sunnuntai 26. helmikuuta 2017

YLiKATSOMiSEN TAiTO


YLiKATSOMiSEN TAiTO

On se armelias hetki;
jossain mielen huomenen hämärissä onteloissa
hontelon oloinen eetoksen poikanen oirehtii -
elehtii isoeleisesti pyrkiytyessään esiin.

Pullahtamaan kielen tavoitettavaksi
ja siitä ensin sanoiksi ääneen puettuna,
sittemmin makusteltuna,
lukkoon lyötynä versiona hyppysin vangiksi paperille.

Sielun mieliksi joskus aniharvoin käsin koukeroituna,
ettei lempo karkaa palajamaan takaisin syövereihin
mitään aiheuttamatta - edes pahennusta.

Siinä on jotain joka saa mielen hytkymään;
omatekemä suorite - itsensä voittamisen tulos,
mustina kärpäsen paskoina valkealla impyellä.

Tällä rintamalla on tapahtunut - tapahtumassa,
jotain suurta sellaista mitä ei ole osannut kuvitella,
koskaan huvitella asialla ainakaan,
vain totisena ottain - otsa hiessä luterien tapaan.

Asioiden ylikatsomisen suuri lahja on osa ikälisää,
sitä ei voi opettaa - se on opittava itse.
Ylikatsomisen Zen on saman näkeminen mielellä
kuin mitä silmilläkin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 25. helmikuuta 2017

BASKi


BASKi

Vuoren hartiat ovat oudosti koholla,
hattara mukailee Baskimaan päähinettä,
tuuli on siivonnut lumen lähes tyyten,
joten mielikuvituksella on lupa leikkiä.

Niinpä merelle päin ilmenee mykkä viesti,
vaisto - vai etiäinenkö lie -,
ehdottaa enteilevästi kutsua.

Toppuuttelen rannassa,
ketarat olisivat jo menossa,
ovat herkimmillään.

Pitäähän tässä jotenkin sonnustautua
ennen päätä pahkaa ryntäämistä paljain käsin,
kuvanottimitta - silkassa päiväasussa.

Pieksut olisi hyvä kaivaa esiin - roimavartiset,
harmaan tikkurin päälle pitkä kaprokki
ja villakalsongeille suojaksi vuoristohousut;
bergmannilaiset.

Mutta sittenpä tohtiikin antaa ounastelulleen luvan;
kynsituliriippi olalle - toiselle näkymäntallennin,
tietty kauko-, laaja- ja vakiolasin kera pakattuna.

Täältä tullaan vuori.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 24. helmikuuta 2017

PULLOTUS


PULLOTUS

Sataman suunnalla runsaasti sataa;
oikeastaan purkuaa wanhan surmaa - ja litimärkää -
sataa niin meren suunnasta,
oikein valoa sumentaen;
kyllä tässä vaiheessa aikaa
voi jo näin sanoa uudesta lumesta.

Kaukonäkö muuttuu likinäöksi,
pitkäsilmä virattomaksi haitakkeeksi pivossa,
jolle olisi tähellisempääkin tekemistä;
vaikkapa hupun nyörien kiristämisessä
ja solmimisessa.

Vaan senkö täytiseen
sellaisen messinkisen tötterön sulloo;
pullottaa povessa
ja etutaskussa antaa riettaan sekä
paikallisiin olosuhteisiin nähden siveettömän vihjeen;
toki vailla perää - mutta että kuitenkin.

On käännettävä kuono ynnä
sen yhteydessä oleva tuulenhalkaisija myötäleeseen;
suunnattava kotikonnun huitteille,
alettava haparoimaan sinne parhaansa mukaan
ja kaikkea elinaikana kertynyttä osaamista
hyväksi käyttäen froualle selittämään
viipyilemisen suurta ihmettä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 23. helmikuuta 2017

SiLLÄ SiLMÄLLÄ


SiLLÄ SiLMÄLLÄ

Halu päästä päivä päivältä korkeammalle katsomaan,
näkemään paremmin kaiken yksilön lähelle saatetun,
tarkoituksenmukaisesti väritetyn arjen näkymän yli
vain kiihtyy.

