HiMMEÄ HEHKU

HiMMEÄ HEHKU

Kuulen laulavan tuulen korvissa
se ujeltaa selvästi piisin hormissa.
Saa tulen tanssimaan - innosta nuolemaan liemua.
Se koskettaa hereää sielua.

On leudonnut ulkona hieman.
Tievan harsuinen satumetsä huojahtelee,
kurkottaa akkunasta sisään,
intimiteettisuojasta vähät välittäin.

Sen kun rapsuttaa häpeämättä kuuraiseen lasiin
kaamoksen rusotuksen himmeässä hehkussa,
puolen päivän aikaan.

Kiskon villaista lointa ylle, kävelylle aion,
nii-in - haistelemaan joko talvi on tullut vai mennyt.

Nykyään sitä ei tiedä muutoin kuin uutisista seuraamalla,
päättävät siitä jossakin palaverissa wirallisesti.
Hulluimmillaan äänestämällä.
Meillä sille nauravat haasiain riu'utkin.

Itse luotan wanhaan tekniikkaan:
Luoteinen siellä puhaltaa, tuoksuu selvästi Alaskalta,
jääkarhujen pierulta, hylkeiden röyhtäisyltä,
inuittien kalanmaksaöljyltä.
Ja suolalta,
merisuolalta aina kun ruu'asta on kyse.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SYVÄLLÄ VALKOiSTEN HANKiEN SYLiSSÄ

SYVÄLLÄ VALKOiSTEN HANKiEN SYLiSSÄ

Intoni ammennan huomisen hetkistä,
niistä haaveiden pitkistä retkistä,
heti jo warhaiskeväällä - tukevalla eväällä;
aavojen selkosten vieraissa kylissä,
syvällä valkoisten hankien sylissä.

Oottaissain tulevaa aikaa kankean hoppuni tammen,
pysähdyn luokse hyytyneen lammen,
maistelen taikaa, mietin muistoja elämysretkistä,
osan jo ajussa ryytyneen.

Niistä hetkistä täytyy vain oppia,
oksia epäilyksen katkoa, pulmia ratkoa,
uuden auvoisen polun eestä,
jotta nauttia voisin täysillä tilanteesta.

Tiedän, vedessä voi kastua - sen siedän,
mutta samaan virtaan vain kerran astua;
on asia joka täytyy ymmärtää, pelkkä tieto ei riitä.

Ja tunne tiedosta on ylevä siinä jyleän pahtaan alla,
ei pelkoa että se päälleni kaatuisi,
että luut alla tomuksi maatuisi.
Luotan kallioon enemmän kuin ihmiseen.

Typeryyksien tiellä sitä vaikea ollut on niellä - en kiellä,
mutta totuus on siellä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PALUU ViiDENNESTÄ ULOTTUVUUDESTA

PALUU ViiDENNESTÄ ULOTTUVUUDESTA

Olin siis lakannut vastaan panemasta, antaudun täysin ja minusta tuntui kovin vahvasti että humeettiveteni alkoi valua johonkin lämpimään ja erittäin miellyttävään.

Liu'uin pehmeään kanavaan jonka päästä kuulsi himmeä vihreä kajo. Se oli jotain valon ja hämyn välitiloja tai -muotoja, ei siitä sen kummemmin ottanut selvää. Tunne oli vain että luisun loivaa viettoa pehmeästi jollakin nukkaisella, silkinpehmeällä pinnalla kohti kajastusta. Seinämät puristivat ja eivät. Eivät ahdistaneet, mutta eivät vapauttaneetkaan.
Oikeastaan oli tunne kuin olisin roikkunut niskaan kiinnitetystä hämähäkin seitistä jonkun katosta, en vain tiennyt minkä.

Yhä vaan putosin, oikeastaan tunne oli rehellisesti sanoen vajoamista pikemmin. Siinä sumeassa logiikan tilassa ei mikään muu ollut tasan varmaa kuin, että johonkin suuntaan liikuin joka tapauksessa.

Väkitukku erinäisiä tuoksuja pelmahti tuulenhalkaisijan hengenvetorei'istä kutittamaan makunystyjä. Olin tunnistavinani ainakin kapakalakeiton vivahteita, bostonkaakun kaneli-omenoidun täytteen sekä vastapaistetun ja avatun lanttukukon huikean viipyilevän aistinautinnon.
Jossakin kohtaa liu'untaa tunnistin myös lapsuuden nallekarkkien suloisen hedelmäisen ripauksen kuin keijupölynä leijailemasta.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Loputtomalta tuntuvan valumien jälkeen kaje alkoi voimistumaan nopeasti ja pian huomasin kaipaavani nokilasejani. Näkymä muuttui niin kirkkaaksi että jouduin siristämään silmiäni pysyäkseni edes jollakin tolalla siitä missä mennään.

