JOS KUULEVAT

JOS KUULEVAT

Niin mieluusti jo apskeetin syksylle antaisin;
riipisin kaverina viimeiset lehdet ritvoista
ja päästäisin tuulen soittamaan wimmassa,
kohtaamaan talven ankaran ensi hyväilyn.

Aheraa maata kaipaavat myös wanhat koipeni
anturoiden lotistessa tallotulla ranniolla
koirun kanssa oijustaissa;
visusti on siitä vältettävä itseään arttiin yllyttää,
omat ovat valintani,
vaikka ahvakasti kiukut humeettiin sikiävät
ja ahnaasti lisääntyvät.

Ei se auta kun ajeerata mokoman harmituksen kera,
alastaa lemmon ailas,
muuttaa se nauruksi aution kuolpunan keskellä
kenenkään kuulematta,
muutenhan hulluksi tulleen luulevat,
jos kuulevat.

Mutta kuin huurua tursuava aaje sivusilmässä,
kipuaa jostain haistimen ja kuulimen välimailta aana,
lailla aljon ikään - kai kuudennen aistin tuotosta;
haiku ensimmäisestä orastavasta lupauksesta,
tunne siitä tulevasta ankarasta valkeasta

Se kummittelee koko lopun kotimatkan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PERPERi, LYYSSi JA TiKKURi

PERPERi, LYYSSi JA TiKKURi

Ranta on tyhjä,
kuolleista ruo'oista koostuva vellova matto lilluu
rantavedessä aaltojen armoilla.
Ei edes satunnaista lintua,
ei muuta elämää,
vain kalastajan vene puksuttamassa kauempana.

Elämä on hylkäämässä - tuuli ei,
se puhaltaa lounastaan,
suomii alvariinsa kasvoja,
huuhtelee milloin roiske- milloin sadevedellä;
harmaa erottuu vihertä paremmin
ja väriläiskiä ovat erehtyneet keltaiset lehdet.

Kolean oneaa,
epävarma katse alastaa koko maiseman,
sitä koittaa mielessään epuuttaa koko viheliäisen kelin,
muuttaa kaiken positiiviseksi;
vaipua sarkofagoksena syömänsä päälle kuontumaan.

Perperi, lyyssi ja tikkuri
on seuraavan kerran sommiteltava ylleen,
jos tälle ahteelle tulee - tai jätettävä tulematta.

Mitä vielä mokoma onneton?
Rypee tolaansa sopeutumattomana yöt pirunkylvyssä;
syksyn ja talven väli on sahera kuin puikulapottu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TUiJOTTAJA

TUiJOTTAJA

Tasainen viis'metrinen lounasta;
sen verta, että vaahtopäitä lykkää,
kantaa kosteita tuiskahduksia rannan ahteelle.
Tuijottajan ahavan raastamia kasvoja myöten
valuvat kurusta toiselle norot;
pyrkivät takaisin emonsa huomaan.

Rytmi - se tarttuu, huojuttaa - vie mukanaan;
merestä olet sinä tullut
ja mereksi tuleva.
Nääs juuri ennen lopullista ehtymistäsi,
humeettisi tiedon määrä saavuttaa kriittisen pisteen
ja tulvii yli äyräiden valtamerenä.

Valkoisten runkojen mustat ritvat keinuvat vienosti.
Kuin kevään hennot ensihenkäykset,
ilman ensimmäistäkään orastavaa vihertä silmua.

Lajinsa viimeinen - sienen runtelema keltainen,
sinnittelee kynsin hampain heiluvassa karahkassa;
kohta on senkin aika antautua,
kieppua martolta tuoksahtavaan karikkeeseen
ja unehtua pois.

Melankolia vyöryy aavalta väkivallattomasti,
kukaan ei pane hanttiin.
Kaikki taipuvat.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

FiLiSTEERIT

FiLiSTEERIT

Ensilumet sulivat,
eivät kestäneet yöstä huomenen kajoon;
häpeästä vissiin
kun valuivat sulaan maahan.

Mutta toimittaja radiossa sinnikoi,
päivitteli asiasta moniaasti pitempään
kuin lumi kesti kuunnella sitä joutavaa hölynpölyä.

