KOLME KONNAA
Tarina on pitkä kuin nälkävuosi joten lyhentelen sitä omavaltaisesti niin kuin näennäisdemokratiassa kuuluukin tehdä, kerran olen itse itseni tähän tehtävään itse valituttanut ja sittemmin päässyt.
Niinpä - kaikella on hintansa. Kun antaa tai jättää päätökset joko laiskuuttaan tahi muka osaamattomuuttaan toisille, on syytä enää puristella muniaan tai jotain muuta vastaavaa.
Sehän on vain silkkaa omaa hölmöyttä, jos niin päästää tekemään.
Tämä on tarina Absurdistanin presidentistä joka oli mieltynyt liemiruokiin. Sellaiselta ajalta jolloin Korruptio-peikko uinui vielä tuhatvuotista untaan lapsenkengissä syvällä Äiti Markkinatalouden kohdun uumenissa.
Tämän presidentin luokse oli saapumassa vieras jostakin eteläisestä, kaukaisesta maasta - kuningas, joka joutui pitämään talvella "ruunun kera korvalääppiä", koska oli niin kylmää.
Presidentinlinnan keittiössä vallitsi vipinä ja kävi kuhina. Suoraan sanottuna täysi tohina. Presidentti oli henkilökohtaisesti ilmoittanut aamupalalla sihteerinsä välityksellä että kunkulle on tarjottava kilpikonnanlientä; maksoi mitä maksoi.
Ja tottahan lumedemokratiassa varat sellaiseen löytyvät; kilpikonnan suojelumomentilta. Asia oli siis hallussa.
Kokkipoika vaan heti aamusta kaupunkiin ja kauppahallille, mereneläväkauppiaalle, valitsemaan päivällisen kolmatta konnaa. Ei löytynyt sillä erää siitä hallista, joten tie sonnalla, sivuryöppyä paineli kisälli eläinkauppaan josta konna sittemmin löytyi.
Oli omistajansa hylkäämä. Nooh - tässä tapauksessa omistaja oli kuollut ihan silkkaan tavalliseen wanhuuteen ja ajallaan, syötyään ensin koko ikänsä voita ja sianlihaa, vältellen parhaansa mukaan kaikkia kevyttuotteita. Kiertäen kaikki terveysvaikutteiset, ruoaksi väitetyt, höpötuotteet sangen kaukaa.
Ja hyvän oli ja yltäkylläisen elämän elänytkin.
Mutta vainajalta tämänpuoleiseen jäänyt kilpikonnapa sinnitteli jo sadattaviidettäkymmenettä vuotta ja oli yhä vain terve kuin pukki.
Tämän vallankumoukset, I- ja II-maailmansodan ynnä kylmänkin sodan nähneen otuksen kokkipoika osti Absurdistanin kansalaisten piikkiin ja raijasi presidentinlinnan kyökkiin.
Kiireen oli sillä välin lykännyt keittolassa, niinpä pääkokki paiskasi konnan muitta mutkitta, oikopäätä ja tylysti lihanpaloittelupölkylle, antoi viimeisen voitelun, mumisi loitsun ynnä kohotti kirvestään antaakseen tuomion käydä.
Ei se niin vain onstunutkaan. Wanha ja wiisas konna tahtoi yhä vaan säilyttää henkensä joten se kiskaisi heti sukkelaan päänpollukkansa kilven uumeniin kun kokin ote hieman heltisi.
Murhaoperaatiota yritettiin useampaan otteeseen, useampien mestaajien toimesta, aina konna veti pitemmän korren ja henkiriepu säilyi.
Adjutantti tuli tarkistamaan että kaikki on kunnossa, sillä kunkun kone laskeutuisi parahultaisesti, eikä lentoasemalta ollut pitkäkään matka linnaan sen jälkeen kun tulliselvityskaavakkeet oli täytetty ja hyväksytty.
Pääkokki Adjugai Kudjmuvai N'Gomo n'gomo, itse keittiömestari, herrojen herra, ilmaisi hyvin runsaan huolensa konnien suhteen. Nuo herra adjutantin nimeltä mainitsemat konnat jäisivät ilman kolmatta, ainakin ilman sen lientä, ellei joku hopusti keksisi jotain näppärää murhakonstia, millä tätä wanhaa hengestään pihistelevää itaraa ei saataisi pian hengiltä.
Kun herra adjutantille oli kerrottu lähes likimain kaikki ne konstit joilla henkeä oli konnalta tivattu, tämä vain tyynesti otti konnan syliinsä, kiikutti pölkylle vatsalleen ja tökkäsi peukalonsa konnan hännän juureen.
Konnasta moinen ei tuntunut kivalta joten se kurotti kaulansa pitkälle ulos kuorestaan huutaakseen: "VOI SAATPERKWITT!" mutta eihän konnat osaa äännellä, joten se pysyi vaiti ja yritti vain pantomiimin keinoin kuvata rakkauttaan henkeään kohtaan.
Kokki vähät välitti toisten elämästä, huitaisi laserteroitetulla kirveellä pään eroon kaulasta ja siinä rytäkässä meni konnan sataviisikymmentä vuotta elettyä elämää ihan hukkaan.
Keittiömestari hämmästeli yhä kirves kädessään tovin adjutantin osaamista, kuni vihdoin tokeni kysymään kaluunaherralta:
"No mistae sinae tietae, ettae kun sinae tyoentae peukalo konnan persieen, se tyoentaeae kaula ulos jotta voin minae lyoedae paeaen pois?
Adjutantti vastasi:
"No kuinkas sie arvelet miun muuten saavan pomolle aamusin kaikessa hötäkässä ravatin kaulaan?"
Oh-show-tah hoi-ne-ne
....
....