Lopulta putkahdin ikään kuin ulkosynnyttimistä kuunaan - ja suoraan allani lojuvaan karmiininpunaiseen tyveneen lompoloon. Tunne oli haltioitunut, lompolo olikin kuin lämmintä karpalokiisseliä jonka pintaan oli hyytynyt juuri taipuisa kettu.
Siihen minä siis tuiskahtin, tahmeaan kitkerän makeaan massaan joka pidätti minua. Kun yritin ponnistaa irti, ketarani takertuivat kettuun kuin hukkuva oljenkorteen. Kun sain ne lopulta kiskottua irti, selkäni oli entistä tiukemmassa otteessa tahmea kiisselin syleilyssä. Lopulta hoksasin kieriä sen reunalle ja niin vihdoin sain koipeni vakaalle kamaralle.

Pudistelin päätäni kuin herätäkseni ikään. Humeetissa surisi ampiaispesän tapaan ja lopulta kaihdinta vedettiin jossakin niin että aloin erottamaan ympäristöäni.

Ihmeellistä - kaikki vuodenajat olivat yht'aikaa tunnistettavissa. Syksy ja ruska käsikädessä kevään kera ja talvi suuteli kesän kukkasia. Kaikkialla kukoisti ja hiljaisuus, se oli silmiinpistävän helposti kuultavissa, aistittavissa samoilla soluilla joilla maisteltiin hienoja aromeita. Näkymä oli suorastaan uskomaton. Luulin tulleeni mustakaapujen mainostamaan paratiisiin. No seitsemästä neitsyestä ei näkynyt ensimmäistäkään, ei minkään sortin naisenpuolta, ei edes iloista tyttöä eikä oikeastaan ketään.

Ajattelin ettei tämä paratiisi suinkaan voinut olla. Ei sinne päinkään kun ei täällä kertakaikkisseen ollut ketään. Siinä hieman hämilläni pyöriskelin kantapäilläni ja pähkäili samalla mihin hiiteen oikein olinkaan sotkeutunut.

Sitten aloin pikkuhiljaa kuulla vaimeaa rummutusta. Se tuntui voimistuvan sen karpalokiisselilompolon tienoon suunnasta. Jalat alkoivat kuljettaa minua siihen suuntaan, yritin kääntyä pois sillä en halunnut kokea enää tahmailmiötä uudestaan, mutta vastusteluni oli turhaa, vääjäämättömästi koipeni veivät minua.

Yht'äkkiä vajosin tervalta tuoksuvaan mustaan rasvatyyneen kaltioon. Pidätin henkeä sukeltaessani jalat edellä tuntemattomaan. Rummun ääni vahvistui koko ajan kuuloluissani, vasara ja alasin tuntuivat paukuttavan täyttä häkää. Sierainaukkoihin tunkeutui savuntuoksua ja kellertävä, lepattava valo väijyi näkökenttäni laitamilla. Aloin erottamaan kohven ja paistuvan poronseläkkeen tuoksun. Pälyilin ympärilleni. Huomasin olevani omassa kodassamme, koirut lojuivat joutilaina - kuin mitään olisikaan tapahtunut. Kurotin kouraani höyryävän kuksan ja hörppäsin. Jokin sivumaku tuntui, mutta kahvi maistu pääasiassa samalta tutulta kahvilta kuin muulloinkin.

Ensimmäinen osa tässä:

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!

Tulen ääressä sitä tulee usein mietittyä, että eikö valhe, petos, vääristely ja osatotuus pikemminkin kuin totuus, ole pysyvämmin vaikuttanut inimisyhteisöjen kohtaloihin niin suomalais-ugrilaisessa kuin muidenkin heimojen keskuudessa?

talvi

Seepialainen talvi.

MYKKÄ KiRKUNA

MYKKÄ KiRKUNA

Yht'äkkiä olen tilanteessa jossa minun on valittava,
tehtävä ratkaisuja.
Olen pakotettu siihen - ei vaihtoehtoja,
muuhun ei kertakaikkisesti ole enää mahdollisuutta.
Olen pelannut korttini niin.
Nyt on siis aika lukea ne ja katsoa.

Valitsen tuulista polttavimman, pirullisimman - pohjoisen;
tulisen wiiman joka tuo ruoskivat terveiset suoraan
pohjoisnavan hyytäviltä jääkentiltä.
Itseään raivoon kiihdyttäen se ryntää tulemaan,
oitis - kun lupa ilmatieteen laitokselta on ensin annettu.

Sulan meren yli se laukkoo,
hörppii kiimassaan Golf-virran maitolämmintä,
ahmii merisavua kuin wimmainen hirviö kitaansa;
polttavan jäisen neulassateen siemenet.

Törmää bersekin raivolla iänikuisiin rannikon kallioihin,
ponkaisee vonkuen taivaalle jäätyneet neulaset vatsassaan
ja raahaa ne pompöösina tunturiylänköjen ylitse
ihmisten ilmoille.

Ja se sivallus, tulinen ruoskan isku vastatuuleen
pyrkivän ahavoitunelle kasvoille, jos ulkona sattuu olemaan,
kolmenkymmenen asteen pakkasessa - hullu.
Se vasta on jotakin, se vie järjen ja tunnon;
tekee sokeaksi ja kuuroksi kaikelle muulle.