Elävät ihan eri ihmeiden maailmassa molemmat,
lumi tullut joka vuosi muutaman kymmentuhatta vuotta
ja reppana elänyt muutaman kymmenen vuotta.
Ihmeenä pitää höppänä joka syksyistä lunta;
typeryydellään kyllästää kuulijoiden kuulimet.

Filisteerit tulivat,
ulosastuvan korviin käy lehahdus,
sitten helisevä hilinä Rauninpuussa,
happamia marjoja varistetaan alikulkijan niskaan.
Ei ne kiusalla - jouhilinnut,
rakkaudesta pikemmin nämät,
koska on jättänyt niiden herkut poimimatta ihminen.

Niska käy kenottamaan latvoihin - hymynhäive;
jo teitä tupsuniskoja ennätettiin kaivatakin;
niskahöyhenet pörhöllään siinä kykötetään oksalla,
päin pohjoisen ilkeää vinkkaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HARMiSTUS

HARMiSTUS

Sanojen asettelemisen kiima on piinaava,
jossakin tilanteessa riesa;
oikea furor poeticus.

Alvariinsa,
lähes kaikkialla kiirivässä elinpiirissä,
kuulee alati hienoja sanapareja;
upeita äänellisesti yhteensointuvia,
rytmiltään nappiin istuvia.
Yksittäisiä myös - oudon kummia, kiehtovia,
jotka jäävät räytämään mieltä niin,
että kotona on heti asetuttava tutkimusmatkalle

Ne sukeltavat esiin mitä kummallisimmissa tilanteissa,
eikä niitä siinä oitis - syystä tai toisesta,
voi läheskään aina alkaa sorhaamaan paikoilleen.

Harmistus on suuri
kun kaikkea ei voi kaiken aikaa tallentaa muistiin
ja viiden sekunnin päästä jo
tuuli on huuhtonut hienon yksityiskohdan tipotiehensä.
Jäljellä on vain kynsien pureskelua
ensimmäisiin niveliin saakka.

Jos ennen oli köyhillä runoniekoilla puutetta kynistä
ja paperista,
niin nykytekniikalla kynsistä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HÄKKi

HÄKKi

Viheliäinen lokakuu,
apean masentava lokakuu,
kuoleman aluskuu ennen marrasta;
harrasta valkean odottamista epävarmana,
sielun räytymistä puhtoisille valkeille saakka.
Vasta lumi vapauttaa mielen ja kielen.

Alituisia kumikenkäkelejä lossaavissa sateissa;
rämpimistä röppöisillä poluilla - loskaisilla teillä
toinen toistaan seuraavien surullisen
harmaiden pilvimassojen huomassa.
Ei lumikenkäkelejä vielä aikoihin.

Joka toinen tovi sataa - sielu potee ja mataa,
pyristelee oneilla ajatuksilla kalteroidussa häkissään;
lähes nujerrettuna - muttei onneksi yksin.

Wimma on niin kova,
että hetkittäinenkin auringonpilkahdus
kolean harmaan pilvenlongan takaa
saa ilman täyttymään lentävistä häkeistä.

Silmänräpäystä myöhemmin viistosti piiskaava
räntäkuuro suomii hetkellistä hymynhäivettä,
lannistaa orastavan ilon;
peittää alleen vähäisen auringon kilon aavalla
ja ilakoi tuskaisella haavalla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ON TUMANTO

ON TUMANTO

Ma pilven paltehella istun,
katson isseäni;
kuink' siinä alla inhaa loskaa astun,
huleveestä kastun
ja miten vastuu painaa niskaa niin,
et' koivet kahta laitaa kelvotonta tietä vispaa.

Rispaantunut myssy,
kainalossa pyssy,
samaan syssyyn ylläns' metsämiehen takki,
kouras' kolhiintunut musta pakki,
jalois' äkääntynyt rakki.

Tulta vailla - suojaa, märissänsä,
ärtyisenä kärtyisenä määrätahtiin horjuu toinen;
kaik' vieraat ajatukset torjuu,
päässä myllertää vain hirvielon korjuu.

On tumanto
ja kenttäin hurmeisten kutsu sekoittanut;
hurmannut salskeat mielet,
käy murhan kiimassa miehet lahtiin.

