skip to main |
skip to sidebar
MiTTARi
Jossain kaukana idässä - vielä kauempana;
auringon kultaamat latvukset kiilottavat aavan yli,
pakkanen tekee ilman läpikuultavan kuulaaksi
ja saa sinisen tuhannet sävyt pursuamaan
kuin kissankellopellon pinnan tuulen leyhytellessä.
Ja nyt on tyyntä;
ennen seuraavaa lounasta,
joka kerää jo voimia Pohjanmerellä.
Ahmin silmilläni näkymää;
sinisten ajatusteni jatkeeksi - siniseen uneen,
matkalle Höyhensaareen.
Taivaanpiirin mittaus tältä päivältä on ohi.
Hopeisella rannalla annan yön nousta illan peitoksi
ja ottaa syliinsä hämyn siimekseen;
sulkeakseen sudenhetkeen saakka minut
henkilökohtaiseen Satumaahansa.
Kun vilvoittavan matkan jälkeen virkoan,
on sikkuraisten silmieni edessä uusi hetki sininen.
Uusi huomen, uusine tuulineen.
Loikkaan lavitsalta, einestän, sukeudun ulos.
Heti aamusta maalaan tovin taivaanrantaa
ja lounaan jälkeen mittaan aikaansaannoksiani.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
LiNNUNPASKAPUHETTA
Tästä ilmastoinninmuutoksesta ei nyt näytä tulevan "lasta ei paskaa". Nekin pienet rohkeat, salaiset siniset ajatukset suloisesta suvesta, ikuisesta kesästä keskitalvella ovat nyt romuttuneet - wiimeistään tämän uuden alkaneen pakkasjakson aikana. Jolle loppua ja tolkkua ei ole luvassa, ei edes pääministeri Kaikkosen toimesta.
Eivät laula meidänkään naapurin pienet lapsoset: "No onkos tullut kesä nyt talven keskelle?" Eivätkä ne ole alvariinsa pimputtamassa ovikelloa sekä kyselemässä: "Laitetaankos me setä pesä myös pikkulinnuille (Minor aves)?"
Ai siis mille pikkulinnulle? Noillekko muutamille vitskuttaville tirpusillekko (Passer domesticus), jotka vielä ankaran ilmastoinninmuutoksen jälkeen ovat kerjuupussi olalla einestä kärkkymässä? Ne onnettomat kun olivat sortuneet Pyykkituvan Uutisten etusivun otsikkoon Kööpenhyminässä suoritettavasta lämpötilan kohotuksesta vaikka saman läystäkkeen takasivulla, pienellä präntillä, kerrottiin että hiiva puuttui tyystin siitä taikinasta.
~~~~~~~~~~~~
Ei me tarjota niille muuta kuin Pekka Puskan ja Raison kimpassa suosittelemaa kolesterolitonta linnuntalia tangossa jotta emme joutuisi linnunsuojelijoiden, emmekä myöskään Sika-Anttilan silmätikuiksi ja kynsiin. Höyhennettäviksi.
Mutta ei se kelpaa, eivät tanssi tintit tangoa. Pikemminikn protestoivat Puskan kolesterolitonta einestä paskomalla sen päälle jotain hyvin mustavalkoista salmonella hyh-hyh ja yäk-yäk ja sensellaista!
On siis yritettävä olla jumalinen ihan silkalla oman humeetin käytöllä vaikka ajatukset saa kyllä nykyisin hyvin seulottuna, viikattuna ja pakattuna Pakko-Ylen uutissyötteestä.
Ja jos haluaa vielä enemmän olla yksipuolisen tiedon alla, niin kannattaa tilata ja pysytellä hesarissa.
Huomautan tähän lintu-jutskaan vielä että, luku- ja kirjoitustaitoisin pirpana oli hankeen pötkylän alle piipertänyt isolla pottuvarpaallaan:
"Siinä kaikki mitä sinusta ajattelemme! Pidä ukko vaan tunkkisi!"
Tarkoittikohan Pekka Puskaa vai allekirjoittanutta - siitä ei ole hyviä havaintoja.
Ennen tönkkötalipötkyä kokeilimme tarjota Vaasan leipomon Taikaruista. Sitä jossa on enemmän ruista kuin leipäpussiin mahtuu - peräti 100%. Se oli wirheliike, oikeastaan vahinko, mutta vaarallista tinteille, yksi tipu kuoli nauruun kun näki mitä pussin kyljen tuoteselosteessa vannotaan.
Meillä nyt ei ollut sentään tarkoitus hyvyydessämme että murhamiehiksi ryhdytään.
Muuta ei ole tähän hätään sanottavaa, olkoon kaikki tuossa nyt, päästän helpolla ja säästän sanojani tuota tuonnemmaksi.
Se on uhkarohkea yritys, sillä näyttää hyvin runsaasti siltä että keväällä, silloin kun elämän pitäisi näyttää auvoiselta, esitellä olemisen parhaat puolensa, elämisen sietämätön keveys - totuus taloudenpidosta käy myös tavalliselle kumiteränkuluttajalle ilmi.
Ne sanovat muuten wanhat ja koinsyömät, että on myöhästä myllyyn mennä jos akanat ovat jo säkissä. Voi hyvinkin olla että Nationale Koalitionspartei'n haukkatarhan kukkoa mieluummin ry'ityttää kuin kie'ututtaa Vappuna kun aloittelee puhettaan työläisilleen.
~~~~~~~~~~~~
Joka tapauksessa nyt aion nousta lavitsalta, akkani syrjästä ja pujahtaa wällyn alta raikkaaseen pakkasilmaan -29º. Viritän tulen nuotioksi ja laitan pannun liekkien nuoleskeltavaksi.
Sitten takaisin kylkeen ja kun alkaa porisemaan, alan valmistaa Café de brute'a.
KESKONEN
Sanojen rypäs, hymähdin
kun katsoin hajanaista läjää lojumassa
mielikuvitukseni synnytyspöydällä.
Vastasataneena se uhkui tuoreutta ja puhtautta,
viattomuutta kuten juuri maailmaan putkahtanut sieni.
Hieman keskeneräinen, muokkaamaton,
saattaisi joku sanoa ensilukemalta.
Toinen jatkaisi; asiantuntijana nyökytellen:
keskentekoinen, puolinainen - osaa ottaen.
Joku pitkäkorvainen yli katsoja nyrpistelisi
kuin pilantunutta makkaraa maistellen:
puolivalmis, puutteellinen, vaillinainen
Yritän selittää:
Tämä on kesken hyvät ihmiset,
lopettamatta hyvät ihmiset, ettekö näe?
Loppuun saattamatta, puolitiessä,
olen näet suunnitellut sen tällä tavoin.