Avaudun mykkään, äänettömään kirkunaan,
antaudun ja annan sen täyttää keuhkoni,
värähtelen onnesta - myrskystä tykkään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PALAKOON HiHATKiN SAMAAN SYSSYYN

PALAKOON HiHATKiN SAMAAN SYSSYYN

Tulen kera vehtaamisessa on oma viehätyksensä.
Jo sen valmistelun haikailukin tuo mieleen
muinaisten aikojen häiveitä tuoksuista, äänistä;
tunteen sävyisän verkkaisesta elämän rytmistä.

Ruoan valmistaminen ilmiliekillä on taidetta
siinä kuin tulen saattaminen valmiiksi.
Jok'ikinen lajitoveri tekee sen omalla
ainoalla oikealla tavallaan
eikä siihen ulkopuolisen sovi sotkeutua,
ettei valmistelevan mestarin mieli pahoitu.
Tulen synnytys on myyttinen riitti.

Esihistoriasta alkanut kunnioitus tulta kohtaan
on lääke mielen levollisuuteen,
tyhjä, joutavanpäiväinen hötkyily asettuu aloilleen,
lakkaa hölkyilemästä puolelta toiselle.

Sitä mukaa kun tuleen asetut eineet alkavat tuoksullaan
kietoa vaikutuspiiriinsä, lumota levottomimmankin sielun,
tilanne tulen ympärillä asettuu uomiinsa,
rauhoittuu ja muuttuu hillityksi kunnioitukseksi.

Humeetissa keikkuvat kiirut voi ravistaa
liekkien ahmittavaksi - hätähousut polttaa.
Palakoon hihatkin samaan syssyyn.

Huomaava tuoksu sukeltaa otollisiksi avautuneiden
sierainten aukoista suoraan sielun sopukoihin,
ottaen tilanteen hallintaansa.
Syleilyynsä josta ei tahdokkaan irtautua.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LVi-ALA ELÄMÄNTYÖNÄ

LVi-ALA ELÄMÄNTYÖNÄ

Ilmastoinninmuutos on käymässä täyttä häkää päälle. Pellit on pantu kiinni ehken himpun verran liian aikaisin ja kitskua tuntuu vielä hieman nokassa. Nousuviikolle ovat huivipäiset, kaikki hameensa yht'aikaa yllens' tukkineet länsimaiset tiedemiehet povanneet sellaisia tulipalopakkasia, että tulipalopäälliköt työskentelevät keskeytymättömässä 5-vuorotyössä säilyttääkseen valppautensa ettei joka kynsi kylmene ennen kuin kuumuudessa hikoileva kansa ehtii maksaa ilmastointilaitteen ruuvauksen.

Jos olisin ilkiö kuten ilkiö- ja pilkka- ja sarkasmikirjoituksiin yleensä vaaditaan OK'n mukaan, kirjoittaisin heti tähän perään, että siitä huolimatta mustakaapujen keksimästä mutta kaupustelijoiden ja niin edelleen kehittämästä joulusta odotetaan taas entistä pöhöttyneempää ja rupusakin kukkaroiden entistä tehokkaampaa putipudistusta.
Samaan aikaan kuin ylemmän johtotason ylempi-parempi väki panee käsiä ristiin Kööpenhaminaan tilapäisesti rahalle pyhitetyssä konventissa ja toivoo kaikessa hiljaisuudessa, median pauhatessa, parasta saalista mitä kukaan on voinut iän kuuna edes kuvitella tai uneksia.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Tällä kertaa rupusakki puhdistetaan ylimääräisistä hilkkusista ilman sotimista, ilman verisiä suolenpätkiä taistelutantereilla, ilman irtonaisia, räjähtäneitä päitä, ilman tulvina ojissa virtaavaa hurmetta tai harmaata, kaikialle roiskunutta aivomassaa ja humeetinkuoren kappaleita.
Tietenkin, aivan ymmärrettävistä syistä myös mädäntyneen lihan ja veren hajut ovat tällä hurmekentällä poissa. Eivätkä ole äidit keräilemässä lastensa irronneita raajoja marketista buukatuihin ostoskärreihin.

Rauhan tulee takaamaan paaviksi paavin paikalle asetettu Barak Obama - mies joka kuittaa RAUHAN NOOPELIN lähettämällä 30 000 idioottia Afganistaaniin.

Tällä kertaa ruumiilta siis vältyttäneen Köpiksen Tivolissa tyystin ja ainoat ruumiit joista aktuellit puheenaiheet vielä saattavat ponkaista esiin, taitavat kulua niille EI-KEPULAISLLE sioille, joita ylläpidetään juuttilaisten sikaloissa joulukinkkuja varten suomalaisille.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

On hyvin ymmärrettävää että ilmastoinninmuutoksella ja sen puutoksella alkaa olla jo lopullinen hoppu. Sitä on odotettu kun nousevaa kuuta Saharan yössä mutta kun ei vain pahkeinen suostu tulemaan.

Nyt on siis äkkipikaa saatava sanaa paperille ja sopimuksia median jauhettavaksi, että ennätetään vielä siihen samaan seemaan auringon kera, siihen joka säännöllisen epäsäännöllisesti lämmittää ja ei lämmitä tietyn rytmin mukaan maapallon ilmastoa.