Varustautuneet hirvijahtiin,
tukeneet ehtoolla sieluaan sahtiin,
nuo myrkyistä jyrkiksi siinneet tylyt raadot,
synkissä mielissä vain tulevat lihan kaadot.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

UPETTO

UPETTO

Pilkahduksia harmaan taivaan revenneistä riekaleista,
hetkellistä ankaran kovaa valoa
yhä vaan matalammalle kohoavan auringon silmästä.

Se mikä vielä on vihreää, pysyy,
on sitä talven alla lumen kohdussakin;
toimii nyt jyrkkänä kontrastina vajuvalle ruskalle.
Puuska vie viimeisiä värejä kuin viimeistä päivää.

Taivasta vasten piirtyvät mustat koivun raadot;
roikottavat apaattisina ritvojaan,
heiluvat säännöttöminä verkkoina tuulessa.
Peli on tältä syksyltä menetetty.

Harmaan sakeus pukkaa apeutta,
kannonnokassa istuvan humeettivesi tyventyy
syksyn värien sulautuessa oneaan valoon.

Upetto täydentää tolaa kietomalla
koko seudun vaippaansa.
Äänetkin hukkuvat - sulautuvat ikuisuuteen.
Rannan kaiku on loikannut laitimmaisen kurjen selkään
ja matkalla muumioiden maahan.

Yritän herätellä toivoa;
rykäisen tarkoituksella äänekkäästi usvan sekaan;
vastarannalla rykii kaiun virkaa tekevä hirvas.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TUULEN HAiSTELUA

TUULEN HAiSTELUA

Harkittuja askelia kaareutuvan rannan sannalla.
Murtajalla jämptissä rivissä,
nokat tuuleen,
suurehko erä kaglattavia lokkilintuja;
seassa muutama musta lammas - korppi.

Ranta-ahteen rusehtuvalla odelmalla
pönäköitä lampaita nyppimässä kuolevaisten seasta
yhä sinnikkäästi esiin tuikkivaa ävärtä.

Ihmeen tyven,
lokkien rähäkän väliin erottuu määkinää;
aina silloin tällöin vuoksen kohinan välissä.
Tuntuvat määkivän hupaillakseen - ajankulukseen.

Koirun motlake säntää töyrään suojassa
lammaslauman kohdalle;
heh - kahta liki kokoistaan vuonaa kaitseva uuhi
äkkää hauvelin ja käy sylkemään,
losottaa kahareisin alleen,
samalla kun tynnyrimäiset karitsat pötkivät pakoon.

Koiru äimistyy moisesta kohtauksesta;
vähintään yhtä lailla kuin toinenkin,
luikkii pois seuraani ja pyytää katseella selitystä.
Kohautan välinpitämättömästi olkiani
ja keskityn haistelemaan tuulta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LiLLE FYR

LiLLE FYR

Pitkä päivä kaikenlaista moniasta värkkäämistä;
moneen otteeseen kävi mielessä, että on se hyvä
kun nuorena kloppina itseopitut moniosaajan taidot
ovat vielä tallella wanhana höppänänä.

Karmeaan kurnivaan nälkään ahnehtien syöty
kotikutoinen savulihahernekeitto - raskaasti tehty,
iski kuin moukarilla.

Hät'hätää siinä auvoisuudessa sai tulen kaminaan;
syttymistä ounastellessa sielu tipahti,
samoin läskipalat näkimien päälle.

Tällä kertaa Høyhensaaret olivatkin - kumma kyllä,
jonkun oudon tumman syvän kaivon pohjalla.
Tuupertuneena, tonnin painoisin silmäluomin
en jaksanut edes typertyä - annoin mennä
ja vastustelematta valahdin pimeään.

Havahduin sumusireenin törähdykseen.
Pitsiverhojen lomasta - lasin läpi,
erottui huomenen hereässä kajossa
miedolla sumuhunnulla katettu majakan yläosa.

Riivattujen lokkien kinastelu vuoksen tuomista
ja luoteen tarjoamista merisiileistä kantoi lavitsalle.
Päätin nousta merihenkiselle aamiaiselle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SAMETTiJÄÄTELÖÄ

SAMETTiJÄÄTELÖÄ

Kaukana aavalla
aajeet henkäilevät huurua,
se leijailee terhenhuntuina saajolta saajolle,
pounikkoa hipoen - lipoen.