Keskeinen, huomattava osa runosta,
se juuri se oleellinen,
kaiken olennainen, varsinainen tähdellinen - se lapsi.
Se syntyy teidän omassa päässä ja kasvaa jos kasvaa.
Tämä on keskonen.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
HELMiKUiSENA PAKKASPÄiVÄNÄ
Kuvittelen eteeni kuusikkoisen seinän vaaran laella
helmikuisena pakkasiltapäivänä.
Sen taakse syvänsinisen taivaan.
Tarvitseeko puhua mitään - sinivalkoinen maailma,
arktinen hysteria hopeisena välkkyen mykistää.
Hersyvän värikkäät sanat hyytyvät ennen huulia
äänettömäksi muminaksi joka pysähtyy kielelle
ja on nielaistava takaisin.
Mitä se tämmöinen elämä on,
tämmöinen
kun näkee jotakin kaunista,
niin liikuttuu?
Herkkyys valahtaa silmäkulmasta niin
että on hätisteltävä käden selällä tiehensä,
ennen kuin se alkaa näytellä kyyneltä,
vierii poskipäätä leualle ja jäätyy.
Kun katson uudelleen,
kuusikkoinen seinä vaaran laella on edessäni,
helmikuisena pakkasiltapäivänä.
Sen takana syvänsininen taivas.
Tämän möivät petturit, Juudaksen sielunveljet,
muutamasta hopearahasta.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
KUMiSTAMiNEN
...asetan kuksan pölkylle odottamaan;
kiirettä ei ole, se on poistunut,
tai oikeastaan telkesin sen ulos, hylkäsin,
jätin toiseen maailmaan.
Kiire ja haihatus eivät sovi samalla tulisijalle,
tulee tora - se on ikiwanha totuus;
tapa jota ei sovi rikkoa,
sillä haihattelu on taito, taidetta.
Se on kykyä huiskauttaa mielikuvitus valloilleen,
karkuuttaa suorastaan;
pelkäämättä, ettei se osasi muka takaisin.
Kurotan alas varjoon.
Pienen heinäpielisen päältä
satutan karvaisen laukun käteeni,
otan syliini, kaivan esiin vaalean susirummun.
Kohennan tulta ja alan virittämään.
Esittelen sen liekeille molemmin puolin käännellen,
aina väliin napsauttaen kokeeksi.
Liekit maalaavat ikuista taidettaan kankaaseen,
joka kerta vilkaistessani seinään se on erilainen, uusi,
juovuttava - olemme viritettyjä molemmat,
aloitan kumistamalla.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
KURTTUiSAN KiEMURAiNENTapasin joskus muinaisilla matkoillani Tunturi-Lappiin erään mainion kaverin, Sympaattisen Veijon. Kun tarkemmin muistelen, tämän täytyi tapahtua joskus Lumisodan jälkeen, ehken. Silloin oli kuitenkin mahtava tykkylumitalvi. Eikä ilmastoinninmuutoksesta kukaan maininnut edes halaistua sanaa.Edes pääministeri.Niin, Sympaattisen Veijon, se oli hänen nimensä: Veijo Sympaattinen. Ihmeteltyäni tovin kovin tätä omituista sukunimeä kerran hiihtovaelluksemme jälkeen rakotulilla, hän kertoi nimen johtaneet tapahtumat ja syntyhistorian.Veijo oli ollut lapsesta saakka hyvin sympaattinen ja mellevä, joten hyvin pian syntymänsä jälkeen muut lajitoverit olivat alkaneet kutsua häntä sympaattiseksi. Nooh, se oli kuulostanut omaankin korvaan niin sympaattiselta, että kun hän oli sitten tullut miehen ikään, oli vain eräänä aamuna astunut maistraatin uksesta sisälle sikäläiseen nimesmies- ja kinkerpiiriin ja muutattanut lanketilla nimensä maistraatin akoilla Sympaattiseksi ilman sen suurempaa hälyä ja ennakkosensuuria. Aikuinen mies.Alun pitäin Veijo oli Kämäräisten sukua, huonetta ja -puuta. Taustansa Viipurin suunnalta rajan takaa, osin Muolaan pitäjästä, jopa Heinjoen Kämärän kylästä, olivat viisaammat väittäneet sittemmin jälkikäteen.Ja olivat lisänneet että jos luonteeseen tai ulkomuotoon liittyen on mitään perää tai vihjettä, niin koko suku saattaa hyvinkin palautua savolaisiin, jotka olisivat tulleet kannakselle muka muinoin Rantasalmen Tuusmäeltä. Hyvä tovi jo ennen koko mustakaapujen Jeesuksen keksimistä. Mutta että tiijä häntä sitten.Sen olivat kuitenkin tienneet jotta nimi Kämäräinen saattaa hyvinkin tulla ammattinimike kamreerista josta tunnetaan myös nimiversiot Kämärä tai Kämär. Nämä kun pohjaavat ammattinimitykseen kämneri. (Kämneri, saksaksi Kemmerer tai Kämmerer, on eräänlainen kirjanpitäjä, kaupunginkamreeri, porvarien tai ruhtinaan tilien hoitaja. Suomessa kämneri oli 1400-1500-luvuilla mm. veronkerääjä ja tilinpitäjä.)Oli sentään muudaan rehellinen koiranleuka joskus sanonut häntä Mäkäräiseksikin - kurillaan. Kertoili Veijo siinä tulilla.~~~~~~~~~~~~
Mielenkiintoinen tapaus kertakaikkiaan.Palowiinapullon tyhjettyessä taiten, kaiken Kohtuullisten Wiinanjuojien sääntöjen mukaan keskustelu jatkui leppoisissa merkeissä.Veijo kertoi että lopullisen päätöksen niinkin uljaan nimensä muuttamisesta hän teki siksi, että joskus aamuisin pakkasi harmittamaan kun hän oli luonteeltaan niin "sympaattinen". No rehellisesti sanottuna - Piru vie! Liemiin mieltynyt.Oli nimittäin niin että yleensä miesporukoissa kun iltaa istuivat, kuten siihen aikaan yleensä istuttiin, joku aina nykäisi hihasta ja sanoi:"Kuulehan Kämäräinen, otetaanpas näkäräinen, että jaksetaan, että olla tohtii, eikä pure mäkäräinen"Ja kun kerran sympaattinen oli Veijo ja lähimmäiselleen rakas, niin eipä hennonnut hän moisesta hyvän tahdon ilmauksesta useinkaan kieltäytyä vaan sinnitteli sankarpoikana yleensä tarjotut palowiinat loppuun.