Ai miksikö? No siksi että voidaan sanoa näiden painostustoimenpiteiden vaikuttaneen siihen että maapallon ilmasto suostuu lähtemään viilentymään.
Vaikka se on jo sitä tehnyt ilman aikojaan, ominnokkineen, ilman inimisten apua. Iät ja ajat. APUVA!

Tässä ilmastoinninmuutosuskonnon wimmassa ehken korkealentoisimmalle radalle ovat jo päätyneet ne poliittiset neropatit ja ajatuksen valot jotka totesivat viikolla että, maapallonlämpötilan alentamisesta 2º (asteella) jouduttaneen ehken äänestämään.
Että sillä lailla.

Että Kööpenhaminassa merkitään pöytäkirjaan: Päätettiin laskea maapallon keskilämpötilaa 2º (astetta) äänin 100-99. Kun pöytäkirja on sitten joskus ratifioitu, joku menee ja vääntää lämpökeskuksen ilmastointihanikasta termostaattia pari pykälää kireemmälle.

Näinhän se menee, yksinkertaisesti. Mutta mihin helwettiin tarvitaan 7000 miljardia rahaa, €uroja, oletan? En jaksa kaikkia vitsejä lukea, sillä vitsihän tuon summan täytyy olla.
Tuollaista yksinkertaisesti ei voi keksiä kukaan tai mikään muu luontokappale maailmassa kuin vain iniminen. Sanokaa minulle että niin on, eikä tuo voi olla totta vaan pahaa unta.

Mutta sitten toisaalta, olkoon, jos Globaali-Virheet (Global Frogs) pääsevät tällä oman jumalansa suosioon ja pelastavat maapallomme siltä että Vanhalainen jatkaisi vielä seuraavan 4-vuotiskauden, niin olkoon vaan sitten menneeksi, olkoon vaan. Pikkurahahan tuo on siihen verrattuna, että vielä syntymättömät lapsetkin saisivat kammon kaikenmaailman Vanhalaisiin.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Minä luulen - hyvin pitkälti, että maailma on piakkoin sopivasti valmis. Enää puuttuu vain se, että pääministeri paljastuu tuppilautakasan lisäksi idean isäksi ja transuksi.
Muuten kyllä kaikki on oikein hyvin, eikä sille mahda jumalatkaan mitään.
Tervetuloa Absurdistaniin!

I.N.R.I.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!
........
Insignia Naturae Ratio Illustrat – järki valaisee luonnon merkit!

pysähtynyt

WANHA HAMMAS

WANHA HAMMAS

Niin, tuo koiraeläin se polulla kysyi:
Mistä hiivatista tässä on kyse
kun sinä pysähdyt ja yksinäsi höpiset, joutavia löpiset.

Vastasin:
On outoa.
Siihen hampaaseen tuulee,
joka siirtyi hammaslääkärini hallintaan aikaa sitten.

Luuleeko se hampaan pahalainen vieläkin olevansa
tunturin laella?
Omituinen työmuisti sillä on,
minäkään en muista enää kaikkia yksityiskohtia.
Vain kohokohtia.

Siksi minä olen kirjannut sen kaiken mustakantiseen
muistikirjaani täsmällisesti, virhelyönnitkin,
vikaäänteet, kaikki sanat,
yllättävät juonen käänteet,
pilkut ja pisteet,
puolipistettä syrjimättä miltään osin - vannon.

Nyt kolottaa wanhoja luita,
ikään kuin sika tökkisi kärsällään lonkkaan.
En ole päättänyt vielä pistänkö siihen piikin
vai ammunko napin otsaan.

Joka tapauksessa tehosi heti, on ehompi olo.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HiPAiSEE NOKAN KÄRKEÄ

HiPAiSEE NOKAN KÄRKEÄ

Nojaan silmät raukeina haavoittuneen aihkin kylkeen
aistien tervaksen viehkeän huumaavan tuoksun.

Lumihiutaleiden iloisen kepeä tanssi hilpeänä pöllyten,
leijuen aivan keijujen tapaan - vailla huolenhäivää,
välillä kiitäen rossan selässä - eläen vain tätä päivää:
vastaa kysymykseen elämän juoksun tarkoituksesta.

Ilkikurisin hipaisee nokan kärkeä sivellen kuin höyhen
ja saa aivastamaan kaiken sen pahan ulos,
mikä ihmiseen on kertynyt vuosituhanten aikana.
Toinen kiikkuu ripseni karvassa,
sulahtaa pisaraksi poskeni uurteisiin,
kutittaa ahavoitunutta nahkaa.

Pyryä enteilee moinen - talven valkeutta.

Pidätän naurua, vaikka tämä on vakava paikka,
paksu lumi peittämässä pian maan kamaraa
ja purevat keskitalven pakkaset odottamassa edessä,
uhkaamassa elämän olemassaoloa.