Ei sinällään mitään sellaista väkipakkoa,
että se syrjäyttäisi tavalliseen eloon kuuluvia,
vain enimmäkseen sellainen kyty
joka kutittaa mielihyvää sen sortin untuvalla,
että lisää on saatava
kun sen liekin on kerran oivaltanut äkänneensä.

Mutta sillä silmällä katsoen,
joka taa päin on hyvinkin wiisas,
hoksaa matkan pituuden aina lapsen huimuudesta
wanhuuden höperehtimiseen;
ei sitä nyt ihan laulellen tehty ole.

On pitänyt oppia havaitsemaan - sitten sisäistämään
ja loppupeleissä jopa hieman käsittämään,
äkkäämään luonnon yksinkertaisen rujouden karkeus;
sen vastakohtana monimutkainen kauneus.

Sillä on toki nimikin - toki sillä nimi on,
ei kahta puhetta
vaan kun ei muista, niin ei sitten muista,
wiisaampi pitäisi olla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

PARi MOTTiA


PARi MOTTiA

Eipä sitä savua ilman liekkiä,
mutta vaatimattominkin kynsituli saa lopulta
jopa sitkeimmänkin ämpyilyn pehmenemään
ja ilmapiiri raikastuu sen verran kuin on tarve.

Selkenee ainakin - väljentää mieltä -,
vaikka kyynelehtivät silmät hieman ehken
saattavat haitata tähtäämistä,
haarukointia ja lopulta osumista
sen tikun nokassa kellivän pökäleen
pian aikaan saattamaan tuoksutulvaan.

Kokeiltu on satoja kertoja ellei tuh...
kaatosateen kastelemana täällä kalliolipan alla,
loukossa piillyt rapsakka tuohenkäppyrä hyppysissä,
toisessa toiseksi viimeinen sytyttämätön tikku.

Turvavälin päässä vain kaksi kalikkaa
ja viisi lastua tulen syötäväksi;
taskussa pensaronssoni.

Hyvin riittää koko yhden hengen väkijoukolle,
jää ylikin parisen mottia pilkettä,
jotka kaikessa tuoksinassa unohtuu mainita
kun on niin iloinen olo että.

Sateen lakattua alkaa satamaan ilmestyä sumua.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 21. helmikuuta 2017

PUOLiVÄLiNEN


PUOLiVÄLiNEN

Matkalla Odotettavissaan;
luvassa kuulaita auvoisia huomenia suloisine rusoineen,
sielua ravistavia liekehtiviä auringonlaskuja,
vajoamassa hereinä punahehkuisen Hesperian syliin
taivaanpiirin takana,
esi-isien maan kynnyksellä.

Taival edistyy juoheasti,
rytmimusiikin renkutus sähköistää hermon;
jouten olevan laapotti läpsyttää kumimattoon,
uninen froua vermistelee vieressä,
kääntää kylkeä välttääkseen tartunnan.

Talonmiehen unilumihiutaleita leijailee tanssahdellen,
keräillen laskuvarjojaan ruusuntuoksuisina
ennen maahan asettumistaan;
älkää vain herättäkö tästä unesta.

Aikaa kyllä on,
ja lumi sulaa itsestään,
se on iän wanha lumen tapa idästä.

Tekee sen ilman hoppuutusta sitten
kun katsoo sen parhaimmaksi ratkaisuksi
kylmän ja kuuman taistelun välttääkseen.

Kevät tulee vastaan puolivälissä - morjestan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 20. helmikuuta 2017

HALATTi


HALATTi

Mikä päivä;
ihania hölynpölyisiä ajatuksia täpötäynnä koko kulku;
alastomuuden riettaan raikas tunne
kun tuuli ruoskii kasvoja,
piiskaa ahavaa,
valmistelee jo keväistä naamaria.

