AiLUNGAN PiETI
Pieti oli "niitä" onnellisia lapsia, joita huolet huomisesta eivät juuri koskaan painaneet. Eivät koskaan olleet minkään moiset huolet syy unen saapumattomuuteen, vaan aina pääsi hän muutamassa hetkessä hyppäämään Höyhensaaren venhoon ja siitä vaan muina miehinä souteli pois sinisen hiekan peittämälle rannalle ja uinahti niille jaloilleen.
Pieti oli syntynyt kodassa, peurankuussa. Sinisenä. Napanuora kaulan ympäri punoutuneena ne kriittiset sekunnit, jotta elämästä olisi tullut huolien täyttämä.
Eipä syrjäisellä selkosella moiset luojan lipsahdukset - otteensa hetkelliset herpaantumiset, juurikaan vaikuttaneet mihenkään olevaiseen, puhe ja artikulointi hieman ontui, mutta niinhän me kaikki muutkin olemme omalta osaltamme erilaisia sanankäyttäjiä. Pietun suhteen vain ajatteleminen, murehdinta, huoli huomisesta ja ns. filosofiointi oli edelleen lapsenkengissä vaikka äiji huiteli jo päälle yhdeksän kympin.
Ja eleli yhä omissa hoteissaan em. "puutteista" huolimatta.
Lähisukulaiset olivat järkiään kaikki kompastuneet kuka mihinkin elontiensä omiin kummallisuuksiin ja kompakiviin - päätyneet niine hyvinensä, vikoinensa, hiekansyöntiin uusiin hiippakuntiin.
Kaukaisia sukulaisia oli tietty, niin kuin jokaisella, mutta henkilanka niihin oli katkennut jo aikaa sitten ja ne olivat enää kokonaan eri lukunsa.
€uron ja €U:n kompastelut - veitsen syrjällä elo, eivät liikauttaneet tippaakaan Pietin elämän rytmiä.
Sosiaalihuolto kunnanjohtajan ohjaamana oli yrittänyt saada Pietiä ystävällisyydellä siirtymään jo tovin kunnan ylläpitämään huoltolaan, koska kunnan terävässä päässä tiesivät sikäläisen Hyvä Veli-kerhon kautta, että Pietille oli sielultaan työteliäänä ja nuukana elämänsä keskipäivän aikana ja ajanoloon kertynyt hyvähköt säästöt paikallisen osuuspankin tilille.
Pietun kotikunta kunnanjohtajineen taas eli jatkuvassa kulukehityspaineessa ja ikuisessa rahapulassa pers'aukisena.
Kunnanjohtajan saatua vinkin rahakkaista, omillaan asuvista kuntalaisista, (heitä oli jokunen muukin), päässä syntyi suunnitelma kuoria kermat päältä. Mitä ne höppänät niitä rahojaan tilillä hautoivat, toinen jalka jokaisella jo vähintään haudassa ja toinenkin partaalla, liki reunaa?
Kunnanjohtajan päässä punoutui alhaisten vaistojen ohjastamana lopulta kierous, jolla työllä säästetyt varat muutamassa vuodessa siirtyisivät tuottavampaan käyttöön.
Aluksi kuitenkin oli saatava Pieti ja muutama muu kohtalon valitsema uhri koukkuun, tekemään ensimmäinen siirtonsa vapaaehtoisesti hyvin suunnitellun tyhjennysoperaation ensimmäisille siuloille, että kaikki näyttäisi siistiltä ja kauniilta.
Siitä ne sitten vaihtoehtojen yhä kaventuessa joutuisivat käymään yhä tiheämpään kassoillaan ja ehken 3-4 vuodessa kulut oli saatu sille tasolle, että koko hoitola voitiin yksityistää ja kunta pesisi kätensä jutusta.
Sopimukset ja säännöt operaatioon lienee tuomarin sijasta kirjoittanut viemäri. Niin likaista peliä niillä oli tarkoitus pelata.
Muuta ensin oli, kuten jo mainittiin, Pieti saatava pois omastaan kunnan hoteisiin. Sitä paitsi Pietin mökin alla oleva tonttimaa oli myös varsin hyvällä paikalla, joen mutkan sisäkurviin muodostuneen niemen kärjessä. Vesistö siis kahtapuolla ja mökki siinä tievannokareen päällä kuivalla maalla. Sille kyllä olisi käyttöä heti kun siihen kunta pääsisi käsiksi.