No sehän on selvä että jossakin vaiheessa se alkaa käymään luonnon päälle. Joka aamuiset kehtuuttamiset ja pään kivistykset.Ja siksi Veijo Ermei Kämäräinen muuaana aamuna tormentautui ja suksi sukunimenvaihdolle. Kun tieto julkaistiin pitäjän uutisten virallisella sivulla, näkäräisten tarjonta loppui tykkänään ja Veijosta tuli samalla iskulla Sympaattinen. Ja yksin tein - heh - suht'koht' raitis. Minkä nyt nykyään sitten enää muodon vuoksi, aina joskus silloin tällöin, turistein takia mallaa muka wiinaan menevää. Mutta ei muuta kummempaa.Tarina nauratti niin, että kertasin sitä aina hiihtäissäni ja niin se jäi päähäni suurin ja piirtein sanasta sanaan, niin kuin Veijo sen minulla tulilla kertoi. Oli se niin sympaattinen tarina.
Päälle joimme yleensä tuohon aikaan pääsääntöisesti lopuksi kuksallisen tahi pari Café Brutal'a. Konjakin takia. Kyytipojiksi.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
TAiVAANVALKiAT
Kajeen punertava puunto pilven syrjässä,
jo se riittää valaisemaan tunturien laet;
saavumme siis juuri aamunkoihin.
Matkamme on tällä erää ohi
Ja minä laulan lauluni,
minä laulan aina lauluni tällä laiturilla;
ankaran välttämätön toimi siksi että,
vain niin pääsemme laskeutumaan takaisin niille maille
joista anivarhain ehtoolla läksimme tutkimusmatkalle
kun joku oli sytyttänyt taivaankannen liekkeihin.
Yleisesti epäillään repolaista.
Virvatulten lailla koko linnunrata leimusi,
hulmusi hurjissa väreissä,
kiiruhti leiskuen laidasta laitaan;
ikään kuin suunapäänä,
haihattelevana pojakloppina.
Väittipä joku herkkäuskoinen pirulainen,
nii-in, niin väitti - selän takana;
kuulleensa taivaanvalkean äänen.
Kaikenlaista!
Oli ankara välttämättömyys lähteä tutkimaan,
onko väitteissä perää ja kyllä oli.~~~~~~:~~~~~~Kihivas - luovuutta kuvin ja sanoin
ODOTUSTA (Tunturi tankaa № 4)
Pian ensimmäinen
hailakka juova siintää,
taittaa kaamoksen.
Kymi heräilee
sen suoni sykkii kiihkoa
jo kannen alla.
Ei sen tuskaa nää
mut' tassun alla ryskää
on vuossa yskää,
mik' asetu ei
kuni peite sulaa pois
ja virta vapaa.
Soi veden laulu.
Jatkuu matka meren luo
ties kuinka pitkään.
Näin kohta näämme,
on elämä elossa
ja jälleen kevät.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
TAiKURiN HYPPYSiSTÄ
Joskus sateen aikainsaatossa hiljalleen ehtyessä
maailmat asettuvat paikoilleen.
Kinoksesta laiskuuttaan kaatunut lumilapio
lojuu siljolla paltsarajana;
saamattomuuttaan lojumaan jätetyt sivakat
pistävät silmään enää mietoina kohoumina,
neidonrintoina valkoisen huovan alla,
vain päläksen punos paljastaa sijan.
Lumen kihinän itseensä imenyt,
valkoiseksi kuortunut aihkimetsä on vaiti.
On niin hiljaista että kuulee ajatuksenkin juoksevan.
Kuukkelin lehahdus kairasta lumiselle oksalle
vastaa katonraja-huuperin kohinaa.
Lumen mätkähdys maahan lakkapäästä,
harakanvarpaiden tieltä - tom-tomia.
Jäljet portimon ilmestyvät kuin taikurin hyppysistä,
sillä aikaa kun silmät räpäytyksen ajan ovat suljettuna.
Ei ääntäkään, vain reikä lumessa,
arktinen salama hakee kontiaisen kuolemaa.
Yht'äkkiä räjähtää vienosti,
kuulen ensimmäisen kerran, tunnustellen: Titi-tyy?
Oh-show-tah hoi-ne-ne
HARAKOiJAT HOMMiiN!Kun iniminen kävelee varhaiskevään matalalta kiilottavia auringonsäteitä vastaan kevein aatoksin, taivaanrantoja mielessään maalaillen eri sävyihin ja sitten siinä astuessaan huomaa muutaman huurteisen hiutaleen irtoavan tuulen lehahduksesta oksan karahkan nokasta ja leijuvan vastavalossa somasti kieppuen kuin keijukainen, sitä ei ihan heti arvaakkaan yhdistää politiikkaan.Mutta kun sitten miettii kuinka maailman meret ylläpitävät elämää ja elinvoimaansa näiden yksittäisten, pienten höytyvien ja tai vesipisaroiden avulla, niin hetihän sen yhteyden löytää.Politiikassa pieni varomaton lipsahdus, hölösuisuus, ohi suunsa puhuminen, jne. saa aikaan lopulta tulvan joka vaan paisuu ja paisuu, loppua ei ole näkyvissä ja kaikki toimenpiteet patoamiseksi, tammen rakentamiseksi näyttävät olevan turhia tai epäonnistuneita.
Niinpä meillä rupusakkilaisilla on ollut nautittavana jo pian kolmatta vuotta sama hölösuisuuteen perustava näytelmä. Hyvin runsaasti näyttää siltä että wiimeisiä vuorosanoja ei ole vielä lausuttu. Eikä niitä hetikohta ole edes odotettavissa. Tarvitsematta kierrellä tai kaarrella voi huoleti sanoa että KEPULIT uivat nyt käsipohjaa syvissä vesissä eikä pohjaa tavoiteta ilman sukellusta.
KOKOMUSTA on hiljaa kuin kusisukassa, samoin SOSTEMIT sillä nyt osaaottaminen, abloodeista nyt puhumattakaan, olisi myös niille poliittinen itsemurha.
Pikemminkin noissa koplissa luulisi nyt käytävän sitäkin tiheämmin valtionkirkossa rukoilemassa kaikkia mahdollisia virallisia jumalia sen puolesta etteivät äänestäjät keksisi ottaa niitä pureskeltaviksi.