Ja tuuli käy kuin kone -
upea poutainen tuultokone joka tuiskuttaa hiuksia;
pujahtaa höröllään olevasta kalvosimesta sisään,
puikkelehtii känkkäränkkänä hurstin syövereissä
ja raapii hyisillä kynsillään siloista ihoa alle minuutin.

Tunne alastomana olosta purskahtaa esiin,
änkeää ilman kipenenkään väkivaltaa huulille,
alkaen itsekseen ääneen tiedustelemaan:
"Uksiko on poistettu käytöstä -
siitä viiden poikkisahatun hirren aukon kohdalta?"


Sille kukaan mitään vastaa,
tuulee vaan kuten ennenkin - hyvin,
ja tilanne jatkuu siihen saakka
kuni kalvosimet on napitettu,
halatista on tullut suppu ilman lakattua kiertämästä.

Olo tasoittuu eloksi,
sisäinen lämpö valmistaa välitilan mukavaksi olla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

LÖYTÖRETKEiLiJÄ


LÖYTÖRETKEiLiJÄ

Talvisella autiolla hiekkarannalla kävely on jotain;
sellaista lempeää tuudittautumista haihatteluun,
antautumista vähäpätöisen leyhähdyksen selkään,
kiskomaan haistimen aukot ammollaan sisään -
sielun tarpeisiin -,
ahnaasti suolaisen meren väkevää,
huikean muikeaa odööriä.

Tämä, tuo ja nuo - etenkin -
kun pääsy sannalle sisältää himpun verran lapion
tahi kolan hantaakeissa ähisemistä,
että jotta sinne pääsee tyhjin saapasvarsin.

Ensimmäinen ankara - raskas anturan leima -,
impyessä sannassa kiihottaa,
siinä vuoroveden tyyten vartavasten nimenomaan
juuri tähän tarkoitukseen siloittamassa hiekassa;
no se siltä ainakin jokahinen kerta tuntuu.

Ja miksei tuntuisi,
vaikka vain harva osa asujamistoa moiseen,
toisen luokan hassutteluun osallistuu;
onhan sitä maailmassa tähellisempääkin tekemistä.

Mutta se atmosfääri - kertakaikkiaan,
suljet näkimesi ja olet se uniesi löytöretkeilijä;
äärimmäisen valmiina havaitsemaan jotain uutta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 18. helmikuuta 2017

MUiNAiSET


MUiNAiSET

Liekehtivä verenkarvas esi-isäin maa
saa synnynnäisten herkimysten eetokset laukkoon;
sitä ei voi opetella - sitä joko on tahi ei.

Ja päin vastoin -,
sellaista edes yritettäessä joutuisi olematon
herkästi noloon asemaan;
saattaisi saattaa itsensä suruvoittoiseen tolaan,
kiikkumaan elämän mittaisen draaman kaarelle.

Sellainen on raskasta kenelle tahansa;
pitkäaikainen jatkuva suruvoitossa kahlaaminen,
ympärillä vain ymmärtämättömiä ymmärtäjiä
jotka taputtavat hartiat aroiksi
silkkaa pelkkää osanottamistaan.

Toki useimmat pitävät draamasta - toki, toki,
mutta loppujen lopuksi on aika pieni joukko se
joka siinä elää haluaa.

Istahtaminen liekehtivän taivaanpiirin tykö
tuo elämisen suuren tunteen liki muinaisiin;
hengen ento on herkässä.

Sielut värisevät yhteyden muodostumisen onnesta,
avaavat siipispankkonsa
ja hetkessä taivas täyttyy lentävistä häkeistä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 17. helmikuuta 2017

RESEPTi


RESEPTi

Tuli vaivaa - sen tilapäinen poissaolo, puute;
ei kotvaseen ilmiliekkiä,
savuntuoksu ohuena haileana takaumana,
kuitenkin riittävän väkeväksi syöpyneenä humeetissa,
ettei se poiskaan koskaan lähde.

Tuskin Kulttuurissa juolahtaisi mieleenkään vaikkapa
pyyhkäistä se pois - savun tuoksu;
äkkäisikökään mokomaa pohtimaankaan muuaalla
kuin sivistyksen hitaasti kuristavassa otteessa.