Pieti joka oli ystävällinen jo luonnostaan sekä ylipäänsä murheen hyllyviin, ylitse kantamattomiin soihin vajoamaton, ei voinut käsittää, että hänestä nyt niin hyvää huolta tahdottaisiin sosiaalihuollon toimesta pitää, koska hyvinhän hänellä kotonaankin meni.
Vaivoja ei juurikaan ollut, muisti pelasi ja ruoka ja hygienia hoitui siihen malliin kuin se oli pienestä pitäin opittu.
Itse asiassa elämä muutenkin kokonaisuudessaankin oli niin luomuvoittoista että kiihkeimmällä ja intohimoisimmallakin huivikaulaisella Virheellä olisi haavi loksahtanut auki silkasta kateudesta vihreäksi ja ainakin Pietiä olisi alettu moittia puolueen toimesta väärästä luomusta. Liian aidosta.
Myöskin puskalaisten olisi ollut vaikea hyväksyä niitä Pietin kulinaristisia taipumuksia joita tämä suosi, sille ne poikkesivat hyvin runsaasti puskalaisten aivopesu- ja inimisen kiusaamisopeista.
Pieti siis eli runsaasti ja tismalleen väärin Virheiden ja Pekka Puskan mukaan ja liian pitkään mm. kunnanjohtajan sekä paikallisen Rotari-klubin puheenjohtajan, Hautaustoimisto & Arkkuliike Otamme osamme omistajan Viljo Kuikkeliinin mielestä.
Sukulaisten myös, mutta jotka olivat sitten kyllästyttyään odottamaan Pietin edesmenoa, itse yksitellen siirtyneet Manan majoille. Kärsivällisyys on hyve - eivät tienneet nämä tuhmat sitä.
Sosiaalijohtaja aloitti lopulta itse omat henkilökohtaiset houkutteluvierailunsa Pietillä alaistensa yksi kerrallaan epäonnistuttua tehtävässä. Eikä vain operaatio näyttänyt edistyvän hänenkään toimestaan puusta pitemmälle.
Pieti kun vastasi kaikkeen tarjottuun hyvään ja erikoisen hyvään kohteliaasti kiertäen kieltäytymällä. Ei edes kompuroinut niissäkään, jo kyseenalaisissa, sosiaalijohtajan omasta päästään tempaisemista lakipykälistä, joissa ei ollut totta edes siteeksi.
Homma vain ei toiminut. Liian yksinkertaisesti ajatteleva sielu, oikean ja väärän hyvin tunnistava, rehellinen ja vastuuntuntoinen, empaattinen ja lähes raivostuttavan hyväntahtoinen, selätti säällisessä ottelussa ahneuden ja vallanhimon riivaaman mielen.
Ei onnistunut kunnalta yksityisten säästöjen haltuunotto sillä erää. Pahantahtoisuuteen tietämättään vastasi vaistomaisesti hyvällä Pieti ja onnistui pitämään puolensa vaikkei asian oikeasta tolasta ollut koskaan selvillä.
Pankinjohtajan kera ryypiskelleen kunnanjohtajan oli kuultu kiroavan Pieti ja kaltaisensa otukset syvimpään helvettiin erään Rotari-illan loppuhuipentumassa pikkutunneilla.
Yöllisiä menoja siivoamaan palkattu leski oli sattumalta kuullut kusiputkan oven raosta kun kunnanjohtaja oli kironnut kaikenmaailman Pietut ja muut vammaiset sekä amikset Hevon Wittuun koko kuntasektoria rasittamasta.
Peli siis jäi kesken mutta arvattavissa on että siihen se ei kuitenkaan jää. Henkisesti sairaan yhteiskunnan mieleltään sairas byrokratia ottaa kyllä omansa kun sille vain joku keksii osoittaa kohteen.
Tavalla tai toisella pelisäännöt muokataan sille mallille, että näennäisesti veretön kappaus onnistuu ns. laillisten kriteerien mukaan.
Byrokratia on kuin syöpä joka levittää tavallisilta inimisiltä vallan anastaneiden puolueiden avulla etäpesäkkeitä ihmisyhteisön puolustuskyvyttömään kehoon ja kuihduttaa sen ontoksi kuoreksi, ellei sen etenemiselle oiwalleta hyvissä ajoin laittaa jyrkkää stoppia.
Kun inimisten toisilleen siirtämä hiljainen tieto elämässä selviytymisestä on hivutettu pois, peli on selvä.
Uudenlainen orjayhteiskunta, kastijakoon perustuva, saa sijansa ja taas kerran on muutos parempaan haettavissa vain väkivallan kautta, niin kuin historia sen kautta aikain on todistanut ja on tuleva todistamaan.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
....
....