Muut pikkupuljut eivät ole kyenneet tekemään vastaavaa suoneniskentää joko tyhmyyttään tai sitten hyväuskoisuudessaan. Ei pidä tietenkään sulkea pois sitä mahdollisuutta että pikkuputiikeissa asia on vain paremmassa völjyssä. Pieni on helpommin hallittavissa. Pienet mahtuvat pienempään villasukkaaan. Näyttää kuitenkin pääsääntöisesti siltä että vain "hyväuskoiset idiootit" eli äänestäjät ovat ulkona koko korruptio-asiasta, kaaderien tiedossa menetelmä on ollut tiedossa iät ja ajat ja siihen on jopa suorastaan vihkiydytty oman OIKEAN aatteen nojalla.Itse en oikein usko että mitään on sen kummemmin muutettavissa. Poliittisen paskan tilalle tulee vain uusi paska ja sama taikina vaivataan uuteen uskoon. Rakennustarpeet ovat kuitenkin ne inimisen perinteiset: Ahneus ja vallanhimo, oman egon pönkitys.Se on paha tauti. Ja tarttuva. Se on sairastuttanut koko yhteiskunnan ja ainoat vielä terveenkirjoissa itseään pitävät ovat nyt se sakki jota epäillään kaikesta, väheksytään, syytetään, vähätellään ja nauretaan. Heidät pyritään leimaamaan pelleiksi ja kylähulluiksi.Tässä nyt käytävässä sodassa inimisten äänistä totuus nujerretaan ensimmäisenä. Parannuskeinoa ei ole, ei pistosta, ei pilleriä ja jos kalloja pitäisi alkaa poraamaan, ne pitäisi porata lähes kaikilta.
Siitä se vasta poraaminen syntyisi!~~~~~~~~~~~~
Tulen ääressä sitä tulee usein mietittyä, että josko edes harakoinnista olisi apu tähän suomalais-ugrilaisen heimon häpeälliseen alennustilaan? Olen saattanut itselleni tietoon että on yhä olemassa naisryhmä joka suorittaa harakointeja periaatteessa ilmaiseksi silloin kun kyseessä on hyvin vaikea tapaus ja minun mielestäni nyt, laman syövereissä rämpiessä, on juuri sellainen ylitsepääsemätön ongelma.
Niinpä siis nyt julkisesti kuulutan: HARAKOiJAT HOPULLA HOMMiiN. APUA!Ylipäänsä on selvinnyt tutkimuksieni johdosta että harakointi on naisen sukupuolielimen paljastamista yliluonnollisena taikana esineen, karjan tai henkilön suojelemiseksi tai kiroamiseksi. Harakoiva nainen itse asiassa siis humpsauttaa hameensa korviin ja paljastaa valitulle kohteelle häpynsä, joka joko kiroaa tai suojelee kohteen tarkoituksen mukaan.
No tässä poliittisen korruption tapauksessa puolueiden napamiehet ja -naiset olisi harakoitava (kirota-versio) ja useampaan kertaan, todennäköisesti, asian tolan korjaamiseksi mahdollisimman optimaaliksi.Sikäli mikäli mahdollista.Ajast'aikaa harakoinniksi ovat taikaa kutsuneet suomalaiset, mutta nykytieteen mukaan jokseenkin vastaavia taikoja uskotaan sittemmin tehdyn myös muualla €uroopassa vahvojen naisten toimesta.(Sehän nyt on jo itsestään selvää että €uvostoliitto tulenee kieltämään tai ainakin panee hävyt arvonlisäverolle?)Suusta suuhun iät ja ajat kiertäneiden tarinoiden mukaan muinainen karja saatettiin harakoida pedoilta suojaamiseksi kevätlaitumelle laskettaessa, näyttämällä naisen alapäätä ohikulkeville eläimille. Viljelys saatettiin harakoida kylvön tai istutuksen yhteydessä kadolta tai hallalta suojaamiseksi esimerkiksi tekemällä työ alapää paljaana. Joten kyllä tämä siltäkin osin kelpaa ainakin KEPULI-korruption kitkemiseen hyvinkin luonnonläheisenä. Vaalikarjahan ryntää laitumille tulevana kesänä.Myös metsälle, sotiin ja vaalikentille lähteviä miehiä, aseita, työkaluja ja maailmalle pantuja tai yksin jätettyjä lapsia on harakoitu.Nainen on myös joutunut varomaan taikavoimansa kanssa, sillä jotkin miesten esineet, kuten kalanverkot ja hevoisvaljaat, salaisten tilien pankkikortit, kassakaappisopimukset tms. on joissain perinteissä saatettu katsoa pilaantuneiksi, jos nainen on harpannut niiden yli.
Jos on kävellyt esim. hevoismiehen yli on tästä tullut maanvaiva, ikuinen änkyrä ja mulkku. Naisen sukupuolisuuden on ilmeisesti nähty vaarantavan miehille kuuluvia elämänalueita.Harakointi kertoo siitä, että naisen sukuelimet on katsottu taikavoimaltaan väkeviksi, oudon kiehtoviksi ja houkuttelevan kutsuviksi, jopa somiksi - toisaalta salaperäiseksi oudoksi. Tämä taas on perustunut naisen sukuelimiin liitettyihin voimakkaisiin tabuihin, myytteihin ja pelkoihin ja niistä syntyneeseen paradoksaaliseen tolaan kiehtovasta ja pelottavasta yht'aikaa.
Naisen kyky synnyttää lapsia on katsottu yliluonnolliseksi.Harakoinnista on edelleen havaittavissa muinaiskulttuurisia jäänteitä useissa nykyisin uudelleen elpyvissä juhannustaioissa, joita toimitettaessa on oltava alasti.Vaikka se tietämättömistä saattaa tuntua jotenkin oudolta, niin harakointi ei liity mitenkään harakkaan (Piga piga), mutta molemmat sanat johtuvat kyllä sanasta haara. Tietää wikipediakin sanoa tästä asiasta.Kun saan harakoija-ryhmän tavoitettua, sovin matkakorvauksista ja päivärahoista sekä patistan porukan hommiin Arkadianmäen tienoille. Itse aion valmistaa kodassa Café Granulen ja juoda sen parempiin suihin imeläkiven kera.
Samalla aion pohtia kohteita, nimiä joita erityisesti haluaisin pestattavan ryhmän nimenomaan harakoivan.
Jos joku sattuu epähuomiossa lukemaan tämän, toivoisin saavani häneltä ehdotuksia omista suosituksistaan välitettäväksi ryhmälleni.
YSTÄVÄ HYVÄ
Toinen vuosisata alulla siitä jo.
Minä joka olin kaikessa niin kovin tekninen,
maanläheinen käytännön ihminen.
Kourat mullassa, rystyset mustassa rasvassa,
polvet sannassa.
Koko maaomaisuus kynsien alla.
Muistan hyvin.
Ensimmäinen kerta oli järisyttävä, sielua värisyttävä.
Tykästyin heti tyyliisi,
niihin herkkiin sanoihin joita käytit kuvatessasi
näkemääsi ja kokemaasi.
Parhaita sanoja parhaassa järjestyksessä näytit.
Olin pojankloppina, kouluaikaan,
jo viehtynyt sanojesi taikaan,
hieman kiinnostunut ja tutustunutkin,
mutta se oli sitä aikaa jolloin sujuvimmin selvisi
kun opetteli läksynsä ulkoa; tykkäsi sisällöstä tahi ei.