Koristaa käkkäräiset petäjät haamuiksi,
sieltä täältä paljastuu taivasta harottavia
mustia kuoston latvoja.

Pimeän hämärän kellistänyt huomenkoi
kapuaa kajeesta taivaanpiirille,
kultaa käkkäröiden rungot.

Tungosta ei ole,
pieni poroparttio jolkkaa toista reunaa,
repolainen nauhana mutkittelevaa polkuaan
eeskahtaalle poukkoillen riekkoparven jäljillä.
Pariton korppi liihottaa tuppisuuna koko komeuden yli

Koko atmosfääri on niin herkän pehmeää,
arktista samettijäätelöä,
ettei tästä henno otetta ottaa - rutistuu, rypistyy,
sulaa hyppysiin.

On vain tyydyttävä katselemaan hiljalleen hiipuvan
nuotion yli aamua.
Huulia nuolten.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PEURANNAHKAiNEN ViiTTA

PEURANNAHKAiNEN ViiTTA

Vuosisatain uurtamat,
ryppyiset sikiöiden kasvot kirkuvat synnyttyään;
jotain jäi sisälle kohtuun.

Emänsä nisiä hamuavat,
rohmuavat onnettomilla huulillaan,
turvonneita, tihkuvia nunnuja;
tässä ankarassa talven maassa.
Tässä ankarassa talven maassa.

Hurjina rytisevät ympärillä viuhtovat tuulet,
riuhtovat puita,
kolottavat esi-isiemme maatuneita luita,
tunturikoivikoissa pieksävät,
vaivaavat,
raivaavat tilaa uudelle lapselle

Ja se ei taivu,
tämä pieni pers'jalkainen wanha lapsi,
menninkäinen,
juuret sitkeästi maahan kaivautuneena vaipuu,
muttei katkea

Huomenen hyytävässä tyvenessä,
räytyneitten kasvojen päältä
tempaistaan peurannahkainen viitta;
kevään uusi lapsi on valmis syntymämaahansa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KiRPAKOiTA

KiRPAKOiTA

Raollaan olevia kiviä paljon tallatulla palaksella,
jäätyneitä kyyneleitä ritvoilla, juolukan lehdillä
ja ikivihreillä.

Rasakka maa rohisee anturain alla.
Pakkasia on pitänyt viime aikoina öisin;
hoputtaa ruskaa suoriutumaan puuhistaan.
Laitimmaiset autereet häilyvät valoa vasten;
aamunkoi valmistautuu raikkaaseen huomeneen.

Silti - tässä mitään anhitonta kiirua talveen ole,
puolukoita on kuolpunat punaisenaan,
tievojen kupeet pursuvat kirpakkaa herkkua.
Ottajista tässä nyt pula on.
Pikemminkin.

Rastaat ovat menneet,
vain harvassa rauninpuussa oksat notkuvat,
odottavat tyynen toivorikkaina
heliseviä tilhilaumoja helpottamaan tolaa.

Kaunista on - uskomattoman.
Hiljaista - suuren selkosen laidalla,
vaikka onkopa täällä koskaan suurempaa meteliä ollut,
se vain minkä hanhet, joukaiset ja kurjet
muuttomatkallaan julki kuuluttavat.
Tuskin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ASENNOLLA

ASENNOLLA

Hoilaavat aurat ulottuvat taivaankaaren poikki,
huudot kiirivät maanpiirille,
sinkoilevat veden kalvoilta pahtaiden rintuuksiin
ja kaiku kertaa ne raikuvina kakofonioina.
Se on menoa.

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua;
haltioituneen Paavo Nopos-vainaan ääni kumpuaa
jostain humeetin syvimmistä sokkeloista.
Tungostaa - kaikki hurmioitunutta tilaa
kuvaavat adjektiivit eivät mahdu purkautumaan.

Takaa pohjoisesta - korkealla,
vyöryy yhä letkoja taivaan täydeltä,
harmaanruskeita siipiniekkoja vakaasti lyöden,
ankaran määrätietoisina ja päättäväisinä;
painostaen edellä meneviä pysymään tahdissa.

