.

Sen kun vaan löysää mäen kiirellä käpälää jarrulta
ja antaa laskettaa hilpeästi myötäleeseen,
isommin kursailematta.

Se on sitten siinä - merenpinnan tasalla - unikuva,
näkimien edessä niin ankarana realismina,
että heikompi mieli saattaa tarvita tukea;
tuohtumisen tuntee ketaroissaan.
Niin väkevä on elämys.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

RIPSAUTTELEE

RIPSAUTTELEE

Vaikka kuin,
niin sataa kaiken taiteen sääntöjen mukaan,
eikä tästään näytä paranevan mokoma.

Senkö täytistä se nyt rietas villiintyi;
parahultaisesti
kun kerrankin raskii työntää nokkansa ulos,
ihan ulkomaailmaan saakka.

No eikös vaan silloin tämä Yläkerran Ukko,
iän wanha luottokaveri,
joka yleensä pitää yksinkertaisten puolia;
saa huimauksen humeettinsa,
ratkeaa pahemman kerran.

Ottaa ja heittäytyy Esteriksi;
panee hameen päälleen - nostaa sen korviinsa
ja käy satamaan kahta sataa.

Ja tämä oire tulee esiin juuri
kun pääsemmä satamasta;
kapuamma keikkuvasta purresta kamaralle
ja kaartelemma onsioon - paratiisin suuntaan.

Elämme sellaisia aikoja,
että jumalatkin ovat edesvastuuttomia.
Vaikka miten yrittäisi nöyrä olla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LEiRiELÄMÄÄ

LEiRiELÄMÄÄ

Tämä on kovin ankaraan kokemukseen
perustuvaa ennakoivaa haikailua;
uskon sangen usean lajitoverini yhtyvän.

Leirielämän ikävin piirre on siinä,
että juuri kun oppii olemaan vähillä liikuilla,
lysti loppuu - tyssää tyystin,
ja samat vuosituhantiset rutiinit,
mukaan luettuna tylsät mukavuudet astuvat kuvaan.

Kakkala on jälleen itsestään selvyys,
poissa jännitys - riuku vaiko kyykky.
Poissa improvisaatio mahalaukun täytöksi;
tilalla kystä kyllin notkuva pöydän syrjä
omine vakituisine paikkoineen.

Tiskivuorot iskevät taas seitsemän miehen voimalla;
onnelliset mielihyvät kertakäyttöastioista,
ne ovat jotakin - etupäässä Höyhensaarten tuottamaa
länsimaista hapatusta.

Ja taas mennään seuraavaan pakkaamiseen saakka,
joka saattaa olla ties kuinka kaukana.
Valovuosien päässä.

Ainakin siihen saakka kuni jotain päähän pälkähtää.
Näin se vaan menee - jos mennäkseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PARTAALLA

PARTAALLA

Kohinalla on otetta,
se tunkee uneen;
saa muuten joutilaana rötköttävään raatoon
ylimääräistä vipinää ja  sykettä - käsi vippasee.

Keho elää unikuvien kera;
heitttää, kelaa ja haavitsee;
kiroilee kuin turkkilainen
kun suurin taimen karkaa vapauteen.

Saaliit kooltaan tietty sitä luokkaa,
että vaikeuksia on niiden syömisessä yhdellä atrialla.
Selkäevä orastaa hartioiden välistä,
muutenkin kovin kalaisa olo ja lisää pitäisi ahtaa.

Virottyuaan ja herättyään
sitä mieluusti tyytyy silkaan kohveen
ja annokseen jauhoista makkaraa,
sen kera voi haukata lisäksi varsinaisen leipätuotteen.

Tämä on niin tätä;
norjalaista villapaitaa parhaimmillaan oitis,
jos siirtyy tundran avaruudesta toviksi
sisämaan vitelikköiseen ilmapiiriin.

Zeninsä tunnistaa oivallisen helposti
unessa karkuutetuista jättiläisistä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

VESiSELVÄÄ

VESiSELVÄÄ

Meri on sininen,
niin kai se on aina oletettavasti ollut;
hamasta keksimisestään saakka.