Oiwallan puiden välisten tyhjän tilan äkin,
sen kosmisen hyödyllisyyden itsessään.
Tyhjässä tilassa pujotellessani tulen tutuksi jokaisen
lumisen puun kera erikseen,
muutenhan näkisin vain ne metsänä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SiNiNEN SEKOiTTUU HiLLITYSTi

SiNiNEN SEKOiTTUU HiLLITYSTi

Taivas kerrassaan pudonnut;
kultainen kehrä luottanut lapsensa
salaperäisen kauniin sinisen hämärän huomaan
ja vetäytynyt viettämään pesäpäiviä Kosmokseen.

Kaamoksen viikoista ensimmäinen, sinisin,
on hiipinyt tiensä päähän, merkitty kirjanpitoon.

Ja uusi aloittanut samantien,
sininen sekoittuu hillitysti yön mustaan,
tasaisesti päälle valuvaksi hutuksi,
kahdeksi hiljaiseksi hämäräksi pilvisen taivaan alla.
Sameat liukuvat saumattomasti yhteen,
ilman alkua, ilman loppua.

Varjoton aika on kuin eläisi yksin ihmisten keskellä.
ikään kuin sielu laitettuna hyllylle,
odottamaan valon ensi kajastusta,
heiveröisen säteen ensi pilkahdusta.

Yksinomaan sattumoisin, harvakseltaan,
jonkun napakan pakkasen päivänä,
joku onnekas erottaa siimekset toisistaan,
katselee äimänä
kun ohut kullanoranssi juomu puolenpäivän tienoilla
lannan suunnalla riipii taivaanpiirin viirun.

Vain häipyäkseen saman siliän tien.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ViiDES ULOTTUVUUS

ViiDES ULOTTUVUUS

Jo erottui rummun hiljainen napsahtelu. Harvakseen vielä, koska tilanne oli vasta esileikkivaiheessa. Lähestyin harmaata laudoista tehtyä kömmänää vaaran puolelta laskeutuen - porojen jotosta pitkin, pysähdellen ja kuullostellen.
Menin uteliaisuuttani, vaikkakaan en kuokkimaan, sillä minulle oli kutsu tuotu henkilökohtaisesti.

Uksi näytti olevan hieman raollaan, kutsuvasti, kuin minua varten jätetty, mutta ehken vain niin omassa erinomaisuudessani typerästi kuvittelin. Rummun napsahtelu vahvistui kun pysähdyin ja käärin karvareuhkan korvalliset ylös ja puhalsin samalla. Tahti oli yhä verkkainen, muuta ääntä ei kuulunut, savunsekainen tervaksen tuoksu leijui kiehtovana, kutsuvana, houkuttelevana.

Pihapuun käkkäräisissä oksissa liuhui värikkäitä nauhoja, muutamasta poron putkiluusta tehty kalistin roikkui tanakimmasta oksasta harvakseltaan kalistaen satunnaisesti lehahtavan rossan mukaan.

Kömmänälle johti lapiolla luotu kapea polku joka laajeni uksen edessä pieneksi pihaksi jossa juuri ja juuri mahtui ovi avautumaan sen verran että siitä mahtui sisään pujahtamaan.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Laskeusin rantteelle ja siirryin äänen suuntaan. Yritin epäkohteliaasti kurkistaa akkunasta sisälle, en mahtanut sille mitään, mutta nokeentuneesta akkunasta ei näkynyt muuta kuin häiveä valon loimotus. Luovutin ja koputin kamanaan merkiksi tulostani. En kuullut kehoitusta, eikä rummun äänessä tapahtunut mitään muutosta mihinkään suuntaan, joten kopistelin enimpiä lumia kengistäni ja astuin kursailematta sisään.

Lämmin ja vahva savunsekainen kokonaisuus vastaanotti minut ja imaisi siinä silmänräpäyksessä ilmapiiriinsä. Wanha ryppynaamainen tietäjä istui tulen edessä kelon pätkällä johon oli viikattu porontalja pehmikkeeksi.
Sylissään hänellä oli vaaleakalvoinen rumpu jota hän silmät ummessa näppäili. Viittasi kädellään istumaan ja tein työtä käskettyä. Asettelin taljan taiten ja hoksasin edessä höyryän kuksan. Mistä pirusta se siihen ilmestyi? Mistä se tiesi minun juuri nyt tulevaksi?
Nämä kysymykset pyörivät kiivaasti humeetissa kun kurotin ja otin kuksan kouraan ja maistelin. Jokin sivumaku tuntui, mutta kahvi maistu pääasiassa samalta tutulta kahvilta kuin muulloinkin.

Erotin rummun tahdin tihenevän ja äänen kiihtyvän, mukaan sekoittui myös jotain laulun tapaista vaikken saanutkaan sanoista selvää. Enkä kyllä oikein tiennytkään, olisiko edes pitänytkään ja oliko ne edes tarkoitettu minun ymmärrettävikseni. Seurasin vain keskittyneenä mitä tuleman pitää.
Vähitellen ääni ja rytmi, valo ja tuoksut, tulen loimotus ja havainnointi kietoutuivat kuin pyörteiseksi puuroksi joka kiertyi myötäpäivään imien mieltä mukaan yhä syvemmälle spiraalin keskustaan.