Jo pelkkä ajatus vavahduttaa, tuottaa linnunlihaa;
niinkö unohtaisin lopulta muinaisten esi-isiemme
ajatuksia siirtävän perinnön tyyten - pikaisen -
likaisen harmaan Urbanistan-hurman syleilyssä.

Sehän olisi sieluni turma,
jos antaisin pois pyhän yhteyteni toiseuteen,
jättäisin rakentamatta tulen - portin muinaisuuteen;
sitä tämä vaiva on.

Tulen puutetta,
sitä epäilee jo tohtorikin oireiden perusteella;
antautuu lopulta kyselemään viime aikojen tuntoja.

Sanallinen resepti:
Päivä torkkotulilla - jos ei eheydy - toinen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 16. helmikuuta 2017

TUOMiO


TUOMiO

Lintujen suhteen homma on naputeltu,
sekalainen seurakunta siipiniekkoja -
Sipirjasta ja lähempääkin -, sataman huomassa,
huolettomina veikkosina pyllyämässä;
tuomassa kevättä sinnikoille ihmisepäilijöille.

Kaikille myrtiytyneille naamoille,
jotka varautuneina kyräilevät kulmat rypyssä
orastavan valon päälle kasautuvaa
väkevää pilvimassaa horisontissa.

Suolavedessä lilluvilla palleroilla ei mokomasta huolta,
ei ainakaan isompaa näytä olevan;
suonissa viheltää tällä erää jo sakeampi leppä.

Hormooneilla kyllästetty elämänneste
saa rinnat pullistelemaan,
uimaan ympyrää sekopäisen lailla,
uhittelemaan naapuria
ja vedenpäällä juoksusta tulee kisoja tuon tuosta.

Säästä ei kukaan kummempaa meteliä nosta,
kaikki metakka synnytetään
vain vaatimattoman väristen naaraiden huomioksi.

Ihmisten tuomioksi tulee kateus
mokomaa häpeilemätöntä riettailua kohden.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

ViiKSi


ViiKSi

Niitä huomenia tämä;
silmiä siristettävä välttääkseen pistoksen,
kultainen kehrä lähättää väkeviä säteitä aun päästä.

Niin teräväisiä,
että osuessaan varomattomaan iirikseen
herättävät harmaasta,
urbanistanilaisen tylsyyden oneasta sielunkuolemasta.

Hivelevän kutkuttava tunne - oi, oi ja oi;
herätä hivelevän kutkuttavaan tunteeseen -
sellaiseen jossa joku kutkuttaa silmäluomea.

Aivan - silmäluomea -
tai siis juuri sitä läskin palaa,
jonka annamme vajota silmälle uinahtaessamme.

No se suoraan luomeen osuva säde,
se hipsuttaa samaan malliin
kuin esimerkiksi päässä nukkuvan kissan viiksi;
joka sinällään ei ole mikään ihme.

Tunnetaanhan lukuisa joukkko kissejä,
jotka nukkuvat palvelijoidensa päässä,
joko ihan silkkaa pelkkää mukavuuttaan,
tahi vain osoittaakseen asianomaiselle paikkansa
kyseessä olevassa parisuhteessa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 14. helmikuuta 2017

MERiLOKKi Runo № 3000


MERiLOKKi Runo № 3000

Ensimmäisiä hälyyttäviä merkkejä keväästä;
joen suiston tarjoilualueelle on kokoontunut
varteenotettava lauma höliseviä ruskeankirjavia,
erinäisten heimojen lokinpoikia.

Siellä jo suitaan, pyrhyytellään pyrstöjä
sekä oi'otaan siipispankkoja sellaisella intensiteetillä,
ettei ole vaikea arvata mistä asiasta siellä jahkataan,
ellei katsoja sitten kyseessä ole aivan ääliö
lintujen käyttäytymisen suhteen.