Se kylmetti sieluni vuosikymmeniksi,
kunnes törmäsin sinuun erään toisen kautta.
Hetkessä huomasin säkeiden taianomaisen,
kiehtovan kutsun maailmaan jossa rakastetaan sanoilla.
Nyt kiitän kosketuksestasi,
Armas Einar Leopold Lönnbohm.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
YLHÄÄLTÄ LAKKAPÄiDEN TASALTA
Kelkkojen vaimea murina alhaalla lompolon jäällä.
Pysähtyminen hetkestä ei ole vaikeaa jos tahtoo;
sataa natturaa joka pölisee hopeapölynä kulkueen yllä.
Umpisessa ryntäyttävä rivistö,
kuin entisten aikojen korskea ratsuväkirykmentti;
katoaa auringonlaskun suuntaan lännenelokuvien tyyliin.
Paitsi että nyt ollaan arktisessa willissä pohjolassa.
Sen todistaa logo lupalapussa.
Jään uneksimaan niille sijoilleni episodin mentyä ohi,
äänien haihtuessa täyteläiseen autiuteen.
Paksun aihkin juureen olen tallonut lumikengillä kiekerön
ja pounun päälle nakannut kainalostani taljan.
Istahdan ja suljen silmäni,
auringon wiimeiset säteet kutittavat luomiani.
Vastuuntunnottomasti päästän sieluni irti,
hätistän, karkuutan suorastaan,
sillä häkissä se vain haaveilee.
Lennelköön nyt vapaasti kun ei ole muita näkemässä.
Sieltä ylhäältä lakkapäiden tasalta se näkee
kuinka huolet, murheet sekä vastuut, kiire ynnä hoppu
viikattuna mustassa salkussa;
raahustavat ihmiset kivisten kolossien välisiä
harmaita kujia inhimillisyyden raskas ies niskassaan
ja side silmillään.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
ON SE VAAN KUMMA SE
Vilkaisen tulojälkeeni.
Minun latuni ei ole viivasuora ura aavan poikki,
vaan yhtä mutkikas kuin elämä kaikissa
taitekohdissaan,
joskus jopa taapäin palaten,
uudelleen aloittaen uudesta paikasta.
Mutta nyt.
Pounikkoiseen jänkään pysähdyn
ja nojaan käkkäräiseen kuostoon
jonka lakan tuuli on joskus vienyt mennessään.
Hopeapölyn kutittaessa poskipäitäni ja nokkaani
tuijotan ilmestyskirjan omaista näkyä haavi auki.
On myönnettävä että liikutun hiljaisuuden päälle
kaatuvasta kauneudesta.
Kusiaisten tokka valuu nihkeää selkäpiitä pitkin
saattaen karvani pörhölleen ja nahkani,
tässä nimenomaisessa tapauksessa kukonlihalle.
Pyyhkäisen silmänurkista kintaan karkealla kämmenselällä
sulanutta hilettä joka valuu vuona uurteisia kuruja.
Maistuu suolaiselta pisaran osuessa huuleeni.
On se vaan kumma se,
että aikuisen miehen on nieleskeltävä jängässä.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
ULURU JA DUOTTARSiLLAN"Yksinkertainen on kaunista" on mielilauseitani, samoin "pieni on kaunista". Joidenkin mielestä "suuri on kaunista" tai ainakin jotakin mahtavaa, mahtipontista, upeaa tms. Ja saa ollakin, mitäpä noista nyt kiistelemään ja hampaita kiristämään. Sopiihan kosmokseen kaikenlaisia monenlaisia erimieliä.Joskus kun uteliaisuuttaan innostuu tarkastelemaan yksityiskohtia, huomaa kuinka suurinkin loppujen lopuksi useimmiten koostuu pienistä yksityiskohdista, vaikkapa esimerkiksi maailman suurin huviristeilijä Oasis of the Seas, joka valmistui taannoin STX Europen Turkkusen telakalta.Sen sijaan suuri ja kaunis kokonaisuus on aboriginaalien Pitjantjatjara-kansan pyhä paikka Uluru. Se tunnettiin aiemmin nimellä aiemmin Ayers Rock. Se on jättimäinen kivimuodostuma Australiassa. Nimi on aboriginaalien kieltä (Uluru) ja tarkoittaa "kohtaamispaikkaa". Monet sen muodot, lähteet ja kalliomaalaukset kertovat myyttisestä uniajasta. Ulurua pidettiin aiemmin virheellisesti maailman suurimpana kivenä. Se on kuitenkin uusimpien tutkimusten mukaan vain osa paljon suurempaa, enimmäkseen maanalaista kalliota. Siis kallionpahka, -selkä, jonka korkeus on ympäröivän tasangon pinnasta n. 350 metriä ja ympärysmittaakin on lemmolle kertynyt kahdeksisen kilometriä.Uluru vaihtaa väriään valaistuksen muuttuessa vuorokauden- ja vuodenajan mukaan. Varsinkin auringonlaskun aikaan se hehkuu erityisen punaisena. Ulurusta siis voisi sanoa että "suuri on kaunista".~~~~~~~~~~~~
Utsjoella on alkuperäiskansalla (saamelaiset) kolme pyhää vuorta, -tunturia: Karigasniemen Ailigas, Nuvvus Ailigas ja Utsjoen Ailigas. Joku kesä sitten olin menossa ensin mainitulle Ailiggaalle. Omat penikat olivat menneet sinne jo edeltä, tarkoituksenamme oli kavuta huipulle. Itse jäin vielä puuhastelemaan jotakin wankkuriin ja kun vasta kun sain hommani tehtyä, pakkasin vermeet koslaan ja läksin samaan suuntaan. Koska kuljetan kameraa alvariinsa mukana, niin myös tarkkailen tienposkia tiiviimmin kuin ehkä pitäisikään. Joskus harvoin se kannattaa mutta useimmiten pysähtyminen on vaarallista paikan- ja liikenteen suhteen tai muuten vaan kehtuuttaa.
Varmaankin ne "parhaat kuvat" on jäänyt ottamatta pääosin laiskuuden takia. Siksi että en ole viitsinyt nähdä vaivaa peruttaa tai olen jostakin muusta keksinyt jonkun oiwallisen tekosyyn.Sellainen on iniminen.No nyt, sillä kertaa, olin mukamas jollain hopulla menossa sinne tunturiin. Annas olla, hieman ennen Sulaojan ja Kevon reitin parkkipaikkaa huomasin apumiehen puolella penkassa oudon retliinin värisen läntin. Heti perään useammankin.