Yritin sinnitellä vielä wiimehetkellä vastaan - turhaan, alitajuntaani oltiin kiskomassa johonkin outoon ja tuntemattomaan ulottuvuuteen. Lakkasin vastaan panemasta ja humeettiveteni alkoi valua johonkin lämpimään ja niin miellyttävään...

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!

Tarinan 2. osa sitten, jos ja kun palaan 5. ulottuvuudesta takaisin maankamaralle... Toivottavasti.

wanha

Tapasin tämän dinosauruksen lähes maatuneen luurangon
joskus muinoin Koskelonojan varresta.

MUURi

MUURi

Näkymättömiä ihmisiä vaeltelee omissa huuruisissa
haaveissaan nuhruisen isänmaan taivaankaaren alla,
sinne tänne,
pääsemättä puusta pitkään.

Heidän ajatuksensa hyvä ydin,
puhdas, vilpitön ja oikeamielinen on kaapattu.

Pesty ja uudelleen muokattu näkemään sellaista
jota ei ole olemassa,
ei ole ollut;
on sittemmin myyty.

Mutta jonka puolesta yhä kilisevin rinnoin juhlitaan;
läpinäkyvän valheen ja petoksen.

Näkymättömät ihmiset kulkevat kumarassa,
ei kylläkään nöyrtyneinä,
vaan siksi että petoksen suuri iljettävä koneisto,
joka jauhaa koko ajan, tauotta, oikeutusta näkyville;
painaa raskaana,
uuvuttavana ikeenä näkymättömien niskassa.

Sallimatta kohottaa katsetta,
että näkisivät onnettomat ponnettomat eteenpäin,
tulevaisuuteen.
Muurin jonka yli ei pääse.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PUOLEENHiNTAAN

PUOLEENHiNTAAN

Olipa kerran sen verran,
että yhden tutun herran kera merran laskimme - hullut;
sanoja pyytämään, nii-in, sanoja pyytämään,
keittääksemme niistä sitten itte hutun
kun ei oltu moneen aikaan saatu syödäksemme,
laatusanoja
ja ylijäävät myödäksemme - saadaksemme minttuteetä.

Eihän siitä mitään saalista tullut.
Sillä kerralla, sillä merralla.

Yhä yltyi meillä vaan hirveä nälkä.
Harkitsimme että teemme lehtisalaattia lehdestä,
mutta tehdessämme sitä
luimme lehdestämme mainoksen
joka kattoi sen painoksen
ja se oli hyvä:

"Kilo sanoja nyt olis' tarjolla Koo-kaupassa,
meille nälkiintyneille,
puoleen hintaan,
pakattuna luonnonsuoleen."

Kyyti alle, merta jälleen pyyntiin,
on katsottava vielä tämä kerta tälleen,
vai joko pian Ässä-kauppaan mennään
ja ostaa huiskastaan me pelkkää teetä.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

VERONPALAUTUKSET KAHDELLA LAUTASELLA

VERONPALAUTUKSET KAHDELLA LAUTASELLA

Mitä jos Jeesus olisikin äkännyt syntyä Juhannuksena? Joulukin olisi Ukonjuhlan tienoilla, keskellä suvisinta kesää. Johannes Kastaja olisi jouduttu lemppaamaan sian pöysti kainalossa jonnekkin syrjemmälle vähäpätöisempänä hemmona.

Kaiken kaikkiaan, hyvin pitkälti, suomalainen kauppa olisi kusessa moisesta joulun ajoituksesta kaiken sen tilastollisesti julkisesti esiin tuodun perusteella, millä joulumyynnin merkitystä perustellaan, sillä veronpalautuksethan olisivat siinä tapauksessa ihan väärään aikaan.
Kenties yhteiskunta joutuisi vaihtamaan verotuksen ajankontaa jotta kaupustelijat eivät kuolisi ahneuden tuomaan vitutukseen.

Tilastojen mukaan on sanomattakin selvää että kaupustelijat eivät selviäisi joulusta ilman kulutushöppänöiden rahoja. Tilastoista kuitenkin tiedämme, että maksua vastaan saa tismalleen sellaisia tilastoja kuin "asiakas!" haluaa.

Hyvin runsaasti epäilen että raamattu jouduttaisiin kirjoittamaan uusiksi kaupustelijoiden toimesta ja vaatimuksesta. Kyllä-kyllä - niiden haaskalintujen juuri, jotka Jeesus-henkilö karkoitti piipelin mukaan temppelin porstuasta.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Hyvin valmisteltu on puoliksi tehty. Veronpalautuksia maksetaan 3,4 miljoonalle henkilölle yhteensä 2150 000 000 €uroa. Se on pitkä penni centteinä. Mummoina summa olisi peräti satakaksikymmentäyhdeksänmiljardia (12 900 000 000) markkaa.


Näiden pyydystäminen tomppeleilta alkaa jo varhain syksyllä, ennen kuin palautussumma on edes vielä tarkentunut verohallituksessa.
Haavemaailman utuista makeaa harhaa aletaan kuitenkin luomaan jo entisten tietojen pohjalta, sillä kuten tunnettua inimisten muisti on huono - hyvin huono. Kuluttajan vielä huonompi, ihan sieltä laitimmaisesta päästä. Ja sen varaan homma pelaa. Niinpä niin, hyvä bisnes nojaa huonoon muistiin.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Se taisi olla kuluneen syyskuun loppua kun ensimmäiset pikavippilaitokset jo mainostivat hätähousuille: "Saat veronpalautuksesi HETI jos otat vipin." Ei ole epäilystäkään etteivätkö monet syyntakeettomat moiseen halpaan lankeaisi.