Mikä määrä onkaan runoja punottu veden partaalla
ihmiskunnan historian aikana;
toinen toistaan kummastelevampia,
hurmaantuneita, ihastuneita,
romanttisin pitsein koristeltuja haikeita kaipauksia.

Kaikkea tuolta väliltä,
erinäisten purojen ja lirujen,
kaiken kirjavien vesien äärellä.

Meikäläiselle riittää hyvin tuo sininen - taivaan kuva,
vihje äärettömästä avaruudesta vedenkuvajaisessa,
vaikka joku satunnainen ammattifyysikko
saattaisi osata pitää vedenväristä
viikonkin kestävän symposiumin hyvien juomien kera.

Se nyt on ihan vesiselvää - äkkinäinenkin äkkää,
että tokihan valo,
etenkin auringon valo
veden silmiin näkyvään väriin vaikuttaa,
vaikkei vesi läpinäkyvästä sen kummemmaksi muutu.

Satoi tai paistoi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ÄKKiNÄiNEN

ÄKKiNÄiNEN

Tasaisen vakaata epävakaista,
vain Odotettavissan suunnalla jotain lupavaa;
sekin radiossa.

Tihkusumussa ei pitkään viihdy,
ei päivääkään.
Siihen vain ei totu.

Tuulen puolen poskea käsitellään luutusrätillä,
suojan puolella onean kolea tunne;
ikään kuin olisi syyllistynyt miestappoon ohimennen;
niitä näitä muka ulkosalla puuhastellessaan.

Seiniin tuijottaminen on vaihtoehto,
huono - muttei siinä kastu,
jos ei ole pysähtynyt ulkomaille,
räystään alle akkiloimaan tihkun syntyjä syviä.

Jotain kummallista käyrää
mokoma keli saa humeetissa aikaan;
Sik-sakkia pukkaa - kummia ajatuksia vedestä.

Oudoksuttaa - on liki tyven,
aaltojen ääntä ei kuulu juurikaan,
se tavanomainen vain
ja silti pärskeen tapaista hyvin märkää
kokonainen ulkoelämä täynnäns'.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ViHJE

ViHJE

Jotain enteellistä on siinä
kun haahkaparvet tiivistyvät,
isoavat päivä päivältä;
lipuvat eeskahtaalle rannan suuntaisesti einehtien.

Kesän tulos - saanto - siinä lipuu,
lokit, korpit ja kotkat ovat oman osuutensa
tai veronsa pesueista napsineet korjuuseen;
miten sen nyt ottaa.

Loput poikueista ovat ehättäneet niin suuriksi,
että niiden saalistaminen eineeksi
on ainakin lokeilta mahdottoman takana.
Vain vaivioista voi vielä annoksen saada.

Niin - se enne, oire,
signaali;
sanaton ja äänetön tapahtuma
joka luontoa liki olevalle olevaiselle kertoo vihjeen.

Väistämätön on taas tulossa,
ties senkö tuhannennen kerran,
vaiko kymmennen tuhannen taiko sadannen.

Tietty suruvoitto,
jonkin sortin alkusoitto syksyyn näkymässä on,
sitä ei hilpeinkään optimisti voi kieltää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MUSTAN RAUDAN JUHLAT

MUSTAN RAUDAN JUHLAT

Ja auer saapui,
leijui hiljalleen vilttoa,
tyvenestä tyveneeseen valui,
kietoi kaiken kosteanharmaaseen kaapuunsa.

Mierosta tuli tämä tuttu atima - hysteriasta,
kaukaisen kiintojään päältä ehätti vihdoin,
levisi kylän jokaiseen perimmäiseen soppeen.

Koluaa laheana virtana siltojen alusia;
laitureiden paaluja suutelee merestä käsin,
veneiden kylkiä kostealla kielellä siloksi hioo.

Ruosteisen raudan juhlat,
musta rauta kiiltelee onnessaan.
Onea - apean oloinen sumu tanssii kylänraitteja.
Korppi.

On yksi niitä elokuun aamuja
kun haamut ottavat pyöriä sarvista;
taluttavat nöyrinä aukkoja katsellen,
hakevat usvasta hyvää maata.