Tällä kertaa vilkaisin perspeiliin ja jarrutin samassa jo kiivaasti. Liruutin ja koukkasin sen verran raviin että se oli turvallista. Tie on suora sillä kohtaa.Sitten kaapaisin kamerani ja läksin harppomaan ojanpohjaa tulosuuntaan. Oikein olin nähnyt. Raviojan ahteella oli kymmenkunta retliiniä kasvustolänttiä aina ämpärin kokoisesta parin neliön kokoiseen saakka. Upea näky kellertävässä hiekassa jossa myös jäkälää ja sianpuolukan tummanharmaan-vihreähköä varvikkoa.~~~~~~~~~~~~
Kyllä sitä iniminen nöyrtyy, varsinkin meikäläisen oloinen huononäköinen, jonka pitää pientä ja kaunista nähdäkseen vaihtaa lasit ja vielä kykistyä kontalleen maahan pyllimään perä taivasta ja tiellä säädyllisesti kulkevia kohden että näkisi mistä kaikesta se ihanuus oikein muodostuu. Siihen väliin on vielä vastattava puhelimeen ja selitettävä mistä johtuu viivytys.Kyseessä oli peräti harvinainen Tunturikohokki-, Duottarsillan- (Silene acaulis) kasvusto. Harvinainen siksi että paikka oli "väärä", kuten selvisi jälkikäteen. Tämä laji viihtyy tutkimusten mukaan kalkkipitoisilla mailla ja tuntureilla.
Ja niitä kun on Suomen olosuhtessa pääosin käsivarren seutuvilla.Nooh - kuitenkin kuvasin sitä edestä ja takaa, yltä ja päältä ja kaikilta sivulta. Kun sitten näytöllä tutkailin kuvia huomasin että kasvusto koostui minimaalisen pienistä upeista kukista ja niistä siis tuo otsikkokuvannäytekin. Otsikkokuvan kukka on luonnollisessa koossaan noin 3-4 mm halkaisijaltaan.~~~~~~~~~~~~
Monen monta kertaa sama asia on tullut eteen luonnon pienen pieniä yksityiskohtia makrolla kuvatessa.
"Pieni on kaunista", usein ei kuitenkaan kovin yksinkertaista ja pelkistettyä vaan on tarkemmin katsottaessa hyvinkin monimutkaista rakennetta.
Ja niin miniatyyrikoossa että se useimmilta tätä hetkeä elävältä hätähousulta ja kiiruussa juoksevilta jää wuorenvarmasti näkemättä, ellei joku heidän puolestaan ota ja kykisty niitä kuvaamaan ja esille tuomaan.Elämä on.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
LASKEN PiTKÄLLÄ MATiKALLA
Luulin jo tulleeni perille vaikka edessä
on vielä kahden sadan peninkulman matka kaukaisuuteen.
Kaikki näyttää vain läheltä katsoen niin erilaiselta
kuin tunturin laelta.
Asumatonta selkosta silmänkantamattomiin,
rannattomia aavoja
ja kun kantama loppuu,
alkaa taivaanpiiri joka leviää kahtaalle sfääreihin,
molemmille sivuille jo ilman päätä kääntämättäkin;
määrättömien valovuosien verran.
Pysähdyn huohottaen heittämään vettä.
Itsestä pitäen lasken pitkällä matikalla että
kaksituhattaviisisataa neliökilometriä autiota.
Tonttipulaa ei missään.
Ei savua, ei lumista kattoa, valon pilkahdusta,
vain suuri elo vaeltamassa tunturin kallaassa.
Maankaupustelijat eivät viihdy täällä.
Kun pujotan sivakat ja lähden lykkimään,
poron kuseman viereen jää oman veteni reikä lumeen,
tuiskuttaa sen verran että huomenna sitä ei enää ole.
Päätän tulla joku päivä uudelleen tekemään
uuden jäljen jos minulla riittää vettä.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
A-Q-U-L-U-K
Lempeät puuskat sivelevät kasvoja,
hivelevät sielun janoista juurakkoa.
Huojuttavat äksyinä eeskahtaalle - sekaisin,
ihastuksesta värisevää tuleentuijottajaa;
tuulen siloksi nuolemalla autiolla tievalla.
Riepottavat, tempovat, retuuttavat,
tarttuvat lepattavaan hihaan
ja kiskovat riehuen mukaansa;
ajatusten karkumatkalle tuulen selkään.
Minä en pelkää,
mutta haluan että sinäkin kiipeät rohkeasti,
pysähdyt maistelemaan samaa riehuvaa
kahdeksan boforin vastatuulta;
jossakin pimeyden yllä korkealla maankehällä.
Aamunkoin kajeessa.
Herkistyt haistelemaan suolaisen meren tuoksua
sen kosteissa nosteissa,
ikään kuin vaahtopäiden sijaan olisikin vaihdettu
suolaista kermavaahtoa.
Ja minä nuolen sen riemusta pehmeiltä huuliltasi,
laulan sinulle elämäni laulun tuulikuoron säestämänä.
Piirrän selkääsi A-q-u-l-u-k.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
LUNTA, LUNTA JA LUNTALumi on yllättänyt ilmastoininmuutosuskovaiset, lannan autoilijat, VR:n. Koko eteläisen Suomen. Erityisesti helsingin kaupungin asukkaat, herrat ja kermaperseet, suksitehtaat sekä suksien kaupustelijat tyystin ynnä kaiken muun sälän ja hölynpölyn mikä lumeen liittyy.
Wanhoja ämmiä, mummoja ja akkoja, ukkoja sekä ukkija, maalaisia, poromiehiä ja muita erityisosaajia, esim. metsäneläviä, talvi ja lumi ei ole sensijaan yllättänyt. Nämät ovat katsoneet joko kalenteriin tahi akkunasta ulos. Todenneet että talvi on. Sillä sipuli.Sehän on jo iänvanha sanonta että lumi yllätti kesärenkailla autoilevat, mutta että nyt lumi yllätti nekin jotka asiasta jotain ovat muka julkisesti tietävinään. Se tässä naurattaa oikein ääneen kun lueskelee lumeen liittyvää uutisointia.~~~~~~~~~~~~
Oikeastaan tuo yllättää-sana ei kuulosta oikein hyvältä tämän lumen suhteen. Lumi kun on tullut koko inimisen olemassaolon ajan joka vuosi tavalla tai toisella. On riittänyt pelkästään kun on viitsinyt elää, niin lumi on sitten aikanansa tullut. Ja mennyt.Joskus Lumisodan jälkeen meidän naapurissa pidettiin kastajaisia, jo yhdeksänsiä (9.), isäntä Pänkäläinen kun oli hyvin sikiävää sorttia emäntänsä kanssa. Tulivat oikein hyvin toimeen wällyn alla. Olipa kuulemma huhupuheiden mukaan isännän alta muutama piiankin sikiö alkunsa saanut, mutta hällä väliä.Menot olivat parhaimmillaan - koleerinen, onea rovasti oli juuri kasteluriitin aktissa kun yksi vunukkainen ryntäsi touhussa sisään ja huutaa kailotti kovalla äänellä: "Isä-isä, nyt se Immanuel-sonni nai sitä valakosta Muurikkia!"Hiljaisuushan siinä tuli. Ja alkoi aivan anhiton rykiminen. Sitten isä kurottaa pojan luokseen ja suhkuttaa korvaan:
"Ei sovi sinun tällaisessa kirkollisessa tilaisuudessa tuota naimis-sanaa käyttää. Jos sinun on ehdottomasti tultava siitä puuhastelusta kertomaan, niin sano vaikka että Immanuel yllätti. Jookos?"Eipä siinä mitään, kymmenettä (10.) oltiin kastamassa kun pojan vilkuna pelmahtaa taas keskelle hartaita menoja:
"Isä-isä, nyt se Immanuel-sonni yllätti sen valkosen Muurikin! Se kujjuuni naikin sitä mustaa hiehoa."~~~~~~~~~~~~
Nykyisin on muotia ja jonkun moinen elämän trendikin kai: "Carpe diem, quam minimum credula postero!" Ei huolta huomisessa siis.