Lokakuussa alkaa sitten joulun odotus vaikka sen tulo on yhtä vuoren varma kuin talven tulo. Media aloittaa hömpän vuodatuksen, viikko viikolta informaatio sakenee, mukaan astuvat pikkuhiljaa syyllistämisen, vertailun ja muistelemisen koukeroiset kuviot samalla kun tavaranpaljoudesta hullaantuneille, kiilusilmäisille penikkalaumoille syötetään joka tuutista yhä uusia ostotarpeita.

Tässä välissä on hyvä tuoda esiin, muistuttaa, että inimisen päätä on porattu markkinoinnin ja vallanhimon tarpeista viimeiset 50 vuotta monikymmenkertaisesti verrattuna terveysnäkökulmaan. Terveydelliset seikat on priorisoitu jonnekin onnellisuuspillereiden tuomaan sumuiseen ja humuiseen epätodellisuuteen.

Penikat ovat kaupustelijoiden kannalta mitä otollisinta ilmaista lapsityövoimaa yksilöllisessä kohdemarkkinoinnissa. Tyystin ilmaiseksi ne kiskovat mummujen ja vaarien turkkiliivienhihoista ja lypsävät viimeisetkin isovanhempien pennoset säälittä omaa ymmärtömättömyyttään, jota kaupustelijat siis käyttävät sitten härskisti hyväksi repimällä esiripun tavarataivaan edestä.

Oman osansa saavat äiskät ja iskät kun penikat äänilihaksilla kiristämällä panevat joulunalusostokset tärkeysjärjestykseen.

Kumma kun lapsiasiamies (nainen) vaiko valtuutettu ei ole moisesta rankasta lastenhyväksikäytöstä älähtänyt. Muutaman vinku-intialaisen firman perässä laukkovat kaikki lastensuojeluviranomaiset, ripottelevat tuhkaa hiuksiinsa ja riipivät vaatteitaan, mutta suomalaiten kaupustelijoiden kimppuun ei uskalla kukaan käydä. Ehkäpä lahjusten menetysten pelossa.

Jos kaupustelijat ja rahanvaihtajat saisivat päättää, joulu olisi ainaiseen täyspäisten ristinä, 24/7. Jouluhöpötyksellä on tarkkaan harkittu tarkoitus. Sillä luodaan odotuksia lasten ja perinteen/muistojen kautta. Homma sujuu kuin leikki. Siihen riittää keskustelun avaaminen ja homma toimii kuin junanvessa.

Marraskuussa, hyvissä ajoin, kauppa jo julkaisee ennakkoon joulumyynnin odotukset. Olisi kovin outoa jos jokin lainsuojaton "poppoo" ilmoittaisi ennen toimenpiteisiin ryhtymistään, että aiomme kaapata inimisiltä näin, näin ja näin paljon ja jos emme saa odotuksia täytettyä, niin valtion ja yhteiskunnan täytyy tulla apuun.

Kaikki tavarat muuttuvat joulutavaroiksi, jouluhömppä tiivistyy veronpalautuspäivän lähestyessä. Palautuksen saaja on saatava pois raiteiltaan, järkytettävä niin, ettei se kykene harkintaan, vaan se ryntää hullunsilmät kiiltäen johonkin satunnaiseen tai kuukausia ennakkoon kypsyteltyyn puotiin hankkimaan himoitsemaansa hölynpölyä.
Aina jouluaattoon saakka kuluttaja on lainsuojaton, heitteillä, tyystin oman onnensa ja kaupustelijoiden armoilla.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Poissa ovat tänä kulutuskiimaperjantaina kokonaan ajatukset siitä kuinka vittumaista työmaalla olikaan vuonna 2008 kun ylitöin, väsyneenä, uupuneena ynnä kiireisenä, hermo kireänä näitä rahoja aherrettiin kasaan.
Tuskin silloin aherruksen ollessa synkimmillään juolahti edes humeettiin, että nämä minä sitten tuhlaan vuodenpäästä hölynpölyyn ihan niin kuin ite haluan.

Kaikkien inhottavimmalta tämän typerysten rahojen sieppaaminen tuntuu siksi että, siihen osallistuu myös PAKKOMAKSU-YLE.
Jo varhan tänään, aamulla 4 aikoihin joku toimittaja-akan riähkä messusi veronpalautusten ilmestymisestä inimisten tileille. Oli synkästi huolissaan siitä ovatko kaikki typerykset varmasti muistaneet ilmoittaa verottajalleen pankkitilinnumeronsa. Aamummalla samaa sakraramettia taulusi ukko.