Virkoaa meren henkäys,
raot urkenevat avariksi aukoiksi,
sankka ohenee harsuiseksi terheneksi,
vaihtuu aamunkajeeksi ja haihtuu pois.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

RUOJA

RUOJA

Harmaa ruoja,
nuokkuu valkealla vällyllä,
hyvästä kodista kun on.
Jäämeren rantakatti.

Kuorsaa rietas muista välittämättä tyyten;
antaa piut-paut hiljaiselolle.

Tekee martyyrimatkoja ruokapöydän alle,
sitten kuolevia kissoja köökin matolla läjittäin
kun ei heru herkkupalaa.
Hautajaiset vähintään kolme kertaa päivässä.

Elämä on kissoja,
liian liki tulevalle koirunmotlakkeelle tassua opiksi,
säälittävistä syistä ilman kynsiä,
niin ylemmyydentuntoinen epeli.

Jos maailma ei ole vielä herättyä valmis,
vesi taasassa vaihtamatta
ja isäntä höpöttää vain pelkkiä pötyjä,
niin maataan sitten taasan vieressä neljä tuntia.
Kyllä se pölvästi lopulta äkkää ja palvelee.

Tuollaisilla egoilla varustetut kissit;
suoraan sanoen,
ne pitäisi viedä kiertoajelulle hiirettömään helvettiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

UKKO YLiJUMALA

UKKO YLiJUMALA

Ukko asettuu alkuyöstä atimaan;
kolikärryllä rytyyttää pitkin taivaanpiirin rintamaita,
semmonen on hoppu että...

Suorastaan saatanallista meteliä pitää tämä jumala
verrattuna muihin omasta päästä keksittyihin,
jotka yleensä taipuvat keksijänsä tahtoon.
No tämä nyt ei - ei millään muotoa.

Siitä on oksat pois,
väkevä on ote ja tatsi;
luomakunta polvillaan,

Nöyränä - alistuneena katselee väki nilkkojaan,
väliin kalvosimiaan vaivihkaa,
ikään kuin varmistaakseen niiden olevan
kaiken mekastuksen sisällä eheät.

Käyttökelpoisina ahdistaamaan elämän virtaa
laitimmaisiin tarpeisiin kaiken hulvatun varalta,
vaikka jo itse ajatus - paeta salamaa,
kuulostaa hurmaavan mielipuoliselta.

Näin vain on,
jostain geenien syvimmistä muisteista tuikkii kipene
joka kehottaa olemaan arka Ukon suhteen;
sen ainoan ja oikean ukulin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

RAUTU

RAUTU

Reilu vartti paarustusta kotitunturin solan yli
ja helmi houkuttaa jalkain juuressa;
herkku pistää tyventyneessä veessä,
tuo arktisen hysterian himottu syötävä.

Kiihko iskee heti - koukuttaa,
pieni wimman tekele juoksuttaa kusiaisia selkäpiillä,
pörhistyttää karvoja linnunlihalla.

Jo tanssii perho - suoni soi,
vavan kärki piirtää mystistä kasia lompolon yllä,
viuhahtaa - asettuu kalvolle,
pinta kihisee himon pisaroita.

Kelluva sekoittuu aitojen joukkoon,
asettuu ansaksi ahnaalle punamahalle;
eikä tuo hurjapää malta - näykkäisee valetta.

Seuraa lyhyt hurja taistelu,
yhdestä hengestä kyse,
siima viiltää vettä eeskahtaalle,
vavan kärki saikkaa ilmaa.
Koukku pitää.

Ranta-ahteella purraan huulta,
lopulta hellittää - väsähtää heppu,
antautuu henkikultansa eteen kaikkensa tehneenä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LENNOT

LENNOT

Sateen pieksämä lapinvuokko,
vieressä toinen jo haivenissa - samasta puusta,
valmiina lentämään.

Arktisessa hysteriassa nääs kaikki tahtovat lentää
ja lentävät lopulla - ihmisetkin,
oitis kun keksivät keinon.
Toki se saattaa kestää - toki-toki,
mutta yleensä ennemmin tai myöhemmmin näin käy.

Sielu kyllä heti jättää isommitta tunnontuskitta
raihnaisen raadon sinnittelemään rinkkoineen;
liihottelee itse kaikenmaailman haihatusten perässä
ilman pikkiriikkisintäkään häpyä.
On tunturin kiirellä ennen kuin ajatus ehtii loikata.