Eipä niin, mutta entäs jos aamulla on parikymmentä senttiä lunta ja kolat sekä lapiot ties missä Hiijessä; pahimmillaan kaupanhyllyssä, kaupassa joka avaa ovensa sitten kun puotipuksut ovat omalta lumimyräkältään tiskiensä taakse ehättäneet.Paradoksi sinällään. Hienolta vaikuttavasta yhteiskunnan säästökampanjasta tulee siinä vaiheessa lapsus kun talveen ja erikoistilanteisiin hankittu ja tarkoitettu lumen auraus- ja raivauskalusto myydään- tai hävitetään pois säästämisen nimissä sekä vähään tai minimaaliseen käyttöön vedoten.
Homma muodin mukaan ulkoistetaan, vaikka kalusto ei oikeastaan kuluta varikolla seisoessaan oikeastaan juuri mitään inimisen varuillaoloon verrattuna.
Ei yhdenkään virkamiehen päähän ole juolahtanut, että vielä vähemmän se yksityisen yrityksen kannattaa varastossa kalustoa seisottaa. Ja jos seisottaa niin hinnoittelee sitten tarvittaissa sen mukaan että seisokki kuittaantuu.
Muuten hyvä, mutta kun kallista yksityisen tilaamista sitten viivytetään lähes kataistrofiin saakka ennen toimeen ryhtymistä. Säästösyistä. Perkele .Sen sijaan siinä ajassa kun aurauskalustoa on ulkoistettu, samaan aikaan sisään "virkatöihin" on sisäistetty jumalaton määrä kaikenkarvaista erityisosaajaa ja arvovaltaisen lausunnon ja lipukkeen antajaa tavallisen rupusakin kiusaksi.Ja se sakki ei ole halpa. Ei minkään säästölaskelman mukaan. Tuollaista säästämistä sanotaan kansakielellä "Perse eellä puuhun nousemiseksi". Nyt on sitten elettävä carpe diem. Loskassa ja lumessa.~~~~~~~~~~~~
Pohjosen iniminen elää talvensa lumesta sen kummemmin päivittelemättä. Enintään saattaa mainita että sitä on liian vähän kelkalla metsässä porskuttaa, mutta ei juurikaan muuta. Elämä otetaan vastaan sellaisena kun on ja eletään sen mukaan.
Erona lannan inimiseen on vain se että lumen kera yhdessäelämisen taito on vielä tallella humeetissa. Lumipyry ei aiheuta paniikkia, elämä ei mene sekaisin eikä toimeliaisuus pysähdy. Se on juuri sitä erityisosaamista mistä alvariinsa kuulutetaan.Lannan inimisen humeetti on vain muutaman vuosikymmenen aikana muotoutunut sellaiseksi että niinkin tavallinen aine kuin lumi on ihanaa vain jossakin pohjoisen reservaatissa silloin kuin se lannan inimiselle lomien tai vapaa-ajan suhteen sopii. Muuten paskat koko lumisavotalle. Ikävää.Hörppään tähän päälle vielä kuksallisen Café de brutea ja lähden lumitöihin. Päivällä ehkä laitamma riekonpyytäjän kera juomuksen tai pari Nelgijävreen.
Sikäli mikäli sää lumisateelta sallii.
RUNOPOTPURi
Pakkasen purevuus hellittää.
Keskiyöllä, ylämaan kuutamossa
lausun ääneen sen mikä minun on.
Herkät merkit vitilumessa vuoden viimeisenä päivänä.
Katselen niitä äimänä.
Ja kappas vaan,
se mikä tuokion oli lähes jo suussa on pian puussa,
tai ulottumattomissa, neljännesvirstan päässä,
kantamattoman hangen takana.
Pidätän hengitystä - tahtoisin niin kuulla
kun lumi sihisee metsän vaimentamassa sisäpiirissä.
On siinä näyssä ihmettelemistä
sulasta maasta tuodulla ulkomaan elävällä.
Valmistan sivakat matkaan,
hoitelen pohjia, olaita sihtaan,
voitelen, pidossa pihtaan,
tykkään liukua pitkin kinosta,
hohottaa ääneen ilosta.
Pujotan päläksen nilkkaan ja lähden.
Lyön kerkät hankeen ja sivakoin kohti runojen kevättä.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
SiTTEN HOTA-PULVERiN LOPPUMiSEN
Tikat kikattavat kelolla kuin pikkulikat,
kuten muudan houkka muinoin Digga-Duuanjoella;
kullan löytäessään.
Varma merkki tulevasta - ei petä,
ei ole pettänyt muutamaan tuhanteen vuoteen.
Tarkistin ilmastoinninmuutos-muistikirjasta.
Koputtavat puuta, antavat suuta,
pyrähtävät - palaavat ja halaavat, hyrähtävät,
toinen pelkää, nousee toisen selkään.
Ja lastu lentää,
täytyy kävellä sateenvarjon kera kelon liki
ettei kastu lastuista;
reikää tulee puikulapotun mittainen kolo päivässä.
Kurkotan kysymysmerkin humeetin päältä
ja tohdin pohtia kuinka pää voi kestää ja nokka;
vaikka tuhansia kertoja koppaa puun kylkeen
täysin pokkana?
Sillä eipä ole näkynyt tikkaparia kertaakaan
kyläkaupan lääkekaapissa nestekapselipuranaa ostamassa.
Eikä muutakaan patenttilääkettä tai kylmäkäärettä.
sitten Hota-pulverin loppumisen.