Uutisissa sitä on toitotettu siitä lähtien ja melskataan varmaan siihen saakka kuni wiimeinenkin centti on noukittu lompakoista ja tileiltä parempaan talteen. Ei voi välttyä ajatukselta että kummankohan palkkalistoilla nämä toimittajat oikein ovat, PAKKOMAKSU-YLEN vai Kaupan Keskusliiton?

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

TOTTAKAI jokaisella on oikeus omiin työllään ansaittuihin varoihin, ei siinä mitään naputtamista ole, omillaan saa pyyhkiä vaikka persuksensa.

Irstaalta vaan tuntuu PAKKOMAKSU-YLEN asettuminen haaskalintujen puolelle kiihottamaan laajoja kansanjoukkoja ylettömään humputteluun joulun varjolla. Sen joulun jonka lähtökohdat ovat ihan jossakin muussa kuin KESKOn ja SOK:n omistajien hyvinvoinnissa.
Muistelen tässä joku aika sitten jonkun höyrypään saaneen oikein tuomionkin kansanjoukkojen kiihottamisesta.

Haloo! Missä munii Älynvapautusrintama? Tämä on nyt tässä. Kuka muistaa aikuisten oikeesti oikean joulun?

Tervetuloa Absurdistaniin!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!
........
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

sininen ja valkoinen

SYNKKÄ, RASKAS HÄPEÄ

SYNKKÄ, RASKAS HÄPEÄ

Joo että net menikki myymhän Suomen.
Mie en anna sitä killa ikhän anteeksi niile.
Sitä mie olen häälä karusa - häpiästä.
Piileskelen vaikka kurussa ko paltto - josson tarvi.
Kerrään voimia, terottelen sanan säilää.

Se on miule nii arka paikka koko loppu elämän, nii arka.

Vain miun sinistä taivaankantta
ja valkiaa hankia eivät kortot pystynhet myymhän!
Net vain ovatki miula pääsä
ja sitä päivhää ei iän kuuna tule,
jotta mie net pois kenkhän.

Vaikka vierhaale, ou'ole maale jouvumma lähtä,
emmä heimoa unoha, emmäkä isiemme maata.
Se on vissi.

Enkä mie ole yksin - en lähäskä, on muitaki;
jotkon alkanu näkemhän läpi,
tämän lehmänkaupan.

Toisella puolen tunturia huutaa yksi.
Ja tuolla kairan pääsä toinen.

Niile mie ankarasti vasthan.
Että tulen itkemään samolle torkkotulille,
rakkauvesta tähän maahan ja kansaan.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

VOiSI MENNÄ HUONOMMiNKiN

VOiSI MENNÄ HUONOMMiNKiN

Vitimusta kaarnepari lehahtaa lakkapäähän.
Kuulen kun ne juoruavat;
toinen suhkasee toisen korvaan:
Tuo otus on mesikämmenen nähnyt,
kävelee paskat housussa tuota palasta.

Ponnistelen pysytelläkseni hillitysti tyvenenä
ja yritän kestää kaljanteella pystyssä ilman keppiä,
henkeni kaupalla haen antiliukkaita paikkoja.
Mielikuvituksen säkistä raavin wiimeisetkin unihiekat
ja ropsautan ne ennalta valitsemiini sijoihin.

Se on tosi vaikeaa, koska ei voi tietää,
missä kohtaa on tuiskahtamassa kuonolleen
ja missä pitää heittäytyä pitkälleen,
ennen kuin tuiskahtaa.

Ottaa kyllä pattiin tuommonen juoruilu,
sitä on vaikea kestää;
asiantuntemattomien asiantuntijuutta.
Onhan se nähty, koko heimo liukastelee.

Korpit kronkkuu, porot morottaa,
jää roukkaa ja rymyää pakkasen kiristyessä
Aurinko lymyää taivaanpiirin takana, syvällä ja loitolla,
onneksi välimatkan eneneminen lakkaa pian,
mustakaapujen joulun tienoilla tyystin.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

VALAAN LAULU

VALAAN LAULU

Niin minä vain kävelin kun aikaa kerran oli.
Taivas ei ollutkaan putoamassa,
ilmastointia korjaamaan oli saatu uusi asentaja.

Minä kävelin veden päällä.
Tulin kairasta itseä kairalla tukien.

Ja rannan ahteella kaikessa rauhassa,
lauhassa säässä, nokka räässä, nikita päässä,
sukien samalla huuruista partaansa;
joutenoloa lopetellut musta ukko heittäysi kontalleen.
Rakensi tyhjästä temppelin ja kävi rukoilemaan.
Oikein loilotti ja voivotti!

Minä porasin reiän ja kävin pilkkimään.
Palveltuaan riittävän kylliksi se huusi minulle:
"Mine tiete, sine hanki meile kaksi kala,
mutta missa ne viise leipe on?
Mine voi kylla jo aloittaa niiste - on nalka minu.
Ja pakanen."

Oli ollut kipakka pakkanen yöllä.
Virran kansi oli hyytynyt, ryytynyt aikansa,
pamahtanut sitten jäähän ja alkanut vonguntansa.

Tiedän miltä se minusta kuulostaa:
Valaan laululta syvän meren syvyyksistä,
joistain toisista - kuin jumalat puhuisivat.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!