Rantaveteen leuhahtaa taivaanpiiriltä wanha raato,
helevetin suuri ja räytynyt merilokin motlake;
kotkan kokoluokkaa äkkipäiten - äityy sukimaan.

Katselee hyvähkön tovin nuorison orastavaa kiimaa;
rääkäisee sitten kovaan ääneen kailottaen:
"Voglio una donna!" - kai vastapuoleen vaikutuksen
tehdäkseen kielillä puhumalla.
Suistossa seuraa hiljainen hetki.

Kai sen nyt jokainen heti suin päin ymmärtää
miten hirveä virhe olisi tuossa tilanteessa
alkaa laulamaan titi-tyytä tai muuta puppelia.

Tuossa sakissa mokomasta heti leimautuisi
vähintäänkin homotiaiseksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 13. helmikuuta 2017

LUPAUS


LUPAUS

Punaiset auringonlaskut lisääntyvät,
tihentyvät upeiden sarastusten tapaan,
lisääntyvä seesteisyys sen tekee - kaikkivoi.
Maailma on lupaus.

Sielut kipuavat yhä hanakammin ulkoilemaan,
vilvoittelemaan valon leikkien auvoisuuteen,
vielä - eikä hyvään aikaan -,
ole liian kova valo edes keskipäivällä.

Sikäli mikäli kun nyt sattuu selkeää olemaan,
sillä matka ilmakehän läpi on yhä liki maksimissaan,
jos nyt suurpiirteisesti asian toteaa.

Todellisuus on tietty toinen
ja sanottu tarjoaa jo tällä erää pilkunnusijoille
sekä ainoille oikeassaolijoille säpinää.

Mutta muuten ihan hyvä;
pitää sitä sillekin sakille koettaa jaksaa purtavaa,
etteivät menehdy omiin nesteisiinsä.

Sinervässä atmosfäärissä on lupausta,
kaiken olevaisen yllä leijuu sanaton siunattu hulluus,
on vain kavuttava huikentelevan mielikuvituksensa
korkeimmalle kohtaa
ja loikattava kantapäät irti mannusta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

TYVENNYTTYÄ


TYVENNYTTYÄ

Niin kuin vain kauneus voi asettua maan päälle,
niin asettelee hurja tuuli tuomansa valkoisen pölyn
sellaiseen kertakaikkisen unohtumattoman
kohtalokkaan näköiseen hurmaavaan.

Tuo äkeä äkämys
joka vast'ikään ruoski vastaseen mentäessä kasvoja,
voiteli kirveltävää ahavaa pikkiriikkisillä jääneuloilla
muka lohduttaakseen ankaruutensa toimia.

Mutta eihän silläkurin mene;
vasta tyvennyttyä,
kun varikkotakin hupun ja kaulusryöpyn sisältä
paljastuu aistimia ottamaan näytteitä työn jäljistä,
alkaa se leppymisen vaihe - omaksumisen aika.

Kuulimia miellyttää tietenkin se,
että pysähtyneisyydessä kuulee sielunsa mutinan,
eetokset ja entoaikomukset.

Näkimiä taas se,
että aistii mielentilansa kaiken kattavalla hipaisulla
lumen hiutaleille, siukaleille ja ryyneille
myrskyn puhaltamalla asetteleman järjestyksen;
niin sanotun taiteellisen vaikutelman.

Sen joka kantaa koko maisemaa valtavirtana.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 11. helmikuuta 2017

KÄKÄTYS


KÄKÄTYS

Puhallus on säyseää,
kohtelee asujamistoa kohteliaasti;
huomioon ottaen huonojalkaiset lakaisee kulkuväylää
kuin hyvän tahdon eleenä.

Taivaanpiiri on täynnä umpupilviä,
harmaanoloisia pulleita tyytyväisiä;
kaikki tuo edellä mainittu lumen täyttämin vatsoin.

Pyry voimistuu,
sakenee niin,
että tihentynyt wanhan surma peittää jo muotoja;
suoristaa mutkia,
siloittaa mannun ryppyjä.