Tarkistin muistikirjasta.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
YHTÄ KAiKKi, YKSi LYSTi
Kostean lehahduksen jälkeen
uudelleen huurtuneet puut synnyttävät
kuunvalossa kiehtovan sokkeloleikin kristalleina
kimmeltävälle hangelle jos vain osaa katsoa.
Kaikki maailman kummitukset piirtyvät
tumman sinervinä hahmoina kalvakkaan vastavaloon,
erottuvat kun vapauttaa mielenkuvituksen kahleista,
irrottaa aikuisen asenteet köysistä;
pysäyttää kiirun ja katsoo.
Siinä ne ovat - yhtäjalkaa hennot ennot:
Hölynpöly, Huuhaa, Palturi ja Pöty.
Hermeksen tyttäret.
Häilyvinä suoraan edessäsi ilakoiden,
tanssivat siivekkäissä sandaaleissaan,
toinen toisella toistaan peittäen,
kuin olisivat sittenkin tosia.
On sama seisotko, käveletkö vai makaat.
Yhtä kaikki, yksi lysti;
aina kun katsot elämässä eteenpäin,
oman polkusi seuraavaan mutkaan - näet ne,
jos vain sallit jonkun pyyhkiä kasvoiltasi
hyväuskoisen naamarin
ennen kuutamoretkelle lähtöä.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
PEKSUJEFFSen verta tuiskuttaa että Peksujeff on vähällä pyyhältää ohi. Niin hyvin on Kierri-ruoktu sijoilleen sijoittunut lumiseen maisemaan ja kaipa sen aikoinaan kasannut Suoppa-Auttikin oli niin suunnitellut. Ettei jok'ikisen kulkijan, kaikkein hönöimmän silmiin pistä. Tämä ruoktu oli tunturikoivikon sisällä ja aikanaan Suoppa-Autti oli kovasanaisesti neuvonut että polttopuut on otettava kauempaa. Niin että tupa säilyy koivikon katveessa eikä kutsu joutavia kulkijoita pälpättämään joutavia.Peksujeff ottaa pakkia, ottaa sarvista tanakamman otteen ja vääntää vasemmalle samalla itseään kallistaen, lähes roikkuen kelkan ulkopuolella. Kun hålli on selvä, lisää kaasua ja karauttaa pienen tempun yli ja tupsahtaa kaposelle kaistalle tasaista joka reistaa näytellä tässä nimenomaisessa tapauksessa siljoa.Lämpsäyttää kämmenellä sammutusnappia ja värkkää sen saman tien ylös. Elämä on opettanut. Pujottelee sitten ens'töikseen kypärän ja asettelee sen ajopukille. Ei ollut tohtori löytänyt päästä sen vertaa vikaa että olisi kypärästä vapauttanut. Sitten on hupun vuoro ja takin vetskarin raottaminen. Hiki se vaan tulee kun umpihankea painattaa, vaikka kuin olisi hyvä maasto ja vaikka tämä viimeinen väli olikin vain vajaan peninkulman mittainen. Mutta kun yhtäsoittoa paahtaa tulemaan, nii-in.~~~~~~~~~~~~
Peksujeff istahtaa ajopukille, raastaa parrastaan kertyneen huurun ja kaivelee takin povitaskusta tupakkivehkeet. Massin, käppyrävartisen piipun kolhon sekä sytkärin.Pyyhkäsee kämmensyrjällä otsaa ja alkaa lataamaan pesää. Kun on mieleisekseen saanut, tökkää varren huulien väliin ja sytyttää. Posket lommoutuvat pari kertaa. silmät lumpsahtavat kiinni.
Käytetty savu palautuu sieraimista siniharmaina kiekuroina herkkään tuulenviriin ja kantautuu aina tievan päällä kyköttävän repolaisen nokkaan. Ja joka nokkautuu niin että pujahtaa vähin äänin tiehensä ja suuntaan Peldoaivin suuntaan.Peksujeff sentään malttaa pysyä paikallaan, suorittaa aktiaan loppuun tai ainakin niille main ja sitten vasta kun hyvä olo alkaa talttua, avaa silmänsä ja katselee, luo silmänsä ympärilleen. Muodostaa kokokuvaa niin sanotusti.Ahkio on näköjään tullut sujuvasti perässä, kulju on siististi ja ehyenä kaaristuksen alla. Se on nyt se tärkein asia. Sitten vilkaisu kelkan polttoainemittariin - yli puolta tankkia näyttää. Nokkakoppa ylös ja öljyn tarkistus. Tilanne ok. Nokkakoppa kiinni. Nousee kelkkamies ja astelee ruoktun ovelle. Tarttuu ovipieleen nojaavaan lapioon ja puhdistaa ulkoporstuan lumesta ja nakkaa muutaman lapiollisen ylimääräistäkin siinä samaan syssyyn.Kun rantteella on sen verta siistiä lumen suhteen, päästää kämmeneen takertuneen lapion sijoilleen, nostaa säpin, avaa oven ja astuu hämärään tupaan.Tuoksahtaa eletyltä elämältä ja tupakalta. Akkunat ovat näköjään ehjät, lunta ei ole tuvassa. Siistikin on. Edellisen kerran jäljiltä näyttäisi. Sen kummemmin kyynelehtimättä harppaa tulija Jotunin eteen, avaa lunkan ja alkaa latomaan puita pesään, sitten perään kiehisiä sekä tuikkaa lopuksi tulen. Odottaa että varmasti syttyy ja lähtee vetämään. Siirtyy halkaistusta kelosta tehdyn pöydän ääreen rahille. Suunnittelee tekemisiään ja tovin päästä nousee, valikoi jyleän pölkyn jonka ahtaa kaminan kitaan ja poistuu sitten ulos.Tanhualla irottaa ahkion kelkasta, ottaa hyvän otteen ja kiskasee koko kuorman sisälle ja tuvan lattialle. Avaa kaaristuksen ja poistaa kuljun. Sitten ensimmäisenä nostaa pensagallonan ja asettaa sen ulkoporstuaan.
Palattuaan kaivelee kuormasta puolineekeriputelin, istahtaa rahille ja korkkaa. Sitten imaisee pitkän ryypyn karvastelevaa palowiinaa kitaansa. Ähkäisee ja pidättää. Silmät tirskuvat, mutta aine pysyy sisällä ja alkaa pikkuhiljaa lämmittämään. Tuntuu että tupakin jo lämpiää. Siksipä on vielä noustava ja käytävä ulkoa kuopasemassa kattilan täysi lunta varimaan Jotunin päälle.Kun tämä on tehty ja kaminakin ladattu, asettelee porontaljat mieleisekseen lavitsalla ja köllähtää siihen. On aika käydä taloksi.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