Ollaan jahdissa, kiihkeä tappamisen wimma ja himo,
saalistamisen kiivas vietti hiipuu rienaavaksi tuskaksi.
Riettaat haihattelut notkuvista herkkupöydistä,
täpötäynnäns' hanhen maksaa, - rintaa ja reisiä;
rasvaisia täkkälihoja jauhava suu,
pielissään valuvat norot kauluksille...

Kaikki se haihtuu pois - sijaan nöyrtyminen,
ihaileva kunnioitus suureen näytelmään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

iNTERVALLEJA

iNTERVALLEJA

Aamu saapuu pukeutuneena kalpeaan kaapuun
Hämäräinen sarastus taantuu,
syksyn wiimeinen keltainen lehti kaatuu maatumaan;
lämpimien kesäpäivien mielikuvat laantuvat
ja kiihko tasaantuu.

Kiirua pimeään ei innosta ennustamaan;
kaikenlainen viivyttely ja hötkyily - vetkuttelu,
tuntuu olevan sopivinta puuhaa,
kuni syksy saa sielusta täyden otteen.

Kokea poteminen - oireista vaikein;
ei saa oikein kuvallista selvää
millekkä kantille kääntyy sielua riivaava polte.

Hamletin sanat kapuavat väkisten huulille,
sitä huutaa yksin tuulille tunturin kallaassa:
Ollakko sitä vai eikö sitä olla?
Vai lähenkö tästä kotiin?

Sielu sinfonoi - noustava ihan seisaalle katsomaan;
jumalattomia intervalleja pukkaa.
Kurkattava liikkuuko pulteri kannikan alla
vai humeetti mokomako kärrinpyörää heittää.

Luulen että jättiläisessä päästän kädet irti tangosta
ja annan mennä hurlumhei.
Tavataan tunturin juurella jäkäläpermannolla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ERiMUNAiSET

ERiMUNAiSET

Salaperäisyyden kiehtova tunne,
monimutkaisten yhteensattumien mykistävä kirjo;
kokoelma - oikeastaan kootut tekoset
erinäisistä syksyn merkeistä.

Kaikki nuo ihanan herkät, sykähdyttävät värit;
ne saa miettimään ensin
mistä näissä vuodenaikain puuhissa
on alunpitäinkään kyse,
sitten pohtimaan mistä loppujen lopuksi.
Eikä selvyyttä tule.

Kontrastit vaihtelevat riippuen taivaankannesta,
että mille päälle se sattuu;
tasaisen harmaaksi mataksi,
vaiko sinivalkoseksi pilvien läikittämäksi.

Molemmat taivaat - erimunaiset kaksoset,
suotavat tyyten erilaista tunnetta luomassaan valossa,
jota tunteiden palossa käristyvä ahmii kiihkein aistein.
joko laheassa umpuilmassa tai kuulaan raikkaassa.

Nopea kopea, ylimielinen suhde ei auta,
seurauksena silmitön ilmiö pilvien suomassa huomassa;
veden äänetön peili hälisee,
murheet purjeina kiskovat talveen päin.
Kynnet pitävät menneestä kesästä kiinni.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PiSTE

PiSTE

Jos kysyt minulta, kesä on mennyt.
Älä kysy, anna pehmeiden värien, lahean ilman,
peilityventen kuulaiden aamujen,
vaaroilta valuvien usvapilvien
rauhoittaa mielesi arimman osan - sielusi poven.

Jos sanot minulle, kesä on mennyt;
sanon, syksy on saanut sen,
kietonut otteeseensa koko elävän maailman.
Viimeisiä sinnittelijöitä kääritään paitaan
valmistautumaan kuoleman aikaan.

Oranssiin vivahtavina hehkuvat vaivaiskoivut,
sinnittelevät maaston suojassa viime tinkaan,
iso osa tunturikoivuista on jo luovuttanut.
Ruohikot ovat sitä vailla.
Pihlajat hakevat omaa väriyhdistelmäänsä.