Eipä mahda tunteilleen mitään,
ahavaisen nahkan keskeltä ulospistävää nokkaa
hipaisevat pakkaskiteet kutittavat mellevästi;
kiskovat kireisiin juonteisiin piiloutuneen hymyn esiin.

Laitimmainenkin kannas itsehillinnästä ratkeaa
ja käkätys - parasta A-ryhmää -,
pärähtää holtittomaan hähätykseen.

Korppi joka on uteliaana seurannut edesottamuksia,
ei kestä edes jumalan huoneen katon harjalla;
saa sätkyn itsekin ja pyrähtää ilmilentoon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 10. helmikuuta 2017

HUi-HAiLOMA


HUi-HAiLOMA

Merkillisiä herkistäviä merkkejä,
ei hämmästyttäviä,
mutta kuitenkin sielua hipaisevia,
mielen ääriä hytkäyttäviä lupauksen tapaisia.

Parhaita niitä aikoja
kun untuvaisten suojista ujosti pilkistävä iho
antautuu pakkasen hyväiltäväksi
ja saakin tuta auringon säteen ensilämmön
lempeän hivelyn.

Sellaisestakos äityy mielimokoma,
käy sielun kera käsikynkkään
ja pujahtaa omalle lomalle
ällistyksestä horollaan olevasta suusta.

Se on menoa - eetokset laukkaavat jälkijunassa,
julkeaa haihattelua kaikenkarvaislla tabuilla;
minkäs teet - sielu on pitämättömissä,
kevään ensioireet nostavat williin.

Sitten - tyypillistä,
musta peikko syö kultaisen kehrän,
ahmaisee oneaan kitaansa.

Mieli palaa nöyrästi hui-hailomaltaan
ja asettuu vartoomaan uutta tulemista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 9. helmikuuta 2017

OLEVAiNEN


OLEVAiNEN

Syöksytorvien ulajamisen hiipuminen,
suuri puhallus on ohi;
kiltihkö vuorovesihirviö taantuu loitotessaan,
loiske pärskyy vain mielen ytimessä.

Toki kielen kanteissa toki,
jos sattuu jahkailusta kiinnostunut,
satunnainen ohikulkija kohdalle;
näkemyksiä vuorovaikutteisesti päivittelemään.

Interaktiivisuus on niin in,
vaikkakin kovin yksipuolista luonnonilmiöiden kera;
arktinen luonto antaa ankarasti,
asujisto ottaa kaiken vastaan suojaansa käpertyen
ja pujahtaa arvioimaan tolaa laantumisten hetkinä.

Ei riitaa, ei toraa,
katsella vain kaikessa rauhassa akkunasta;
antaa sataa kun kerran on sataakseen,
lappaa mokoman syrjään sitten kun lakkaa,
sillä siisti.

Se on vuorovaikuttamista.
Ei suurta numeroa,
pelkkää silkkaa yhdentymistä olemassa olevaan;
olevaiseen joka on totta
ja otettava sellaisena kuin on.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

TALSiTTUJA


TALSiTTUJA

Auringon saapumien värittämät taivaanpiirit
siinä missä poistumienkin,
ovat kautta aikain saaneet ihmisen lapset ihastumaan;
jopa antamaan niiden värityksille symbolisia arvoja;
enteitä.

Ehken ainakin ensialkuun,
kunkin yksittäisen tapahtuman aikaansaaman tolan,
sen kehoon nostaman väristyksen mukaan;
hyvää tahi pahaa - kuten aanojen yleensä on.

Tätä nykyä - tällä erää -,
upeisiin ruskoihin liittyvät ennustukset ovat jääneet,
kauhtuneet, kalvenneet
ja lopuksi talsittu liiskaksi
aasintuntijalaumojen vyörytyksissä.

Jäljelle on jäänyt vain romantiikka,
huikaisevien auringonlaskujen kuvaaminen sanoilla,
valokuvilla ja raamitaiteessa,
sekä tietysti musiikillisin konstein.