Kautta aikain ovat muinaiset intomiehet tienneet;
suipohkolla madonlakilla pääsee tunturin ylös lentäen,
jopa niin hopulla,
että sielukin jää taivastelemaan puoliväliin.

Toisaalta näillä myrrysmiehillä - mielen osaajilla;
tuollainen tietämys on vain upea asia,
sillä kaikkein paras matkahan on aina
mennä itse puolitiehen toista vastaan.

Sitä paitsi - kaikki lennot tapahtuvat lentämällä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KUiSTi

KUiSTi

Yöt kaunistuvat,
illan väkevät ruskotukset ovat palanneet;
tottumus on tullut kotiinsa,
huikaisevia laskuja tämän tästä.
Aina yltäkylläisyyteen saakka.

Koko kesä asettuu pikkuhiljaa uralleen,
lomat lomittuvat sen minkä tuoksinassa ehtivät,
sielut kietoutuvat yhteiseksi ajaksi Satumaassa.

Huikentelevan kesän jälkeen taas kotoinen olo,
vasta pyydetty ruoka maistuu hyvässä seurassa,
mausteita ei tarvita.

Ne on sitä paitsi paholaisen keksintö - hämärää,
kulttiainesta siinä kuin tupakka.

Elämä tyhjäkäynnillä,
käyttövoimana haaveet, uneksinnat, mielen kuvat;
yhteiset intiimit tuokiot vuorien päällä,
kanjonien kohduissa.
Rannan santaan kuulle kirjoitettuna RAKASTAN.

Kuisti vain kummittelee puuttumisellaan,
mutta se on neljännen kesän juttu;
jumalat ovat päättäneet,
eikä siihen ole valitusoikeutta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LiSTOTUSTA

LiSTOTUSTA

Musta pilvi tulee meren takaa,
pinta kihelmöi - lokit lentävät hassusti takaperin;
nuriniskoin olevia kertyy vuoren juurelle keko.

Sikkuraiset näkimet eivät tahdo uskoa sitä,
väittävät väärennökseksi;
on hieraistava useasti sormen nivelellä kävelyllä.

Tuuli vie mennessään sanat, ajan ja tajun,
sanattomana haukkova suu muuttuu
vastatuulessa mikkihiireksi.

Väriä tieten ei saa sanoa - se on rasismia.
mutta sävy on suurin ja piirtein tummahko
tai sinne päin;
valkoiset housut sentään alakerran peittona.

Mieli kelaa kiellettyjen sanojen listaa;
sielu käkättää ulisevalta räystäältä riettaasti;
kehottaa kursimaan kiellettyjen ajatusten listaa.

Siitä mitään tule;
liian pitkä ylöspistettäväksi,
kaikki omat ajatukset ovat kiellettyjä.

Mennään näillä.
Vastustetaan kaikkea - vastustamistakin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

UNiKKO

UNiKKO

Vetinen atima saapuu mereltä,
ropsauttaa roppakaupalla emänsä syliin,
totisesti-totisesti;
tyyten sitä samaa vettä väkitukku niskaan - tisleenä.

Siinä sivussa kastuvat muutkin - se lienee ansaittu,
mitäs menevät suinpäin töllistelemään
kädet levällään märkää sadetta.

Karvaisesta unikosta pieksäytyy kukka irti,
riivitty tynkä kurkottaa tunturin viltossa kallaassa,
mutta käydään merkitsemässä muistiin.
Sen pituinen se hippi-episodi.

Rannalla rock 'n' roll.
Tuoksuu suolakalaa täynnä olevalta mereltä,
ylijäämä lilluu niiden välissä minkä mahtuu tai ehtii.

Sieraimet harollaan ryystetään ankaraa tuoksua,
joku epäilee paholaisen piilevän aallonpohjassa;
rikkiä otsonissa.
Pirua ei näy mailla, ei halmeilla,
on tyydyttävä vähempään;
vaikkapa annos yläkertapaljaaksi-hulluksi tuloa,

Rantabulevardilla alkaa sateen kera tanssi;
naapuri pyytää luvan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!