Kummallista että katsoipa minne tahansa,
vihreämaailma ei valita,
tappiomielialaa tai alistumista ei huomaa - lietsota.
Elämä on talven uhasta huolimatta kuosissaan.
Syksy otetaan totena ja siihen on tyytyminen.

Kerta kaikkiaan;
tässä väriloistossa en keksi enää mitään sanottavaa.
Piste.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

BOSTONKAKKU

BOSTONKAKKU

Koleita oneita synkkiä mykkiä hetkiä,
retkiä varaston syvimpiin sokkeloihin etsimään jotain;
kaiken hulvatun varalle.

Kaikki tarvittava ensilumeen
on esillä moniaaseen kertaan
ja vielä varmistukset.
Ei yllätä pirulainen tällä kertaa;
jos tulee - tulee suoraan silmille.

Huurusta sumenevat lasit,
tuijotuksesta rantteen mitään tapahtumattomaan;
odottelua,
kaiken sortin vetkuttelua joka asiassa;
kohta sataa, kastuu, tuulee
tai tekee vaikka mitä ettei tarvitse haistintaan
ulos ulottaa vasta kun on asiaa.

Pirtissä vain,
kiikkustoolin muhevassa sylissä;
lumisia sinisiä ajatuksia.
Sielu karannut jo pitkälle alkutalveen,
kiitänyt peltipailakan sarvissa kauaksi kierälle jäälle;
juomuksia mustaan syöveriin lappamaan.

Vaikea on humeetin takaisin tulla ajast'aikaan,
vasta Bostonkaakun tuoksu saa tokenemaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

RUNSAASTi HUiSKAiSTU

RUNSAASTi HUiSKAiSTU

Apeina kapeina nauhoina,
valuvat aurat etelää kohti äänimerkkejä antain,
lähtöhuutoja, kailotuksia, törähdyksiä;
narskutuksia takaisinpaluun vakuudeksi.

Oneana varaudun koleisiin päiviin,
talven kynnyksen tummiin hetkiin,
sysimustiin yön syövereihin,
märän sateen piiskatessa tuulen kuivaamia korsia.
Kahina hiipuu kastumisen surkeaan jälkitilaan:
jotain peruuttamatonta jälleen.

Maaruska puhkeamassa täyteen williin,
lehtisato vielä lähes tyyten korjaamatta puista
ja pensaat antavat muutenkin viimeksi periksi.
Värit piristävät samalla tapaa
kuin nuotioon nakattu puu lisää lämpöä.

Syyspäivän aurinkoinen tuokio;
pumpulivakassa sinisen kannen alla,
vapaalla kädellä hyvin runsaasti huiskaistu
arktisen kamaran väripaletti kaikessa loistossaan.

Tähänkö sitä vielä itkua ja suruvoittoa tunkisi;
kokonaiseen maailmaan täynnä väreistä puhtaimpia?
Ehei - laulun tästä laadin, ehken toisenkin,
jos vain osaan ja kykenen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TUUSANNUUSKAKSi

TUUSANNUUSKAKSi

Valju aamu hiipii kalpeana,
yönmustasta ilman kajetta se tulee;
yhen äkin vain on - nuokkuvaa humeettia säpsäyttäin.
Ilmestyy kuin haamu,
umpuilman keskeltä valkeutena.

Ja se sanaton veisu,
joka mykkänä kumpuaa odottavan rinnasta,
on airut - haihattelemaan valmistautunut sielu,
päivää odottaessaan riutunut ja ryytynyt,
nyt valosta elpyvä syksyn ja riemun kepeä henki.
Virsien virsi.

Aikansa kutakin ruskan kirmaavissa väreissä;
aamuisten virvatulten tanssiessa jänkien päällä
aajeiden henget vapauttavat huurunsa
syksyn vapauttavaan kuolemantanssiin.

Hehkeys korvaantuu kapeimmilla väreillä;
apeimmilla mielillä kehkeytyy,
sorvaantuu yksioikoisemmaksi näkemykseksi,
kärsimättömäksi tuiman talven odotteluksi.

Ankara talven kohtalo kaatuu päälle,
järkähtämättömästi vyöryvät luonnontapahtumat,
esteet ja hyvittelyt murskataan myrskyissä
ja piiskaavissa kuuroissa tuusannuuskaksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!