Tietyllä tapaa haikeudella sitä muistaa niitä
tulenkarvaisen Auringonlaskun satumaan aiheuttamia
lapsuuden ajan ensimmäisiä ihmetyksen tunteita,
jotka pursuivat ensin esiin mykistyneenä ihailuna,
sitten orastavana sanallisena ilmaisuna.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 7. helmikuuta 2017

SEURAAVA


SEURAAVA

Reilusti puolenpitoinen kuu tirkistelee pilvenlongista,
sillä lienee meininki täyttyä johonkin mennessä
ja esitellä kuisemansa maanmatosille
jotka vaeltavat varjoisissa laaksoissaan
ennättääkseen aidan vehreämmän puolen niituille.

Jatkuva kuhina ja kahina,
kyynärperät kalskahtelevat säilinä,
tylsyneet jäävät eittämättä paitsi,
päätyvät kaluamaan mullalle tallottua väärää puolta.

Valkoinen pyry rynnistää koiravahdin aikaan,
kylvää riekaleisen mannun valkealla viljalla,
siloittaa painumat ja nousemat tasaiseksi huovaksi,
kannessa ei pilkkuakaan;
vähäisen kuun kelmeä valo heijastuu rikkautena,
miljardeja timantteja lepää karstanteella.

Poimijaansa odottelevat - sitä hukkaajansa,
joka ahneena möyrii pinnan mullin mallin;
kadottaa jalokivet kouriensa lapionjälkiin.

Joku yksinäinen kököttää yhä luminokareen päällä,
mutta haihtuu äänettä kikattaen pois
kun rietas katse hötkyilee.

Yönmusta huntu ahmaisee kuurievun - seuraava.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 6. helmikuuta 2017

LiiTTOUTUNEET


LiiTTOUTUNEET

Monet haihattelevien haaveiden pitkätkin matkat
tuntuvat heti lyhyemmiltä kun net vain viitsii tehdä.
Tässä tapauksessa viitsisi tehdä mutta.

Kotitunturin katolle kiipeäminen - noj-joo;
se on tehnyt pesää humeettiin jo hyvän aikaa,
pörrännyt sattuneista,
siis itsestä riippumattomista syistä pienehkössä,
ahtaahkossa tilassa silkkaa pelkkää ympyrää.

Onneksi ja lykyksi sentään myötäpäivään -
ajan kera samaan suuntaan -,
mutta siksipä kai juuri tätä soppaa hämmentäin,
koska maapallo ei.

Rehellisyyden nimissä
ja mikseipä oikeamielisyydenkin,
on mainittava että ei tuo matka muuten ole pitkä,
kunhan vaan laiskuudelta saa sen toimeksi.

Hyvä olisi kuitenkin nähdä välillä nokkaansa loitomma,
nääs pienten vähäpätöjen asioiden lauma,
oikeaoppisesti keskenään liittoutuneena käy päälle -
pörrää mielessä, sekoittaa eetokset,
estää ennot sekä huikeat lennot.

Vartoon jahka pahtaat alkavat erottua.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Ti-TYY


Ti-TYY

No persetti vieköön;
eilennä - kun koirun kera vapaana liihotimma,
metsän reunaa vaivihkaa hipoen,
kuulin laulun - oikeastaan tyngän;
ensimmäistä kertaa tämän vuoden talvelle.

Ti-tyy se sanoi,
sai kuulostamaan sen hetkisen tolan
joltain elämää suuremmalta sietämättömältä;
niin puhtaasti se kajahti liikkumattomassa ilmassa.

Kaiku kehveli sen siltä ryösti,
hennon koivun ritvan varassa kiikkuvalta
ja tillistelevältä keltamahakkaalta.

Levitteli rietas sitä ti-tyytä,
niin että päätä joutui pitämään pöllönä
kun ääni puikkelehti milloin mistäkin mihin.

Hyvä mieli sellaisesta tulee,
odotuksen täyttymyksestä - pienestäkin -,
vaatimattomastakin;
senhän arvaa jokainen.

Se antaa uskoa - antaa voimaa siihen,
ettei kaikki ilmasto ole vielä ihan niin pilalla
kuin mistä höpötetään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 4. helmikuuta 2017

LAiSKANSUONi


LAiSKANSUONi

Selkävoittoa tavoitteleva valo harppoo väkivahvana,
aamu aamulta yhä varhempana,
tunkee kuolpunan mäntyviidakon läpi siilaantuneena.
nujertaa hämärää ihan sitä tehen.

Jos ei mistä pääse,
puikahtaa sivuun
ja heijastuu eeskahtaalta puuta,
mutta tulee.

Vielä ei huurusta,
selkeää on  - kuulasta - paikoin kuuraista,
laheasta tuppurasta ei havaintoa näillä ajoin,
on vasta orastavan kevään heiniä.

Parahultaisesti kyllä sellainen maku nyt,
heräämisiin on kiinnitettävä väkevää huomiota,
muuten jää pian virkoamatta;
huomenen auvoisasta kelkasta kokonaan pois.

Sillä kurin sitten ihka ensimmäinen titi-tyy kuulematta;
ja sitä mukaa ensimmäinen ti-ti-pä hyvin-niippä tyy...
sehän jää tietenkin vastaamatta.

Ryhdistäytymistä siis penään itselle,
vermistelevä laiskansuoni on napsattava irtipoikki;
vaikka sitten nyhjäämällä se kesäteräleukulla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 3. helmikuuta 2017

PUUT SATAVAT


PUUT SATAVAT

Lumi kyllä koristaa kauniina hohtavana,
somistaa vähäeleisesti maisemaa,
siloittaa suurpiirteisesti mantua,
ripottelee untuvan kevyttä höykäsen pölähdystä.

Keijut tansivat pähkinöitä särkien Joutsenlampea,
siinä siinä - siinä varisevien siukaleiden lomassa;
pujahtelevat immelmannein toistensa sivu ja läpi.

Hiljaisuus mykistyy,
tekee tenän,
käy sihisemään hiutaleiden hinkatessa toisiinsa;
tiukujen helinä hukkuu mustavalkeaan kohinaan.
On vain.

Puut satavat,
varistavat hopeaa orastavan ensisäteen niskaan
lounatuulen leuhahduksesta.

On tulen oikea hetki,
ponsi tukevasti pivoon,
rasakka isku tervarosoiseen honkapölkkyyn.

Pirstaleet sinkoutuvat kipinöiden pakkaseen,
ovat herkästi tulehtuvaa sorttia;
liekki syttyy sytyttämättä - ankarasta iskusta,
tulipasillien rynnätessä herkuttelemaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 2. helmikuuta 2017

JÄTKÄPEURA


JÄTKÄPEURA

Poro - se näytti jo lähtökohtaisesti poikkeavalta,
erityisesti se näytti poikkeavan muista poroista,
oikeastaan se näytti enemmän - sanoisinko;
wanhalta miehen rummakolta kuin porolta.

Mutta poro se kyllä oli,
tai poroutunut jätkäpeura - kauhea harvinaisuus -,
tundran salaisuudet ovat nääs rajattomat
ja siihen nähden siis mahdollinen.

No se noteerasi kiinnostuneen töllötykseni,
kimppaantui ja jolkkasimma siinä maita sekä mantuja;
arvatenkin kolmisenkymmentä mailia jaarittelimma
kaiken maailman asioista.

Sen jälkeen vielä otteita täkäläisestä kalastuksesta
kovastikin kantaa ottaen ja lopulta vielä asumisen
erikoisuuksista Arktisen hysterian osa-alueilla.

Ilta ehti saamaan - pimeni jaaritusten tuoksinassa,
kumppalini esitti että tekisinkö kynsitulet
kun hänellä on nuo koparat ja niin edelleen.

Tein kynsärit - kiehistäissä hairahduin pohtimaan;
tämä runohan on melkein valmis - lempo soikoon -,
siitä puuttuu enää virhe.
Se on vielä jostain runoiltava.

Oh-show-tah hoi-ne-ne